perjantai 14. maaliskuuta 2014

Suomesta datakeskusten Kiina?

Suomeen on mahdollisesti tulossa jälleen uusi datakeskus, joka on niin suuri, että Googlen Haminan-yksikkö kalpenee sen rinnalla. Uuden keskuksen sähköntarve olisi peräti 900 GWh vuodessa.

Suomi houkuttelee maahan datakeskuksia, koska meillä on tarjota vakaa kallioperä, rauhalliset olot, telealalla selkeä lainsäädäntö -- ja ennen kaikkea halpaa sähköä. Energia maksaa meillä puolet siitä mitä Keski-Euroopassa.

Datakeskukset ovat tervetulleita varsinkin Pohjois-Suomeen ja entisille teollisuuspaikkakunnille, missä suuret hallit odottavat uutta käyttöä. Valitettavasti datakeskusten työllistävä vaikutus on vähäinen, sillä laitokset eivät juurikaan tarvitse henkilökuntaa. Ylläpito tehdään etähallintana toisesta maasta. Suomessa tarvitaan lähinnä vartijoita, sähköasentajia ja perustason IT-osaamista, sekä tietenkin työmiehiä rakennusvaiheessa.

Olemme tyytyväisiä, kun ulkomaiset IT-jätit tuovat koneensa Suomeen. En ole nähnyt missään kokonaisanalyysiä datakeskusten vaikutuksista. Ehkä sellainen kannattaisi tehdä? Pitäisi listata hyödyt ja haitat datakeskuksen koko elinkaaren ajalta.

Vaarana on, että Suomesta tulee datakeskusten Kiina, johon kehittyneet maat tuovat haitallisen teollisuutensa halvan sähkön perässä. Samalla, kun muu teollisuus pyrkii alentamaan omaa kulutustaan, datakeskusten suuri kulutus on tärkeän keskuksen merkki ja siten hienoa Suomelle.

Uusimman keskuksen energiakulutus olisi samaa luokkaa Suomen sähköjunien tai kesäasuntojen energiankulutuksen kanssa. Muutama sellainen, niin joudumme rakentamaan uuden ydinvoimalan pelkkiä datakeskuksia varten.

On myös vaara, että datakeskusten lisääntyneen kulutuksen myötä joudumme tinkimään muusta energiankulutuksesta, jotta CO2-vähennysten tavoitteet saavutettaisiin.

Datakeskusbisnes on viime kädessä energian myyntiä. Työllistävä vaikutus on vähäinen ja oma jalostusarvo nolla. Aiemmin Suomea kritisoitiin siitä, että veimme puutavaraa maasta emmekä kehittäneet siitä korkeamman lisäarvon tuotteita. Datakeskuksiin verrattuna raakapuun vientikin on hyvää bisnestä, sillä puut kasvavat itsestään takaisin.

Sähköstä peritään energiaveroa, jonka tuotto jää Suomeen. Suurimmat, yli viisi megawattia kuluttavat datakeskukset haluttaisiin saada teollisuuden maksaman alemman veron piiriin, mikä houkuttelisi lisää suuria keskuksia. Veronalennuksen kustannus valtiolle olisi noin 10 miljoonaa euroa vuodessa.

Jostain syystä datakeskuksia käytetään perusteluna sille, miksi Suomen ei pitäisi säätää tiedustelulakia. Väitetään, että verkkotiedustelu karkottaisi keskukset Suomesta. Kyse on ilmeisesti suomalaisten omasta päättelystä, sillä en ole nähnyt datakeskuksia perustavien yritysten ottaneen koskaan kantaa asiaan. Kansainvälisiä jättejä kiinnostavat sähkön hinta ja maan turvallisuus. Urkintaa ne kohtaavat joka tapauksessa, viimeistään heti kun bitit ylittävät Suomen rajan.

Vaikka Suomella ei olisi verkkotiedustelua lainkaan, datavirrat ulkomaille kulkevat Ruotsin läpi, jossa FRA seuraa niitä. Eikä FRA estänyt Facebookia rakentamasta omaa keskustaan Luulajaan.

Tiedustelulailla voi kuitenkin olla epäsuoraa vaikutusta datakeskuksiin, sillä osaltaan ne joko tukevat tai nakertavat käsitystä Suomesta tietoturvallisena maana. Tämä on imagoasia.

On myös mahdollista, että datakeskusten läheisyyteen syntyy jatkossa paikallista osaamista. Vielä sitä ei ole näkynyt.

Koska vaikutuksia löytyy molempiin suuntiin, olisi hyvä saada asiasta tarkempi selvitys ennen kuin myymme maamme ja energiamme muiden käyttöön.

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tukevat taikka nakertavat kuvaa suomesta tietoturvallisena maana.
Tämä on imago kysymys.
Oletko sinä aivan tosissasi, vai etkö ole ajatellut asiaa loppuun asti, taikka ollenkaan ?
Onko mielestäsi meidän perustuslaissa lukeva oikeus yksityisyyteen imago kysymys ? Taikka onko sillä mitään väliä, että pakkomielteiset, sairaanlloisen kyttäämisen himon vallassa olevat virkamiehet ovat tuhonneet jo yksityisyyden kokonaan ja lisää on tulossa !!!

hdmi kirjoitti...

"Koska vaikutuksia löytyy molempiin suuntiin, olisi hyvä saada asiasta tarkempi selvitys ennen kuin myymme maamme ja energiamme muiden käyttöön."

Parempi olisi ottaa se hukkalämpö omaan käyttöön:

http://yle.fi/uutiset/suuren_tietokonesalin_hukkalammolla_lammittaisi_kaupungin/5302494

Jari kirjoitti...

"Valitettavasti datakeskusten työllistävä vaikutus on vähäinen...En ole nähnyt missään kokonaisanalyysiä datakeskusten vaikutuksista."

Minä en ole nähnyt missään kokonaisanalyysiä siitä, että työllistäminen olisi yhteiskunnalle hyödyllistä. Eikö pahinta ole, että sidotaan osaaminen esim. jonninjoutavien älypuhelimien valmistamiseen, ja luodaan työvoimapula huippuosaajista.

Osmo kirjoitti...

Minusta tämä lähinnä osoittaa miten älyttömiä nämä CO2-päästörajoitukset ovat. Miksi tässä yhteydessä päästöt lasketaan suomalaisten piikkeihin, kun suomalainen kuluttaessa jotain puhutaan hiilijalanjäljistä. Onko Suomalainen aina vastuussa, oli sitten tuottaja vai käyttäjä.

Suomi on hyvä paikka palvelimille juuri ilmaston takia. Jäähdytykseen tarvitaan vähemmän energiaa ja sitäkin enemmän sähkön ollessa kesällä halpaa.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Samaa me itse teemme. Ulkoistamme ikävien asioiden tuotannon Kiinaan, jolloin omat päästömme näyttävät pieniltä mutta Kiinan luvut (ja ilmansaasteet) todella pahoilta.

Jos päästöjä halutaan tilastoida tällä tavalla, ne pitäisi jyvittää maille, jonka toimeksiannosta päästöt syntyvät.

Anonyymi kirjoitti...

Kysytään asia sitten näin päin. Merkitseekö tai sanooko teille kenellekkään perustuslailliset oikeudet mitään ?
Petteri, olet heittänyt hyviä argumenttejä tiemaksujen suhteen ja kiinnittänyt siinä huomiota yksityisyyteen. Minne se kaikki on hävinnyt tästä cyber laista, eli kansalaisten vakoilulaista puhuttaessa ?
Tunnut olevan enemmänkin ajamassa kyseistä lakia läpi, piittaamatta mitä se tarkoittaa jo ennestään huonossa hapessa olevan yksityisyyden suhteen.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä, että asioita pohditaan monelta kantilta, kuten Petteri tekee, herättää keskustelua, ja näin parempi tulevaisuus.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä Petteri Järvinen on varsinainen pahanilmanlintu. Onhan asia nyt niin, että niiltä datakeskusten omistajiltakin otetaan sähköstä kate päältä pois. Ei sähköä heille omakustannehintaan myydä.

Eikä kannata aliarvioida ja halveksi datakeskusten ylläpitoakaan. Varmaan paljon tehdään etänä, mutta itsekin kaikenlaista ylläpitäneenä tiedän, että aika monesti on varsin kätevää, jos voi paikan päällä nypätä pistokkeen seinästä.

Datakeskukset sopivat Suomeen senkin takia hyvin, että puolet vuodesta ne lämmittävät halleja ilmaiseksi, kun jossain toisessa maailmankolkassa tarvitaan paljon energiaa, jotta hallit saadaan pidettyä viileinä.

En käsitä mikä bisnes Petteri Järvisen mukaan Suomeen sopii, jollei datakeskusten ylläpito?

Ehkä tämä oli tahallinen provokaatio Petteri Järviseltä.

jaska kirjoitti...

Mun mielestä olisi erinomaista, jos me rakentaisimme lisää ydinvoimaa. Sen riskit ja haitat ovat täällä hyvin hallinnassa ja sähkö on hyvä vientituote siinä kuin mikä tahansa muukin.

Parasta tietenkin olisi, että sähkö "vietäisiin" Suomessa oleviin datakeskuksiin, koska silloin ei tarvitse rakentaa sähkönsiirtoa ulkomaille.

Anonyymi kirjoitti...

Ydinvoiman lisärakentaminen on erittäin kannatettavaa. Säätövoimaksi sopii hyvin suomalainen turve yhdistettynä metsähakkeeseen.