tiistai 3. syyskuuta 2013

Nokia-kauppa riskitön Microsoftille

Pitäisi säätää laki, joka velvoittaisi julkistamaan kaikki suuret uutiset aamukuudelta. Näin ihmiset ja mediaväki saisi riittävästi aikaa tapahtumien sulatteluun ja pörssipeluritkin ehtisivät hioa strategioitaan ennen Helsingin ja New Yorkin pörssien avautumista. Kiitos Nokian ja Microsoftin, näin kävi tänään.

Pitkästä päivästä johtuen melkein kaikki on jo ehditty sanoa. Muutama hajahuomio silti.

Nokian ostaminen oli Microsoftille riskitön juttu -- sillä ei ollut enää vaihtoehtoja. Microsoftin on pakko päästä mukaan mobiilibisnekseen ja Nokia on siihen ainoa, joskaan ei helppo tie. Microsoft varmasti pettyi Nokian jäädessä käytännössä ainoaksi WP-puhelinten valmistajaksi. Jos Nokia olisi luovuttanut tai vaihtanut vaikka nnn (insert your choice here: Android, Sailfish, Firefox...) -alustaan, Microsoftin tulevaisuus olisi romahtanut.

Nokialla sen sijaan oli vaihtoehtoja. Se olisi voinut odottaa vaikka tuoreiden Lumia-mallien myyntilukuja. Kaupan ajoitus on outo, sillä juuri nyt Lumia on ensi kertaa saamassa uskottavuutta. Ehkä Nokian kassatilanne ei kestänyt pidempää odottelua? Tai taustalla on jotain muita ongelmia, mistä emme tiedä.

Ikävä havaita, miten moni pitää Elopia Nokian tuhoajana. Meillä on halu uskoa, että kaikki paha tulee ulkomailta. "Ollila loi firman ja Elop tuhosi sen" ei todellakaan pidä paikkaansa. Ollila pysytteli sitkeästi yhtiön johdossa, vaikka miehiä olisi pitänyt vaihtaa jo vuosia sitten. Ollilan päätöksillä kaivettiin kuoppa, jota täyttämään Elop värvättiin. Yhtiön hallitus päätti valita Windows Phone -alustan ja sama hallitus päätti palkata Microsoftin miehen. Hallitusta johti Jorma Ollila. Elop ei valinnut Windows-alustaa, Ollila valitsi.

Nokian kohtaloksi koitui puhelinten muuttuminen laitteista ekosysteemeiksi. Pelkkänä laitteina puhelimet pärjäsivät hyvin, mutta softa- tai palvelupuolella Nokia ei koskaan pärjännyt. Ovi oli Appleen tai Googleen verrattuna onneton viritys.

Toinen kohtalokas tekijä oli kosketusnäyttöjen yleistyminen. Nokia missasi alan tärkeimmän trendin, koska se oli niin täynnä omaa osaamistaan ja vanhoja Ollilan kavereita, jotka eivät nähneet maailman muuttumista. Loppu on historiaa. Tänään nimenomaan historiaa.

Nokialle jäi verkot, kartat ja patentteja -- sekä valtava tukku rahaa. Jälkimmäisestä on hyötyä vain, mikäli se osataan investoida uuteen kasvualaan. Sellaista ei kuitenkaan ole helppo löytää, kaikki ilmeiset kohteet ovat jonkin ekosysteemin paloja. Nokian pitäisi keksiä jotain ihan uutta.

Voisiko Ollilan puuhailu gps-tiemaksun kanssa olla yritys uuden bisneksen löytämiseksi? Vaikka harvaanasutussa ja lähes ruuhkattomassa Suomessa onnistuttaisiin kehittämään maailman paras autojen seurantalaite, saataisiinko se myytyä koko EU-alueelle? Voisiko siitä tulla miljardien liiketoimintaa?

Matkapuhelimista tuli Nokialle riippa, joka vei enemmän rahaa kuin tuotti. Taloudellisesti puhelimista eroon pääseminen on hyvä ratkaisu, mutta meihin suomalaisiin se sattuu. Jokaisella on muistoja tärkeistä puheluista ja tärkeistä puhelimista. Itse kaivoin juuri laatikoistani kuusi eri puhelinta, joita käytin vuosina 1995-2010. Sniff. Nokia on ollut osa elämääni, meidän kaikkien elämää.

Aluksi Microsoftin puhelinkehitys jatkuu suomalaisvoimin. On vaikea kuvitella, että ratkaisu olisi pysyvä. Jos mobiiliala on niin tärkeä Microsoftille kuin nyt näyttää, se tullaan hiljalleen siirtämään joko Piilaaksoon (missä Apple ja Google jo ovat) tai Redmondiin. Kymmenen tunnin aikaero ja suorien lentojen puuttuminen tekee tuotekehityksen yhteistyöstä liian hankalaa kahdella eri mantereella, etenkin kun valmistus on vielä kolmannella.

Katkerinta olisi, jos Lumiasta Microsoftin helmassa tulisi nyt suuri menestys. Silloin tämän päivän myyjiä tullaan haukkumaan virheestään vielä vuosienkin päästä. Toisaalta huono menestys olisi sekin pahasta, se nopeuttaisi osaamisen siirtoa USA:han ja jättäisi markkinat Applen/Googlen kaksintaisteluksi.

Varmaa on vain, ettei tulevaisuus voi olla ainakaan Microsoftin tablet-myyntiä huonompi.

14 kommenttia:

Jari kirjoitti...

Näköjään olet ehtinyt sulatella uutista. En löydä virheitä.

Mitä tulee suomalaisten haikailuihin kapuloista, niin eivätkö ne koske 1990-luvun varsinaisia "nokialaisia". Tekstipohjainen käyttöliittymä taisi olla aikoinaan Nokian kännyköiden teknologinen etumatka. Tähän kuului valikot, tekstiviestien tekstinkäsittely ja ennustava tekstinsyöttö.

Mitkä ovat ne (tekniset) ominaisuudet, joista Nokian 2000- ja 2010-luvun kännykät pitäisi muistaa?

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä Microsoftkin otti ison riskin ostamalla Nokian itselleen. Itsekin ostin Lumia 620:n ja anopille Lumia 520:n Nokian takia Microsoftista huolimatta. Noksut ovat teknisesti hyvälaatuisia,kestäviä ja käytettävyys on aina ollut Nokialle tärkeää.

Lumioiden ainoat viat ovat Microsoftin aikaansaannoksia. Noksun omassa Symbianissa kun nämä asiat oltiin osattu jo vuosikausia:
- äänen voimakkuuden säätö erikseen hälytyksille ja muulle
- ajastus lähtee käyntiin silloin kun se käynnistetään, ei tasaminuuteilla
- käyttäjä saa vapaasti valita tallennuspaikan kaikille tiedostomuodoille. Nokia sentään pelasti tässä kohdin Lumioissa karttojen tallennuksen hallinnan käyttäjän käyttöön omalla Lumioille vain olevalla ohjelmallaan.

Ilman Nokian brändiä ja mainetta laatupuhelimien tekijänä Windows Phone on kuollut. Sillä monet Lumian ostajista ovat nettikommenttien perusteella olleet kuin minä: älypuhelimen tarpeessa ja lojaaleina ja tyytyväisinä Nokian asiakkaina vain odottaneet sopivan hintaisen ja toimivan Nokia-älypuhelimen tuloa markkinoille. Uudet Lumiat tarjosivat meille tuon mahdollisuuden. Vanha N97:ni oli vetelemässä viimeisiään vuoden vaihteessa ja pahin pelkoni silloin oli, että jäisin ilman puhelinta, jos se lopullisesti simahtaisi ennen 620:n tuloa myyntiin. Trendipellejen iPhoneen en koskisi vaikka maksettaisiin ja aasialaiset Androidit ovat kertakäyttöisiksi suunniteltuja tusinatuotteita, joihin en myöskään sijoittaisi vaivalla ansaitsemiani rahojani. Rahoille pitää saada kunnon vastinetta ja tähän asti Noksu on ollut sen paras tae. Ehkä tulevaisuudessa Jollasta tulee seuraava laadun takaaja, onhan sen takana Noksun vanha tiimi.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Mitkä ovat ne (tekniset) ominaisuudet, joista Nokian 2000- ja 2010-luvun kännykät pitäisi muistaa?

Kamerat.

Kyllä Microsoftkin otti ison riskin ostamalla Nokian itselleen.

Riski syntyy siitä, että on mahdollisuus valita väärin. Microsoftilla ei ollut vaihtoehtoja, siksi ei ole riskiäkään.

Oli tiedossa, että Nokia on tyytymätön Microsoftin WP-kehityksen hitauteen. Ehkä tämän kaupan myötä rauta + softa alkaa toimia paremmin yhteen, kun molemmat tulevat samasta talosta.

Trendipellejen iPhoneen en koskisi vaikka maksettaisiin ja aasialaiset Androidit ovat kertakäyttöisiksi suunniteltuja

Joillakin on ollut Lumioiden kanssa laatuongelmia. Omassa käytössä ollut iPhone 4 on toiminut yllättävän hyvin jo kolme vuotta, vain koti-näppäin takkuaa. N97 ja E71 eivät toimineet yhtä pitkään, vaikka olivat teknisesti paljon yksinkertaisempia.

Zarr kirjoitti...

Mutta mitäs tässä, lopultakin N900:lle voisi hankkia seuraajan (koska Jollasta ei paljoa näytä kuuluvan):

http://talk.maemo.org/showthread.php?t=91142

Anonyymi kirjoitti...

Siinä suhteessa Petteri Järvinen on väärässä, että Microsoft automaattisesti vähentäisi Suomesta kaiken väen pois ja veisi Lumia-puhelinten tuotekehityksen piilaaksoon tai Redmondiin. Microsoftilla on jo nyt Euroopassa yli 13000 henkeä töissä. Ei Suomen vajaat 5000 nyt niin iso lisäys tähän ole.

Ihmettelen myös Petteri Järvisen perusteluja. Piilaakso on varmaan maailman kallein paikka kehittää yhtään mitään. Sinne Microsoft ei ainakaan vie mitään. Lisäksi Suomi on USAn palkkatasoon nähden melkoinen matalapalkkamaa.

Jari kirjoitti...

Integroitu kamera ilmestyi Nokia 7650 -mallissa vuonna 2002. Samassa puhelimessa oli Symbian-käyttis. Tottakai nämä ominaisuudet ovat määritelleet millainen puhelimen pitää olla, mutta olivatko nämä uutuuden enää niin perusteltuja? Ne useat ihmiset, jotka silloin ihmettelivät kännyköiden runsaita ominaisuuksia, olivat ehkä oikeassa... Oltiin huteralla pohjalla

Hannu kirjoitti...

Laita ne vanhat kännykkäsi riviin ja ota niistä valokuva. Ja kommentoi jokaista erikseen. Olisi mielenkiintoista verrata riviäsi omaani.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Siinä suhteessa Petteri Järvinen on väärässä, että Microsoft automaattisesti vähentäisi Suomesta kaiken väen pois ja veisi Lumia-puhelinten tuotekehityksen piilaaksoon tai Redmondiin.

Microsoft ansaitsee tunnustuksen juuri siitä, että se on panostanut vahvasti paikallisiin ekosysteemeihin ja kumppaneihin. Toisin kuin Apple ja Google, jotka hoitavat kaiken keskitetysti ja junailevat jättivoitot verottajan ohi suoraan pääkonttoriin. Ne ovat eräänlaisia ryöstökalastajia.

Valitettavasti juuri jälkimmäiset ovat menestyneet viime aikoina paremmin. Olematon paikallisorganisaatio ja asioiden hoitaminen netin kautta on kustannustehokasta, mutta Microsoftin vahva paikallisuus on myös sen etu varsinkin kilpailtaessa yrityksistä ja julkishallinnosta.

Piilaakso on varmaan maailman kallein paikka kehittää yhtään mitään. Sinne Microsoft ei ainakaan vie mitään.

Siellä on alan pöhinä ja synergia. Microsoftin on vaikeaa houkutella alan huippuja kaukaiseen Seattleen. Microsoftilla on nytkin toimisto Piilaakson sydämessä.

Laita ne vanhat kännykkäsi riviin ja ota niistä valokuva.

Will do.

Anonyymi kirjoitti...

Palaisin edelleen tähän Piilaakoasiaan. Onhan se varmaan IT-alan paras pöhinä siellä. Kokonaan toinen kysymys on, mitä se pöhinä siellä oikein tarkoittaa. Kysymys taitaa enempi olla kuitenkin markkinamiesten pöhinästä kuin vakavasti otettavasta softankehityksestä.

Jos muka Piilaakso olisi joku automaatti menestykseen, niin miten ihmeessä meillä täällä Suomessa on ollut vuosikausia Nokia (ja on edelleen verkkopuolella), Samsung Koreassa, japanilaiset valmistajat Japanissa ja Microsoft Seatlessa. Aika köykäinen on argumentointi sen puolesta, että Microsoft ei muka saisi Seatlee riittävästi ammattitaitoista porukkaa.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Ei se mikään avain olekaan, mutta mistähän syystä Google ja Apple ovat muutaman kilometrin päässä toisistaan? Puhelimet valmistetaan Aasiassa, mutta äly on Piilaaksossa. Nyt ei ole kyse pelkästä teknisestä osaamisesta ja koodinvääntämisestä vaan ekosysteemistä. Ekosysteemi on Piilaaksossa.

Microsoftin nykyisellä imagolla ja Seattlen syrjäisyydellä ei pysty houkuttelemaan parhaita osaajia. Ennen jatkuvasti kohoava pörssikurssi auttoi asiaa, mutta sekään ei enää auta Microsoftia.

Zarr kirjoitti...

Seattlen vieressä on myös Portland, joka on yksi iso osaamiskeskittymä. Ei se niin syrjässä ole. Onhan ne vähän metsäisiä seutuja, mutta kyllä sieltäkin väkeä löytyy.

Anonyymi kirjoitti...

"Microsoftin nykyisellä imagolla ja Seattlen syrjäisyydellä ei pysty houkuttelemaan parhaita osaajia."

Sanoisit suoraan, että jos vaihtoehtona on Kalifornia tai Piilaakso, ei kukaan halua mennä talveksi Seattleen. Ilmasto nääs ratkaisee.

Siitä olen eri mieltä, että kaikkien pitää siellä olla. Microsoftille voi vääntää koodia vaikka Thaimaasta VPN-verkossa.

Eräs tuttava näin tekeekin, tosin eri firmalle (open source).

Petteri Järvinen kirjoitti...

Seattlen vieressä on myös Portland, joka on yksi iso osaamiskeskittymä. Ei se niin syrjässä ole. Onhan ne vähän metsäisiä seutuja, mutta kyllä sieltäkin väkeä löytyy.

Katsopa karttaa: Seattlen lähellä ei ole mitään. Kaupungista johtaa ulos kolme tietä. Portland on toisessa osavaltiossa, matkaa 175 mailia, välissä ei mitään. Oregonissa on Intelin tehtaat ja Linus Torvalds, tuskin mitään mobiiliin liittyvää.

Portlandista Friscoon noin 600 mailia (1000 km). Kalifornian pohjoisosa on yllättävän iso ja autio.

Koodia voi vääntää missä vain, mutta juuri se oli Nokian virhe. Ekosysteemi syntyy ihmisistä ja vuorovaikutuksesta, ei koodia kammioissaan vääntävistä nörteistä.

Anonyymi kirjoitti...

Kommentoisin vielä minäkin Petteri Järvisen Piilaakso-puheita. Yleensä Järvisen järkähtämätön linja on se, että kaikki viedään Suomesta pois ja Suomi ei pärjää missään, koska Piilaaksossa on pöhinää. Järvinen käy ilmeisesti paljon kaikenlaisissa seminaareissa lukemassa Twitter-seiniä ja pöhisemässä. Toimin itse ihan oikeana softankehittäjänä ja ihan aikuisten oikeasti, kyllä sillä insinöörityölläkin jotain merkitystä on. Ei seminaareilla ja pöhinöillä älypuhelimia rakenneta.

Järvisen arvioihin tuotannon viemisestä pois Suomesta sanoisin seuraavaa. Jos Winkkari-luurien markkinaosuus alkaa nyt tasaisesti kasvamaan, en näe mitään syytä, miksi Mikkisofta vähentäisi Suomesta väkeä. Jos sen sijaan käy päinvastoin, saattaa väki vähentyä. Uskoisin kuitenkin niin, että työpaikat ovat nyt paremmin turvattuva kuin Nokian aikana.

Hyvin pitkällä tähtäimellä toki mikään ei ole varmaan paitsi se, että olemme kaikki kuolleita. Mutta IT-alalla jo 5 - 10 vuotta on hyvin pitkä aika.