torstai 18. heinäkuuta 2013

Montako terroristia ystäväsi ystävät tuntevat?

Jopa nyt jotakin -- NSA paljastaa itsestään jo enemmän tietoja kuin Snowden! Kongressin kuulemisessa NSA-johtaja kertoi, että he seuraavat terroristiepäilyn tuttavia kolmannelle tasolle asti (ystävät, näiden ystävät, ystävien ystävien ystävät). Snowden oli kertonut seurannan ulottuvan vain toiselle tasolle.

Kuinka monta terroristia pitäisi seurata, jotta seurannan piiriin tulisi koko läntinen maailma? Sanotaan, että heitä on pari miljardia. Runsaat neljä miljardia voidaan jättää pois, koska Afrikan tai Aasian köyhät eivät kiinnosta tiedustelua, eikä heillä ole edes teknisiä viestinnän välineitä, joita voisi seurata.

Facebookin ilmoituksen mukaan käyttäjillä on keskimäärin 130 kaveria. Korkeampiakin lukuja on esitetty, tosin lähdettä mainitsematta. Käytetään kompromissina arvoa 150. Jos vielä oletetaan, ettei henkilöillä ole yhteisiä tuttavia (mikä ei tietenkään pidä paikkaansa), yhdellä henkilöllä on 150 tuttavaa, 150*150=22 500 tuttavan tuttavaa ja 3 375 000 tuttavan tuttavan tuttavaa.

Näin laskien jo 593 epäiltyä terroristia ulottaisi urkinnan kahteen miljardiin ihmiseen -- myös sinuun ja minuun.

Laskelma on tietenkin puhdasta teoriaa, koska päällekkäisiä ystäviä on paljon. Toisaalta kaksi miljardia on ehkä yläkanttiin, koska alaikäiset ja vanhukset voitaneen jättää seurannan ulkopuolelle. Sitä paitsi kuuleminen liittyi vain USA:n omien kansalaisten puhelutietojen analysointiin; ei siihen ulkomaiden vakoiluun, joka meitä erityisesti kiinnostaa.

Tarkat luvut eivät ole oleellisia, mutta periaate on. Six degrees of separation -teorian mukaisesti kahden satunnaisesti valitun ihmisen välillä on keskimäärin enintään kuusi muuta, jotka tuntevat toisensa.

Luultavasti et tunne yhtään terroristia henkilökohtaisesti, mutta ystäväsi tai heidän ystävänsä saattavat jo tuntea. Neljän tai viiden askeleen jälkeen yhteys on jo erittäin todennäköinen. Olet lähempänä terroristia kuin tiedätkään.

Älä siis ihmettele, jos NSA, FSB, GCHQ ym. jonain päivänä alkavat seurata juuri sinua.

16 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Yhden terroristi on toisen vapaustaistelija.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Totta kai. Terroristia ei pidäkään ottaa kirjaimellisesti, vaan USA:ta kiinnostavien henkilöiden synonyyminä. Kiinnostuksen kohde voi liittyä turvallisuuteen, talouteen tai vaikutusvaltaan.

Anonyymi kirjoitti...

Terroristi ei voi olla synonyymi "Yhdysvaltoja kiinnostavalle henkilölle". Jenkit seuraavat kaikkia summittaisesti ja järjestelmällisesti.

Otsikko on sensaatiohakuinen. Parempi olisi "Kuinka monta ystävääsi Yhdysvallat seuraa?"

Thelonius Punk Floyd kirjoitti...

Hyvä kirjoitus – tämä nimenomainen puoli on olennainen, koska jo viestien metatiedoilla pääsee luomaan ihmisverkostoja. USA ei seuraa aivan sattumanvaraisesti kaikkia. mutta ulottamalla seuranta 3# tason tuttuihin, tulos on jo käsittämättömän laaja otanta. Luulen että NSA:n johtaja halusi leveillä sanomalla 3# taso koska 2# taso vaikutti liian pieneltä, ajattelematta mitä asia käytännössä tarkoittaa!!!

adeus kirjoitti...

Six degrees of separation -teorian mukaisesti kahden satunnaisesti valitun ihmisen välillä on keskimäärin kuusi muuta, jotka tuntevat toisensa.

Tarkoitat varmaan maksimissaan kuusi, ei keskimäärin. Kahdesti satunnaisesti valitun henkilön väliin tarvii laittaa maksimissaan 6. "kaverin kaveria" niin kaikki maailman ihmiset on linkattu keskenään.

Harri Kivistö kirjoitti...

Me ollaan terroristeja kaikki kun oikein silmin (tai valvontakameralla) katsotaan.

Anonyymi kirjoitti...

Bloggaaja voisi tarkistaa myös mitä sana terroristi tarkoittaa ennen kuin alkaa analysoimaan asiaa..

Petteri Järvinen kirjoitti...

Terroristi on NSA-johtajan käyttämä termi. Kun viittaan hänen kertomaansa, voin vain siteerata häntä - en määritellä sanaa. Eikä se ole keskeistä itse asian kannalta.

>Tarkoitat varmaan maksimissaan
>kuusi, ei keskimäärin.

Maksimia ei olekaan, on suljettuja yhteisöjä joihin ei välttämättä johda mitään kaveripolkua. Tuskin löytyy polkua myöskään kehitysmaiden nälkää näkeviin ym.

Ville O. Turunen kirjoitti...

Pakko tunnustaa heti alkuun, että seuraava ei perustu muuhun, kuin mitä muistan lukeneeni, mutta idea taisi nimen omaan olla, että tuo kuuden ihmisen ketju on maksimi. Pointtihan on, että tuttavuuksien muodostama verkosto ei ole satunnainen, vaan sillä on selvä järjestys, joka on tässä tapauksessa hierarkkinen: osa ihmisistä on verkostossa keskeisemmin sijoittuneita kuin toiset. Juuri tästä seuraa, että yhteydet ihmisistä toisiin ovat lyhyempiä kuin satunnaisessa verkossa.

Verkko on samankaltainen, kuin vaikka lentoyhteyksien verkko, joka perustuu eritasoisiin hubeihin. Sen seurauksena melko pienellä välilaskumäärällä voi matkustaa miltä tahansa kentältä mille tahansa, joilla on säännöllistä reittiliikennettä. Tuttavuusverkostossa keskeisimpiä hubeja vastaavat kansainvälisesti verkostoituneet ihmiset, kuten poliitikot, diplomaatit, kuuluisuudet yms. Vaikka niihin nälkäänäkeviin löytynee linkki kansainvälisten avustusorganisaatioden tai lähetystyön kautta.

Mutta siitä minulla ei ole mitään hajua, mistä tuo kuusi on repäisty ja onko se oikein. Mutta verkoston rakenne varmistaa, että tuo maksimi ei voi olla kuin vain kaksi tai kolme pykälää keskiarvoa suurempi. Tämä perustuu siihen, että eristyneinkin ihminen tuntee yleensä ainakin yhden normaalisti verkostoituneen voidakseen hoitaa asioitansa ja eristäytyneessä yhteisössä ainakin joku pitää yhteyksiä muuhun maailmaan samasta syystä. Esimerkiksi erämaihin paenneiden venäjän vanhauskoisten yhteisöissä yleensä yksi luotettu kävi salaa kaupungissa ostamassa niitä välttämättömyystarvikkeita, joita ei itse pystytty valmistamaan, kuten ongenkoukkuja.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Totta, olet oikeassa. Wikipedian mukaan "Six degrees of separation is the theory that everyone and everything is six or fewer steps away, by way of introduction, from any other person in the world, so that a chain of "a friend of a friend" statements can be made to connect any two people in a maximum of six steps"

Sana "maksimissaan" on kuitenkin vaarallinen, sillä on eristäytyneitä yhteisöjä joihin ei välttämättä löydy yhtään polkua.

Ville O. Turunen kirjoitti...

No juu, ja varsinkin kun muistaa, että tuo arvio väkisinkin perustuu jonkinlaiseen otantaan taikka matemaattiseen mallinnukseen. Eli se on viime kädessä arvio, vaikka ehkä tarkkakin.

Mutta takaisin asiaa: tulee mieleen tapaus Ahtisaari. Työnsä takia väistämättä Ahtisaari tuntee useita ihmisiä, jotka tuntevat ihmisiä, jotka Yhdysvallat määrittelee terroristeiksi. Ahtisaaren taas käytännössä tuntee kaikki keskeiset poliitikot, virkamiehet, sotilaat ja yritysjohtajat, lyhyesti sanoen lähes kaikki, jotka ovat jotain Suomessa. Eli jos NSA määrittää mandaattinsa noin, he ovat antaneet luvan itselleen vakoilla ketä tahansa keskeisessä asemassa olevaa suomalaista. Muista maista varmasti löytyy vastaavia keskeisiä hahmoja.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Hyvä pointti tämä Ahtisaari. Ja poikansa kautta verkosto laajenee myös Nokiaan, ehkä laajemminkin IT-alaan.

Tosin johtajan kommentti viittasi vain USA:n sisäiseen toimintaan, todennäköisesti ulkomaantiedustelu ei tasoja laske vaan seuraa ketä katsoo aiheelliseksi.

Anonyymi kirjoitti...

"Terroristi on NSA-johtajan käyttämä termi. Kun viittaan hänen kertomaansa, voin vain siteerata häntä - en määritellä sanaa. Eikä se ole keskeistä itse asian kannalta."

Tuohon ei voi muuta sanoa kuin että LOL

Se määritelmä on ihan julkista tavaraa. Kannattaa lueka se. Sä tunnet paljon enemmän terroristeja kuin ikinä uskotkaan. Sä saatat hyvin olla itsekin sellainen!

Petteri Järvinen kirjoitti...

USA:lla on epäilemättä oma määritelmänsä terroristille. Kuten ensimmäinen anonyymi sanoi, yhden terroristi on toisen vapaustaistelija. Terroristi-sanalla ei ole virallista määritelmää. Väljästi ajatellen jokainen, joka ruokkii muiden pelkoja (vaikkapa tietoturva-aukkoja kohtaan) on terroristi, siis mekin.

Anonyymi kirjoitti...

Se määritelmä on ihan julkista tavaraa. Kannattaa lueka se. Sä tunnet paljon enemmän terroristeja kuin ikinä uskotkaan. Sä saatat hyvin olla itsekin sellainen!

Yksi merkittävä paikka, jossa asiaa on määritelty on rikoslain 34a luku: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001#L34a

Sen 6§:ssä määritellään terroristista tarkoitusta mm. näin:
2) pakottaa oikeudettomasti jonkin valtion hallitus tai muu viranomainen taikka kansainvälinen järjestö tekemään, sietämään tai tekemättä jättämään jotakin;

Tuntuuko vähän laveammalta kuin mitä keskiverto kadunmies terrorismilla ymmärtää?

Sillä, että sovelletaanko ko. säännöksiä mahdollisimman laveasti ei ole väliä vaan olennaista on, mitä kaikkea viranomaiset voivat pitää terroristisena toimintana niin halutessaan.

Anonyymi kirjoitti...

Ronald Reagan tuki Afganistanin vapaustaistelijoita vielä silloin, kun maa oli Moskovan miehittämä. Heidät (talebanit) leimattiin myöhemmin terroristeiksi, kun he eivät enää halunneet syödä amerikkalaisten kädestä.

Terroristi ei tarkoita enää yhtään mitään. Pelkkä leimakirves (ihan kuin kommunisti tai sosialisti). McCarthyismiä puhtaimmillaan.