tiistai 30. heinäkuuta 2013

Järkeä tekijänoikeuslakiin EU-tuomioistuimelta

Vuosi sitten EU-tuomioistuin päätti, ettei hammaslääkärin tarvitse maksaa tekijänoikeusmaksuja taustamusiikista:

In its ruling, the ECJ stated that since "the patients of a dentist visit a dental practice with the sole objective of receiving treatment, as the broadcasting of phonograms is not a part of dental treatment."

Sitä vastoin hotellien on maksettava huoneessa soivasta musiikista, koska kuulijoiden määrää ei ole ennalta rajoitettu ja koska musiikki parantaa hotellin palvelua tavalla, joka voidaan lisätä huoneen hintaan. Hammaslääkärin tapauksessa musiikilla ei ole merkitystä itse ammatinharjoittamisen kannalta

Nämä ovat järkeenkäypiä päätöksiä, joiden vaikutukset heijastuvat myös Suomeen. Jostain syystä en ole nähnyt asiasta uutisointia enkä löytänyt mainintaa myöskään Opetus- ja kulttuuriministeriön sivulta. Itsekin kuulin päätöksestä vasta Ville Oksaselta (thanks!).

Todennäköisesti Suomessa maksetaan kaikista maista eniten vastaavia musiikkikorvauksia. Ainoana maailmassa maksut ulottuvat jopa takseihin. Jokaiselta yrittäjältä, jonka tiloissa soi radio tai musiikki, peritään maksua työntekijöiden määrän tai myymälän pinta-alan mukaan.

Olen aina pitänyt tätä epäoikeudenmukaisena (esim. Talouselämä 27.2.2004 Loppu muusikoiden rahastusautomaatille). Miksi lääkärivastaanoton pitää maksaa korvausta siitä, että tiloissa on YLEn vapaata ohjelmaa näyttävä televisio, mutta ei niistä lehdistä, jotka odotushuoneessa ovat vapaasti luettavissa? Miksi taksin takapenkillä on luettavissa maksullinen iltapäivälehti, mutta ilmaisesta radiosta peritään taksiyrittäjältä maksua?

Minulle on kerrottu, että kyse on julkisen esittämisen käsitteestä, mutta siinäkin on näköjään tulkinnanvaraa. Suomessa lakia on tulkittu yksipuolisesti tekijänoikeusjärjestöjen eduksi. EU-tuomioistuimen päätös velvoittaa muuttamaan käytäntöä. Tekijänoikeuslakiin (tai ainakin sen tulkintaan) saadaan näin lisää järkeä.

Ellei OKM saa mitään aikaiseksi, tämäkin aihe kannattaa ottaa esille eduskuntaan menevän aloitteen yhteydessä.

18 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

No ompa Gramex yrittänyt rahastaa CC:n alaisen musiikin käytöstä, jonka korvaukset on asianmukaisesti maksettu Jamendolle.

Minuakin sieppaa se, että kun en kuulu etujärjestöihin ja teemme ns. bilekeikkaa. Soitamme itse tehtyjä kappaleita, mutta Gramexit pitää maksaa jos porukkaa on >=50. Me emme tuosta mitään saa kun emme ole jäsniä, mutta maksupakko kuitenkin on.

Anonyymi kirjoitti...

No ompa Gramex yrittänyt rahastaa CC:n alaisen musiikin käytöstä, jonka korvaukset on asianmukaisesti maksettu Jamendolle.

Minuakin sieppaa se, että kun en kuulu etujärjestöihin ja teemme ns. bilekeikkaa. Soitamme itse tehtyjä kappaleita, mutta Gramexit pitää maksaa jos porukkaa on >=50. Me emme tuosta mitään saa kun emme ole jäsniä, mutta maksupakko kuitenkin on.

Taitaa olla ne puurot ja vellit.

Jamendo ei näytä miltään tekijänoikeusjärjestöltä. Se tuskin mitään maksaa Suomen Teostolle (säveltäjät, sanoittajat, sovittajat ja nuotinkustantajat). Levittäjät vastaavat itse kaikista luvista ja maksuista, jos tuota palvelua on laillista käyttää. (Vs, tuolla ei saa käyttää mitään lupaa vaativaa sisältöä. Pitää olla oma työ, jonka tekijä ei ole kenenkään sopimus- tai julkaisukumppani). En suinpäin ryntäisi asiaan siitä mitään tietämättä.

Gramexin sijaan järjestäjän tulisi tehdä sopimus Teoston kanssa. Ja tulotkin kuuluvat toki kappaleiden tekijöille.



Anonyymi kirjoitti...

Koko systeemi on niin sekaisin, että se pitäisi pysäyttää heti ja purkaa, miettiä oikeasti tarkoituksenmukainen uusi - ilman vanhoja asemiaan puolustavia "tekijänoikeusjärjestöjä". Tekijänoikeusjärjestöt ovat yksi suurin piikki "artistin" lihassa ja suurin oikeudenmukaisen systeemin estäjä. Musitakaa, että Artisti maksaa, tekipä hän musaa, video-kuvataidetta tai kirjallisuutta. PS. Taksissa ei ole montaa kertaa soinut radio, ellen ole pyytänyt kuulla uutisia ja se päivän lehti on jäänyt penkille minulta.

Anonyymi kirjoitti...

Ei Teosto/Grames saisi rahastaakkaan CC-lisensillä julkistettua musiikkia, mutta silti ne yrittää. Jamendo on ko. musiikin suurimpia jakelioita. Se ei ole tekijänoikeusjärjestö kuten aivan oikein päättelitkin.

Pointtini on, että vaikka teet musiikkisi Teosto/Gramex vapaana niin maksuja joudut silti tietyissä tilanteissa maksamaan, mutta et saa rahaa takaisin jos et ole jäsen. Mikä tietysti on ymmärrettävää, mutta ei heillä saisi olla lainmukaista oikeutta periä korvausta tälläisessä tilanteessa.

Onhan tämä marginaalista, mutta esimerkki tuo esille sen, että lakeja on tehty oletuksella, että Teosto/Gramex on se ainoa polku.

Anonyymi kirjoitti...

Ei Teosto/Gramex saisi rahastaakkaan CC-lisenssillä julkistettua musiikkia...

Tai päinvastoin: Tuskin Teosto/Gramex -oikeuksin varustettua musiikkia kukaan voi luulla mahdolliseksi julkaista CC-lisenssillä.

Tavallisiin laillisiin latauksiinkin Amerikassa ostetaan oikeudet luvin ulkopuolisilta (cover) säveltäjiltä, sanoittajilta, sovittajilta ja nuotinkustantajilta. Myyjä on Amerikassa yksityinen yhtiö The Harry Fox Agency http://www.harryfox.com/ (eräs jakelija ei muuta vaihtoehtoa tunne). Eihän se aina ole tietenkään varmaa, että oikeudet voi ostaa. (Kun ei eletä Suomessa ja Teostossa. Tältä osalta lienee Suomessa huippu toimintaa.)

Copyrightejä kerääviä firmoja on syntynyt pilvin pimein Amerikasta Lontooseen asti digitaalisten jakelijoiden kylkeen. Eli vievät kustannusoikeudet ilmaiseksi ja joskus maksuakin vastaan.

Anonyymi kirjoitti...

Tavallisiin laillisiin latauksiinkin Amerikassa ostetaan oikeudet luvin ulkopuolisilta...

Lisäämpä samalla linkin listaan nuotinkustanjista, joiden yhteystietoja The Harry Fox Agency ei vieläkään tunne:
http://www.harryfox.com/public/PublisherInfoNeeded-Search.jsp

Eli eipä näiltä kustantajilta liiemmälti kaiketi voi lupaa sitä kautta tippua minkäänlaiseen levitykseen.

Nämä muutkin uudet yrittäjät (aggregaatit eli digijakelijat päätoimialaltaan) käräävät myös Gramex (ja Teosto/NcB) -luonteisia maksuja mm. BMI, ASCAP, SESAC ja SOCAN -järjestöiltä.

Koko systeemi on niin sekaisin, että se pitäisi pysäyttää heti ja purkaa..

Suomessahan kaikki on niin yksinkertaista.

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Sitähän minäkin olen ihmetellyt, jos bussissa soiteltaisiin radiota kuten ennen vanhaan, mitä väärää siinä olisi? Kyllähän radioasemat ovat jo tekijänoikeusmaksut maksaneet; kuinka moninkertaisesti ne oikein sitten pitää maksaa?

Osmo kirjoitti...

Minä ymmärrän, jos hotellissa on jotain hotellin päättämää musiikkia, niin siitä maksetaan. Suomessa hotelli kuitenkin joutuu maksamaan pelkästään siitä, että siellä on televisio tai radio, jolla asiakas voi halutessaan seurata haluamaansa ilmaistarjontaa aivan kuin voisi omalla laitteellaan. Minusta tässä julkisen esittämisen tulkinta on viety liian pitkälle. Jos siellä olisi levykirjasto tai maksukanavia, niin silloin ymmärtäisin korvaukset.

Mikäli olen ymmärtänyt oikein, Suomessa TV-kauppiaatkin joutuvat maksamaan niistä ohjelmista, joita siellä näkyy. Tämä on varsin outoa, kun laitekauppa on edellytys sisältökaupalle. Pikemminkin korvaukset pitäisi mennä toisin päin.

Suomessa painottuu liikaa ajatus: käytöstä pitää maksaa sen sijaan, että painotettaisiin käytön taloudellisia vaikutuksia.

Anonyymi kirjoitti...

..että siellä on televisio tai radio
Etenkin aloin ihmettelemään, miten YLEä tässä pidetään jonain poikkeuksena.
YLEkin maksaa aika kapeahkosti materiaalin käytöstä ja ainakaan aina ei ole osin maksanut lainkaan.

Yksityiseen käyttöön saa käyttää montaa ilmaispalveluakin käyttöehtojen rajoissa.

Esim. mainitulla YLEllä:
Voinko tallentaa videoita ja audioita omalle tietokoneelleni?

Sinulla ei ole lupaa tallentaa Areenasta (esim. omalle koneellesi) muita kuin ladattavana olevia ohjelmia (esim. podcastit). Areenan streaming-teknologialla tarjolla olevien ohjelmien suojauksien kiertäminen ei ole sallittua.

--Kaikki Ylen www-sivuilla oleva sisältö, niin teksti-, ja kuva- kuin äänimateriaalikin on tekijänoikeuslain suojaamaa, joten kopiointi muuhun kuin omaan käyttöön on kielletty.

Yleiset tekijänoikeuksia koskevat lait ja säädökset löydät täältä: http://www.kopiraitti.fi/.

Julkinen esittämisen Gramexosuuksia: http://www.gramex.fi/?mid=478

Jupp3 kirjoitti...

Gramexit pitää maksaa jos porukkaa on >=50. Me emme tuosta mitään saa kun emme ole jäsniä

Suomen laki nimenomaan antaa oikeuden hakea korvauksia esim. Gramexilta, vaikkei olisikaan kyseisen järjestön jäsen. Käsittääkseni tuo oikeus oli perusteena monopoliaseman myöntämiselle:

Tekijänoikeuslaki 2. luku 26 §:

tekijällä, jota järjestö ei edusta, on kuitenkin oikeus vaatia henkilökohtainen korvaus. Korvauksen suorittaa 1 momentissa tarkoitettu järjestö.


Toisaalta Gramexin asiakassopimus lain vastaisesti kieltää tämän:
Ilman allekirjoitettua asiakassopimusta, asiakkaan henkilötietoja ja tilinumeroa emme voi tilittää mahdollisesti kertyviä tekijänoikeuskorvauksia.

Käytännössä esim. RAL on onnistunut saamaan sille kuuluvat korvaukset ilman asiakassopimusta: http://tkvk.org/ralgramex.html

Mutta kuten tuosta voi päätellä, ilman Gramexin haastamista oikeuteen tuskin onnistuu.

Lähteet:
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404

http://www.gramex.fi/fi/taiteilijat_ja_tuottajat/esittava_taiteilija/asiakassopimus

Anonyymi kirjoitti...

Suomen laki nimenomaan antaa oikeuden hakea korvauksia esim. Gramexilta, vaikkei olisikaan kyseisen järjestön jäsen. Käsittääkseni tuo oikeus oli perusteena monopoliaseman myöntämiselle.

Kyllä niin ja perinteinen käsitykseni on, että hakijat ovat ulkomaisia tekijänoikeusjärjestöjä (kuten tuo RAL) tai mainstream-taiteilijoita edustajineen.
Muistissani on, että eräs edustaja haki sievoista summaa ja seuraamani tilanne jäi siihen, että myös laillinen edustus piti todistaa myös valtakirjoin yms.

Nämä muutkin uudet yrittäjät (aggregaatit eli digijakelijat päätoimialaltaan) käräävät myös Gramex (ja Teosto/NcB) -luonteisia maksuja.
Nämä ainakin yrittävät periä maksut edustamiensa osalta.

Anonyymi kirjoitti...

Suomen laki nimenomaan antaa oikeuden hakea korvauksia esim. Gramexilta..

Olihan tuo RAL samanmoinen tapaus.
http://www.rightsagencyltd.com/aboutus/

Tradiotio taas perustuu Suomen ratifioitua Rooman sopimuksen.
http://www.wipo.int/treaties/en/ip/rome/

Sopimuksen ratifioinnin Suomi lykkäsi pitkään ja YLEkin soitti paljon ulkomaista musiikkia, kun siitä ei mitään maksettukaan tätä kautta esittäjille.

Myöhemmin kerätyt rahatkin olivat ESEKin tilillä tukiin käytettäväksi kuten linkit yllä kertovat. Nyt kuten 2006 ja tulevaisuudessa samat rahat ovat oikeiden omistajiensa perittävissä.
Tämä kaikki kuuluisi toki valtion maksettavaksi.
Samoilla rahoilla ministeriö on kehaissut tukevansa kulttuuria, vaikkei sinänsä ole kertonut rahan alkuperää ja täällä niin parjattua järjestöä siipineen jakajaksi.

Kuten 2006:
Ulkomaisten artistien ja tuottajien tilittämättömät korvaukset päätyvät Esittävän säveltaiteen edistämiskeskuksen (ESEK) tilille, joka jakaa ne edelleen tukina.
Gramexin valvonnasta vastaa opetusministeriön viestintäkulttuuriyksikkö. Viestintäkulttuuriyksikön johtaja Jukka Liedes myös istuu opetusministeriön nimeämänä ESEK:n johtokunnassa (10.2.2006) päättämässä tukien jakamisesta Gramexin antamien valtuuksien puitteissa.

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

YLEkin maksaa aika kapeahkosti materiaalin käytöstä ja ainakaan aina ei ole osin maksanut lainkaan.

No sitten Gramexin pitää vaatia oikeudenmukaiset korvaukset YLEltä, mutta ei radion kuuntelijoilta.

Petteri Järvinen kirjoitti...

YLE maksaa korvauksia JOKAISESTA nuotista, mikä radiosta tai televisiosta kuuluu.

Olin kerran tv-ohjelmassa jossa soitin tietokoneelta mp3-tiedostoina muutaman sekunnin pätkän parista ooppera-aariasta. Nauhoituksen jälkeen kuvaussihteeri tuli kysymään, mitä teokset olivat - he joutuvat raportoimaan kaiken tekijänoikeusjärjestölle.

Anonyymi kirjoitti...

YLE maksaa korvauksia JOKAISESTA nuotista, mikä radiosta tai televisiosta kuuluu.

Olin kerran tv-ohjelmassa jossa soitin tietokoneelta mp3-tiedostoina muutaman sekunnin pätkän parista ooppera-aariasta. Nauhoituksen jälkeen kuvaussihteeri tuli kysymään, mitä teokset olivat - he joutuvat raportoimaan kaiken tekijänoikeusjärjestölle.

Niin voi luulla. Onneksi ohjelmasi toimi oikein.
(Toivottavasti ei ollut kyse ohjelmasta, jossa näytit/käytit julkisesti yksityiskäyttöön tehtyä omaa kopiota. Vai oliko feikkiä. Kansikuvatkin olivat satumaisen isoja.)

Kuitenkin lähimenneisyydessä homma ei ole YLEn korvauksissa mennyt aina niin. ÄKT:llekin tuntemattomassa asiassa oli virallinen (kaiketi Teoston välityksellä) vastaus ollut, "että seurataan bittivirtaa ja jos jokin kappale alkaa saamaan jatkuvammin soittoja, niin silloin maksetaan." Kyse oli siis erikoisohjelmista ja silloin jotkut eivät "laatineetkaan listaa". Mutta itselleni puppu vastauksen synonyymi on soittolista.


Rooman sopimuksen osalta:
Tradiotio taas perustuu Suomen ratifioitua Rooman sopimuksen.
http://www.wipo.int/treaties/en/ip/rome/

Sopimuksen ratifioinnin Suomi lykkäsi pitkään ja YLEkin soitti paljon ulkomaista musiikkia, kun siitä ei mitään maksettukaan tätä kautta esittäjille.
Näitä siis on paljon Suomesta tilittämättä ja varmasti on hamaan tappiin asti.


Aiemmin ainakin YLEn Äänilevystöön ja tallenteisiin liittyen Pekka Kronov on halunnut laistaa mainitut oikeudet monelta musiikilta.
Nyttemmin taitaa myöntää ja ymmärtää uudehkossa blogikohdassaan, että kyllä ne Warnerinkin 50 ja 70 vuotta vanhat oikeudet säilyvät.
http://pekkahtgronow.blogspot.fi/

YLen yms. blogeista kyllä löytyy historiaa tähänkin.

Tosin pahin kämmi kuuluu mainitun Gramexin toimitusjohtaja Hannu Marttilalle (jonka mielestä siis voisin aivan surutta suoltaa Beatlesin albumia ilmoihin ja markkinoille maksamatta siitä latiakaan ainakaan Teoston lisäksi - jos haluaisin). Asia oli niin vänkä, että oli aivan toistetty Gramex -lehdessä.

Anonyymi kirjoitti...

http://pekkahtgronow.blogspot.fi/

Gramexin toimitusjohtaja Hannu Marttilalle


Ainahan voi toki viisastua ja faktat mennä perille aivojen sopukoihin.

Vs. "Yle saa soittaa ilmaiseksi mitä lystää."

Anonyymi kirjoitti...

Gramexin toimitusjohtaja Hannu Marttilalle

Ainahan voi toki viisastua ja faktat mennä perille aivojen sopukoihin.


No, saattoi kynämiehenä olla apulaisjohtaja Lauri Kairakin.
Osasi Risto Rytikin joskus kirjoittaa jotenkin tutunoloisesti tai suuhun pistetyn oloisesti...

Muutoin kyllä ehdottamani muutokset ovat joskus menneet läpi Gramexin hallituksessa, kun näin neuvottiin toimimaan.
Muutkin muutokset olleet tutunoloisia, enkä niitä edes joutunut erikseen pyytämään kunhan on olemassa olevan sopimuspohjan tehnyt tietyksi Gramexille. Jopa liiankin pitkälle voi osin olla toteutettua.

Aina kannattaa...

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Muuten ehkä juu, mutta ei EU:lla ja järjellä ole juurikaan mitään tekemistä keskenään.