perjantai 7. joulukuuta 2012

Linnan Twitter-juhlat 2012

Vuosi sitten Twitter teki lopullisen läpilyönnin Suomessa. Samalla se toi linnan juhlien muuten tylsään kättelyseremoniaan aivan uuden ulottuvuuden: Twitter teki jokaisesta osallistujasta virtuaalisen vieraan. Pystyimme osallistumaan juhlaan omalla kotisohvalla istuen.

Tämän vuoden odotukset olivat korkealla, eikä niissä tarvinnut pettyä. Twitterin suosio oli lisääntynyt vuoden takaisesta merkittävästi. Nyt 2640 twiittaajaa lähetti yhteensä 10 827 viestiä. Puolet viesteistä oli aktiivisimman 10 prosentin kynästä (tai näppäimistöstä), mikä vahvistaa sen vanhan totuuden, että netissäkin enemmistö sisällöstä tulee pieneltä joukolta ihmisiä. Vaikka kaikilla olisi mahdollisuus vuorovaikutukseen, useimmat valitsevat passiivisuuden.

Valtaosa twiiteistä oli hauskoja tai informatiivisia. Valitettavasti linjoilla oli muutama sarjatwiittaaja, joiden puberteettivitsit olivat lähinnä ärsyttäviä. Vammaisuudesta pilaileminen ei ole koskaan hauskaa, kaikkein vähiten silloin, kun pilkan kohteena ovat linnan juhlien vieraat.

YLE poimi virrasta 1370 twiittiä, eli noin joka kymmenennen. Niitä pystyi katsomaan teksti-tv:n kautta (sivu 398):



Television kautta juhlia seurasi 2,4 miljoonaa ihmistä, lähes puolet suomalaisista. Kyse on ällistyttävästä traditiosta, jonka luulisi herättävän tutkijoidenkin kiinnostuksen.

Tv-katsojien määrään verrattuna 2640 twiittaajaa tuntuu vähältä, mutta voiko lukuja verrata? Twitterissäkin oli varmasti passiivisia käyttäjiä, jotka vain lukivat muiden viestejä, ja joiden määrä ei sen vuoksi näy tilastoissa. Mielestäni vajaat 3000 aktiivista oli suorastaan paljon. Se oli lähes tuhat enemmän kuin mitä linnaan oli kutsuttu vieraita. Twitterin varjojuhlat olivat esikuvaansa isommat ja avoimet kaikille.

Linnan juhlat oli mielenkiintoinen yhdistelmä vanhaa ja uutta mediaa. Ilman tv-kuvaa ei Twitterissä olisi ollut mitään keskusteltavaa. Tarvitsemme edelleen brodcast-mediaa ja ohjelmia, jotka keräävät lähes koko kansan television ääreen. Twitter ja televisio täydentävät toisiaan tavalla, joka tekee katselusta aivan uudenlaisen kokemuksen. Hienoa!

Paljonkohan twiittaajia on ensi vuoden juhlissa? Joko silloin uusissa televisioissa on sisäänrakennettu Twitter, joka toimii YLEn teksti-tv-viritystä paremmin?

Jk. Hesarin uutisessa Helsingin yliopiston viestinnän dosentti (hih!) pohtii, vähentääkö sosiaalisen median käyttö linnan juhlien hohtoa. Onpa omituinen ajatus! Vuorovaikutteisuus tekee tapahtumasta entistä kiinnostavamman ja tuo sen 2010-luvulle. Siitä huolimatta virtuaaliset varjojuhlat ovat eri asia kuin oikea juhla. Paikan päällä olevien Twitter-viestit pikemminkin lisäävät osallistumisen arvoa, eivät vähennä sitä. Se, onko ministerin sopivaa käyttää juhla-aikansa älypuhelinta räpläten ja kuvia maailmalle lähettäen, on eri asia ja liittyy siihen, miten ministerin ylipäätään pitää käyttäytyä työajalla. Linnan juhlien arvostuksen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

3 kommenttia:

Jarmo Roksa kirjoitti...

Kiitos luvuista! Olin juuri kirjoittamassa omaa kommenttiani Linnanjuhlista Twitterissä. Seurasin #linnanjuhlat-tägin kansainvälistä suosiota ja todellakin, kello 20:05, me suomalaiset twiittaajat teimme sen. Lisää blogissani: http://bit.ly/VoLQ6b

Jouni Laurila kirjoitti...

Linnanjuhlat ovat kuin hautajaisista. Eihän siellä itsenäisyyttä haudata tai ainakkan pitäisi on kohtaa 100 kertaa täynnä.

Omasta mielestä juhla pitäisi olla iloinen ja asiallinen twiittaaminen vain parantaa tilaisuutta. Ministerillä se ei tietystä saa olla pääasia, mutta sopivassa määrin auttaa muitakin osallistumaan tunnelmaan.

Stubb on ihan oikealla asialla.

Hannu Tanskanen kirjoitti...

No, kyllä Stubbin hosuminen twiittaamisensa kanssa teki lähinnä lapsellisen vaikutuksen.

Website Security Test