torstai 1. marraskuuta 2012

Hyvitysmaksu tulee jälleen

Vuosi sitten kiisteltiin näkyvästi hyvitysmaksusta. Lopulta Arhinmäki taipui ja tyytyi malliin, jossa maksupohjaa ei laajennettu tälle vuodelle, mutta ulkoisten kiintolevyjen ja tallentavien digiboksien tariffeja nostettiin. Näillä toimilla maksukertymä piti nostaa 7,9 miljoonan tasolle.

Samalla hallitus päätti, että tämän vuoden aikana hyvitysmaksujärjestelmä uudistetaan ja uuteen malliin siirrytään vuoden 2013 alusta.

OKM julkisti toukokuussa Markus Leikolan esityksen, joka olisi käytännössä ollut kulttuurivero. Ehdotus sai joka puolelta nuivan vastaanoton ja ilmeisesti ministeriökin on nyt hylännyt sen.

Niinpä ensi vuoden alussa jatketaan vanhalla järjestelmällä -- jonka laajentamisesta käydään parhaillaan keskusteluja. Tablet-koneet, älypuhelimet, tietokoneet... kaikki ovat taas pöydällä. Meille maksajille valmistelusta ei kerrota ennen suunnitelman valmistumista (ja silloinkin vain, koska media kaivaa asian esiin -- virallinen tiedote tulee kun tariffit on hyväksytty).

Kaikesta päätellen tämän vuoden maksukertymä ei noussut tavoitellulle tasolle, joten halu laajentaa maksupohjaa uusiin laitteisiin on entistä kovempi. Nyt on vielä mahdollista vaikuttaa asiaan proaktiivisesti.

On aika valmistautua uuteen julkisuuskamppailuun. Ottakaa banderollit esiin, virittäkää some valmiiksi. Täältä pesee!

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tuosta muutaman vuoden takaisesta tallentavien digiboksien aiheuttamasta hyvitysmaksujen piikistä on näköjään tullut "normaalitaso" johon pitää aina päästä.

Anonyymi kirjoitti...

Katsos Petteri TTVK ry:n sivut. Nyt sieltä suunnalta yritetään kovasti TVkaistan imussa kieltää myös Elisa Viihde ja Soneran vastaava paketti. Millä vuosisadalla nämä ihmiset kuvittelevat elävänsä? Se että etätallennus tapetaan kaikin keinoin tarkoittaa erittäin suurta takapakkia IPTV:n saralla sillä tuskin monikaan olisi edellämainittuja palveluja hankinnut ilman etätallennuksen mahdollisuutta.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Toden totta: antipiracy.fi/ajankohtaista/273/ttvk-harkitsee-oikeustoimia-televisio-ohjelmien

”Verkkotallennuspalvelut käyttävät televisiokanaviemme sisältöjä lainvastaisesti ja aiheuttavat oikeudenhaltijoille merkittäviä taloudellisia menetyksiä. Tilanne on kestämätön”, kommentoi TTVK:n jäsenen, Sanoma Entertainment Oy:n yhteiskuntasuhdejohtaja Marcus Wiklund.

ja:

Laittomat verkkotallennuspalvelut luovat markkinahäiriön, joka hidastaa laillisen markkinan kehitystä.

Mikähän se "laillinen markkina" tässä yhteydessä on?

Anonyymi kirjoitti...

eikö niihin "laillisiin markkinoihin" ollut listattu Areena, Katsomo ja Ruutu.fi joilla ei ole kyllä mitään tekemistä tallentamisen kanssa

Anonyymi kirjoitti...

Yrittävät rahastaa vielä kun voivat, mutta kaupallisen viihteen kulta-ajat alkavat olla takanapäin.

Musiikissa uudet genret ovat niin pieniä, että isot talot eivät elä niillä. Vanhoja klassikoita (pop/rock) ei voi määräänsä enempää myydä uudestaan.

Bon Jovi ei vedä Olympia-stadionia täyteen sen takia Ratinaan. No ei vetänyt Madonnakaan, vaikka Kaisaniemessä vielä oli 80000 henkeä.
Missä ovat uudet areena-artistit?

Elokuvissa on käymässä samoin. Niitä katsotaan silloin kuin itselle sopii ja suurimmalle osalle riittää flash-taso ja tekstituksiä ei tarvita.

Tämän takia pitää saada hyvitysmaksuja kun tuloja ei enään muulta tule. Myöntäisivät suoraan, että hyvitysmaksu ei eneeän ole korvaus vaan elannon perusta.

Osmo kirjoitti...

Kyllähän hyvitysmaksussa on tapahtui nyt 2000-luvulla selvä lasku lähinnä VHS-kasettien poistumisen myötä. DVD:t ja MP3-soittimet paikkasivat pudotusta jonkin aikaan, mutta niidenkin myynti on laskenut. Maksuissa onkin siirrytty yhä enemmän laitteisiin.Vuonna 2004 vain noin prosentti maksuista tuli laitteista. Viime vuonna tämä oli n. 68 %. (Luvut ovat arvioita, koska Teosto julkaisee vain tuontimäärät, ei laitteiden kapasiteetteja, jotka määräävät maksun). Laitteissa vain on ongelma, että ne ovat kertaostoksia ja siten suuri maksu tuntuu kunnolla.

Videopuolella perusteet hyvitysmaksun perimiselle ovat aika ohuet, kun uusi teknologia suojaa sisällön ja laillinen kopiointi on mahdollista vain ajansiirtoon. Jos luovutaan videopuolesta (tai sen suuruutta selvästi lasketaan) ja rahoitetaan yleiset tarkoitukset verorahoista, huomattavasti pienempi maksu riittää pitämään Teoston tyytyväisenä, Minun kaaliini ei mahdu miksi hyvitysmaksurahoja käytetään piratismin torjuntaan. Sen sijaan digiboksien makuja on jatkuvasti nostettu, vaikka suuri kapasiteetti nykyään johtuu HD:sta, ei siitä, että sinne tallennettaisiin enemmän. Alunperin 15 euron maksu on nyt jopa 36 euroa. en vaikutus hintaan on n. tuplat tuosta.

Jari Ahlgren kirjoitti...

Hyvitysmaksuista huolimatta tallentaminen on nykyisin melkein ilmaista. Mutta - niin kuin aina - ongelma onkin siinä, että rahaa menee vääriin taskuihin.

Anonyymi kirjoitti...

On selvää että kansan mielestä ikävät lait yritetään saada voimaan kaikessa hiljaisuudessa ja niistä kerrotaan vasta kun ne on hyväksytty. Pakkoruotsi aikaistetaan seitsemänneltä luokalta kuudennelle ja päätös siitä tehtiin kesällä parhaimpaan loma-aikaan.

Unknown kirjoitti...

Eikö tuossa vastusssamisessa voisi otta jo lamakortin esille.

Tuollaiset täysin ylimääräiset maksut leikkaavat ostovoimaa ja pahentavat näin lamaa!!!