tiistai 9. lokakuuta 2012

Die Hard 1 kiiltävän kirkkaana Blu-rayllä

Die Hard 1 on toimintaelokuvien valioita, alansa klassikko. Runsas kuukausi sitten ostin elokuvan Blu-ray-version viidellä eurolla marketin ale-hyllystä (aiempi hinta 11,95).

Olipa mainio hankinta! Elokuva oli HD-restauroinnin jäljiltä kuin uusi. Värit olivat kirkkaat ja kuva terävä, kuvakohinaa toki jonkin verran. Ääniraitana mainostettiin DTS HD:tä.

On tapana moittia elokuvayhtiöitä rahastuksesta, mutta viisi euroa alansa klassikosta on todella edullinen hinta (eikä 12 euroakaan liikaa). Ostin saman tien muitakin vanhoja leffoja: Alien, Rautaristi, Kolmannen asteen yhteys. Myös Alien heräsi uudelleen eloon HD-versiona. Kolmannen asteen yhteys näytti vielä lapsellisemmalta kuin kauan sitten elokuvateatterissa.

Monien mielestä on tyhmää ostaa elokuvalevyjä, koska leffat voi imuroida piraatteina ilmaiseksi ja osan striimata modernisti netistä katselua varten. Mutta se ei ole se juttu. Levyn omistamisessa on oma viehätyksensä. Blu-ray-kotelot eivät vie paljon tilaa hyllyssä ja voin katsella niistä parhaita paloja milloin vain.

Eivät piraattileffatkaan ole ihan ilmaisia. Die Hardin tiedostokoko on lähes 50 gigatavua. Sellaisen tietomäärän säilyttäminen seuraavat 10 vuotta maksaa muutaman euron rahaa sekä kopioinnin vaivan.

Sitä paitsi maksan mielelläni kohtuullisen hinnan tekijälle siitä ilosta, jonka elokuva tuottaa. Kaikkea ei tarvitse saada ilmaiseksi, vaikka nettiaikaa eletäänkin.

Eilen sama elokuva tuli Subilta. Ja voi, miten huonolta kuva näyttikään! VHS-aikana kasettien kuvanlaatu oli huono, joten TV-esityksissä pääsi nauttimaan paremmasta kuvasta. Nyt on päinvastoin. Tv-kuva on sekundaa Blu-rayhin verrattuna.

Tämä kuva on Elisaviihteen tallennuksesta tietokoneen näytöltä kaapattuna:

Die Hard 1 Subilla eilen.
En jaksanut virittää Blu-ray-katseluohjelmaa tietokoneelle (miksi sen paremmin OS X kuin Windows 7 eivät osaa näyttää Blu-ray-leffoja ilman maksullisia lisäohjelmia? Ei lisenssi niin kallis voi olla. Ai niin, Apple ei tue Blu-raytä ollenkaan). Siksi Blu-ray-vertailukuva on kaapattu pikaisesti vanhan plasma-tv:n näytöltä ja kärsii Moire-ilmiöstä:

Vaihdettu 17.10.2012 tilalle parempilaatuinen kuva:
Die Hard 1 viiden euron Blu-ray-levyltä.
Blu-ray-kuva on selvästi kirkkaampi ja terävämpi, vaikkei kaapattua tietokonekuvaa ja vanhasta telkkarista otettua digikuvaa voikaan suoraan verrata. Ainakin erilainen kuvasuhde on helppo havaita.

Ja sitten on vielä äänet. Tv-versiossa oli ilmeisesti surround-äänet, joista ei voi puhua samana päivänäkään DTS HD Master Audion kanssa.

Ilmeisesti on niin, ettei sen paremmin kaapeli- kuin antenniverkon digi-tv vieläkään lähetä Suomessa aitoa 5.1-tilaääntä -- ei edes teräväpiirtokanavilla? Käsittämätöntä, ottaen huomioon että tilaäänet luvattiin jo viisi vuotta sitten.

Parasta kai jatkossakin ostaa HD-elokuvat kaupasta. Onneksi ne eivät paljon maksa.

27 kommenttia:

iJukka kirjoitti...

Korttilinkityksineen ja muilla epäkohdilla kuorrutettu suomen hd-kakku on kyllä vierottanut minut täysin tv:n teräväpiirrosta. Sitä pitää ostaa tai jostain muualta saada. Ja näin minäkin olen tehnyt kuin Petteri kirjoitti; wanhat klassikot pienellä rahalla ja hyvällä laadulla on hyviä sijotuksia.

Toivottavasti sais täälläkin joskus katsoa terävää kuvaa ilman sertifioitua shit-boxia jonka käyttö on rajattu kelvottomaksi.

MakkeD kirjoitti...

Itsekin olen keräillyt jo pitkän aikaa niin uusia leffoja kuin vanhoja klassikkoelokuviakin blurayna. Vaikka kotimainen sarja "helppo elämä" on hyvä esimerkki siitä, miten maikkarin kuva on suttunen ja utunen ja digitallentimelta kattominen oli järkytys. Kun saman kattoi bluraylla, missä koko tuotantokausi mahtui yhdelle ainoalle lätylle, kuvanlaatu on uskomaton. Jokainen naamakarvakin näkyy. Ja kokemusta tietty parantaa se, että televisiolaite on tuliteränuusi LED-televisio, missä on motionflow ominaisuus. Esimerkiksi panorama-otokset on luonnollisia ja kamerasiirtymissä kuvan tarkkuus säilyy kuin itse kääntäisi päätään.

Tottakai odottelen että elokuvan hinta laskee juuri sinne viiden kuuden euron kieppeille, mutta kotimaisissa tuotannoissa (hyvissä) voi maksaa ihan täydenkin hinnan. Tuleepahan tuettua tuotantoyhtiöitä tulevissa koitoksissa.

Vanhat leffat tulevat kyllä uusiin väreihin yms, mutta eivät silleen kuitenkaan hirveästi parane. Huomaa selvästi, että originaalimateriaalia ei ole kuvattu hd-tasoisena. Esimerkkinä vaikka vanha klassikkoelokuva armageddon. Useiden leffojen saanti on myös vaikeaa. Joissakin tyydyn sitten DVD-levyihin, esimerkiksi ihan vanhin terminator, ei kyllä parane yhtään siitä onko formaatti mikä tahansa. Kuva on 80-lukulaisen suttunen. Tällöin riittää DVD. Juuri löysin huuto.netistä suomi-version leffasta "conspiracy.com/antitrust". 2001 julkaistu ja mistään ei enää uutena saanut. Onneksi sain sen uudenveroisena.

Ja kyllä harrastan siinä suhteessa waretusta, että sillä tavalla tiedän mitä jätän suosiolla kaupan hyllyihin. Teen nk. sisällöllisen laatutarkistuksen. Jos leffa on "hyllykelpoinen", niin sitten ostan sen ihan rahalla kokoelmaan. Jos roskaa - deletoin fileen ja unohdan koko leffan. Tässä asiasa nykyaika on hyvä kun ei tartte enää ostaa sikaa säkissä. Trailerithan tunnetusti näyttää useimmista leffoista vain ne parhaat palat...

hdmi kirjoitti...

Die Hard on kyllä klassikko, mutta mitä ne konnat luulivat tekevänsä varastetuilla velkakirjoilla?

Matti Rissanen kirjoitti...

Ovat haltijavelkakirjoja eli käteistä rahaa vastaavia papereita.

Anonyymi kirjoitti...

"Huomaa selvästi, että originaalimateriaalia ei ole kuvattu hd-tasoisena"

Filmissähän on erottelua paljon enemmän kuin "full HD:ssä". Tietty filmit voivat olla heikossa hapessa tai digitalisointi on tehty hutiloiden.

Anonyymi kirjoitti...

"Klassikko",heh ;)!

Bruce Willis hosuu paskaisessa ihopaidassa ja rosvon nimi on tietenkin "Hans". No,hyvänä puolena voi pitää,että Willis oli George W. Bushin vaalivankkureissa.

Osmo kirjoitti...

"En jaksanut virittää Blu-ray-katseluohjelmaa tietokoneelle (miksi sen paremmin OS X kuin Windows 7 eivät osaa näyttää Blu-ray-leffoja ilman maksullisia lisäohjelmia? "

Ehkä joku byrokraatti on päättänyt, että tuollainen ominaisuus vääristäisi kilpailua. Aikakaanhan Microsoft teki näiden mielestä väärin, kun pani selaimen mukaan käyttikseen. Selain heidän mielestään piti ostaa kaupasta ja asentaa disketeiltä.

Kun ostaa levyn, oli kyse elokuvista tai musiikista, se on omaisuutta. Sen voi myydä, lahjoittaa tai antaa perintönä eteenpäin. Kun ostaa sisällöin ladattavina tiedostoina, niihin on vain joku epämääräinen käyttöoikeus, jota ei voi siirtää toiselle. Periaatteessa henkilön kuollessa hänen ostettu digitaalinen sisältö tulee hävittää. Mitä, jos viimeiset 2000 vuotta olisi henkilön kuollessa poltettu hänen kirjastonsa. Kuinka paljon klassikkoja olisi jäljellä?

Anonyymi kirjoitti...

"Filmissähän on erottelua paljon enemmän kuin "full HD:ssä". Tietty filmit voivat olla heikossa hapessa tai digitalisointi on tehty hutiloiden."

Esim. monet 80-luvun leffat lienee kuvattu filmille, kuitenkaan uusintaversioissa uudelle medialle ei ole tullut yhtään lisää tarkkuutta. Voi olla, että on käytetty esim. suuriaukkoista linssiä, tarkennus ei ole kohdallaan, master-filmi kulunut. Joka tapauksessa lähtisin itse maksamaan vasta bluraysta kun alkuperäinenkin on fullhd-tasoinen digi vähintään.

Ihan positiivista kuulla, että hinnat ovat laskeneet. Petteri kyllä vertaa väärin. Blurayta pitäisi verrata bluray-rippiin, joka on uudelleenkoodattu H.264:llä ja esim. dvd-kokoon. Ero on hyvin pieni kuvan laadussa.

Anonyymi kirjoitti...

Meitähän on erilaisia ja hyvä niin. Näen Elisa viihteen kautta ainakin TV1, MTv ja Eurosport HD kanavat, mutta en huomaa niissä ihmeenpää etua. Onko silmissäni vikaa. Onko BRlevyt jotenkin parempia. PCssä olis BR asema, mutta en ole onnistumut netin kautta streamaamaan kuvaa TVlle. TV on uudehko keskitason Samsung. Kannoin DVDt ja muut kellariin, elokuvia katson Elisan pilvestä. Tietääkö kukaan, voiko kuvaa stremata PCltä tai padilta TVlle.

Jari kirjoitti...

En kyllä ymmärrä vieläkään, miksi pitää säilyttää kopioita sellaisesta, josta maailmalla on jo kopioita niin paljon että käytännössä voi katsoa milloin haluaa. OK, myönnän että minullakin on Titanic kovalevyllä, vaikka en ole koskaan sitä katsonut. :O)

Miksi DH:n tilalta ei tallentaisi vaikka Ylen alueuutisia tai muita, joiden löytäminen on tulevaisuudessa vähän hankalaa. Nekin toki varastoidaan Ylen toimesta, mutta tuskin ainakaan lähiaikoita jaetaan verkossa.

Youtubesta löytää vanhoja radiosta nauhoitettuja sketsiohjelmia, jotka saattavat olla ainoita kopioita. Kuten esimerkiksi:

Von Kikkelberg ja kielitaitoinen merimies
http://www.youtube.com/watch?v=s-NcqheJah4

Anonyymi kirjoitti...

http://www.dvdactive.com/editorial/articles/old-films-on-blu-ray-are-they-worth-it.html

Stilleistä ei nyt ehkä hirvestä eroa näe, mutta livenä ruudulla/kankaalla eroa on paljonkin.

MakkeD kirjoitti...

Ei HD:ssa kyse ole vain tarkkuudesta. Vaan aidosti kuvatut HD-tuotannot on kuvattu aivan erilaisessa valaistuksessa, aivan erilaisin lähtökohdin. Mahtaako suomessa edes Hartwall Areena olla HD-valmis. Niin tai näin, esimerkiksi urheilukilpailuissa hallin valaistuksen pitää olla riittävän kirkas. Aito HD-kuva vaatii valoa huomattavasti enemmän, jotta yksityiskohdat näkyy tarkasti, kuin mitä vanha elokuvaformaattikaan on ollut.

Tilasin Titanic-elokuvan uuden bluray version, ja tämäkin vuonna 1997 tuotettu elokuva oli kuvanlaadullisesti pettymys. Vähän kuin hippasen parempi DVD-kuva. Ja siis tässä elokuvassahan ei ole pelimerkkejä puuttunut ja master on taatusti ollut viimeisintä (sen ajan) huutoa. Ei vanhoilla kameroilla kuvatuista elokuvista vain saa "aitoa" HD:ta tekemälläkään.

Sitten taas ehdat HD elokuvat, eli siis lähinnä uusimmat tuotannot. Ovatkin aivan uskomattomia ruudulta katsottaessa. Ensimmäinen elokuva mitä bluray soittimella katsoin, oli Terminator - pelastus. Ja kokemus oli lievästi sanoen huima.

Osmo kirjoitti...

Minä en ota warettamiseen mitään jyrkkää kantaa suuntaan tai toiseen. Jos warettaa niin warettaa, mutta on turha yrittää keksiä sille jotain tyhmiä oikeuksia vaikka musiikin laadusta tai vastaavasta siitä, miten levy-yhtiö riistää artistia. Toisaalta en myöskään ymmärrä sitä, että laillinen ostaminen nähdään jotenkin tyhmempänä tai huonompana vaihtoehtona. Jos kukaan ei ostaisi, ei niitä tuotettaisikaan.

Kun levyn ostaa, tietää, että se on aina katsottavissa tarvittaessa ilman lisäkustannuksia, kunhan laitteet toimivat. Tällaista varmuutta ei ole nettipalveluissa.

Anonyymi kirjoitti...

"Ei vanhoilla kameroilla kuvatuista elokuvista vain saa "aitoa" HD:ta tekemälläkään." - tää on kyllä suurinta jööttiä vähään aikaan. Ennenhän leffoja katseltiin enemmän teatterissa SUURELTA kankaalta, ja se kuvanlaatu ei kyllä senaikaisellakaan kalustolla ollut mitään DVD-suttua. Tokihan tekniikka kehittyy ja kuvanlaatu paranee, ja tuo terminator pelastuskin on kuvatta ihan filmille: http://www.imdb.com/title/tt0438488/technical

Vai että HD-valaistus..no HD-ääniä varten tarvitaan varmaan myös HD-mikrofonit ja HD-kaiuttimet.

Erno kirjoitti...

Ostin itsekin tuon leffan joskus vuosi sitten BD:nä ja olihan se yllättävän hyvä. En ole mikään hirveä vanhojen leffojen fani, mutta DH1 on kyllä ihan ok. Oma suosikkini saagassa on kuitenkin nelonen.

Mitä televisiosta tuleviin leffoihin tulee, niin miksi ihmeessä katsoisin niitä sieltä? Huonommalla laadulla, mainoskatkoilla, ei mahdollisuutta pauseen, tekstityskielen vaihtoon (subilla)... Kyllä tulevaisuus on jossain ihan muualla kuin yksisuuntaisessa tv-signaalissa :) Ihan vaan btw. tuli mieleen.

Anonyymi kirjoitti...

Komppaan edellä kirjoittanutta anonyymiä kommenteista ettei muka vanhoilla kameroilla kuvatuista saisi aitoa HD:ta tekemälläkään on tietämättömän puhetta.

Sen kirjoittaja MakkeD:n kannattaa tutustsua 70mm ja 65mm filmeille kuvattuihin filmeihin, joita on kuvattu jo 1959 lähtien. Usein 65mm/70mm filmiä käytetään sen hinnan vuoksi vain osassa leffaa, esim. Inception (2010), mutta esimerkiksi Ron Fricken Baraka (1992) ja Samsara (2011) ovat kuvattu 70mm filmille kokonaan. Kubrickin 2001 (1968) kuvattiin 65mm filmille.

FullHD, BD jne ei riitä 65mm/70mm sisältämän kuvan esittämiseen, ilman että kuva huononee. 4K kenties, mutta se nähdään vasta sitten kun niitä versioita tehdään.

Valaistuksesta sen verran, nykyisin käytetään paljon valoa siksi että se helpottaa todella yksityskohtien erottamista, mutta myös latistaa syvyysvaikutelmaa.

Hyvä syvyysvaikutelma ja yksityiskohdat saadaan esiin myös säilymään käyttämällä riittävän suurivalovoimaisia linssejä ilman keinotekoisia valoja.

Tästä erinomainen esimerkki on Kubrickin Barry Lyndon. Se on kuvattu (1975), täysin luonnollisessa valaistuksessa ilman lisävaloja ja on todella upeaa jälkeä. (Kuvasuhde oli tosin hieman outo valinta Kubrickilta silloin).

Anonyymi kirjoitti...

Työkaverilla on kirjahyllyssä 200 elokuvanauhoitusta. Paha vaan kun soittimia ei oo tarjolla enää.
Voi olla, että 10v päästä ei enää missään oo DVD BR asemia.

Anonyymi kirjoitti...

Miksi Applen pitäisi tukea bluraytä? Leffat voi ostaa HD:nä iTunesista....

Osmo kirjoitti...

Mikään vakiintunut CD-pohjainen formaatti ei ole poistunut vaan uudet laitteet toistavat vanhoja. CD täytti 30 vuotta ja hyvin kuuluu. En ymmärrä miksi toiset pelkäävät jatkuvasti, ettei muutaman vuoden päästä muka voisi katsoa vanhoja elokuvia, kuvia tms.

Anonyymi kirjoitti...

Vanhassa formaatissa on sentään parempi tekstitys:

"-Tervetulos juhliin, kamu".
vs.
"-Tervetuloa pikkujouluihin.
- Hemmetti."

Joka tapauksessa hyvä leffa, toimintaleffojen klassikko.

Jari kirjoitti...

Hyvä syvyysvaikutelma ja yksityiskohdat saadaan esiin myös säilymään käyttämällä riittävän suurivalovoimaisia linssejä ilman keinotekoisia valoja.

Kannatan itsekin aitoa valaistusta, mutta minusta valovoimaiset linssit päinvastoin latistavat syvyysvaikutelmaa. Perustelen tämän sillä, että tämänkaltainen kamera ei voi liikkua vapaasti tilassa ja se ei siten tallenna tilaa riittävän useista kuvakulmista. Vrt. 2d-tietokonepelit, joissa tilaa esitetään esim. vierittämällä vapaan kuvakulman sijaan.

Valovoimaisen kameran liikettä rajoittaa ainakin seuraavat seikat: (Korjaa jos olen väärässä)

1. Huonon syvyysterävyyden vuoksi kuvaus joudutaan suorittamaan kaukaa.
2. Huonon syvyysterävyyden vuoksi kamera-ajo vaatii jatkuvan tarkennuksen.
3. Kamera-ajo on vaikeampaa kameran massan vuoksi.
4. Kameraa on mahdotonta mahduttaa pieneen kuvaustilaan sen ison koon vuoksi.
5. Kohtaukset pitää kuvata vähemmällä kameramäärällä kustannusten vuoksi.

Siksi aidoin elokuva on minusta dogmaelokuva Juhlat/Festen.

Anonyymi kirjoitti...

(miksi sen paremmin OS X kuin Windows 7 eivät osaa näyttää Blu-ray-leffoja ilman maksullisia lisäohjelmia? Ei lisenssi niin kallis voi olla. Ai niin, Apple ei tue Blu-raytä ollenkaan)

Tuossa on joku ajatusvirhe, eli Microsoft tukee blu-ray:tä mutta katseluohjelma puuttuu. Apple taas ei tue blu-ray:tä mutta katseluohjelma puuttuu. Eh?

Kyllä OS X osaa käyttää kaupasta hankittua blu ray-asemaa hienosti. BR-elokuvalevyn katseluohjelma pitää vain hankkia erikseen. En tiedä mitä Windows 7/8 sanoo BR-asemasta mutta tilanne lienee suurinpiirtein identtinen?

BR Playerit näyttäisi maksavan suurinpiirtein saman verran sekä OS X:lle että Windows:ille. Ottaen huomioon sen ettei merkittävä osa ko. sovellusta koskaan tarvitse, on oikeastaan ihan hyvä ettei sen lisenssikuluja ole laitettu kaikkien käyttäjien niskoille -- oli sitten Mac tai Windows.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Totta, tukea ei voi aivan verrata, koska Microsoft toimittaa pelkän käyttöjärjestelmän ja Apple sekä käyttiksen että laitteet. Apple on kuitenkin sinnikkäästi jättänyt Blu-rayt pois valikoimasta, haluten ilmeisesti tukea omaa videobisnestään.

Vaikkei Windowsissa olekaan Microsoftin tukea Blu-ray-leffoille, tiedostoja voi polttaa levylle suoraan tiedostonhallinnasta.

Kimmo Bergius kirjoitti...

Moi Petteri - Windows tukee kyllä Blu-Ray-asemia ja pystyy lukemaan BD-levyjä ja jopa tallentamaan tietoja niihin. Miksi sitten Windowsissa ei ole tukea Blu-Ray-elokuvien toistamiseen? Syy on yksinkertainen: BD-elokuvien toisto vaatii Java-tukea (elokuvan valikot on Java-pohjaisia), ja Microsoft ei oikein saa toimittaa mitään Javaan liittyvää tuotteidensa mukana, perustuen Microsoftin ja Sunin vuosituhannen alussa tekemään sopimukseen.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Mielenkiintoista. Tällaista selitystä en ole ennen kuullutkaan.

Anonyymi kirjoitti...

Petteri, olen yllättynyt. Luulin sinua vain "korkeakulttuurin" harrastajaksi, mutta
toisaalta Die Hard on sitä. Alan Rickman on loistava roolissaan.

Anonyymi kirjoitti...

Petteri, olen yllättynyt. Luulin sinua vain "korkeakulttuurin" harrastajaksi, mutta
toisaalta Die Hard on sitä. Alan Rickman on loistava roolissaan.