lauantai 18. elokuuta 2012

Mikseivät autoilijat saa kääntyä punaisista valoista oikealle?

Montako kertaa olet autoilijana seissyt punaisissa valoissa odottaen vuoroasi, vaikka tiellä ei ole lainkaan liikennettä? Yhdysvalloissa autoilijat saavat kääntyä risteyksestä oikealle, vaikka niille palaisikin punainen valo. Kääntyminen tapahtuu tietenkin omalla vastuulla, joten mahdollisia pyöräilijöitä, jalankulkijoita ja muita autoilijoita tulee väistää.

Tietääkseni tätä sääntöä ei sovelleta yhdessäkään Euroopan maassa. Mistähän syystä?

Avoin ministeriö on vapaaehtoisorganisaatio, joka kerää ideoita kansalaisaloitteita varten. Sivulla on listattu joukko valmiita ehdotuksia, joista pisimmällä on aloite turkistarhauksen kieltämiseksi.

Ja yllätys: myös oikealle kääntymisen salliva aloite on mukana. Jos pidät ajatusta hyvänä, käy tukemassa aloitetta ja tutustu muutenkin modernin kansalaisvaikuttamisen mahdollisuuksiin. 

24 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Käsittääkseni tuo on Virossa sallittua.

Anonyymi kirjoitti...

Myös Makedoniassa oli oikealle kääntyminen sallittua ainakin silloin juuri ennen vuosituhannen vaihdetta. Uskoisin, että samat säännöt edelleen. :)

Anonyymi kirjoitti...

Myös Kanadassa. Saudi-Arabiassa ja sen läheisissä maissa.

Olennainen asia on ymmärtää, että punaisella oikealle kääntyvä väistää aivan kuten STOP-merkin takaa tuleva. Olen vuosia ajanut sen mukaisessa liikenteessä ja edut ovat todella selvät.

Se sujuvoittaa, vähentää ruuhkia ja sitä myötä investointitarpeita tieninfraan. Säästöä tulee myös polttoaineessa kansantalouden tasolla merkittävästi.

Miksikö ei euroopassa?

Lyhyt vastaus on "NIH" ja pidempi vastaus meidän liikennejärjestelyjen suunnittelijoita ei ole kiinnostanut kuunnella ehdotuksia vaikka niitä on kyllä tehty. Minäkin olen puhunut siitä livenä monelle taholle.

Kiinnostuksen puutteen selitykseksi olen kuullut väitteitä, että RTOR olisi vaarallista eikä se sopisi suomalaiseen autoilukulttuuriin.

Jaa-a, maissa jossa ei sallita edes liian vaikeana autoilijoille omaksua ns. ristiin ajamista X-risteyksessä valo-ohjatuissa risteyksssä on kuitenkin yleisesti käytössä RTOR ja hyvin pelaa ilman ongelmia. Ristiin ts. samaan aikaan liikenteen salliminen risteäville ajosuunnille on autoilijalle haastavampi kuin RTOR.

Suomessa ja muissa pohjoismaissa jos missä RTOR:n käyttöönotto olisi helppo saada ihmiset oppimaan se, niin hyvää teknistä ajotaitoa ei monessa maassa kuskeilla ole kun Suomessa.

Ainoa kaski koskessa olisi EU:n linjaus, että RTOR risteykset on osoitettava erillisellä merkillä.
Siellä missä RTOR on laajasti käytössä toimitaan toisinpäin. Merkitään vain ne risteykset ja paikat, jossa sitä ei saa tehdä.

Näin järjestelyn lisäkustannusten määrä joka aiheutuu on lähinnä hallinnolllista paperin pyörittelyä virkamiehille ja sen jälkeen lainsäädäntäntötyötä eduskunnalle. Ei sen kummempaa eikä tule kalliiksi, päin vastoin säästö näkyy monella tasolla ajan myötä.

Hyvä nosto Petteri asian esiintuomisesta, kiitokset siitä.

Anonyymi kirjoitti...

Joissain harvoissa risteykseissä on nykyisin vihreä nuoli sujuvoittamassa liikennettä. Esim Helsingin Hakamäentieltä voi kääntyä Hämeenlinnantielle vaikka muille suunnille palaa punainen. Tuollaisen soisi yleistyvän.

Anonyymi kirjoitti...

Miten olisi sellainen sääntö, että kaikissa tilanteissa saa mennä punaisia päin, jos ei ole muuta liikennettä. Monet jalankulkijat soveltavat tätä jo.

Osmo kirjoitti...

Kun siinä on punainen, on siinä jalankulkijalle vihreä. Suojateiden kunnioitus Suomessa on jo muutenkin pohjalukemissa, joten ei tarvita yhtään huonontaa tätä.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Kun autoilijalle on vihreä nuoli oikealle, on siinä vihreä myös jalankulkijalle. Kysehän on pitkälti samasta asiasta.

Anonyymi kirjoitti...

Järvinen: "Kun autoilijalle on vihreä nuoli oikealle, on siinä vihreä myös jalankulkijalle. Kysehän on pitkälti samasta asiasta."

Nyt pitää järvisen tutustua liikennevaloasetukseen: kun autoilijalle on vihreä nuoli, jalankulkijalle on aina punainen.

Anna-Liisa kirjoitti...

Anonyymi 18. elokuuta 2012 17.50 haluaa näköjään kouluttaa Petterin blogin lukijoita guuglaamaan. No sehän meiltä käy. :)

nih = not invented here
rtor = right turn on red

Jouni Laurila kirjoitti...

Kävin juuri USA:ssa ja kyllä tuo järjestely sujuvoittaa liikennettä.

Tosin kerra yksi auto yritti tulla väkisin kylkeen. Ei katsonut huolella, että tulin toisen auton takana.

Jari Ahlgren kirjoitti...

Meillä kaikkien liikennesääntöjen pitäisi olla yksiselitteisiä. Jos löytyy jotakin tulkinnanvaraa, jokainen tulkitsee omalla tavallaan. Olen huomannut, että liikennevalot ovat nykyiselläänkin liian vaikeatajuiset monille autoilijoille. Tiedetään kyllä, että vihreällä saa mennä ja punaisella ei, mutta keltaisella toiset autoilijat painavat jarrua, toiset taas kaasua, vaikka olisi aikaa pysähtyä. Silloin risteyksen jälkeiselle suojatielle ehtii syttyä vihreä. Moni jalankulkija on saanut ilmalennon tämän takia.

Nuo hätäiset autoilijat tietenkin hurraisivat, jos punaisella saisi kääntyä oikealle, ja kiirehtisivät hyödyntämään tuota oikeutta, lukematta säännön sitä osaa, jossa kehotetaan varomaan muuta liikennettä.

Periaatehan on ihan järkevä. Jos muita ei näy ns. mailla eikä halmeilla, miksi pitää seistä punaisissa? Tässä kuitenkin syntyy taas se tulkinnanvara. Miten kaukana toisen auton pitää olla, että siitä ei tarvitse välittää? Käytäntö liukuisi vähitellen siihen, missä se on väistämisvelvollisuuden suhteen nykyisinkin, siitä mennään, mistä ehditään. Silloin saattaa taas jalankulkija ehtiä väärään paikkaan. Moni autoilijahan ei huomaa jalankulkijaa ollenkaan ennen kuin tämä on nokan edessä. Ja usein se on liian myöhäistä.

Erillinen vihreä nuoli oikealle on aivan eri asia kuin tämä punaisella kääntymisen salliminen. Siinä kääntyvän auton ei tarvitse varoa muita. Jalankulkijoille on silloin punainen.

Hiljaiseen liikenteeseen on olemassa erinomainen ratkaisu, valot, jotka huomaavat yksinäisen tulijan ja vaihtavat hänelle vihreän automaattisesti.

Useimmat autoilijat varmaan osaisivat käyttää järkevästi tuota oikeutta kääntyä punaisilla, mutta se ei riitä. Meillä on liikaa säännöistä piittaamattomia kuskeja. Olisikohan liikennekasvatuksessa parantamisen varaa? Tuon kasvatuksenhan pitäsi alkaa mahdollisimman nuorena.

En tiedä tarkkaan, mitä koululaisille opetetaan liikenteestä, mutta sen tiedän, mitä he osaavat: ettei säännöistä tarvitse välittää. Tämän huomaa, kun katselee hetken, miten koululaiset pyöräilevät. Opitaan, että jos selviää kolhuitta, sääntöjen rikkomisesta ei koidu mitään seuraamuksia. Kun sitten siirrytään mopoihin, vauhti lisääntyy, mutta lain kunnioitus ei. Sitten autokoulussa opetellaan liikennesääntöjä, muttei välttämättä opita niiden tarkoitusta. Sentähden tuo lapsena opittu ajotapa jatkuu, ja viimeistään nyt alkaa seurauksia näkyä.

Niinpä meillä on aivan liikaa muista piittaamattomia autoilijoita. Juuri heidän takiaan tarvitaan paljon niin ankaria liikennesääntöjä. Jos kaikki autoilijat olisivat varovaisia ja fiksuja, sääntöjä ei juurikaan tarvittaisi. Rittäisi, että sovitaan, kummalla puolella tietä ajetaaan!

Hannu Tanskanen kirjoitti...

@Juu,juuri hetki sitten palatessani perinteiseltä aamuneljän aamiaiseltani täältä Floridan Kissimmeen Waffle Housesta voin vahvistaa säännön toimivan,tosin nyt liikennettä oli niin vähän,että sama vaikka ajoi kiellettyyn ajosuuntaan.
315 hp:n tuliterällä Mustangilla pääsee alta poiskin sujuvasti,ei kuski kiihdy nopeammin kuin auto,kuten Wanhassa Euroopassa;)!

Petteri Järvinen kirjoitti...

Hups, meni tosiaan väärin tuo vihreä nuoli. Se onkin hankalaa, ettei risteyksessä koskaan tiedä, palaako kääntyvästä autosta huolimatta vihreä myös jalankulkijoille.

Jos jenkit pystyvät harkitsemaan ajamistaan valoissa (ottaen huomioon heidän kirjavan taustansa, kulttuurierot ja suoranaisen lukutaidottomuuden), on kumma jos suomalaiset eivät pystyisi.

Se ero kuitenkin on, että Suomessa jalankulkijoita ja pyöräilijöitä on paljon enemmän. Jenkeissä liikenne on suunniteltu autojen ehdoilla, ja silloin punaisilla kääntyminen on luonnollista.

Finntwin kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Toni Laaksonen kirjoitti...

Oikealle kääntyminen punaisella on osittain jo sallittu Saksassa. Käytössä on nimittäin vihreä oikealle osoittava kiinteä nuoli liikennevalotolpassa punaisen valon vieressä. Käytäntö on yleinen itäisen Saksan osavaltioissa. Esimerkki tällaisesta merkistä mm. sivulla http://www.gettingaroundgermany.info/zeichen2.shtml

Anonyymi kirjoitti...

Yhtä asiaa ei pidä irrottaa liikenneympäristöstä. Kun oli Kaliforniassa 90-luvulla, paikalliset työtoverini opasti minua autoilusta: Risteyksiä on kahta lajia liikennevalo-risteykset ja full stopp risteykset. Liikennevalot on kaikkialla, missä on vähänkin enemmän liikkujia. Lopuissa risteyksissä jokainen risteykseen tuleva pysähtyy ennen risteysaluetta.
Sopisiko Suomen liikenteeseen samat säännöt: Jokaisessa valottomassa risteyksessä olisi joka suuntaa pakollisen pysähtymisen merkki kun taas liikennevaloissa saisi kääntyä oikealle punaisella.

Hannu Tanskanen kirjoitti...

@Petteri

"(ottaen huomioon heidän kirjavan taustansa, kulttuurierot ja suoranaisen lukutaidottomuuden)"

Noinkin voi olla,mutta silti autoilukulttuuri on korkeammalla tasolla täällä.Mistähän johtuu,että Suomessa jokapäiväiset ääliöt,jotka estävät kaistan vaihdon tai liittymästä tulon jos suinkin voivat ja erityisesti pienelle autolle,tuntuvat täältä puuttuvan kokonaan,koulutuksesta,rodusta tai iästä riippumatta?

Hannu Tanskanen kirjoitti...

@Off-topickina:

Mutta poliisin aseenkäytössä me Suomessa olemme vielä jenkkilää jäljessä. Eilen Michiganissa kuusi paikalle tullutta poliisia ampui koditonta miestä yli 40 kertaa,joista ainakin 30 osui,kun tämä ei totellut toista kehoitusta pudottaa puukko. Oikeusministeriö tutkii tapausta,kertoi CNN illalla.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Tuosta "kulttuurista" voi olla monta mieltä. Tuskin missään Länsi-Euroopassa ajetaan yhtä aggressiivisesti kuin USA:n itärannikolla. Perheenäidit ohjaavat jättikokoisia SUV-autoja yhdellä kädellä räpläten toisellä älypuhelintaan. Kaistapujottelu ja kovat ylinopeudet ovat tavallisia.

Mutta jonottaa he osaavat, eivätkä aja risteyksiä tukkoon. Kun autoja on miljoonittain, nämä asiat on pakko oppia.

Hannu Tanskanen kirjoitti...

@Petteri

Siitä on aikaa,kun viimeksi ajoin USA:n itärannikolla,Newarkista Garden State Hwy:a alas Atlantic Cityyn ja Delawareen,moniaita kertoja. Ja tietenkin Holland-tunnelin kautta Nycin kaduille.

Itärannikko on saanut huonoja vaikutteita Wanhasta Euroopasta,Massachuset jopa ensimmäisenä laillisti homoliitot. Floridassa, Texasissa, Nevadassa, New Mexicossa, Coloradossa, Kaliforniassa ja Georgiassa ajetaan sivistyneesti.

Anonyymi kirjoitti...

Punaisissa kääntyminen veisi viimeisenkin turvan kevyen liikenteen väylällä kulkijoilta.

Harkitaan asiaa uudestaan kun suojateitä opitaan kunnioittamaan.

Anonyymi kirjoitti...

Mistä nämä valopäät tulevat, jotka väittävät, että kun suoraan menevällä kaistalla on punainen, vieressä olevalla pyörätiellä/jalkakäytävällä on vihreä.

Anonyymi kirjoitti...

"En tiedä tarkkaan, mitä koululaisille opetetaan liikenteestä, mutta sen tiedän, mitä he osaavat: ettei säännöistä tarvitse välittää."

Kouluissa ei ole aikoihin opetettu varsinaisia liikennesääntöjä, koska jalankulkijoiden tai pyöräilijöiden sääntöjen noudattaminen on hengenvaarallista. Lähinnä lapsille opetetaan olemaan erityisen varovaisia liikenteessä, koska autoilijat voivat tehdä aivan mitä tahansa. Myöhemmin tähän samaan kulttuuriin opitaan itsekin ensin pyörällä, sitten mopolla ja lopulta autolla.

Oikealla kääntyminen punaisilla lisää takuuvarmasti jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden onnettomuuksia.

Anonyymi kirjoitti...

"Mistä nämä valopäät tulevat, jotka väittävät, että kun suoraan menevällä kaistalla on punainen, vieressä olevalla pyörätiellä/jalkakäytävällä on vihreä."

Suomesta? Pääasiassahan se noin juuri täällä menee.

Samansuuntainen liikenne menee samanaikaisesti. Eli autoliikenne suuntaan x sekä -x ja kevyt liikenne niin ikään suuntaan x sekä -x. Usein myös oikealle kääntyminen on samanaikaisesti sallittua autoille, joskin tietysti kevyttä liikennettä tällöin väistetään.

Website Security Test