torstai 21. kesäkuuta 2012

Vielä eilen Lumia 900 vaikutti hyvältä puhelimelta

Vielä eilen kokeilussani ollut Nokia Lumia 900 vaikutti hyvältä puhelimelta. Tänä aamuna on toisin. Microsoftin illalla julkistama Windows Phone 8 -käyttöjärjestelmä tuo paljon uusia, kaivattuja ominaisuuksia. Niiden valossa Lumia 900 vaikuttaa nyt puutteelliselta ja vanhentuneelta.

Lumia 900:n ostaneet ovat syystäkin harmissaan. Juuri myyntiin tullut puhelin vanheni käsiin yhdessä yössä. Pahinta on se, että myös huhut WP8:n soveltumattomuudesta nykyisiin laitteisiin osoittautuivat paikkansapitäviksi. Nykyiset Lumiat saavat 7.8-päivityksen, mutta eivät enää kokonaan uutta käyttöjärjestelmää.

Osa WP8:n uudistuksista on teknisiä, osa käyttöliittymän ulkonäköön liittyviä. Moniprosessorituki on tekninen hienous, mutta sd-muistikortin käyttömahdollisuus on aidosti hyödyllinen.

Androidissa nämä ovat olleet jo pitkään. WP8-julkistus osoittaa havainnollisesti, miten keskeneräinen Windows Phone -alusta oli, kun Nokia loikkasi sille. Mahtoiko tämä olla päätöksen tehneiden tiedossa? Ainakaan sitä ei otettu riittävästi huomioon, vaan Symbian ajettiin nopeasti alas.

Käyttöjärjestelmän uudistuminen on sinällään rutiinia, eikä sen merkitystä pidä liioitella.Vuoden päästä on ihan sama, milloin WP7.5, WP7.8 tai WP8 tulivat saataville. Vain nörtit, tehokäyttäjät ja mediat ovat kiinnostuneita päivän päälle uusimmasta versiosta. Moni ajaa Android-puhelintaan vanhalla 2.2:lla eikä koe siinä mitään ongelmaa. Ja eilen ostettu Lumia 900 toimii huomennakin ihan samalla tavalla kuin tähänkin asti.

Nokialle tilanne on kuitenkin vakava. Nyt selvisi, miksei Lumioissa ole parempaa kameraa tai hienompaa tekniikkaa -- niiden kehittäminen on tähdätty WP8-malleihin. Nykyiset Lumiat ovat välikauden malleja. Tehokäyttäjät jäävät odottamaan syksyllä ilmestyviä uusia, ensimmäisiä aitoja Windows-puhelimia. Syksyn puhelimissa ei ole ainoastaan uutta käyttöjärjestelmää, vaan ne ovat todennäköisesti laitteinakin nykyisiä malleja parempia.

Odottaminen on pahinta, mitä Nokialle voi nyt tapahtua. Se tarvitsisi kipeästi tulovirtaa. Jokainen ostopäätöstään lykkäävä asiakas lisää iPhonen tai Androidin etumatkaa ja kutistaa Nokian kassaa. Pahimmassa tapauksessa uudet mallit ehtivät vasta joulumarkkinoille.

Silloin voi olla, ettei nykyisenkaltaista Nokiaa enää ole.

19 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Harmittaa kyllä. Olisi tehnyt mieli hankkia Lumia 900, mutta nyt en näe siinä yhtään mitään järkeä, varsinkaan vuoden parin kytkyllä.

Nokialle todella ikävä paikka. Toivottavasti syysmarkkinoille löytyy päivitetty Lumia-sarjalainen tai vielä hienompi uusi peluri.

katchu kirjoitti...

Mielestäni puhelimen valinnassa käyttöjärjestelmää oleellisempi on ekosysteemi, johon miellän kuuluvaksi puhelimen synkkauksen sovellusmarketin kanssa, ostotapahtuman helppouden sekä sovellus tarjonnan. Lisäksi ekosysteemi itsessään voi tarjota hyviä integraatioita muiden toimijoiden palveluihin.

Ei suuri kansa välttämättä vieläkään ymmärrä että Android, Ios ja Windows ovat vain puhelimissa toimivia käyttöjärjestelmiä vaan ne nähdään isompana kokonaisuutena.

Anonyymi kirjoitti...

Juu, ekosysteemi on tärkeä. Ja siksipä Nokia tässä vetää hanuriin niitä, jotka ovat Lumian jo ostaneet. Niille kun ei uusi versio tule saataville, niin aika pian myös uusimmat sovellukset luultavasti suunnataan uudemmalle versiolle ja vanhan tuki kenties loppuu kokonaan.

Anonyymi kirjoitti...

En ole koskaan ymmärtänyt tätä ajatusmallia. Sama laite se on kuin viime viikolla. Uusia parempia on aina tulossa. Jos niitä jää odottaman niin sitten onkin jo seuraavat päivitykset tulossa..

Anonyymi kirjoitti...

Nokian viimeiset uutiset osoittavat, että bisnes lasketaan juurikin Windows Phonen varaan. Jos tästä tulee nyt isompi odottelu/kärvistely että WP8 saadaan markkinoille, niin Nokialle voi oikeasti käydä huonosti.

Tai siis huonosti käy lähinnä Suomelle ja suomalaisille.

Kuka muuten takaa, että WP8 edes pysyy aikataulussaan...

Unknown kirjoitti...

Meinasitko saada softapäivityksenä moniydinprosessorin lumiaasi?

Anonyymi kirjoitti...

Edelleenkin Nokian paras puhelinmalli on ylivoimaisesti n900 ja sen kehitysversio n950, joka ei koskaan saapunut myyntipöydille vaan suunnattiin vaan sovelluskehittäjille. Harmittaa että Nokia kuoppasi Maemon ja Meegon. Niissä olisi ollut kilpailupotentiaalia!

Anonyymi kirjoitti...

Juuri näin. Surkeaa, että mukamas huippumallissa ei ole moniajoa. Siis Skypen pitää olla edustalla, jotta se toimii! Tuollaista historiallista dos-kauden reliikkiä ei kyllä viitsi käyttää. Symbian/Maemo/Meego/Meltemi olivat tässäkin käytettävyydessä edellä.

Ei tosin ompussakaan ole, mutta sen käyttäjät ovat niin yksinkertaisia, etteivät älyäisi moniajon hyötyjä, esim. yhtäaikaista urheiluseurantaa Sports Trackerilla, valokuvien ottoa kesken lenkin ja vaikka uusien tiedostojen latausta tai karttojen tutkimista.

Anonyymi kirjoitti...

T-Mobile lopetti Lumia 900:n myymisen jengille koska päivityspolkua eteenpäin ei ole. Mielestäni toimivat ihan oikein... http://www.theverge.com/2012/6/20/3098768/lumia-900-t-mobile-germany-rejection-windows-phone

Petteri Järvinen kirjoitti...

Moniydintuki on eri asia kuin moniajo. iPhonessakin voi kuunnella nettiradiota, tallentaa pyörälenkkiä Runkeeperillä ja vielä puhua puhelimeen samanaikaisesti.

Lumia 900 ei huonone, vaikka uusi käyttöjärjestelmä onkin julkaistu. Se kuitenkin lähettää viestin asiakkaille, että tästä eteenpäin ei kannata ostaa vanhaa kun parempaa on tulossa. Eikä kyse ole paremmasta käyttöjärjestelmästä vaan paremmasta puhelimesta. Esim. Pureview-kamera tulee vasta WP8-alustalle.

Anonyymi kirjoitti...

Ehkä nettiradiota voi vielä iPhonellakin vielä kuunnella moniajossa, mutta turha väittää, että siinä olisi oikeaa moniajoa kuten Symbianissa tai Meegossa. Esim. taustalataukset, puhumattakaan navigoinnista yhtä aikaa vaikka livewebstreamin lähetyksen kanssa ei onnistu.

WP on kaikista naurettavin esimerkki, Skypen pitää olla edustalla, muuten Skypeä ei voi käyttää.

Osmo kirjoitti...

Tekniikka kehittyy aina. Onhan iPhone 5:kin tulossa. Ei se estä porukkaa ostamasta iPhone 4S:ää. Jos jää odottamaan uusinta ei koskaan voi ostaa mitään. SD-korttituki ja moniydintuli ovat tyypillisiä laitetukia, joista ei ole mitään hyötyä vanhoille laitteille, kun niissä näitä laiteominaisuuksia ei ole.

MInua ihmetyttää nämä ajatukset laitteiden vanhenemisesta. Puhelin vanhenee vain, jos sillä ei enää voi hoitaa niitä asioita, joita ostettaessa voi. Esimerkiksi NMT-puhelimet ovat vanhentuneet.

Pera kirjoitti...

Siis kyllähän tällainen spekulointi on omiaan tavallisen kaksijalkaisen tekniikoille, mutta ei käy alkuunsakaan teollisuuden laitteiden softien myynnin kannalta. Teollisuudessa kun kaiken on toimittavat kuten on sovittu ennen laite ja/tai softa toimitusta.

Mutta kun kaapelikoneetkaan eivät käyneet kaupaksi kuin teräskilonsa hinnalla, niin näin Nokiakin päätti ryhtyä "rahastamaan" kaksijalkaisia - eikä teollisuutta.

Mutta kun ei kaksijalkaisiakaan kovin paljon voi naruttaa, että ketä nyt sitten natuttaa kun Lumiakaan ei käy kaupaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Googlella on tulevat Android versiot koko ajan tyrkyllä/tiedossa.

Kun ostat Android-puhelimen X kaupasta, jossa on tietty Android-versio, ei ole mitään takeita että tulet saamaan sille 1) mitään päivityksiä tai 2) niitä tuoreimpia Android-versioita, joiden tulo on jo tiedossa.

Apple ei juurikaan kerro mitään tulevista iOS versioista etukäteen mutta nyt syksyllä tuleva iOS 6 ei enää tuo kaikkia toimintojaan kahden vuoden takaiseen puhelimeen.


Eli loppuen lopuksi kaikki kolme leiriä pissivät käyttäjiään silmään minkä kerkiävät, Microsoft-Nokia nyt vain teki sen vähän turhan selkeästi.

djtob kirjoitti...

Petteri Järvinen se tässä aiheuttaa omalla toiminnallaan negatiivista viestiä samaan tapaan kuin muutkin mediat.

ww.puhelinvertailu.com/uutiset.cfm/2012/06/21/kommentti_nain_media_murskasi_nokia-roskan

En yhtään ihmettele, että Petteri on aikoja sitten pudonnut kyydistä tekniikoiden kehittyessä ja luulisi IT-"asiantuntijan" seuraavan tarkkaan, näin ei nyt Petterillä ole ja pitäisi repiä asiantuntija-titteli pois.

Anonyymi kirjoitti...

Yllä oleva kommentti oli tämän artikkelin parasta antia...

Botenop kirjoitti...

Bloggareilla ei ole mitään syytä pönkittää Nokiaa.

Kai-De kirjoitti...

Itse olen ihan tyytyväinen Lumia 800:een. Ainakin Nokia C7:aan verrattuna ero on valovuosien luokkaa. Symbianin kanssa meinasi mennä hermot parhaimpina päivinä meni jumiin 2 kertaa samana päivänä. Lumia ei ole mennyt kertaakaan jumiin.

Yksi juttu on Nokiassa paremmin se osaa niputtaa saman henkilön sähköpostit, tekstiviestit ym. samaan nippuun, kunhan ne on vain muistanut merkitä ko. henkilön kohdalle. Taitaa olla kännykäööä autolla yksi yhteinen piirre - jokainen kehuu omaansa.

Kai-De kirjoitti...

Ehkä Petterin ottaa onkeensa, kun djtop sanoo hänen pudonneen kelkasta. Se vaan kertoo kuinka vaikea on pysyä kehityksen kelkassa. Itse en edes väitä tuntevani muita kuin Nokian kännyköitä. Työkaverini ovat selvästi jakautuneet eri leireihin Nokialaiset, Applelaiset ja Androilaiset. Kannattaa lukea nettikirjoittelua avoimin mielin ja valita itselleen sopivin puhelin.