keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Applen iOS 6 on pettymys

Apple esitteli pari päivää sitten tulevaa iOS 6 -käyttöjärjestelmää. Amerikkalaiset fanit ovat innoissaan, mutta  täällä Suomessa jalat pysyvät maassa. iOS 6 on todellinen pettymys.

iOS 6:ssa Apple parantaa Siri-puheentunnistusta (ei hyötyä suomenkielisille), helpottaa iPhonen kytkemistä auton järjestelmiin, kytkee Facebookin ja Yelpin (joka viime viikolla aloitti myös Suomessa) osaksi käyttöjärjestelmää sekä tarjoaa uuden Passbook-sovelluksen, johon voi tallentaa matka- tai konserttilippuja sekä sähköisiä lahjakortteja.

Apple hylkää Googlen kartat, mahdollisesti siksi että Google alkoi vaatia niistä rahaa. Uudessa kartassa on mahdollisuus 3d-ylilentoihin. Miten tämä kuulostaakin niin tutulta? Ai niin, Nokialla on ollut sama jo pitkään. Toivottavasti Grönlanti löytää oikean paikkansa julkaisuajankohtaan mennessä.

Applen karttaohjelma antaa myös ajo-ohjeita. How cool is that! Nokia on osannut saman jo vuosia.

Ja todella huippua Applelta: videopuheluita voi nyt soittaa myös 3G-verkossa! Vautsi, on siinä amerikkalaisilla ihmettelemistä. Nokian puhelimissa sama on toiminut jo ainakin kuusi vuotta. Muistan itse soittaneeni ensimmäisen videopuhelun N73:lla joskus 2006 tienoilla.

Applelle on annettava tunnustus siitä, miten hyvin sinänsä jo vanhat ominaisuudet on toteutettu. Facetime-kuvapuheluita oikeasti soitetaan, mutta kuinka moni nokialaisen omistaja on näinä vuosina soittanut kertaakaan 3G-kuvapuhelua? Teknisestä edelläkävijyydestä ei ole iloa, jos ominaisuuksia ei käytetä.

Ennakkotiedoista päätellen Apple ei tee mitään iOS:n kaikkein heikoimmalle osalle: käyttöliittymälle. Sovellusten näkyminen staattisina kuvakkeina on 20 vuotta vanhaa ajattelua. iPhonessa ratkaisu näyttää vain kömpelöiltä, mutta iPadin isolla ja tarkalla retina-näytöllä kerrassaan säälittävä.

No, ehkä sitten iOS 7:ssa? Tai kasissa. Tai...

Mutta hei, kuutosessa on sentään awesome kallistusefekti! Sitä ei Androidista eikä nokialaisesta löydy.

Ilmeisesti kuutonen ei paranna millään tavalla tekstin automaattista korjausta, joka alkaa sekin näyttää kömpelöltä Androidin ja Windows Phonen rinnalla. Apple ehkä laskee puheentunnistuksen vähentävän kirjoittamisen tarvetta, mutta se on laiha lohtu meille suomalaisille.

Vielä yksi outo juttu: iOS 6 luvataan toimivan iPhone 3GS-puhelimessa, joka kolme vuotta vanhaa tekniikkaa. Tuettujen listalta puuttuu kuitenkin alkuperäinen iPad, vaikka se on vasta pari vuotta vanha. Itse käytän yhä alkuperäistä iPadiä, koska en ole nähnyt mitään syytä vaihtaa uudempaan malliin. 

31 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Näkee missä maassa ja kenelle tehdään.

Anonyymi kirjoitti...

Amerikkalaiset ovat tuosta Siristä hämmentävän innoissaan. Kysyin hiljattain tutuilta käyttävätkö he sitä oikeasti ja vastaus oli yllättäen kyllä -- olisin kuvitellut että jäi alkuinnostukseksi.


Kiinasta juuri palanneena tuli huomattua että erilainen kännykkäkrääsä on muuttunut liki kokonaan iPhone-orientoituneeksi.

Erno kirjoitti...

Olin kyllä yllättynyt, että iOS6 toimii (periaatteessa) 3GS:ssä. Tuleeko Nokialta Lumialle käyttispäivitys 2015? Ei tule.

iJukka kirjoitti...

Ei muuuta ku kaupoille kuolaamaan Nokiaa ku ovat sillee aikaansa edellä. Olisit ny samalla haukkunu uuden ProBookin ja ne mitä ei nyt julkaistukaan. Eihän tää iOS6 nyt varsinaisesti kai pilannut mitään? Pitäskö testaan vaikka Windows 8:ia pöytäkoneella niin olis mistä valittaa...

Timppa kirjoitti...

Kannattaa kuitenkin huomata, että vaikka Nokian puhelimessa joku ominaisuus olisi ollut vaikka kuinka pitkään, ei siitä ole iPhone käyttäjälle iloa ennen kuin se tuodaan iOS:n ominaisuudeksi.

Itse pidän kutosta hyvinkin kiinnostavana uutuutena. Varsinkin uusi Maps vaikuttaa hyvältä, sillä nykyinen Google vetoinen on jäänyt pahasti ajan jalkoihin.

Ja kuten joku jo huomauttikin, eipä muut puhelinvalmistajat pahemmin päivittele vanhoja luurejaan. Kutosesta on iloa vanhojenkin Apple puhelimien omistajille!

Unknown kirjoitti...

Minulla ei ole Androidia, mutta eipä sielläkään taida juuri päivityksiä olla. Ainakaan semmoisia joissa tulee lisää ominaisuuksia.

Anonyymi kirjoitti...

Ainoastaan kalenterikuvake on elävä, näin on ollut jo kauan. Ehkä tämä puute voidaan nähdä pettymyksenä. Muuten käyttöliittymä on selkeä ja minusta vain hyvä, jos sitä ei liikaa muuteta. Selkeys on hyväksi, vaikka esim. uusi Windows Mobile on yksinkertaisesti paremman näköinen.

Muutoin ihan tervetulleita uudistuksia, mitään ihmeitä en oikein itse osaa kaivata enempää. Mutta, en olekaan insinööri vaan käyttäjä.

Eräs Isä kirjoitti...

No mitä voi odottaa? Apple myy pelkällä nimellään hyvin (niin kauan kuin hilavitkuttimessa oleva logo on se merkitsevä tekijä monille ihmisille). Applen suunnittelijat ovat vapaita tekemään aivan mitä heitä sattuu huvittamaan. Katsokaa tuloksia.

iJukka kirjoitti...

http://www.imore.com/2012/06/13/big-list-ios-6-features/

Petteri Järvinen kirjoitti...

Ajo-ohjeet eivät näköjään tule edes iPhone 4 -puhelinten omistajille. Apple haluaa antaa vaikutelman, että se päivittäisi jopa kolmen vuoden takaisia puhelimia, mutta todellisuudessa kaikki kiinnostavat jutut tulevat vain uusimmalle mallille:

http://news.cnet.com/8301-31322_3-57451486-256/is-apple-fragmenting-the-iphone/?tag=nl.e404

Anonyymi kirjoitti...

Ensimmäiset iPhonen myötä maailmalla alkoi vahvistumaan se valitettava ongelma että joku valmistaja on se ainut oikea ja paras. Monet eivät enää tunnu osaavan tai haluavan tarkastella laitteitaan objektiivisesti. Jos esimerkiksi laitteesta puuttuu joku yleinen perusominaisuus niin sen sijaan että myönnettäisiin että okei valmistaja on mokannut kun ei tajunnut tätä tehdä niin aletaankin puollustelemaan että kyllä minun laite on täydellinen ja sehän on ihan turha ominaisuus. Tämä puollustelu alkoi älypuhelimista ja valitettavasti levinnyt lähes kaikkiin laitteisiin. Oli kysessä sitten navigaattori, pelikonsoli tai tv.

Anonyymi kirjoitti...

lisäys vielä tuohon edelliseen kommenttiini että tuota puollustelua tapahtuu kaikkien valmistajien "faneille" ei pelkästään Applen

Timppa kirjoitti...

"Ajo-ohjeet eivät näköjään tule edes iPhone 4 -puhelinten omistajille. Apple haluaa antaa vaikutelman, että se päivittäisi jopa kolmen vuoden takaisia puhelimia, mutta todellisuudessa kaikki kiinnostavat jutut tulevat vain uusimmalle mallille"

No kiinnostavuudesta tietysti voidaan olla kahta mieltä. Itse pidän ajo-ohjeita täysin turhana, jopa vieraissa kaupungeissa.

Rajoituksille on monasti ihan käytännön syyt. Uudet ominaisuudet yksinkertaisesti vaativat enemmän mihin vanhemmat laitteet pystyvät.

Pekka Potka kirjoitti...

Sama yleinen speksilistoissa havaittava jälkeenjääneisyys oli jo ensimmäisessä meillekin myyntiin tulleessa iPhonessa verrattuna Nokiaan. Näinhän se on Applen kohdalla aina ollut. Hyvä Nokialle.
-p-

Anonyymi kirjoitti...

^ja siinä juuri esimerkki. Vanhempi iPhone ei ole huono vaan ajo-ohjeet ovat täysin turhia. Tätä juuri tarkoitin :)

Anonyymi kirjoitti...

Kyllähän se spekseillä kilpailu on aina ollut suosiollinen Nokialle, pärjäähän sillä TM:n testissä ja onhan se hienoa kun akun kesto on 2 tuntia pidempi kuin valmistajalla tai kamerassa on 5 mekapikseliä enemmän.

Aina ne pelkät speksit ei riitä, vai ostatko Pekka kirjan sen perusteella kuinka paljon siinä on sivuja tai kuinka bulkkiselle paperille se on painettu? Vai ratkaiseeko se sisältö sittenkin ja etenkin kuinka se sisältö myydään meille.

Toivottavasti Nokia osaisi hyödyntää tuon teknisen ylivertaisuutensa edukseen, mutta ensin pitäisi ottaa se lakki käteen ja katsoa peiliin. Eikä keksiä uusia ilmaisuja tai rajauksia, jotta voitaisiin nokka pystyssä sanoa Nokian olevan maailman suurin, kuten Kallasvuo aikanaan tapasi tehdä.

Anonyymi kirjoitti...

Unohdit Petteri mainita, että Nokiahan myös myi miljoonia puhelimia vuosia ennen Applea.

Anonyymi kirjoitti...

Unohdit Petteri mainita, että Nokiahan myös myi miljoonia puhelimia vuosia ennen Applea.

Osmo kirjoitti...

Oliko tuo ensimmäinen videopuhelusi myös viimeinen? Videopuhelu on toiminto, joka on ollut tuloillaan 50 vuotta. Ajattelin, että 3G:n myötä se olisi vihdoin lyönyt läpi, mutta eipä tainnut käydä niin. Nyt jo toisissa halpapuhelimissa ominaisuudesta on luovuttu.

Skype taitaa olla ainoa media, jossa videopuhelu on todella lyönyt läpi kansan keskuuteen. Tietokone laitteena sopii hyvin sille.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Itseäni harmittaa, ettei ajo-ohjeita tule vajaat 2 vuotta sitten hankkimaani iPhone 4:ään eikä iOS6 toimi niin ikään vajaat 2 vuotta sitten ostamaani iPadiin (ostin sen jo ennen kuin niiden myynti Suomessa edes alkoi). Applen markkinointi on muutoinkin ollut silmätikkuna (valheelliset 4G-lupaukset) joten joku voisi puuttua tähänkin. Viis siitä, toimiiko jokin iOS6-kikkari vanhassa mallissa -- jos keskeiset uudet ominaisuudet eivät toimi, markkinointi on harhaanjohtavaa.

Kuten jokainen autoilija tietää, ajo-ohjeet ovat erittäin hyödyllisiä. Ei ole mitään teknistä syytä, mikseivät ne toimisi 4-mallissa, jossa on 32 gigaa muistia. Sama pätee tietenkin Siri-puheentunnistukseen, jonka käytön Apple tarkoituksella rajoitti vain uusimpaan kännykkämalliin (joskaan tämä ei ole suomalaisten kannalta mikään ongelma, koska se ei kuitenkaan ymmärrä suomea).

Anonyymi kirjoitti...

Tästäkö alkaa iPhonen (applen) alamäki ?

Anonyymi kirjoitti...

Ainakin Android 2.1:n Galleria-sovelluksen albuminäkymässä on kallistusefekti. Onkohan uudemmissakin?

Timppa kirjoitti...

"Kuten jokainen autoilija tietää, ajo-ohjeet ovat erittäin hyödyllisiä."

Autoilijana ja hyvin paljon vieraissa kaupungissa liikkuvana todellakin pidän ajo-ohjeita täytenä roskana. Tomtom ja Navigon ohjastavat niin surkeasti, että parempaan tulokseen pääsee etukäteen karttaa vilkuilemalla. Molempien käyttöliittymät ovat myös niin surkeat, että siksikin ne jäävät käyttämättä. Käyttöliittymäongelmaan Apple todennäköisesti tuo jonkin tyydyttävän ratkaisun, mutta varsinaiseen ongelmaan tuskin Applellakaan on ratkaisua.

Anonyymille lisään vielä, että nykymittapuulla ensimmäinen iPhone on huono, ajo-ohjeilla ei ole niiden kanssa mitään tekemistä. En ole siis puolustelemassa mitään.

Sirin toimimattomuudesta sen verran, että puheen prosessointi todennäköisesti vaatii niin paljon tehoa, että se on siksi rajattu pois. Tai sitten kyse on vain markkinoinnista.

Jussi kirjoitti...

Ominaisuuksien sijaan käytännön toimivuus on tärkeämpää. Pelkät ominaisuudet ilman toimivuutta ovat arvottomia. Applen kaikki ominaisuudet pääasiassa toimivat käytännössä mitä ei voi sanoa kilpailijoista. Featurismi eli tälläinen sinällään toimintojen määrän ylistäminen ei ole kuluttajan etujen mukaista. Itsellä ei ole kovinkaan monelle toiminnallisuudelle käyttöä. Se mitä tarvitsen on kuitenkin Applelle hyvin toteutettu verrattuna muihin valmistajiin.

Petteri Järvinen kirjoitti...

"Yli 200 uutta ominaisuutta" (iOS 5)

http://www.apple.com/fi/iphone/ios

Applekin ratsastaa featurismilla, mikä on vähän kummallista, koska ominaisuuksien määrä ei ole käyttäjälle yhtä tärkeää kuin niiden toimivuus.

Toimintojen jatkuva lisääntyminen uhkaa rapauttaa iPhonen alkuperäisen ajatuksen helppokäyttöisyydestä. Esimerkiksi valokuvaan liittyviä jatkolähetyspainikkeita on nyt kuusi (+ seitsemäs "kumoa"), jotka täyttävät koko näytön. Lisää vaihtoehtoja ei enää mahdu.

Timppa kirjoitti...

Lisään vielä sen verran, että on kaikkien etu, että Apple päivittää vanhatkin laitteet ios kutoseen. Etu se olisi vaikka vanhoihin malleihin ei tulisi yhtäkään kutosversion uutta ominaisuutta! Tämä siksi, että nykyään puhelimenkin tärkeimpänä ominaisuutena on sovellukset. Antamalla käyttäjän päivittää laitteensa uusimpaan versioon Apple varmistaa, että ekosysteemi pysyy mahdollisimman yhtenäisenä. Kehittäjät voivat ottaa uusimmatkin ominaisuudet käyttöön tarvitsematta huolehtia vanhojen laitteiden käyttäjistä. Käyttäjänkään ei tarvitse ostaa uutta puhelinta, että saisi uusimman version lempisoftastaan toimimaan.

Eipä käy kateeksi esimerkiksi Windows-kehittäjiä. Nyt heillä on ainakin kaksi versiota (7 ja 8) mitkä pitää ottaa huomioon. Puhumattakaan Androidin sekamelskasta...

Anonyymi kirjoitti...

Aikamoista paskanjauhantaa. Applen sivuilta näkee mitä kaikkia uusia ominaisuuksia tulee, niin onhan siinä vaikka kuinka paljon enemmän. Android ja nokia sun muut on iha roinaa appleen verrattuna, vaikka kuinka kusetusfirmaksi sanottaisiinkin.

Anonyymi kirjoitti...

Nimenomaan puhelimia, se vaan kun ei nykyään riitä..

Anonyymi kirjoitti...

Juurikin näin

Ulla kirjoitti...

Hassutti vähän tämä arvostelu :) Ihan oikeita pointteja, mutta niin nokiafanipojan näkökulmasta. Hyvää tavaraa.

Anonyymi kirjoitti...

No mutta onhan se iPhone muutakin kuin puhelin. Minulla se ohjaa digitaalista musiikkisysteemiä ja Apple tv:tä, toimii kaikenkattavana kalenterina ym. ym. yhtenä osana Apple laitteitani.