torstai 10. toukokuuta 2012

Leikolan ehdotus hyvitysveroksi

Markus Leikolan ehdotus uudeksi hyvitysmaksuksi on julkistettu ja kuten oli helppo arvata, se on saanut runsaasti kritiikkiä. Perimmäinen ongelma on siinä, että laillisen kopioinnin varjolla perittävä maksu on jo lähtökohtaisesti vanhanaikainen eikä istu nykyiseen digiaikaan. Kaikki tavat uudistaa maksua ovat yhtä ongelmallisia -- kyse on vain siitä, mitkä ongelmat mallilla kulloinkin halutaan ratkaista.

Opetus- ja kulttuuriministeriön hankalaa tilannetta kuvaa hyvin se, että edellinen selvitysmies Arne Wessberg julkisti oman ehdotuksensa lähes päivälleen vuosi sitten. Ehdotus joutui kuitenkin saman tien paperikoriin ja uusi mies pantiin asialle. Järkevää rahankäyttöä tällainen ehdotusten tehtailu ei ole.

Edeltäjänsä kohtalon tuntien Leikola kutsui itseään selvitysmiehen sijaan ratkaisuneuvottelijaksi. Hän kävi esittelemässä minulle ehdotuksensa pääperiaatteet jo pääsiäisen alla ja pyysi niistä kommentteja. Leikolan kunniaksi voin sanoa, että hän oli perehtynyt aiheen problematiikkaan kiitettävän laaja-alaisesti.

Koska kaikki mallit ovat ongelmallisia, en voi ehdottaa parannuksia. Voin ainoastaan listata Leikolan ratkaisuehdotuksen heikkoja kohtia meidän käyttäjien näkökulmasta.

Leikolan perusajatus on laajentaa maksupohjaa niin paljon, että aiempi maksukertymä saadaan kasaan hyvin alhaisella lisämaksulla. Ratkaisu on fiskaalisesti järkevä, mutta periaatteeltaan huono. Hyvitysmaksu muuttuisi (lähes) kaikilta laitteilta ja palveluilta perittäväksi hyvitysveroksi, joka kyllä kerää eurot, mutta jolla ei ole ohjausvaikutusta. Tallennustilasta maksettaisiin automaattisesti sen käyttötarkoitusta erittelemättä. Laiton ja laillinen kopiointi maksaisivat saman verran, samoin omien digikuvien tai -videoiden tallentaminen.

Tässä onkin hyvitysveron suurin ongelma: järjestelmä koetaan epäoikeudenmukaiseksi, eikä sitä mitenkään vähennä verolle kaavailtu alhainen 0,5-1 % taso. Pienikin maksu on väärin, jos se peritään aiheettomasti.

Prosenttimaksussa on myös konkreettinen vaara: jatkossa etujärjestöjen on helppo hilata prosentteja ylöspäin. Numeroiden muuttaminen on aina helpompaa kuin maksupohjan laajentaminen uusiin alustoihin -- sehän nähtiin viime joulukuun kiihkeässä keskustelussa matkapuhelimista ja pc-koneiden kiintolevyistä. Siksi kaikki alustat kattava maksu on käyttäjien kannalta huono lähtökohta riippumatta siitä, ovatko luvut prosentteja vai promilleja.

Toinen periaatteellinen ongelma on siinä, että ehdotus laajentaisi maksua merkittävästi vaikka pitkällä tähtäimellä maksusta pitäisi pikemminkin pyrkiä eroon. Nyt ehdotetun perusteella edunsaajia voisivat jatkossa olla mm. levy-yhtiöt, muut julkaisijat, valokuvaajat sekä nettiin tekstiä tuottavat bloggaajat. Kopiosto perii jo nyt omatekoista "digilupaa" nettisisältöjen käytöstä. Onko järkevää luoda nettiin sisältöä tuottaville tekijöille mallia, joka av-alalla on jo todettu epäkäytännölliseksi ja huonosti toimivaksi?

Kun maksut tulevat hyvin pienistä puroista ja toisaalta hyvityksen saajien joukko kasvaa merkittävästi on vaarana, ettei mitättömistä maksuista kerry kenellekään järkeviä tuloja. Ainoa hyötyjä on itse hallinto.

Leikolan mallissa on paljon hyviäkin puolia, jotka ohitan tässä vaiheessa tietoisesti. Nyt on tärkeintä nostaa esiin ongelmakohtia. Kokonaisarviointi on paikallaan vasta sitten, kun asia etenee.

Ministeriö kerää parhaillaan eri osapuolilta kommentteja Leikolan ehdotukseen. Sen jälkeen se harkitsee, tehdäänkö tekijänoikeuslakiin tarpeelliset muutokset vai pannaanko asialle vielä kolmas henkilö. Titteliksi voisi tulla vaikka veronmäärittelijämies.

19 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Hyvää kritiikkiä.

Eikö olisi paras luopua koko asiasta. Syntyy vain keinotekoinen häkkyrä jolla on erilaisia sivuvaikutuksia.

Anonyymi kirjoitti...

Tekijänoikeuslaki:

26 b § (14.10.2005/821)

Maksu suoritetaan lukuisia Suomessa käytettyjen teosten tekijöitä edustavalle järjestölle, jonka opetusministeriö on hakemuksesta hyväksynyt tehtävään määräajaksi, enintään viideksi vuodeksi. Tehtävään voidaan hyväksyä kerrallaan vain yksi järjestö. Hyväksyttävällä järjestöllä tulee olla taloudellinen ja toiminnallinen valmius ja kyky hoitaa asioita hyväksymispäätöksen mukaisesti. Järjestön tulee vuosittain antaa opetusministeriölle selvitys hyväksymispäätöksen nojalla tekemistään toimista. Opetusministeriön päätöstä on muutoksenhausta huolimatta noudatettava, kunnes asia on lainvoimaisella päätöksellä ratkaistu. Hyväksymisen edellytyksenä on, että järjestö sitoutuu käyttämään opetusministeriön ja järjestön vuosittain sopiman osan maksun tuotosta välillisenä hyvityksenä tekijöille heidän yhteisiin tarkoituksiinsa opetusministeriön hyväksymän maksuvarojen käyttösuunnitelman mukaisesti.

Maksun tuotosta vähennetään hallintokustannukset.

---

Ei löytynyt Opetus- ja kulttuuriministeriön eikä Teoston sivuilta tietoa, koska ylläoleva määräaika Teoston osalta päättyy ja miten seuraavat kauden järjestöt valitaan. Eihän nykyisenä läpinäkyvän ja ei-korruptoituneen hallinnon aikana voi olla ihan automaattista, että hunajapurkille pääsee ikuisesti.

Teoston vuosikertomuksen mukaan hyvitysmaksua on peritty 2011 6522901 euroa ja jaetaan 5978329 euroa joten kulut maksun käsittelystä ovat 544572 euroa (8%). Miten ihmeessä pelkkään numeroiden pyörittämiseen saadaan kulumaan noin paljon kun maksun perusteet ja taksat ovat laissa ja asetuksissa?

Petteri Järvinen kirjoitti...

Ilmeisesti Teoston uusi 5-vuotiskausi alkoi juuri tämän vuoden alusta (http://www.minedu.fi/OPM/Tiedotteet/2007/12/hyvitysmaksu.html?lang=fi).

Joonas kirjoitti...

Olen samaa mieltä, että hyvitysmaksut ovat selvästi vanhentuneet ja niistä pitää pyrkiä eroon. Tekijänoikeusveijareille sopisi parhaiten kunnilta haettava tukimuoto ja se on jo olemassa.

Joonas kirjoitti...

Olen samaa mieltä, että hyvitysmaksu on selvästi vanhentunut ja siitä pitää pyrkiä eroon. Tekijänoikeusveijareille sopisi parhaiten kunnilta haettava tukimuoto, joka on jo itseasiassa olemassa.

Anonyymi kirjoitti...

Parasta Leikolan ehdotuksessa - Kopiosuojaus huomioidaan maksun poistavana (kannustaa tekijän investoimaan suojaan - kuten me kaikki lukitsemme kotimme ja pyörämme)

Heikointa Leikolan ehdotuksessa - Ymmärsikö joku tuota verkkotallennusjuttua? Ilmeisesti minulta käyttäjältä halutaan lisää rahaa (hyvitysmaksu) mutta oikeuksia kavennetaan merkittävästi. Se lienee Leikolan "edistyksellinen ratkaisu", joka edistää takapakkia. Kerrankin on käyttäjäystävällisiä ratkaisuja kehitetty - toisaalta pitihän aikaan VHSätkin yrittää kieltää.

Osmo kirjoitti...

Minusta ehdotuksessa kaikkein oudoin oli maksun ulottaminen sisältöpalveluihin. Tämähän on turhaa rahan kierrättämistä. Jos ostan CD-levyn tai musiikkia MP3:na, niin raha menee jo suoraan tekijöille. Jos tähän lisätään joku hallinnollinen maksu, joka sitten välitetään tekijöille ei siinä ole mitään järkeä.

Koska hyvitysmaksu menee kotimaisille artisteille on tämä protektionismia. Se olisi kuin matkapuhelimiin laitettaisiin joku maksu, joka tilitettäisiin Nokialle. Voisi Samsung ärähtää.

Tuntuu, kuin tarkoitus on väkisin saada summa kokoon välittämättä mistä se kerätään. Maksun kerääminen niiltä, joille se on tarkoitus maksaa on kyllä huippu.

Anonyymi kirjoitti...

TTVK on kaiken pahan alku ja juuri. TTVK toimii teoston ja gramexin käsikassarana joka toimii Pirate Bayn tavoin jakelemalla tekijänoikeudellisia varoja niille tahoille joille se ei kuulu. Otetaanpa esimerkki: Kuvaan kuvan ja käsittelen sen teoksen lailla teokseksi ja tallennan sen esimerkiksi usb-muistitikulle. Kyseisestä usb-muistitikusta peritään kasettimaksua jonka tuotto pitäisi lain mukaan hyvittää taiteilijalle. Teosto ja Gramex saavat siitä taloudellisen hyödyn jonka ne sitten esimerkiksi jakavat vaikka Mikko Kuustoselle jolla ei ole mitään tekijänoikeutta minun teokseeni joka sille usb-muistitikulle on tallennettu. Leikolan ehdotuksesta tulisi tekijänoikeuksia maksaa myös tulostimista ja sitten kun tulostan siitä usb-tikulta oman taidevalokuvateokseni peritään tulostusvälineestä ja materiaaleista taas sitä kasettimaksua joka sitten annetaan mm. Mikko Kuustoselle jolla edelleenkään ei ole mitään tekijänoikeutta minun teokseeni. Koska valtio TTVK:n, Gramexin ja Teoston avuilla varastavat tekijänoikeuksia sekä niihin kuuluvia varoja on se osoitus siitä, että valtio saa varastaa mutta tavallinen ihminen ei. Kuitenkin meidän piotäisi olla tasavallan asukkaita jossa kaikkia koskee samat lait. TTVK, Gramex ja Teosto ovat siis samanlaisia tahoja jotka ylläpitävät Pirate Bay sivustoa ja jos valtiota järjestöjen muodossa ei rangaista niin ei saisi muitakaan koska se ei ole tasavallan periaatteiden mukaista vaan diktatuurivallan.

Anonyymi kirjoitti...

Osmolle kommentti:

Toisaalta on tietty järki sille, että maksu peritään kopiolaitteiden lisäksi niistä lähteistä, joista kopio voidaan tehdä. Jos kopiosuojaat musiikkikappaleen - siitä ei voi tehdä yksityistä kopiota eikä mene maksua. Jos et kopiosuojaa musiikkikappalettasi olet osa siinä taloudellisessa ketjussa, joka mahdollistaa yksityisen kopioinnin. Minusta "makes sense" - ottamatta kantaa yleensä maksun oikeutukseen.

Anonyymi kirjoitti...

Minä epäilen, että Kuustonenkin saa murusia verrattuna Warneriin, Sony BMG:en, EMIin ja Universaliin.

Eiköhän nuo rahat mene suurimmaksi osaksi Suomen tytäryritysten kautta hallinnointi ja muina maksuina jenkkilään.

Jarno Heikkinen kirjoitti...

Miksi tulostinlaitteisiin tulisi maksu? Itse laitteethan ovat valmistajienkin mielestä vain mustekasettitelineitä (vrt. C-kasetti ja soitin). Tulostamiseen tarvitaan paperia sekä värijauhetta tai mustetta, joten eikö maksu pitäisi kohdistaa näihin materiaaleihin. Suomalainen paperiteollisuuskin varmasti riemuitsisi!

Anonyymi kirjoitti...

Jossain kohdissa dokkari hieman huvitti.

"Sen sijaan esim.
kuluttajamaksulliset painonhallintapalvelut, liikunnan sisältöpalvelut yms. kuuluvat hyvitysmaksun piiriin."

Yllättävän hankala hahmottaa miten painonvartijoiden asiakkaana oleminen loukkaa mitenkään kenenkään tilipussia kopio-oikeuksien kannalta..?

Anonyymi kirjoitti...

Hohhoh, älyvapaata touhua suurimmalta osin. Mietitääs hiukan: ostan digikameraan muistikortin, talletan itse ottamani kuvat kovalevylle ja varmuuskopiot ulkoiselle usb-levylle sekä lataan kuvat näkyviin pilvipalveluun ja nämä kaikki ovat hyvitymaksun piirissä? Vai siis joudunko suojamaan nämä kuvat?

Ei ei,kai joku on jo edesperustanut kansalaisaddressin tätä vastaan?

Petteri Järvinen kirjoitti...

Jep - tasapuolisuuden nimissä joudut maksamaan kaikesta tuosta tekijänoikeusjärjestöille :-)

Kaino Kivi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Kaino Kivi kirjoitti...

Ehdotus olettanee, että yksityisestä kopioinnista aiheutuvan haitan määrä vain kasvaa, vaikka todellisuudessa se pienenee. Ei ainakaan meillä ole kopioitu enää kahteen vuoteen, vaikka musiikki soi 8 tuntia päivässä. Kaikki tulee laillista kanavaa pitkin verkosta.

Eräs näkökanta on myös se, että korvauksen Yksityisen kopioinnin haitasta maksaisi se, joka haitan aikaansaa.

Kopiointi vaatii aina alkuperäisen ja alkuperäisen haltija voi vaikuttaa kopiointiin. Voitaneen arvioida, montako kopiota alkuperäisestä teoksesta tehdään. Hyvitysmaksun voisi siis hyvin periä jo alkuperäisen hankinnan tai lähetyksen/stremauksen yhteydessä. Miksi tehdä asiasta vaikeaa ja miksi hyvitysmaksu pitää teoksen sijasta veloittaa mahdolisesti jopa samassa kuitissa olevan laitteen lisämaksuna.

Alkuperäisen teoksen hankintakuittiin vain koodataan lisärivi Hyvitysmaksu x.xx EUR. Koodaus ei montaa tonnia maksa ja kaikki ovat tyytyväisiä. Korvaus tekijöille kohdistuu myös oikein.

Harmi kun en päässyt selvitysmieheksi.

Osmo kirjoitti...

Se, että artisti ja levytuottaja ovat jossain ketjussa ei ole oleellista. Oleellista on asema tässä ketjussa. Jos pitää hyvittää artistille tulonmenetyksiä, ei ole mitään mieltä panna tätä maksua sen harteille, jolle maksu hyvitetään. Tämä on vain tapa väliportaille nyhtää välistä ja ohjata maksu vääriin kohteisiin.n Tuottaja osaa ottaa huomioon sen onko musiikki MP3:a tai WMA:ta ja hinnoitella sen mukaan.

Mitä tulee tulostimiin, luultavasti siinä vain otettiin mukaan kaikki laitteet, joita Kotek tilastoi. Tietokoneissa ne on tietokoneet, tabletit ja tulostimet.

Tässä kannattaa ottaa huomioon, että kyse on vasta alustavasta ehdotuksesta. Ei siis sentään kannata tyrmätä koko ideaa jonkun sellaisen perusteella oliko siellä tulostin vai DVD-asema laskutettavien joukossa.

Anonyymi kirjoitti...

Periaatteessa kasettimaksu oikeasti muuttaa piratismin lailliseksi koska jokaisesta tallenteesta on maksettu tekijänoikeusmaksu. Piratismi siis sen perusteella ei ole rikos vaikka laissa tuomitaan se joka kopioi luvatta. Jos lakia tulkittaisiin niin kuin se pitäisi ei luvan jo kerran maksettuaan voitaisi yhtäkään tuomiota panna täytäntöön koska tuomio on laiton. Laittomaksi tuomion tekee se että tuomitulle on syntynyt laillinen oikeus tuotteeseen jo kerran sen tekijänoikeudesta perittynä maksuna. Oikeudellinen riita siis tekijänoikeudesta on sen jälkeen kun tekijänoikeusmateriaalista on maksettu tekijänoikeusmaksu sillä taholla jolla tekijänoikeus on ja tekijänoikeusjärjestöillä jotka maksun saa. Tahot jotka perivät tekijänoikeusmaksua on velvollisuus maksaa korvaus niille joidenka tekijänoikeudellista materiaalia on kopioitu ja jos eivät maksa he syyllistyvät kavallukseen koska varat kuuluvat niille joilla tekijänoikeus on. Muuten tuosta kasettimaksusta, että sen alkuperä on saksasta peräisin jota ensimmäisenä käytettiin Grundigin ja GEMAn (saksan vastine teostolle) välisessä asiassa.

Anonyymi kirjoitti...

Tavoitteena on tulonsiirto. Ne joilla on digiaikaan sopivat (kuten dropbox, spotify) ja vetovoimaiset palvelut - maksavat toimijoille, joiden palvelumallit ovat jämähtäneet analogiseen aikaan.