keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Suomalaisille ja yksin matkaaville huonoimmat huoneet?

Osui silmiini Ilta-Sanomien referoima juttu Seuran ja Matkalehden "testistä", jonka mukaan suomalaiset saavat aina seuramatkoilla huonoimmat huoneet. Erityisen huonot huoneet annetaan niille, jotka matkustavat yksin. Pelkkä Mr. on paha merkki.

Sattui niin sopivasti, että luin aiheesta juuri jutussa mainitun Lopesan Baobab -hotellin uima-altaalla (kiitos mainion wlan-verkon, joka kuuluu kaikissa huoneissa ja altailla, tosin maksullisena). Ja matkustin vieläpä juuri jutussa pelotellulla tavalla eli yksinäni. Mr. Järvinen siis.

En kuitenkaan tunnista Iltasanomien jutussa mainittuja ilmiöitä -- itse asiassa en tunnistanut edes hotellia.

Varasin Aurinkomatkoilta äkkilähdön vain kahta päivää ennen matkaa, joten valinnanvara oli vähäinen. Laitoin hakuehdoiksi yhden hengen matkan ja nettisivu antoi Lopesan Baobab-hotellin sekä äkkilähdön alennuksen. Kiinni veti. Läppäri kainaloon ja kirjaa tekemään.

Lopesan Baobab on iso hotelli (kts. satelliittikuva). Sain huoneen 2041, joka on hotellin pohjoispäädyssä (kuvassa ylhäällä). Huone on toisessa kerroksessa (oikeastaan kolmannessa, koska kerrosnumerot alkavat nollasta) ja parvekkeelta näkyvät dyynit sekä niiden takana merta. Parvekkeelle paistaa aurinko aamusta iltapäivään. Huone on siis aivan mainio. Lähimmälle allasalueelle on huoneesta vain muutaman askeleen matka.

Jutussa olevat huoneiden kuvat muistuttavat omaani, mutta ovat kuitenkin erilaiset. Tekstissä mainittu "hotelli ... vaikutti keskeneräiseltä rakennustyömaalta" kummastuttaa, sillä en ole nähnyt mitään rakennustöihin viittaavaa. Allasbaarin olutta en ole kokeillut, mutta oletan muovimukien olevan turvallisuustekijä.

Hotellin länsipuolella on Melonerasin kongressikeskus ja tyhjä tontti. Ilmeisesti se on jutussa mainittu hiekkakenttä, koska toisen puolen huoneet avautuvat allasalueelle. Dyynit ja meri ovat kuitenkin toisessa suunnassa.

Kaiken huipuksi Ilta-Sanomien jutun alussa oleva näköalakuva ("Tämä maisema ei näkynyt suomalaisille") ei edes ole oikeasta hotellista! (Lisäys 11.2.2012: Matkalehden omassa jutussa kuvat ovat oikein, joten ilmeisesti Ilta-Sanomien toimittaja on poiminut jostain kuvan, joka on saman ketjun toisesta hotellista).

Jos arvostelee lehdessä näin kärkkäästi toisten palveluita, odottaisi edes faktojen olevan kunnossa. Nyt jää epäselväksi, missä hotellissa "testaajat" ovat oikeasti asuneet.

On huonoa journalismia otsikoida raflaavasti ("Suomalaiselle annetaan aina talon huonoin huone") kahden hotellin kokeilun perusteella. Koko juttu on kirjoitettu ikävässä "Miksi meitä aina sorretaan" -hengessä, mikä ei oman kokemukseni valossa pidä lainkaan paikkaansa.

Hotellin länsipuolella on oma uima-allas ja monissa huoneissa tuntui olevan lapsiperheitä. Tämä kuva on siis siltä hiekkakentän puoleiselta sivulta:

Omasta huoneestani näköala allas-alueelle, taustalla dyynit ja meri:

Hotelli on iso. Iltanäkymä kahden päärakennuksen yhdyskäytävälle:

Hotellin Afrikka-teema näkyy mm. allasalueen keskellä olevassa "majassa", jossa on oleskelutiloja:

Ja äsken illallisella ollessani henkilökunta oli käynyt avaamassa vuoteen valmiiksi:

Lisäys 6.2.2012: Ostin sekä Matkalehden että Seuran uusimmat numerot päästäkseni juttujen alkulähteille. Seurassa ei ollut mitään hotellitestistä, mutta Matkalehti on omistanut asialle kokonaisen aukeaman. Jutun mukaan viiden tähden hotelli saa "moitteita luvattoman monesta asiasta". Itse tunnistin niistä vain yhden: vaatekaapin 2,2 metrin korkeudessa oleva tanko on kieltämättä korkealla.

Jutusta käy ilmi, että matka oli ostettu Tjäreborgilta. Omani oli Aurinkomatkoilta. Ehkä Tjäreborg sijoittaa suomalaiset huonoihin huoneisiin? Aurinkomatkoilla ei ole koskaan ollut valittamista huoneen sijainnista.

Juttuja verratessa kävi ilmi, että väärän kuvan takana on Ilta-Sanomien oma toimitus. Se on ilmeisesti hakenut netistä kuvitusta juttuaan varten, mutta ottanut kuvan väärästä hotellista. Luulisi, että oikaisu olisi paikoillaan, sillä kuva on jutun tekstin kannalta keskeisessä asemassa.

Kun Matkalehti niin kärkkäästi ja osin perusteettomasti arvostelee hotellia, niin vastavuoroisesti arvostelen lehteä: se on harrastajamaisesti taitettu, jutuissa on vähän tekstiä ja kuvat ovat (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) turistikameralla otettuja eikä niissä ole mitään ideaa. Kotialbumeissakin näkee parempia. Luulisi, että matkailulehti panostaisi erityisesti laadukkaisiin kuviin. Toisaalta irtonumeron tarjoushinta 2,90 euroa kertoo, että kyse on lähinnä matkailuyritysten mainoksista.

Annan lehdelle kaksi tähteä. Normaalihinnalla 5,90 euroa tähtiä tulisi vain puolitoista.

Lisäys 11.2.2012: Matkalehden päätoimittaja soitti näin myöhään lauantai-iltana ja ilmaisi puolen tunnin puhelussa tyytymättömyytensä kirjoitukseeni. Korostan siis, että blogauksen alkuosa oli tehty paikan päältä ja perustui Ilta-Sanomien netistä lukemaani juttuun. Suomeen palattuani hankin Matkalehden (joka on kyllä netissä, mutta juttu pitää ostaa erikseen) ja siinä kuvat ovat oikein. Huonekuvat tosin poikkeavat omastani, myös uutisessa kritisoidun kylpyhuoneen sijoittelun osalta.

Päätoimittaja kertoi tarkoittaneensa rakennustyömaalla sitä, miltä hotelli näytti kaukaa katsottuna. Kauneus on toki katsojan silmässä, mutta itse en pidä hotellin sivuprofiilia tärkeänä tekijänä.

Päätoimittaja puolusti pitkän kokemuksensa perusteella jutun keskeistä väitettä siitä, että suomalaiset saavat muita huonompia huoneita. Sitä en yhden ihmisen kokemuksella lähde kiistämään, vaikka itselläni onkin päinvastaisia kokemuksia. Ilta-Sanomien jutun lukuisista palautteista voi päätellä, että moni lukija on jutun perusväitteestä samaa mieltä.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mitä tuollainen lomamatka tuli maksamaan? Itse en lähtisi Suomesta
mihinkään, vaikka ilmaiseksi matkat,majoituksen yms täyshoidon saisin.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Äkkilähtöjen reaaliaikaiset hinnat näet matkanjärjestäjien sivuilta. Mutta mitäpä hinnoista, jos on päättänyt pysyä Suomessa?

jeejee kirjoitti...

Mahtavaa kansalaisjournalismia. Jos lehdillä on kanttia niin linkkaisivat tämän bloggauksen alkuperäisiin uutisiinsa.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Päinvastoin - lehti ei julkaissut sitä kommenttiani, jossa laitoin itse linkin tähän blogiini :-)

Julkaisivat kyllä toisen kriittisen kirjoitukseni vähän aiemmin. Eivät ilmeisesti halunneet jutun keskusteluosuuteen linkkejä muihin palveluihin.

Ismo kirjoitti...

Loistava vastaisku Petteri!

Anonyymi kirjoitti...

"Lisäys 6.2.2012: Ostin sekä Matkalehden että Seuran uusimmat numerot päästäkseni juttujen alkulähteille. Seurassa ei ollut mitään hotellitestistä, mutta Matkalehti on omistanut asialle kokonaisen aukeaman. Jutun mukaan viiden tähden hotelli saa "moitteita luvattoman monesta asiasta". Itse tunnistin niistä vain yhden: vaatekaapin 2,2 metrin korkeudessa oleva tanko on kieltämättä korkealla"

Joo,tuo pilasi koko hotellin,en kehtaisi edes kertoa olleeni moisessa.

Anonyymi kirjoitti...

Etelän hotellit kyllä ylibookkaa, eivätkä
hoitele tilanteita ollenkaan tyylikkäästi.
Toisaalta olen varmaan osunut siirtojen kohteeksi, koska en ole juuri hotellilla ollut.

Anonyymi kirjoitti...

En tunnistanut Petteri Järvisen kritiikistä juttua, jonka olin lukenut Matkalehdestä, joten hain lehden uudestaan eteeni. Totesin muistikuvani oikeiksi. Matkalehden jutussa luetellaan kyseisestä hotellista havaintoja varsin eleettömästi, toisin kuin Järvisen kritiikistä voisi päätellä.

Järvinen nostaa havainnoista esiin kaksi: hotellia oli Matkalehden jutussa moitittu rakennustyömaan näköiseksi ja altaalla oli käytössä muovimukit. Molemmat asiat Järvinen esittää hieman värittäen. Matkalehden jutussa kerrottiin, että ENSIVAIKUTELMA hotellista oli rakennustyöminen. Ensivaikutelmaa vastaan on vaikea kinata edes vaikutelman muodostajan. Toiseksi, jutussa ei kritisoitu muovimukeja sinänsä, vaan niiden heppoisuutta. Tilalle toivottiin vain jämäkämpää muovia. Järvinen ohittaa kritiikissään pitkän listan Matkalehden testaajan muita havaintoja, esimerkiksi huoneiden hämäryyden ja pesutilojen sijainnin huoneen ulko-ovella. Hän ei myöskään ota kantaa asioihin, jotka Matkalehdessä saivat kiitosta.

Järvinen pui pitkään ja kuvien avulla hotellin maisemia ja ympäristöä, mutta hänen erilainen kokemuksensa ei tietenkään poista Matkalehden testaajan kokemusta. Siitä, kumman kokemus on yleistettävissä, kuten myös jutun kärjestä, eli suomalaisten ja yksinmatkustavien saamasta huonommasta palvelusta, kantaa vastuun Matkalehden päätoimittaja, jolla on vuosikymmenten kokemus alalta.

En näe uskottavana, että Matkalehden intresseissä olisi kritisoida alan monikymmenvuotisia yhteistyökumppaneita perusteettomasti. Mikäli Petteri Järvinen ei ole aktiivinen matkailija, tai hän käyttää lomansa ympäristön kriittisen tarkastelun sijaan kirjoittamiseen ja lämmöstä nauttimiseen, jää häneltä ilman muuta huomaamatta monia asioita, joita kriittisin silmin kulkeva matkailualan ammattilainen panee merkille, ja joiden esilletuominen palvelee kohdetta.

Suosittelen tutustumaan Matkalehden juttuun ja vertaamaan sitä Järvisen kritiikkiin. Järviseltä oli jäänyt omalla lomallaan huomaamatta sekin seikka, minkä Matkalehti ansiokkaasti toi valkoisen länsimaisen keskiluokkaisen lomailijan tajuntaan: kyseisen hotellin liepeillä kohtaavat kaksi varsin erilaista Afrikkaa. Kannattaa lukea juttu.

Sari Pöyliö

Petteri Järvinen kirjoitti...

Järvinen ohittaa kritiikissään pitkän listan Matkalehden testaajan muita havaintoja, esimerkiksi huoneiden hämäryyden ja pesutilojen sijainnin huoneen ulko-ovella.

Huoneen hämäryys tuskin on Kanarian-matkaajan mielestä suuri tekijä, tarkoitus on olla huoneessa mahdollisimman vähän.

Pesutilojen sijaintikritiikkiä en ymmärrä: on yleinen käytäntö, että kylpyhuoneen ovi on lähellä ulko-ovea. Tämä näkyy valokuvastakin.

hänen erilainen kokemuksensa ei tietenkään poista Matkalehden testaajan kokemusta.

Ei tietenkään. Oma kokemukseni oli kuitenkin ristiriidassa jutussa esitetyn yleistyksen kanssa. Kaikki yleistykset ovat tunnetusti vaarallisia (tämäkin!).

Mikäli Petteri Järvinen ei ole aktiivinen matkailija, tai hän käyttää lomansa ympäristön kriittisen tarkastelun sijaan kirjoittamiseen ja lämmöstä nauttimiseen, jää häneltä ilman muuta huomaamatta monia asioita, joita kriittisin silmin kulkeva matkailualan ammattilainen panee merkille, ja joiden esilletuominen palvelee kohdetta.

Voi myös olla niin, että alan ammattilainen kiinnittää huomionsa asioihin, jotka tavalliselle turistille tai aurinkolomaa etsivälle eivät ole yhtä keskeisiä.

Olin niin tyytyväinen hotelliin, että olen varannut sieltä myös tämän talven matkan. Jos on aihetta korjata tai täydentää vuoden takaisia havaintoja, teen sen uutena kommenttina.