maanantai 27. helmikuuta 2012

Kiire pyyhkiä tiedot Googlesta?

Tänään 27.2.2012 on levitetty ihmisille varoitusta: Googlen uusi käyttäjäsopimus astuu voimaan 1.3., joten omien tietojen poistamiseen Googlen tietokannoista on enää pari päivää aikaa. Toimi siis nopeasti!

Amerikkalainen EFF on laatinut asiasta yksinkertaisen ohjeen. Mutta mistä oikein on kyse? Paraneeko tietosuoja, jos poistan tietoni Googlen muistista?

Oma käsitykseni on, ettei poistolla ole juuri merkitystä, vaan että kyse on lähinnä amerikkalaisesta sopimusjuridiikasta. Uusi käyttäjäsopimus antaa Googlelle oikeuden yhdistää eri palveluistaan (Youtube, hakukone, Gmail ym.) kertyneet tiedot ja käyttää niitä mainonnan kohdistamiseen (ja mahdollisesti muihinkin tarkoituksiin, joista emme tiedä mitään -- siksi niihin ei myöskään kysytä lupaa).

Ilman lupaakin Google kerää kaiken mahdollisen tiedon ja hyödyntää sitä "sisäisiin tarkoituksiin". Tietenkin hyödyntää, koko Googlen liiketoiminta perustuu tietojen keräämiseen, analysointiin ja niiden myyntiin mainostajille. Jos Google lopettaisi sen, firma voisi panna lapun luukulle.

Moni, joka on katsonut Googlen hakuhistoriaansa, on yllättynyt: ihanko todella Google muistaa kaiken, mitä olen hakenut? Tietenkin muistaa. Digitaalista tietoa ei tarvitse kerätä, se kerääntyy kuin itsestään. Tästä on kirjoitettu jo monen vuoden ajan, joten ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä.

Taistelu Googlea, Facebookia ja muita amerikkalaisia netti/mobiilipalveluita vastaan on käytännössä jo hävitty. On mahdotonta käyttää älypuhelinta tai nettiä ilman, että joutuisi luovuttamaan tietojaan näiden yritysten käyttöön. Omalla toiminnalla voi vaikuttaa vain murto-osaan siitä, mitä joka tapauksessa tapahtuu. Nokian ajauduttua yhteistyöhön Microsoftin kanssa puhtaasti eurooppalaista vaihtoehtoa ei enää ole.

Android-puhelin on tästä hyvä esimerkki. Jos käytät Androidia, joudut rekisteröitymään Googlen palveluihin ja antamaan Googlelle oikeuden seurata elämääsi. Sähköpostit, valokuvat, sovellusten lataus, sijaintitiedot... kaikki on periaatteessa Googlen seurattavissa. Tämän rinnalla hakuhistorian tyhjennys on pikkujuttu.

Tilinsä nyt tyhjentäneiden kannattaa seurata, miten Gmailin näyttämät mainokset muuttuvat. Tuskin mitenkään. Google seuraa edelleen postien sisältöä ja valitsee mainokset niiden perusteella. Siksi tietojen tyhjennysohje on lähinnä kosmetiikkaa.

Jos Google oikeasti lakkaa jonain päivänä keräämästä käyttäjien tietoja, et voi välttyä huomaamasta sitä: silloin palvelu on muuttunut maksulliseksi.

Lisätty 28.2.2012 kuva Googlen käyttäjäsopimuksen hyväksynnästä:

5 kommenttia:

Kaino Kivi kirjoitti...

Samaa mieltä. Ei tässä nyt mikään muutu.

Googlella on sopimusehtojen mukaan (pl Chrome ja Chrome OS) ollut jo aiemminkin oikeus yhdistää tiedot ja saada niihin rajaton käyttö-/hyödyntämisoikeus. Nyt massaa on riittävästi ja se uskalletaan sanoa suoraan.

Peli on hävitty. Yksityisyyden osalta Symbian jäi mobiilipuolen viimeiseksi mohikaaniksi.

Anna-Liisa kirjoitti...

"Jos Google oikeasti lakkaa jonain päivänä keräämästä käyttäjien tietoja, et voi välttyä huomaamasta sitä: silloin palvelu on muuttunut maksulliseksi."

Aivan!

On silti vaikea hyväksyä se, että hölmöimmätkin uteliaisuudesta tehdyt Google-haut ovat tallessa nimelläni varustettuna, jos olen tyhmyyksissäni jättänyt kirjautumatta ulos miltä tahansa Googlen tililtä (sposti, Picasa, Blogger, g+ ...).

Tunnustan että olen ollut niin tyhmä etten ole tajunnut tätä.

Anonyymi kirjoitti...

Anna-Liisa:

Kyllä ne kaikki sinun "anonyymitkin" haut on siellä tallennettuna.

Sinullahan on yksilöivä cookie koneellasi, joten google tietää miltä koneelta olet kirjatunut tilillesi ja mitä muuta samalta koneelta on haettu. Myös silloin kun et ole ollut kirjautuneena...

Tai entäs se, että google hakee jo kun kirjoitat asiaa siihen kenttään - nekin tallennetaan vaikka et "enteriä" painaisikaan. Plus tallennetaan minne siirryt googlen sivulta.

Eikös olekin huippukivaa.

Plus, että android-puhelinten käyttöehdoissa todellakin annetaan googlelle oikeus seurata ja tallentaa automaattisesti sijaintia. Muuten yksikään hienoista sää-yms. palveluista ei suostu toimimaan. Ja tämä tieto toki yhdistetään sinun tiliisi.

Tulee mieleen Minority Report, ihmistä vaan ei enää tarvitse tunnistaa mistään iriksestä. Riittää kun kysytään googlelta, missä kukin on =)

Ja vaikka google tietääkin, että minä tämän kirjoitin, niin en kirjaudu sisään googletilini kautta...

Anna-Liisa kirjoitti...

Keksit olen jollakin hämärätajunnan tasolla oivaltanut, samoin koneen identifioinnin, mutta ne eivät sentään kerro heti koko nimeä ja henkilöllisyyttä niin kuin kirjautuneena tallentuneet. Ja aina voi väittää että koneella oli ollut joku joka kävi kylässä, jos nyt tiukka paikka tulisi. :D

Sekin kertoo paljon että vaikka kuinka olisi tyhjentänyt selailuhistoriansa, kun alkaa osoiteriville kirjoittaa sivun osoitetta, selain osaa ehdottaa täydennyksiä.

(Esikatselussa ei näy postauksen ensimmäinen rivi.)

Anonyymi kirjoitti...

Olenko ymmärtänyt oikein, että historia jonka itsekukin voi poistaa kerääntyy vain kun on kirjautuneena johonkin Googlen palveluun?

Miten tapauksessa jossa Thunderbirdissä on GMail-tili ja TB auki ja GMail-yhteys "auki"? Vastaako se tilannetta että olisi kirjautuneena GMailin selaimen kautta?

Website Security Test