tiistai 18. lokakuuta 2011

Ruuhkamaksua olisi helppo peukaloida

Turun Sanomissa viimein joku sanoo sen, mitä ministeriön nokkamiehet eivät ole halunneet ääneen lausua: ruuhkamaksun kerääminen satelliittivalvonnalla olisi paitsi kallista, myös epäluotettavaa. Autoilija voisi helposti pimentää signaalin ja ajella ilman valvontaa.

Olen alusta lähtien pitänyt selvänä, että ruuhkamaksu voidaan toteuttaa vain tallentamalla kaikki ajot viranomaisen tietokantaan. Mikään paikallinen tallennus, josta tietoja raportoidaan maksatusta varten kerran kuukaudessa, ei tule kysymykseen, koska autoilija voisi helposti sabotoida tai peukaloida laitetta.

Viranomaisen reaaliaikainen seuranta on tietosuojan painajainen. Se on kuitenkin ainoa tapa toteuttaa ruuhkamaksu edes kutakuinkin aukottomasti. Ajot pitää tallentaa myös siksi, että kuluttaja voi varmistua saamansa laskun oikeellisuudesta. Muutenhan autoilija joutuisi maksamaan kiltisti pyydetyn summan, oli se miten iso tahansa -- selvästi kestämätön tilanne kuluttajansuojan kannalta.

Paholainen on tässäkin tapauksessa yksityiskohdissa. Hienolta kuulostavat ajatukset tieliikenteen tehostamisesta, positiivisesta kannustimesta (mikä se nyt taas olikaan?) ja päästöjen vähentämisestä kaatuvat käytännön toteutukseen.

Vaikka tietosuojasta luovuttaisiin suuremman edun (=ympäristönsuojelu) nimissä, jäljelle jää tukku muita ongelmia. Jos gps-valvonta on pelkkä musta laatikko auton tavaratilassa, autoilija voi vetää siitä piuhat irti tai peittää antennin alumiinifoliolla, jonka läpi satellittien heikko signaali ei kulje. Netistä voi tilata 40 euron häirintälaitteen, joka pimentää signaalin paitsi omalta, myös lähellä sijaitsevilta autoilta. Laitteen käyttäminen on toki Suomessa laitonta.

Väärinkäytöksiä voi torjua vain lisäämällä kiinnijäämisen riskiä. Poliisin pitäisi pysäyttää autoja tien päällä ja tarkistaa, että niiden gps-valvonta on toiminnassa. Miten tähän riittäisi resursseja, kun niitä ei riitä edes autoilijoiden puhalluttamiseen?

On toinenkin tapa: gps-antennit ja muu tekniikka upotetaan auton rakenteisiin jo tehtaalla. Tämä edellyttäisi EU-tason päätöstä asiasta ja vaatisi pitkän siirtymäajan. Suomen autokannan keski-ikä on 14 vuotta joten vaikka päätös tehtäisiin nyt, vuonna 2025 vasta puolessa Suomen autoista olisi vaadittava tekniikka.

Selvästikin puhutaan todella pitkästä projektista.

Turun Sanomien juttu mainitsee myös kustannukset. Satelliitit ovat jo taivaalla, joten tarvittaisiin vain autoihin tulevat laitteet sekä viranomaisten valvontajärjestelmä. Kustannukset olisivat satoja miljoonia, mutta se ei liikenneinvestointina ole kohtuuton summa -- etenkään, kun autoilijat itse pannaan maksamaan laitteensa.

Suurin riski on siinä, että Suomi lähtee sooloilemaan rakentamalla omaa tekniikkaa. Aina, kun poliitikot yrittävät ohjata teknistä kehitystä ja luoda Suomeen kansainvälistä vientiteollisuutta hallinnollisilla määräyksillä, mennään metsään. Niin kävi digi-tv:ssä ja myös dvb-h-mobiilitelkkarissa, jota ajetaan parhaillaan alas.

Tekniikka voi kehittyä menestykseksi vain aidon kysynnän myötä. Yleensä kehityksellä on tapana yllättää -- tästä Nokian matkapuhelinbisnes ja Angry Birds ovat hyviä esimerkkejä.

Myös ruuhkamaksujen tekniikka yllättää päättäjät vielä moneen kertaan.

20 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

En ole lukenut Turun sanomia, mutta asiaan liittynee liikenneministerin hiljatttain antama ehdotus siitä, että autoverotuksen tulisi perustua ajoneuvon käyttöön.

Ministerin mukaan tätä ajoneuvon käyttöä sitten seurattaisiin paikanninlaitteilla.

Esitys on kehno. Ensinnäkin en ymmärrä sitä, miksi viranomaiset haluaisivat kerätä tietoa kaikista maamme teilläimme liikkuvista kotimaisista autoista ja heidän omistajistaan. Mielestäni siinä loukataan viranomaisen taholta oikeutta anonymiteettiin.

Viranomaisille näyttääkin syntyneen krooninen tarve seurata jokaista suomalaista yksilökohtaisesti. Passilain muutos on tästä loistava esimerkki. Sormejälkiä kerätään systemaattisesti kaikista suomalaisista, rekisteriin, jota tullaan tulevaisuudessa käyttämään ties mihin tarkoitukseen Euroopassa. Taustallahan sormenjälkirekisterissä on ajatus siitä, että jokainen meistä voi olla rikoksen tekijä.

Toisekseen, ministeri ei tainnut "hokasta" tai jätti tietoisesti mainitsematta, että ajoneuvon käyttöön perustuva verotus voitaisiin tehdä anonyymisti verottamalla polttoainetta.

jeejee kirjoitti...

Autottomana minun pitäisi kai kannattaa ruuhkamaksua, mutta maalaisjärki varoittaa että rahaa ollaan syytämässä kankkulan kaivoon.

Jos autoilijoita halutaan rahastaa ruuhka-ajosta niin se onnistuu ilman sateliittejakin:
- Tienvarteen partio joka laskee + kuvaa kaikki ohi ajavat autot, ja rekkarin perusteella lisätään autokohtaiseen veromaksuun summa X / kuva.
- Matkapuhelinverkolla voidaan GSM-sim kortti paikallistaa ihan riittävän tarkasti, ihan ilman sateliitteja.

Toisaalta autoilijoiden on turha vedota yksityisyydensuojaan, ihminen voi päättää onko autossa vai ei. Puhelin on paljon henkilökohtaisempi kapistus kuin auto. Puhelinoperaattori (ja tarpeen tullen viranomainen) tietää missä kuljet ja kenen kanssa viestit.

Petteri Järvinen kirjoitti...

>Toisaalta autoilijoiden on turha
>vedota yksityisyydensuojaan,

Tietosuojavaltuutetun kanta on, että auton rekisterikilpi on henkilötieto ts. auto riittää kertomaan riittävän luotettavasti tietoja myös omistajasta.

hdmi kirjoitti...

"- Matkapuhelinverkolla voidaan GSM-sim kortti paikallistaa ihan riittävän tarkasti, ihan ilman sateliitteja."

Ja kun puhelin matkustaa junalla tai bussilla, niin sitten maksetaan ruuhkamaksu siitäkin vai?

Kyllä tuo TS:n juttu vahvistaa että ei tällä ole mitään toteutumisen mahdollisuuksia.

Anonyymi kirjoitti...

Niinpä

Ruuhkahan tulee ihmisistä, eikö?

Etuna vielä kännykän kanssa liikumisen verottamiselle on se, että saadaan köyhät (tai kännykät) pois keskustasta!

jeejee kirjoitti...

GSM-vertaus oli lähinnä esimerkki että tuollainen rahastus voidaan toteuttaa kevyemmälläkin tekniikalla. Ei siis mikään fiksu ratkaisu, mutta kuitenkin vähemmän tyhmä ja edullisempi kuin suuruudenhullu sateliittivalvonta.

Minun on vaikea ymmärtää miksi auton rekisterikilpi on henkilötieto tietosuojavaltuutetun mielestä.

Hannu Tanskanen kirjoitti...

Eikö viranomaisen enää tarvitsekaan tunnistaa kuskia? Sitten tuo (pienellä japsillani) ylinopeutta ajaessani käyttämäni jenkeistä ostamani Bush-naamari on ollut turha?

Anonyymi kirjoitti...

Eiköhän tässä yritetä ennakoida sähköautoja? Kun halutaan rokottaa tuotanto, lämmitys ja kuljetus -sähköä eri veroilla?

Juu satelliitit on taivaalla, mutta kukas ne omistaa? entä jos ko. tahoa haluaa osingoille? Sammutetaan satelliitit Suomen päällä jos ei raha kirstuun kilahda.

Osmo kirjoitti...

Se laatikkohan voisi tallentaa muutakin tietoa autosta, kuten tiedot auton omasta matkamittarista. Näitä sitten voitaisiin verrata GPS:n raportoimiin tietoihin ja laskuttaa vaikka maksimilaskutuksella erosta.

Autoissahan on jo mustia laatikoita. Ne on tuotu sinne liikenneturvallisuutta parantamaan, mutta niitä käytetään myös rikostutkinnassa.

Asiaan voitaisiin myös yhdistää kameravalvontaa. Jos auto kuvataan paikassa, jossa se ei GPS:n mukaan ole, voisi omistaja olla vaikeuksissa.

Anonyymi kirjoitti...

Ruuhkamaksu tarvitaan heti eikä 15 vuoden päästä. Hesan ruuhkia ei voi hillitä muuta kuin Tukholman tyylisellä ruuhkamaksulla. Jos katuja levitetään tarpeeksi paljon vetämään kaikki liikenne ruuhkitta, Hesaan ei jää mitään, minkä vuoksi sinne kukaan tulisi.

Jotkut kansanedustajat uskovat, että gps-seuranta voitaisiin toteuttaa pikkuisilla, navigaattorin tyylisillä laitteilla. Ne keräisivät maksutiedot ja kerran vuodessa tiedot purettaisiin katsastuksen yhteydessä. Gps:n päälläolon valvonta on vaikeampaa kuin katsastusten valvonta. Tiellä kulkevista autoista lähes 10% on katsastamatta.

On myös vilauteltu mahdollisuutta, että laite lähettäisi kännykän kautta datan ajoittain "keskukseen". Laitteen päälläoloa voisi sitten valvoa kameratolpalla: tolppa ottaisi kuvan, jos auto ajaisi ohi ilman gps-kännykkä-yhdistelmän signaalia. Tolppia pitäisi siis olla kaikilla Hesan sisäänmenoväylillä. Mihin sitten enää tarvittaisiin gps:ää? Eikö saman tolpan ohitusta voisi laskuttaa ilman gps:ääkin?

Jos gps-seuranta tulisi ensin pääkaupunkiseudulle, mitä tekisivät vierailijat? Heitä varten pitäisi olla seurantalaitteen vuokrauskioskit sisääntuloteiden varsilla. Miksei siellä peritä suoraan sitä käyntimaksua?

Ainoa järkevä malli olisi tosiaan autoon kiinteästi asennettu gps. Onneksi minun aikanani sellaista ei ehdi tulla. Minä ajattelin ajaa vuonna 2020 vuoden 2008-2010 mallisella autolla eikä siinä varmasti ole sisäänrakennettua isoveljeä.

Becker kirjoitti...

Kaiken lisäksi nämä mustat boxit tallentavat kolaritapahtuman, eli jos olet ajanut ylinopeutta, niin vakuutusyhtiö alentaa korvaustaan ja poliisi lätkäisee kunnon sakon.

Holle kirjoitti...

Eiköhän satelliiteilla toteutettava seuranta hylätä ennen pitkää. Se ei vaan toimi ja kyllä liikenneministerikin sen jossakin vaiheessa tajuaa (tai joku osaa hänelle sen tarpeeksi selkeästi selittää).

Uskoisin että tässä mennään Tukholman malliin, eli ruuhka-alueille ajavat autot tunnistetaan jollakin keinoin tarkistuspisteissä ja sitä kautta tulee lisälaskua auton omistajalle. Melko luotettavia tunnistuskeinoja ovat rekisterinumeron tunnistaminen kuvasta. Mutta mikä estäisi lisäämään autoihin pakollisen kaukoluettavan elektronisen tunnisteen? Tulisi huomattavasti halvemmaksi kuin satelliittiboksit ja valvonta olisi helpompaa. Jos auton ohittaessa tarkistuspisteen (esim. ruuhkamaksu- tai ylinopeus"tolppa") ei auton tunnistetta pystytä lukemaan niin sitten näpsästään kuva autosta ja kuskista ja selvitellään asia poliisilaitoksella - niinkuin nyttenkin toimitaan ylinopeuskuvien kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

Laitetaanpa nyt tännekkin: http://www.iltasanomat.fi/autot/ksml-liikenneministeri-kyllonen-aikoo-runnoa-tiemaksun-lapi/art-1288422119503.html#comments-anchor

Liikenneministeri haluaa runnoa homman läpi kansan laajasta vastustuksesta huolimatta! Voisitteko te kaikki lukijat antaa palautetta kansanedustajille?

Yritin lähestyä blogin pitäjää sähköpostilla 7.10. mutta ei vissiin tullut perille :(

Anonyymi kirjoitti...

Ei sähköautot mitään GPS seurantaa tarvitse, jos autossa käytettyä sähköä halutaan verottaa raskaammin! Riittää autoon asennettava sähkömittari. Se voi olla etäluettava tai katsastuksessa luettava!

Anonyymi kirjoitti...

Harri Pursiainen on puolustanut voimakkaasti systeemiä savonsanomissa:
http://www.savonsanomat.fi/mielipide/artikkelit/isonveljen-tiemaksu/712594

Petteri Järvinen kirjoitti...

Kiitos linkistä, tämä olisi muuten voinut jäädä huomaamatta.

Pursiaisen viesti tuntuu olevan, että ruuhkamaksu kyllä vie yksityisyyden mutta ei se mitään, koska teleoperaattorit ovat vieneet sen jo aiemmin. Tämä on hieman huolestuttava ajatusleikki. Voiko yhtä kielteistä asiaa perustella toisella, jo tapahtuneella?

Petteri Järvinen kirjoitti...

Rekkakuskit peukaloivat näppärästi digitaalisia ajopiirtureita, apuna ovat niin magneetit kuin Virosta hankitut kortitkin (YLEn uutinen 24.10.2011). Eipä aikaakaan, niin sama tapahtuisi "ruuhkamaksulle".

Anonyymi kirjoitti...

Voisitko sinä lähettää vastineen Savonsanomien _yleisönosastolle_? Tätä kommenttia ei pakko julkaista...

Anonyymi kirjoitti...

Järjen ääni:
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maaseutu/valtiovarainministeri%C3%B6-tyrm%C3%A4%C3%A4-tiemaksut-1.7925

Anonyymi kirjoitti...

Älyliikenne tulee - tiemaksulla tai ilman

http://www.3t.fi/artikkeli/uutiset/teknologia/alykas_liikenne_tulee_tiemaksut_suomeen