perjantai 2. syyskuuta 2011

Wikileaks-vuotajan oma vuoto

On vaikeaa vuotaa tietoja hallitusti, koska myös vuodoilla on taipumus vuotaa. Wikileaks on nyt itse joutunut vuodon kohteeksi, kun sen vuodettujen dokumenttien salaamiseen käyttämä salasana on levinnyt julkisuuteen. Kaikki myöhemmin vuodettaviksi aiotut sähkeet ovat nyt luettavissa -- vieläpä alkuperäisinä versioina, joista ei ole poistettu suojeltavien henkilöiden ja lähteiden nimiä. Auts.

Mielestäni Wikileaksin viime joulukuussa tekemä päätös vuotaa tietoja yksi kerrallaan oli alunpitäenkin erikoinen. Olisi ollut tehokkaampaa laittaa koko paketti jakoon kerralla, myös p2p-verkkojen kautta, jolloin sen leviämistä ei olisi mitenkään voinut estää. Halusiko Wikileaks maksimoida oman julkisuutensa tiputtelemalla sähkeitä pienissä paloissa? Sortuiko se tämän vuoksi omaan näppäryyteensä?

Vahinko on nyt tapahtunut ja osapuolet syyttävät toisiaan. Tapahtuma osoittaa, miten vaikea edes tietovuotajan itse on hallita sähköisen tiedon leviämistä.

Varsinaisen kämmin teki Guardian, joka paljasti salasanan aiheesta julkaisemassaan kirjassa. Ilmeisesti Guardian luuli, että salasana koskee vain sen omassa hallussa ollutta tiedostoa.

Tapaus on ikävä, mutta myös hyvin opettavainen.

Luotettava salausmenetelmä ja näin pitkä salasana varmistavat, ettei edes USA:n sotilastiedustelu pysty murtamaan tiedostoa auki. Kiistanalainen salasana on tiettävästi ACollectionOfDiplomaticHistorySince_1966_ToThe_PresentDay#. Salasana on oikea kouluesimerkki siitä, miten tehdä hyviä salasanoja. Se on pitkä, siinä on isoja ja pieniä kirjaimia, numeroita ja erikoismerkkejä. Lisäksi se on lauseenomaisena helppo muistaa. Great!

Mutta toimittaja teki sen, mihin supertietokonekaan ei pystynyt: ilmeisesti väärinkäsityksen seurauksena hän julkaisi salasanan. Ja juuri tässä on syy, miksi salaus on harvoin toimiva ratkaisu tietoturvaongelmiin. Murtovarmasta salauksesta ei ole paljon iloa, koska Akilleen kantapää on salasanojen hallinta. Ja mitä useampia osapuolia juttuun liittyy, sitä vaikeampaa salasanojen hallinta on.

Toisin sanoen: salauksen murtamisen sijaan kannattaa keskittyä avaimen etsimiseen.

Näin 9/11:n 10-vuotispäivän lähestyessä nousee mieleen kysymys siitä, missä ovat aiheeseen liittyvät salatut dokumentit? Voisiko laaja salaliitto kestää aukottomana 10 vuotta ilman, että kukaan vuotaisi siitä mitään julkisuuteen -- joko vahingossa tai Wikileaksin kautta? Oma vastaukseni on ei.

32 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Näin 9/11:n 10-vuotispäivän lähestyessä nousee mieleen kysymys siitä, missä ovat aiheeseen liittyvät salatut dokumentit? Voisiko laaja salaliitto kestää aukottomana 10 vuotta ilman, että kukaan vuotaisi siitä mitään julkisuuteen"

Voisiko olla mahdollista, että kaikki asiaan liittyvät dokumentit on tuhottu iskun aikoihin? Niin minä ainakin operaation suunnittelisin.

Hannu Tanskanen kirjoitti...

Tuosta salasanan muistisäännöstä tulee mieleen tuo tähtitieteilijöiden hokema tähtien kirkkausluokkien (Harvard-luokitus) muistamiseksi:

"Oh, Be A Fine Girl, Kiss Me Right Now? Sure". Eli kirkkausluokat O,B,A,F,G,K,M,R,N,S kuumimmasta kylmimpään tähteen.

Sanoisin näin maallikkona pessimistisesti, että mitään jota et halua koko maailman tietoon ei kannata laittaa tietokoneelle tai puhua kännykässä. Nykyisin se voi tietenkin olla vähän hankalaa.

Perinteisesti, varmin keino levittää salaisuus nopeasti on kertoa se parhaalle kaverilleen ja sanoa: "Älä kerro kenellekään!".

Täydellistä rikosta havitteleva heittää alkuun vesilintua tietokoneella ja kännykällä. Niissä on aivan varmasti meiltä tavallisilta kuolevaisilta salattuja ominaisuuksiakin. Mistäpä tiedät onko vaikkapa anonyymipalvelin NSA:n omistama?

Muistan kun tuo eräs maajussi heitti kännyllä ja pre-paid -kortilla uhkauksen EU:n maassa vierailevalle maatalouskomissaarille ja sai poliisit pihalleen viidessä minuutissa. Saattoivat tietenkin peilatakin sijainnin, jos oli tupa keskellä peltoa.

Itselläni on masentava kokemus myös (en suunnitellut mitään laitonta tai salattavaa): Ostin R-kiskalta pre-paid-kortin käteisellä ja laitoin kännyyni. Tuli mainospuheluja hetikohta. Kysyin soittajalta, mistä sai numeroni. "Siellähän se luettelossa". Ja niinpäs olikin. Miten tuo on mahdollista, välittääkö känny pre-paid-kortillakin henkilötietoni, jos olen kännyn ostanut omalla nimelläni ja siinä on ollut operaattorin nimellinen kortti aiemmin?

Anonyymi kirjoitti...

Wikileaksin kautta on tullut turhaa tietoa itsestäänselvyyksistä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että valtion siäpiiri ei osaisi pitää joitain asioita ja dokumenttejä omana tietonaan.

Valtamedia on sulkenut pois keskustelun 9/11 aiheesta. Sitä koskevaa keskustelua ei vain ole.

Haluaisin itsekin uskoa, että se oli terroriteko jonka uhri oli USA ja rauhaa rakastavat demokraattiset maat. Ikävä kyllä todistusaineistoa tätä vastaan on liikaa.

Cheney, Wolfowitz ja heidän maskottinsa G.W. Bush. Siinä eräitä rauhaa rakastavan demokraattisen maan johtajia 9/11 aikoihin. We will hunt those folks down and punish them!

Hannu Tanskanen kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Hannu Tanskanen kirjoitti...

Pahoitteluni,unohdin että vain usaa ja bushia saa sylkeä.

Anonyymi kirjoitti...

Maailma on muuttunut. Enää ei voida tarrautua vanhoihin asetelmiin, punamarinadi vs. vapaa maailma. EU alkaa muistuttaa sosialististen neuvostotasavaltojen liittoa. Venäjä ja Kiina ovat kapitalisteja ja USA on jotain siltä väliltä.

Jos epäilee 9/11 virallista totuutta on heti USA vastainen. Tuskin kaikki äänestivät Bushia USAssa. Itse en äänestänyt Halosta, mutta Järvisen Petteriä kylläkin. Bush on sellainen kaveri, että oli helposti avustaja haukkojensa vietävissä. Kennedy olisi ehkä puuttunut näihin suunnitelmiin uudesta maailman järjestyksestä.

Petteri Järvinen kirjoitti...

@Hannu: päinvastoin, haukuit "pikkuhomoksi" amerikkalaista henkilöä, jota et taatusti tunne henkilökohtaisesti. Homottelua en blogissani suvaitse.

@Anonyymi: tiedä sitten noista USA:n maailmanvalloitussuunnitelmista... eiköhän sielläkin ole jo selvinnyt, että maailmanvalta luodaan vahvalla taloudella. Siinä ei New Pearl Harbourit auta, jos työt ja rahat valuvat Kiinaan.

Hannu Tanskanen kirjoitti...

@Petteri

OK. Kerroin kuitenkin vain totuuden, joka kerrottiin äskettäin myös mm. Helsingin Sanomissa. Mutta,kunnioitan
toivomustasi jatkossa. Minä puolestani en pidä siitä, että ihmiset jotka eivät tunne Bushia, solvaavat tätä.

Anonyymi kirjoitti...

@Petteri niin ei tosiaan tuo homma mennytkään ihan putkeen. Vaikka aluksi näytti hyvältä. 9/11 on yksi lukuisisista ns. false flag operaatioista joihin kuuluvat mm. Tomkinin Lahti, Sikojen Lahti ja Mainilan laukaukset.

Petteri Järvinen kirjoitti...

@Hannu: Bush oli presidentti, vähän eri asema kuin jollain tiedusteluvirkailijalla. Laki sallii kovemman kielen valtaapitävien arvostelussa.

Ja minun blogissani Bushiakaan ei haukuta homoksi.

Petteri Järvinen kirjoitti...

>9/11 on yksi lukuisisista ns.
>false flag operaatioista joihin
>kuuluvat mm. Tomkinin Lahti,
>Sikojen Lahti ja Mainilan
>laukaukset.

Niin olisi houkuttelevaa uskoa, mutta mikään fakta ei tue false flag -teoriaa.

Tietty on monia, jotka eivät faktoja edes kaipaa -- pilaavat vain hyvät jutut.

Anonyymi kirjoitti...

Siinähän ne faktat on rivissä kun kertaa 9/11/2001 tapahtumat. Katsoo videot uudestaan tornien romahtamisesta, mukaanlukien rakennus seitsemän. Pentagoniin osunut mikä?

Enneminkin on niin, että jos haluaa uskoa virallisen totuuden niin pitää ummistaa silmät ikäviltä faktoilta.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Voit siis pelkästään katsomalla Youtube-videoita nähdä, että taustalla oli salaliitto? Ei tarvitse sen enempää tutustua faktoihin, tutkimuksiin eikä käyttää omaa logiikkaa?

Anonyymi kirjoitti...

Tornien romahtaminen tapahtuu hallitusti ja kontrolloidusti. Molemmat tornit ja kolmas WTC 7 rakennus romahtavat ammattilaisten purkamina kauniisti omaan anturaansa.

Poissa ovat sattumanvaraisuus esim. siitä, että joku rakenteesta kantaisi ja esim. kääntäisi romahdusta toiseen suuntaan. Kaikki kantavat rakenteet antavat periksi ja vieläpä oikea-aikaisesti. Ihmeellistä..

Petteri Järvinen kirjoitti...

WTC-tornit olivat kuin ontto putki: kantavia rakenteita oli vain reunoilla ja keskellä. Kun tällaisen putken yläosa romahtaa alemman osan päälle, ei ole yllätys että sortuma etenee alas asti. Tästä on useita asiantuntijaselvityksiä.

WTC 7 tapaus on erilainen. Ilmeisesti sisäosat romahtivat ensin, jonka jälkeen julkisivu seurasi perässä.

Olosuhteet olivat molemmissa tapauksissa poikkeukselliset: torneihin oli törmännyt täydellä vauhdilla kaksi suurta lentokonetta, WTC 7 taas oli pahasti vaurioitunut.

Ja ennen kaikkea: vielä 10 vuotta tapahtuman jälkeenkään ei ole löytynyt ainuttakaan todistetta räjähteiden käytöstä eikä ensimmäistäkään silminnäkijää.

Anonyymi kirjoitti...

Kaikki rakennukset ovat onttoja. WTC 7 alkaa putoamisensa vapaassa pudotuksessa. Mikään sen teräsrungoista ei vastusta vähääkään. Ja siihen ei osunut lentokone...

Todisteita (romua) alettiin kuorma-autoilla ajamaan pois paikalta hyvin nopeasti. Tuota ei haluttu tutkia.

Todistajia ja silminnäkijöitä kyllä löytyy. Palomiehet ja rakennuksissa olleet ensisijaisesti.

Et voi Petteri väittää, että todistajia ei löydy jos vain et hyväksy sellaisia todistajia jotka eivät jaa näkemystäsi.

Petteri Järvinen kirjoitti...

>Kaikki rakennukset ovat onttoja.

Mutta eivät putkia, kuten WTC-tornit. Siksi ne nousivatkin ennätysnopeasti. Taloudellisista syistä niiden lattiapinta-ala haluttiin maksimoida.

>WTC 7 alkaa putoamisensa vapaassa
>pudotuksessa. Mikään sen

Emme näe videolta, mitä rakennuksen alaosassa ja sisällä on tapahtunut sitä ennen. Näemme vain julkisivun vajoamisen.

Kukaan ei ole vielä keksinyt, miten WTC 7 olisi liittynyt terrori-iskuun. Ajatus komentokeskuksesta (valmiiksi panostettuna!) iskualueen vieressä on mahdoton.

>Todisteita (romua) alettiin
>kuorma-autoilla ajamaan pois
>paikalta hyvin nopeasti. Tuota ei
>haluttu tutkia.

MTV3-kanavalla näytettiin eilen sunnuntaina dokumentti siitä, miten "maailman suurinta rikospaikkaa" seulottiin lähes vuoden ajan. Jokainen pala käytiin läpi.

>Todistajia ja silminnäkijöitä
>kyllä löytyy. Palomiehet ja
>rakennuksissa olleet
>ensisijaisesti.

Ja mitä he näkivät? Räjähteitä? Jonkun painelemassa nappeja? Löysikö joku raunioista räjähtämättömiä panoksia, sytyttimiä, johtoja...?

>Et voi Petteri väittää, että
>todistajia ei löydy jos vain et
>hyväksy sellaisia todistajia
>jotka eivät jaa näkemystäsi.

Jos tornit tai WTC 7 olisi todella räjäytetty, joku olisi nähnyt jotain siihen liittyvää. 110- ja 47-kerroksisten pilvenpiirtäjien panostaminen vaatisi poraamista, johtojen vetämistä ym. mikä olisi kuukausien työ isoltakin porukalta. Ja raunioista löytyisi siitä merkkejä. Mitään tällaista ei ole 10 vuodessa tullut ilmi.

Anonyymi kirjoitti...

WTC:ssä porailtiin ja tehtiin outoja huoltotöitä kuukausia ennen iskuja. Sähkökatkot piinasivat.

Joissain kuvissa näkyy siististi leikkautuneita teräspalkkeja. Todisteita on vaikka kuinka. Mutta todisteista ei ole mitään apua jos on jo ennalta päättänyt että mikään todiste ei ole pätevä.

WTC 7 tapauksessa pitää olla jo uppiniskainen että ei usko sen olevan räjäytyksellä tehty purku.

Hannu Tanskanen kirjoitti...

@anonyymi 3.syyskuuta

Venäjä on roistovaltio, Kiina maailman suurin vankila ja EU:sta hyvää vauhtia tulossa uusi EUvostoliitto.

Bushilla ei WTC911:n jälkeen ollut paljon vaihtoehtoja, yksikään presidentti ei olisi moisessa tilanteessa pysynyt vallassa päivää kauemmin, jos ei olisi hakenut kostoa. Suuntautuiko se oikein, on toinen asia.

Salaliittoteoreetikoilta ei aiheet lopu, nyt on vuorossa komeetta Elen ja planeetta Nibiru,lisää blogissani.

Petteri Järvinen kirjoitti...

>WTC:ssä porailtiin ja tehtiin
>outoja huoltotöitä kuukausia
>ennen iskuja. Sähkökatkot
>piinasivat.

Hallittu räjäyttäminen vaatii suuria esivalmisteluja ja valtavan määrän kaapeleita, sytyttimiä ym. Aina on vaara, että panokset laukeavat vahingossa ennenaikaisesti. Koskaan rakennusta ei ole panostettu sen ollessa vielä käytössä. Miten estettiin panosten räjähtäminen koneen törmäyksessä ja sitä seuranneissa tulipaloissa? Jonkun mielestä betonin pulverisoituminen on osoitus räjähteiden käytöstä -- mutta silloin TNT:tä olisi tarvittu 1,36 tonnia PER KERROS (joita oli 110 molemmissa torneissa).

Lisäksi kymmenet pommikoirat tutkivat jäännöksiä löytämättä mitään. Ei, pommiteorialla ei ole uskottavuutta.

>Joissain kuvissa näkyy siististi
>leikkautuneita teräspalkkeja.

Olisikohan mahdollista, että raunioiden raivaajat olisivat leikanneet niitä työnsä helpottamiseksi? Vai olivatko paikalla olleet rikospaikkatutkijat, poliisit ja tutkijat niin tyhmiä, etteivät huomanneet leikattuja pylväitä?

Hannu Tanskanen kirjoitti...

SÄPO

Anonyymi kirjoitti...

Tässä on nyt se, että sinun todistusaineistosi on virallista ja siten oikeaa. Minun aineistoni taas on epävirallista ja siten väärää. Virallinen=totta epävirallinen=valhe. Tosielämässä nämä sekottuvat ja meidän pitäisi omalla järjellä selvittää mikä on totta ja mikä ei.

Todella outoa, että kolme teräsrakenteista tornia sortuu tuolla tavalla, yhteen ei osu mikään. Samalla Usan ilmapuolustus halvaantuu niin, että se ei kykene torjumaan Pentagoniin lentävää "hidasta" matkustajakonetta joka lentää 1h 40min sen jälkeen Pentagonin seinään kun 1. kone on osunut. 1h 40min!! Kuultuaan 1. koneesta Bush jää lukemaan satuja lapsille. Zen mies pakko sanoa!

Anonyymi kirjoitti...

Hallittu räjäyttäminen vaatii suuria esivalmisteluja ja valtavan määrän kaapeleita, sytyttimiä ym.

(nämä valmistelut tehtiin kuukausina ennen iskua WTC:ssä oli vuokraamatonta tilaa paljon ja jatkuvaa asennusta ja poraamista tehtiin)

Aina on vaara, että panokset laukeavat vahingossa ennenaikaisesti. Koskaan rakennusta ei ole panostettu sen ollessa vielä käytössä. (niin tämä olikin ainutlaatuinen tilanne)

Miten estettiin panosten räjähtäminen koneen törmäyksessä ja sitä seuranneissa tulipaloissa? (kytkettiin panokset rinnan, ne kerrokset johon koneet osuu saavat räjähtää ennenaikaisesti)

Hannu Tanskanen kirjoitti...

@anonyymi

Ymmärrätkö sinä anonyymi, kuinka monta matkustajakonetta USA:n ilmatilassa lentää normaalisti yhtäaikaa? Muistini mukaan jotain 60 000 kpl. Lennonjohto perustuu toisiotutkaan, ts. kone lähettää sijainti- ym. tietonsa lennonjohdoille. Kun tuon tekevä trasponderi kytketään pois päältä (kuten terroristi tekivät), häviää kone lennonjohdon tutkilta.

Armeijan aktiivitutkat näkevät, mutta ne tarkkaillevat lähinnä ulkopuolelta maan tulevia uhkia ja niiden pitäisi erottaa muutama kone (jotka eivät ole reiteillään, vaan lentävät 1000 km + tunnissa lähes pinnassa) noiden 60 000 matkustajakoneen + lukematon määrä yksityistä ja militääriliikennettä, seasta.

Ja mitä Bushin olisi tullut tehdä kuullessaan tuon ennenkuulumattoman shokkitiedon? Hän oli vierailulla ala-asteen koulun tunnilla? Hypätä karjahtaen pystyyn ja säikähdyttää lapsiparat puolikuoliaaksi? Kyllä siinä kuka hyvänsä ihminen hetken "tuumaustauon" tarvitsee! Ja nuo kuvaajien videot on tarkoituksella hidastettu, jotta Bush näyttäisi idiootilta (hidastus on todistettu).

Anonyymi kirjoitti...

Niin minä en ymmärrä, mutta USA:n ilmavoimien luulisi jotain ymmärtävän toimintaympäristöstään.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Tietääkseni USA:n ilmavoimat oli ennen 11.9.2001 tehnyt YHDEN tarkastuslennon koneen luo, joka ei ollut vastannut kutsuihin. Sekin tapahtui vasta, kun yhteyttä ei saatu muutamaan tuntiin.

Ei ollut mitään valmista käsikirjoitusta, millä etsiä transponderinsa sulkenut lentokone ja... niin mitä? Mitä hävittäjä olisi voinut tehdä kiinni saamalleen matkustajakoneelle, joka on täynnä viattomia USA:n kansalaisia?

Nyt kun tiedämme koko kuvan, jälkiviisaus näppäimistön ääressä on helppoa.

Ilmavoimat keskittyy (myös Suomessa) tarkkailemaan ilmatilan loukkauksia rajoilla ja tunnistamaan uhkaavat kohteet ennen niiden saapumista Suomeen. Oletan, että sama oli USA:n ilmavoimien tehtävä.

Petteri Järvinen kirjoitti...

>Tässä on nyt se, että sinun
>todistusaineistosi on virallista
>ja siten oikeaa. Minun aineistoni
>taas on epävirallista ja siten
>väärää.

Tässähän se ongelman ydin onkin: salkkarien todistusaineisto on käänteistä -- he väittävät tietävänsä, mitä *ei* tapahtunut ("rakennukset eivät sorru..." jne). Jos olisi yksikin konkreettinen todiste siitä, mitä *tapahtui*, yksikin vuotanut dokumentti tai yksikin henkilö, joka tunnustaisi olleensa osallisena jossain, tilanne olisi ihan toinen. Vaan kun ei ole, 10 vuoden perusteellisesta etsimisestä huolimatta.

Anonyymi kirjoitti...

Tarkastuslentoja on tehty monia. Jos kone ei vastaa lennonjohdolle, jotain on vialla ja se tutkitaan ASAP, transponderi päällä tai ilman. Tästä esimerkkinä golfari Payne Stewartin kuolema hävittäjäsaattueessa.

1 tunti 40 minuuttia oli kulunut 1. koneen ja Pentagonin koneen välillä. Mitä voitaisiin tehdä? 1. koneen jälkeen lentotoiminta seis, kaikki koneet alas tarvittaessa vaihtoehtoisille kentille. Joku ei tottele pakota merelle ammu alas. Toki näppäimistön takaa helppoa, mutta sinä päivänä USA ei onnistunut missään ja teräs oli heikkoa.

Jos joku väittää, että USA:n asevoimille lentokonekaappaus on uusi ja ihmeellinen tilanne hän valehtelee. Näitä tilanteita varten on varauduttu ja niitä on ollut ennen 9/11.

Todistajia löytyy, mutta tämä aihe tuntuu olevan uskon asia. Minua kiinnostaisi totuus, ei virallinen totuus. Hyväksyn terroriteoksi, mutta kun liian moni seikka viittaa toisin.

WTC:n ihmeellisistä sähkökatkoista ja kuukausia jatkuneista oudoista "huoltotöistä" on todistajia.

Palomiehet todistavat, että ennen sortumista kellarissa rupesi paukkumaan rätätätätätätätätätä. Panokset laukseivat tarkassa järjestykseesä.

New York peitty savuun, betoni ja asbestipölyyn. WTC 1, 2 ja rakennus 7 olivat hävinneet savuna ilmaan omaan anturaansa. Tämä on surullinen tarina. Olen varma että virallinen totuus ei ole totuus.

Tässä surullisen tarinan uhri. Tämäkin on tietysti salkkareiden propagandaa......

http://www.youtube.com/watch?v=mLF65PTvH0o&eurl=http%3A%2F%2Fwww.911truth.org%2F&feature=player_embedded

Petteri Järvinen kirjoitti...

Tarkastuslentoja on tehty monia. Jos kone ei vastaa lennonjohdolle, jotain on vialla ja se tutkitaan ASAP, transponderi päällä tai ilman. Tästä esimerkkinä golfari Payne Stewartin kuolema hävittäjäsaattueessa.

Stewartin tapaus onkin se historian ainoa. Tunnistukseen lähdettiin vasta puoli tuntia sen jälkeen kun yhteys koneeseen oli menetetty.

1. koneen jälkeen lentotoiminta seis, kaikki koneet alas tarvittaessa vaihtoehtoisille kentille.

1. koneen osuttua torniin uskottiin, että kyse oli onnettomuudesta. Vasta toisen koneen jälkeen ymmärrettiin, että kyse on terrori-iskusta.

Jos joku väittää, että USA:n asevoimille lentokonekaappaus on uusi ja ihmeellinen tilanne hän valehtelee. Näitä tilanteita varten on varauduttu ja niitä on ollut ennen 9/11.

Viimeksi 1970-luvulla. Vuoteen 2001 asti ohjeena oli, että lentokonekaappauksen sattuessa viranomaisten pitää totella ja antaa koneen laskeutua kentälle, jotta neuvottelut kaapparien kanssa päästään aloittamaan.

WTC:n ihmeellisistä sähkökatkoista ja kuukausia jatkuneista oudoista "huoltotöistä" on todistajia.

Yli tuhat kiloa TNT:tä joka kerrokseen kahdessa tornissa... siis ainakin 220 000 kiloa räjähteitä kuljetettiin, porattiin seiniin ja vedettiin johdoilla yhteen - eikä kukaan huomannut mitään?

sortumista kellarissa rupesi paukkumaan rätätätätätätätätätä. Panokset laukseivat tarkassa järjestykseesä.

Miksi kellarissa, kun tornit sortuvat selvästi ylhäältä alaspäin?

Tässä surullisen tarinan uhri. Tämäkin on tietysti salkkareiden propagandaa......

En ihan ymmärrä, miten tämä tukee salkkariteorioita. Siinähän todistellaan nimenomaan Al-Qaidan ja terroristien osuutta tapahtumiin, ei sanaakaan salaliitoista.

Jälkiviisaus on tässäkin helppoa. Miksei varoituksia ja muistioita levitetty eteenpäin? Kukaan ei puhu niistä tuhansista turhista varoituksista, vääristä hälytyksistä ja perusteettomista muistioista, joita USA:n tiedustelu ja FBI tuottavat.

Anonyymi kirjoitti...

Niin siis tuosta videosta käy se ilmi, että on tiedetty tai olisi pitänyt tietää. Siinä myös viitataan Air Francen kaapaukseen joka oli tarkoitus lentää Eifel torniin ennen 9/11.

Tapahtuman jälkeisenä päivänä osattiin mennä oikeisiin lentokouluihin.

En ole koskaan sanonut, ettei olisi terroristien suorittama. Uskon, että on tiedetty ja annettu tapahtua.

WTC:ssä on ollut jokin massivinen operaatio meneillään ennen 9/11. Tästä on todistajia, mutta he eivät ole virallisia todistajia. He eivät ole saaneet palstatilaa virallisessa raportissa.

Hannu Tanskanen kirjoitti...

Pieni tarkennus aikaisempaan kommenttiini: Tuli lentojen määrään yksi nolla liikaa, eilisen tv-1:n dokumentin mukaan ilmassa oli tuolloin hieman yli 4000 lentokonetta. 60 000 taisi olla koko vuorokauden yhtenlaskettu määrä, ulkomuistista.

Dokumentissa myös kerrottiin, että Bush antoi harkinnan jälkeen luvan kolmannen koneen eli United 93:n alasampumiseen. Pilotti,jonka tehtävä se olisi ollut, kertoi ettei F16:a ehditty kiinnittää ohjuksia ja tarkoituksensa käskyn saatuaan oli lentää omalla siivellä
matkustajakoneen siipi poikki ja hypätä samalla heittoistuimella. Mutta,parhaimmillaankin koneeseen oli matkaa 5-10 minuuttia, vaikka
koneet lensivät jälkipolttimet päällä ja käsky kuului, "ei väliä, kuinka monta ikkunaa särkyy".

Bush olisi ehdotomasti halunnut lentää Washingtoniin johtamaan tilannetta, mutta sekä salainen palvelu että turvallisuusneuvonantaja Condoleeza Rice, silloin Valkoisen Talon alla 30 m:ssä olevassa bunkkerissa, kielsivät sen.

Anonyymi kirjoitti...

Hallittu räjäyttäminen vaatii suuria esivalmisteluja ja valtavan määrän kaapeleita, sytyttimiä ym. Aina on vaara, että panokset laukeavat vahingossa ennenaikaisesti. Koskaan rakennusta ei ole panostettu sen ollessa vielä käytössä. Miten estettiin panosten räjähtäminen koneen törmäyksessä ja sitä seuranneissa tulipaloissa?"


Käytät ehko parasta idioottien argumenttia koskaan:

WTC:n tuhoamiseen olisi tarvittu niin paljon räjähteitä,
ettei niitä voinut olla lainkaan.
ja betonipölyksi meni koko kortteli.

Website Security Test