maanantai 7. maaliskuuta 2011

Urheilukaan ei kuulu puolueille

Kirjoitus Perussuomalaisten puolueohjelmasta herätti sen verran keskustelua, että tuodaanpa mukaan vielä yksi näkökulma: urheilu. Jos puolue haluaa määritellä, millaista taidetta kannattaa tukea, eikö sama valinta pitäisi tehdä myös urheilussa?

Siis esimerkiksi näin: "Suomessa on perinteisiä urheilulajeja, jotka ovat tuoneet maallemme kultaa ja kunniaa, ja joissa menestyminen vahvistaa kansallista identiteettiä. Tällaisia ovat erityisesti 5000 ja 10000 metrin juoksut, keihäänheitto ja hiihto kaikilla eri matkoilla. Näiden lajien harjoittelua tulee tukea jatkossakin, jotta menestys kansainvälisillä areenoilla olisi turvattu. Sen sijaan tekourheilulliset, postmodernit lajit kuten lumilautailu, curling, melonta tai vaikkapa jousiammunta eivät kuulu valtion tuen piiriin. Näiden lajien urheilijat hankkikoon itse rahoituksensa. Pesäpallo on erikoistapaus - sitä pitää tukea sen vahvan kansallisen aseman perusteella, vaikkei laji ketään kiinnostakaan."

Mjoo... ei tuo oikein hyvältä kuulosta. Ehkä on parempi, että puolueet ottavat kantaa vain liikunnan ja urheilun rahoitukseen, eivät yksittäisiin lajeihin.

Perussuomalaisten ohjelma ei muuten mainitse sanaa urheilu lainkaan. Liikunta sen sijaan löytyy useammastakin kohdasta. Ohjelman mukaan liikunnalle voisi siirtää esimerkiksi pakkoruotsista vapautuvia tunteja. Itse en vähentäisi kielenopetuksen määrää, pikemminkin päinvastoin, mutta kielivalintoja tulisi vapauttaa.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei kerrankin olen Petterin kanssa samaa mieltä :-D

Tosin liikuntatunnit tuplaisin vaikka sitten kielten kustannuksella. Kyseessä on kuitenkin lasten ja nuorten hyvinvointi. Vaikkapa niin että 2h viikossa yhteistunteja ja 2h viikossa vapaavalintaista lajia tai liikuntaa.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Hauska kuulla :-) Anonyymit ovat yleensä eri mieltä.

Liikunta on tärkeää varsinkin pojille, jotka nykyään istuvat iltansa tietsikan ääressä - mutta niin on kielitaitokin.

Omana kouluaikanani ei ollut tietokoneita, mutta en silti pitänyt liikunnasta. Kaikkia ei ole tehty jääkiekkoon, jalkapalloon tai lentopalloon sopiviksi. Usein koululiikunnan puoltajat ovat niitä, jotka itse olivat hyviä urheilussa. Hyötyliikuntaa, kuten koulumatkan kävelemistä, tarvitsee silti jokainen.

JarMom kirjoitti...

Pakko väittää vastaan. Kyllä urheilu ja kulttuuri kuuluvat äärimmäisen laajalti puolueille. Valitettavasti.

Jos katsotaan esimerkkinä Helsingin kaupungin menoarviota, huomataan kulttuurin ja urheiluun sijoitetut rahat, joista yleensä noin 75 prosenttia kuluu byrokratiaan.

Samoin voidaan katsoa valtion tulo- ja menoarviosta kulttuuriin ja urheiluun käytetyt (puolue)rahat.
Lisäksi poliittiset päättäjät eri säätiöissä jne.

Kyse on miljardeista valtio- ja kuntatasolla.

Ei ihme että Valtiontalouden tarkastusvirasto on jo useita vuosia moittinut mm. ministeriöitä holtittomasta rahanjaosta, varojen käytön puutteellisesta valvonnasta ja siitä, etteivät ministeriöt ole puuttuneet selviin epäkohtiin.

Valtion talousarviossa pelkästään liikuntatoimen osalta oli vuodeksi 2010 varattu rahaa 125 miljoonaa euroa.

Täältä voi tarkastella, paljonko taiteelle ja kulttuurille löytyy valtiolta rahaa:

http://budjetti.vm.fi/indox/tae/index.html

jaska kirjoitti...

"Mjoo... ei tuo oikein hyvältä kuulosta. Ehkä on parempi, että puolueet ottavat kantaa vain liikunnan ja urheilun rahoitukseen, eivät yksittäisiin lajeihin."

Kuka sitten päättää mitä lajeja tuetaan? No urheilun kohdalla löytyy sentään joitain oikeudenmukaiselta tuntuvia jako perusteita: harrastajamäärä, terveysvaikutukset.

Taiteen tukemiseen taas ei vieläkään ole mitään järkevää jakoperustetta. Jos kerran kansa ei sitä saa päättää puolueiden kautta, niin jaetaan sitten potti tasan kaikille haluaville. Kyllä minustakin sen verran taiteilijaa löytyy, jos on mahdollisuus tukiaisia saada.

Jos mun rahoja pistetään johonkin taiteeseen, niin eikö olisi oikeudenmukaista, että mä saisin osallistua päätökseen niiden jaosta? Ja silloin puolueiden ja ehdokkaiden on kerrottava mihin he ovat ne rahat pistämässä tai edes millä perusteella.

Parempi olisi kun lopetettaisiin tällaiset tuet joiden jakoon ei edes katsota olevan oikeutta ottaa kantaa.