tiistai 4. tammikuuta 2011

Presidentti Carter ei ollutkaan ydinvoimateknikko

Maaliskuussa 1979 koko maailma seurasi jännittyneenä ydinvoimalaonnettomuutta, joka oli vähällä johtaa Harrisburgin kaupungin evakuointiin ja vakaviin ympäristövahinkoihin. Teknisten vikojen ja inhimillisten virheiden yhteisvaikutuksesta Three Mile Island -saarella oleva voimala vahingoittui pahoin, ja vain suojakuori esti säteilyn leviämisen ympäristöön. Kolmen Mailin Saarella oli vähällä tapahtua tsernobylit jo seitsemän vuotta ennen Tsernobyliä.

Muistan, miten tilanteen ollessa päällä Ylen TV-uutiset kertoivat presidentti Jimmy Carterin matkustaneen itse paikan päälle tutustumaan tilanteeseen. Samassa yhteydessä mainittiin, että hän oli koulutukseltaan ydinvoimateknikko.

Muutama päivä sitten asia tuli sattumoisin puheeksi tuttavan kanssa ja päätin tarkistaa, mistä Carterin koulutus oli peräisin. Yllätys oli suuri kun löysin tämän sivun: tieto hänen koulutuksestaan on virheellinen, vaikka se luettiin aikoinaan Ylen uutisissa ja toistetaan edelleen netissä (esimerkiksi täällä ("trained nuclear engineer") ja Washington Postissa ("former nuclear engineer")).

Carter sai koulutusta laivastossa, mutta varsinaiselta ammatiltaan hän oli maapähkinäviljelijä. Sen jälkeen politiikka vei miehen mennessään. Carter oli tuskin edes nähnyt toimivaa ydinreaktoria ennen Kolmen Mailin Saarta.

Usein tuntuu, että netti levittää disinformaatiota ja kaupunkilegendoja, mutta ilmeisesti samaa ovat aikoinaan tehneet perinteiset tiedotusvälineet. Ne vain eivät jääneet kiinni siitä -- ennen kuin nyt, kun asiat voi tarkistaa netistä.

Carterin kohdalla väärä tieto ydinvoimaosaamisesta sai kauaskantoisen merkityksen, sillä uusien voimaloiden rakentaminen pantiin jäihin ja se johti amerikkalaisen ydinvoimateollisuuden alasajoon. Osaamista on alettu nyt kaivaa uudelleen esiin.

Lisäys 13.2.2014: Hmm... Carterin säätiön sivulla sanotaan kuitenkin näin: "Chosen by Admiral Hyman Rickover for the nuclear submarine program, he was assigned to Schenectady, New York, where he took graduate work at Union College in reactor technology and nuclear physics, and served as senior officer of the pre-commissioning crew of the Seawolf, the second nuclear submarine."

Ilmeisesti hänellä oli sittenkin alan koulutus ja bloggaajan omat väitteet olivat virheellisiä. Tyypillistä nettiä: valitse itse, mihin uskot. Carterin säätiön tietoja voinee tässä tapauksessa pitää luotettavina.

10 kommenttia:

Vesa Linja-aho kirjoitti...

"Usein tuntuu, että netti levittää disinformaatiota ja kaupunkilegendoja, mutta ilmeisesti samaa ovat aikoinaan tehneet perinteiset tiedotusvälineet."

Erinomainen huomio, kun vain ottaa ilmeisesti-sanan pois :-).

Aihetta sivuten: Muistaakseni kirjoitit joskus, että Sosiaalinen media on yhtä kuin Satunnainen media.

Mielestäni perinteinen media kärsii satunnaisuudesta yhtä paljon - tai jopa enemmän - kuin sosiaalinen media.

Jonkun jutun läpimeno mediassa riippuu lähinnä yhden toimittajan mielenkiinnosta, kun sosiaalisessa mediassa se riippuu yleisön mielenkiinnosta.

Mielenkiintoinen esimerkki on tämä Koivuniemi-tapaus. Siitä oli juttua sosiaalisessa mediassa jo vuonna 2006. Sitten MOT teki jutun 2009. Sitten kun Hesarin kuukausiliite teki jutun - jossa ei ollut mitään uutta - syksyllä 2010, asiaa vatvottiin mediassa muutama viikko, nostaen aina kunkin päivän lööppeihin jonkun vanhan jutun keskustelupalstoilta.

hdmi kirjoitti...

Perinteiset tiedotusvälineet kehittivät myytin Titanicin uppoamattomuudesta - sen jälkeen kun se oli uponnut. Perinteiset tiedotusvälineet väittivät että Kiinan Muuri näkyy avaruudesta - ennen kuin kukaan oli avaruudesssa käynytkään.

Että kyllähän näitä riittää, netistä saa selville mistä myytti on saanut alkunsa.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Vesa: toimittaja joutuu yleensä myymään juttuidean ensin päätoimittajalle, tai saa juttutehtävän suoraan häneltä. Toimittajan oma liikkumavara taitaa olla nykyään kovin vähäistä. Päätoimittajaa taas kiinnostaa se, miten juttu vetoaa yleisöön: tarvitaan klikkauksia tai myytyjä irtonumeroita. Perinteisellä medialla on siten sosiaalista mediaa suurempi harkinta aihevalintojen suhteen. SoMessa kaikki "jutut" ovat samalla viivalla ja mikä tahansa niistä voi lähteä lentoon (tai olla lähtemättä, vaikka asia olisi miten tärkeä).

Hdmi: Kiinan muurin on sanottu olevan ainoa ihmisen tekemä rakennelma, joka näkyy avaruudesta. Siinä on ehkä ajateltu enemmänkin kokoa kuin todellista näkyvyyttä (kapea ja ympäristön värinen).

Timo kirjoitti...

Terve Petteri, (jaan kommenttini kahteen osaan sen pituuden vuoksi)

kirjoitan nyt vähän ohi aiheen, toivottavasti et pahastu. Sain juuri luettua viimeisimmän kirjasi Yksityisyys - turvaa digitaalinen kotirauhasi ja voisin kommentoida lukemaani muutamalla sanalla.

Kirjoitinkin jo tuonne viime maaliskuun blogimerkintään muutaman kysymyksen, joihin useimpaan kirja antoikin erittäin hyvin vastaukset. Olen yhtä mieltä virallisten arvosteluiden kanssa siitä, että kirja tulisi kuulua koulujen opetussuunnitelmaan - erinomainen kirja joka tulisi kaikkien lukea.

Aikaisemmissa kysymyksissäni kyseenalaistin mm. ISP:n toiminnan ja potilastietojärjestelmien turvallisuuden. Oli erittäin mielenkiintoista lukea laeista, jotka säätelevät tiedonkeruuta meistä, mm. sähköisen viestinnän tietosuojalaki. Lukeman perusteella sai myös käsityksen, että potilastiedot ovat hyvin turvattuja. Kuitenkin kerrot esim. sivulla 274 esimerkeistä, joissa näitä rekistereitä on käytetty väärin, esim. naapurin terveystietojen urkintaan. Kiinnostaisikin tietää, velvoittaako laki pitämään lokia tietokantoihin tehdyistä hauista, joilla ns. aiheettomat haut paljastuisivat. Tämä varmasti motivoisi myös kehittämään tehokkaampia valvontajärjestelmiä näiltä osin. Tosin voidaanko talon sisäisiä urkintoja koskaan kitkeä täysin pois? Ainakin jonkinlainen valvontajärjestelmä täytyy jo olla olemassa, koska kirjassasi esitellyt väärinkäytökset ovat paljastuneet.

Alussa esittämäsi vertauksen Suomesta lintukotona ymmärrän sarkasmiksi myöhemmän lukemani perusteella, esim. Soneragaten ja em. tietokantaurkintojen perusteella. Kuitenkin kirjan perusteella Suomessa asiat ovat vielä hyvin ja lainsäädäntö ja sen valvonta tiukkaa verrattuna muihin maihin. Googlesta, Facebookista ja muista ilmaisista nettipalveluista lukeminen oli varsinainen herätys. Turvallisempaa on siis käyttää operaattorin tarjoamaa sähköpostia, jota säätelevät suomen lait (tavallinen pullianen tuskin haluaa opiskella miten
pystyttää oma sähköpostipalvelin). Hakukoneenakin Ixquick vaikuttaa hyvältä.

Haluaisin kysyä muutaman asian tuosta wlan-paikannuksesta. Jos Google siis tietää missä jokin wlan on maantieteellisesti, sillä on ylhäällä sen SSID ja tukiaseman MAC-osoite, sehän ei vielä riitä? Eikö tiedossa pitäisi olla myös tukiaseman tarjoama julkinen ip-osoite? Silloin Google tietäisi, että ahaa, tässä sijainnissa on käytössä tämä ip. Sitten kun kirjaudut vaikka Gmailiin sen ip-osoitteen takaa, tai teet Googlen hakukoneella hakuja, he voivat selvittää myös henkilöllisyytesi. Eikö julkisen ip:n ja tukiaseman MAC-osoitteen selvittäminen kuitenkin edellytä, että wlan-verkko on salaamaton? Ja... käsittääkseni kun surffaat langattoman tukiaseman kautta, et levitä samalla tietoa verkon SSID:stä tai tukiaseman MAC-osoitteesta. Olenko oikeassa?

jatkuu...

Timo kirjoitti...

Terve Petteri, (jaan kommenttini kahteen osaan sen pituuden vuoksi)

kirjoitan nyt vähän ohi aiheen, toivottavasti et pahastu. Sain juuri luettua viimeisimmän kirjasi Yksityisyys - turvaa digitaalinen kotirauhasi ja voisin kommentoida lukemaani muutamalla sanalla.

Kirjoitinkin jo tuonne viime maaliskuun blogimerkintään muutaman kysymyksen, joihin useimpaan kirja antoikin erittäin hyvin vastaukset. Olen yhtä mieltä virallisten arvosteluiden kanssa siitä, että kirja tulisi kuulua koulujen opetussuunnitelmaan - erinomainen kirja joka tulisi kaikkien lukea.

Aikaisemmissa kysymyksissäni kyseenalaistin mm. ISP:n toiminnan ja potilastietojärjestelmien turvallisuuden. Oli erittäin mielenkiintoista lukea laeista, jotka säätelevät tiedonkeruuta meistä, mm. sähköisen viestinnän tietosuojalaki. Lukeman perusteella sai myös käsityksen, että potilastiedot ovat hyvin turvattuja. Kuitenkin kerrot esim. sivulla 274 esimerkeistä, joissa näitä rekistereitä on käytetty väärin, esim. naapurin terveystietojen urkintaan. Kiinnostaisikin tietää, velvoittaako laki pitämään lokia tietokantoihin tehdyistä hauista, joilla ns. aiheettomat haut paljastuisivat. Tämä varmasti motivoisi myös kehittämään tehokkaampia valvontajärjestelmiä näiltä osin. Tosin voidaanko talon sisäisiä urkintoja koskaan kitkeä täysin pois? Ainakin jonkinlainen valvontajärjestelmä täytyy jo olla olemassa, koska kirjassasi esitellyt väärinkäytökset ovat paljastuneet.

Alussa esittämäsi vertauksen Suomesta lintukotona ymmärrän sarkasmiksi myöhemmän lukemani perusteella, esim. Soneragaten ja em. tietokantaurkintojen perusteella. Kuitenkin kirjan perusteella Suomessa asiat ovat vielä hyvin ja lainsäädäntö ja sen valvonta tiukkaa verrattuna muihin maihin. Googlesta, Facebookista ja muista ilmaisista nettipalveluista lukeminen oli varsinainen herätys. Turvallisempaa on siis käyttää operaattorin tarjoamaa sähköpostia, jota säätelevät suomen lait (tavallinen pullianen tuskin haluaa opiskella miten
pystyttää oma sähköpostipalvelin). Hakukoneenakin Ixquick vaikuttaa hyvältä.

Haluaisin kysyä muutaman asian tuosta wlan-paikannuksesta. Jos Google siis tietää missä jokin wlan on maantieteellisesti, sillä on ylhäällä sen SSID ja tukiaseman MAC-osoite, sehän ei vielä riitä? Eikö tiedossa pitäisi olla myös tukiaseman tarjoama julkinen ip-osoite? Silloin Google tietäisi, että ahaa, tässä sijainnissa on käytössä tämä ip. Sitten kun kirjaudut vaikka Gmailiin sen ip-osoitteen takaa, tai teet Googlen hakukoneella hakuja, he voivat selvittää myös henkilöllisyytesi. Eikö julkisen ip:n ja tukiaseman MAC-osoitteen selvittäminen kuitenkin edellytä, että wlan-verkko on salaamaton? Ja... käsittääkseni kun surffaat langattoman tukiaseman kautta, et levitä samalla tietoa verkon SSID:stä tai tukiaseman MAC-osoitteesta. Olenko oikeassa?

jatkuu...

Timo kirjoitti...

Sivulla 23 sanot: ”Tasapainoilu tarpeellisen valvonnan ja toisaalta riittävän yksityisyyden välillä tulee olemaan tietoyhteiskunnan suurin yksittäinen haaste.”

Haluaisinkin tietää mikä on kantasi nimettömään nettikirjoitteluun. Kun kerran
teknologia tarjoaa lähes aukottomat keinot peittää jäljet, olisiko esim. kaikissa suomalaisissa nettikeskusteluissa syytä ottaa pakollinen rekisteröityminen käyttöön? Ainakin seuraamalla suomi24.fi ja eri lehtien nettiversioiden kommentointia, on nykytila aika karmea. Näin sanoo tietysti tyyppi, joka esiintyy vain etunimellään, mutta jos niin tahdot voin kyllä lähettää yhteystietoni sinulle. Seison kyllä sanomisieni takana.

Ajattelin, että olisin perustanut blogin kirjastasi pomimilleni lainauksille, muuta perehdyttäni tekijänoikeuslakiin huomasin, että pelkkä lainauskokoelma rikkoisi lakia. Kirja saisi kuitenkin aivan varmasti enemmän yleisöä mikäli sen antia saisi leviämään esim. sosiaalisessa mediassa. Tieto esim. Googlen ja Facebookin toiminnasta olisi myös palvelujen käyttäjien etu. Totuus kuitenkin on, että liian monelta jää kirja lukematta. Esim. moni Facebookin käyttäjä nousee välittömään vastarintaan ja leimaa kritiikin vainoharhaisuudeksi siihen perehtymättä. Tämäkin blogi taitaa olla pääasiassa näistä asioista jo kiinnostuneiden ja niihin perehtyneiden leikkikenttä.

Kommentoisin vielä tätä sivulla 236 sanomaasi: ”Nettikyselyissä ihmiset kertovat olevansa huolissaan varsinkin yhteisöpalvelujen yksityisyyttä rapauttavasta vaikutuksesta. Siitä huolimatta he jatkavat palvelujen käyttöä entiseen tapaan. Ilmaisuuden lumo riittää ylittämään huolestuneisuuden.”

Sanoisin, että ilmaisuus ei ole aina se, mikä ihmiset pitää kiinni palveluissa. Ainakin Facebook on poikkeus. Siinä varmasti koukuttaa tirkistelynhalu ja narsismi - halu tulla huomatuksi. Olisikin kiva joskus saada objektiivinen psykologin näkemys palvelusta. Muistan, että tätä käsiteltiin joskus Ylen Voimala-ohjelmassa (johon sinua olisi kaivattu mukaan) mutta keskustelu oli lähinnä Facebookin ylistystä ja sen käytön puolustelua, myös psykologin puolelta.


Ai niin, ja vielä noista potilastiedoista ja niiden turvasta. Olen henkilökohtaisesti saanut potilastietojani sähköpostilla, ja lääkäri käytti
virallisena sähköpostiosoitteenaan Gmail-osoitetta, että näin...

Ehkä on hyvä lopettaa jälleen yhteen (lainauksen) lainaukseen kirjastasi: ”The right to be left alone is indeed the beginning of all freedom

(pahoittelen ensimmäisen osion tuplapostitusta, jos voit poista toinen)

Petteri Järvinen kirjoitti...

Timo: huomasinkin, että olit kommentoinut maaliskuista postausta, mutta en ehtinyt vielä vastata siihen. Hyvä että aihe tuli esiin nyt ajankohtaisempana.

Kaikkia rekistereitä voidaan käyttää väärin, eikä aukotonta kontrollia voida saada aikaan. Teleoperaattorien on pidettävä erikseen lokia asiakkaiden teletunnistetietoihin tehtävistä kyselyistä - tämä ns. Lex Sonera -pykälä tuli sähköisen viestinnän tietosuojalain myötä vuonna 2004. Operaattorin henkilökunnan tekemät urkinnat käsitellään törkeinä viestintäsalaisuuden loukkauksina. Muilla kuin operaattoreilla ei ole vastaavaa erikoissäädöstä, mutta toki velvollisuus huolehtia henkilötietojen käsittelyn tietoturvasta ja -suojasta jollain muulla tavalla.

Ixquick vaikuttaa hyvältä, mutta on pidemmän päälle kömpelö. Luovuin siitä itse.

Wlan-sijaintitiedon kysyy käyttäjän koneessa oleva ohjelma, siksi julkista ip:tä ei tarvita eikä salauksella ole merkitystä. Ohjelma voi sitten itse päättää, miten tätä tietoa levitetään eteenpäin ja kerrotaanko se esim. Googlelle. Ohjelma latautuu osana www-sivun koodia ja kysyy sijainnin koneessa toimivalta palvelulta, joita voi olla useita eri tekniikalla ja eri tarkkuudella (gps, julkinen ip, wlan-paikannus) jne.

Nettikirjoittelun nimettömyys on kaksiteräinen miekka. Pakollinen rekisteröityminen on merkityksellinen vain, mikäli ilmoitettu henkilöllisyys voidaan myös todentaa luotettavalla tavalla. Tähän ei yleensä ole keinoja, joten en näe tässä vaiheessa tarpeelliseksi vaatia rekisteröintiä kirjoittajilta. Oleellista on, että vaikka kaikkia lakia rikkovia kirjoittajia ei saada kiinni, riittävän moni kuitenkin voidaan jäljittää.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Ajattelin, että olisin perustanut blogin kirjastasi pomimilleni lainauksille, muuta perehdyttäni tekijänoikeuslakiin huomasin, että pelkkä lainauskokoelma rikkoisi lakia.

Ainahan voi kysyä tekijältä lupaa :-).

Suostumuksella voidaan kiertää lakien asettamia rajoituksia, kuten kirjan kanta-asiakastietojen kohdassa kerrotaan.

Timo kirjoitti...

Hmmm... katsotaan jos siis lähiaikoina saisin jonkinlaisen blogin pystyyn. Tietysti pidän sisällön ensin salasanan takana ja hyväksytän sinulla ennen mahdollista avaamista kaikille.

Tuli myös sellainen asia vielä mieleen, kun puhuit kirjassasi Googlesta ja Microsoftista, ja siitä kuinka ilmaispalvelua ei osata epäillä mistään pahasta. Johtuisiko tämä siitä, että moni yhdistää ilmaisuuden mielessään (virheellisesti) avoimeen lähdekoodiin ja epäkaupallisuuteen? Eikö avoimen lähdekoodin ilmaispalvelut ole usein syntyneet juuri maksullisten ja "pahojen" suuryritysten synnyttämänä vastareaktiona (kärjistettynä)?

Naamakirjasta vielä sen verran, että toki sitä varmasti voi käyttää myös fiksusti. Henkilökohtaisesti kuitenkin näen, että palvelu kannustaa oletusasetuksillaan tuomaan esiin sellaisia persoonallisuuden piirteitä, joille en ainakaan itsessäni haluaisi antaa jalansijaa, vaan pikemminkin pyrin kitkemään pois.

Petteri Järvinen kirjoitti...

>Tietysti pidän sisällön ensin
>salasanan takana ja hyväksytän
>sinulla ennen mahdollista
>avaamista kaikille.

Mitään sellaista ei tarvita, luvan kysyminen riittää.

>Johtuisiko tämä siitä, että moni
>yhdistää ilmaisuuden mielessään
>(virheellisesti) avoimeen
>lähdekoodiin ja
>epäkaupallisuuteen?

Voi olla, varsinkin tietotekniikkaa tuntevien käyttäjien keskuudessa. Tavallinen kansalainen ei tiedä, mitä on avoin lähdekoodi, mutta kaikki ilmainen kyllä kelpaa.

>Henkilökohtaisesti kuitenkin
>näen, että palvelu kannustaa
>oletusasetuksillaan tuomaan esiin
>sellaisia persoonallisuuden
>piirteitä, joille en ainakaan

Facebookin tavoite on saada ihminen kertomaan mahdollisimman paljon itsestään ja haalimaan mahdollisimman paljon ystäviä mukaan. Mitä enemmän tietoa, sitä arvokkaammaksi palvelu muuttuu mainostajille ym. Mitä enemmän aikaa palvelussa käytetään, sitä enemmän siihen voidaan myydä mainoksia. Tämä puoli FB:stä on hyvin yksinkertainen ja selkeä.

Website Security Test