lauantai 11. syyskuuta 2010

Yhdeksän vuotta 9/11:n jälkeen

Huhtikuussa kirjoittamaani blogimerkintään on tullut yli 500 kommenttia, ja ketjun lukeminen alkaa olla vaikeaa. Siksi kirjoitan tämän tekstin uutena merkintänä ja toivon, ettei alkuperäiseen ketjuun enää tulisi lisää vastauksia.

--

Kaikille anonyymeille, jotka eivät halua omalla nimellään esittää samoja perusteettomia väitteitä (väärennetyt puhelut, miksi Pentagonin seinään ei jäänyt jälkeä siivistä vaikka WTC:hen jäi, miksi joku tiesi WTC 7:n sortumisesta etukäteen, miksei Pentagonia lähestyvästä koneesta ole valvontakameran kuvaa jne. jne.):

Kaikkiin näihin kysymyksiin on esitetty vastaukset. On kohtia, jotka kuulostavat ihmeellisiltä (koska mitään vertailukohtaa ei ole) ja kummallisia sattumuksia, mutta kokonaisuudesta ne ovat lopulta pieni osa.

WTC-tornien romahtamiseen liittyy epäselviä yksityiskohtia, mutta sellaisenakin tulipaloa seurannut romahdus on paljon uskottavampi kuin mikään räjäytysteoria.

Toivottavasti Yhdysvallat järjestää tapahtuneesta uuden tutkimuksen vaikka 10-vuotispäivän vuoksi. Oli sen tulos mikä tahansa, salaliittoon uskovat löytävät siitä aivan varmasti epäilyttäviä kohtia, eikä mikään - siis MIKÄÄN - tutkimus riitä vakuuttamaan kaikkia. Siksi niille kymmenille miljoonille dollareille, joita tutkimus vaatisi, saattaa löytyä hyödyllisempääkin käyttöä. Tutkimuksen tekemättä jättäminen ei siten välttämättä ole osoitus salaliitosta.

Mielestäni paras todiste virallisen teorian puolesta on se, ettei kuluneiden 9 vuoden aikana ole löytynyt yhtään todistetta virallista teoriaa vastaan. Nojatuoliteoreetikoilla on ollut yhdeksän vuotta aikaa kaivella esiin epäilyjä, sattumia ja teorioita, mutta yhtään faktaa ei ole löytynyt. Kukaan ei ole vuotanut sisäpiiritietoa, puhunut sivu suunsa, laittanut dokumentteja Wikileaksiin eikä ylipäätänsä saanut aikaan mitään konkreettista. Eivät harrastajat, eivät tutkivat journalistit, eivät sensaatiota metsästävät toimittajat. Ainoa uusi "löytö" ovat ollut nanotermiittihiutaleet, ja niidenkin merkitys on tulkinnanvarainen.

Vuosien varrella salaliittoteoriat ovat voimistuneet ja mutkistuneet, vaikka mitään uutta faktaa ei ole tullut esille. Minulle se kertoo, että joku ruokkii näitä teorioita tarkoituksella. Monella on aito epäily, toisilla halu hyötyä siitä.

Tässä vielä purtavaa salaliittoon uskoville: aivan WTC:n vieressä on pieni kirkko, St. Paul Chapel. 9/11 siihen ei tullut mitään vaurioita, edes yksikään sen ikkunoista ei hajonnut. Oliko tämäkin salaliiton tekosia? Jos joku tuhosi WTC 7:n (mahdollisimman epäilyksiä herättävällä tavalla satojen kameroiden edessä), sama taho varmaan piti kirkon ehjänä (mutta miten?). Miksei kirkon annettu tuhoutua? Oliko siellä jotain salaliiton kannalta tärkeää? Oliko räjäytysten ohjauskeskus kenties juuri siellä?

Vai kertooko kirkon kohtalo jotain niistä poikkeuksellisista olosuhteista jotka 9/11 vallitsivat?

Mitä kadulta löytyneeseen passiin tulee, paloauton ohjaamosta löydettiin siististi pinottuja farkkuja, jotka olivat peräisin WTC:n viereisestä kaupasta. Aluksi palomiesten (jotka kaikki kuolivat tornissa) epäiltiin varastaneen ne, mutta sitten tutkija osoitti, että ne olivat todennäköisesti lentäneet ilmavirran mukana. Ihmeellistä.

Minulle tämä ei ole periaatekysymys. Olen valmis muuttamaan kantaani heti, kun ensimmäinen oikea todiste löytyy. Näin suuressa salaliitossa sen ei pitäisi olla vaikeaa.

52 kommenttia:

"Prisoner" kirjoitti...

Hei taas Petteri. Hyvä, että jaksat pitää tätä tärkeää asiaa esillä :) Omat perustelusi virallisen salaliittoteorian puolesta saivat tosin itseni tuntemaan vain myötähäpeää.

9/11 johti suoraan Afganistanin ja Irakin sotiin. Ei tarvittu Wikileaksia kertomaan, että perusteet näille hyökkäyssodille oli hyvin kyseenalaisia samoin kuin niiden tulokset.

Asiasta kiinnostuneiden kannattaa lukea vaikka tämä 10-osainen artikkelisarja:
http://mesikammen.wordpress.com/2010/09/01/mita-todella-tapahtui-osa-110/

Petteri Järvinen kirjoitti...

USA halusi hyökätä Irakiin, miksei se siis lavastanut hyökkääjiä irakilaisiksi? USA ei halunnut hyökätä Afganistaniin, jossa ei ollut mitään voitettavaa, ja josta venäläiset olivat poistuneet häntä koipien välissä.

Kaikki, jotka otsikoivat kirjoituksensa "Mitä todella tapahtui" mutta piiloutuvat nimimerkin taakse, herättävät kysymyksiä. Eikä Pentacola tai Göppels varsinaisesti auta asiaa :-)

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa petteri!

Toivottavasti USA järjestää uuden tutkimuksen aiheesta vaikka 10-vuotispäivän vuoksi.


Juuri näin, jos ei mitään salattavaa ole niin järjestetään se uusi tutkimus. Siinäpähän saa foliohatut joihin minäkin kuulun opetuksen!

Silti olen aivan vakuuttunut että uutta tutkimusta ei tulla tekemään... Vaikka rahoitus varmasti hoituisi vapaaehtoisilta. Itsekin olen valmis ropojani uhraamaan uuden tutkimuksen vuoksi!!

SS01 Anonyymi Turusta!

Anonyymi kirjoitti...

USA halusi hyökätä Irakiin, miksei se siis lavastanut hyökkääjiä irakilaisiksi?



Sota terrorismia vastaan on paljon nerokkaampi vaihtoehto. Siinä ei ole vastassa pelkästään yksi maa vaan mikä tahansa maa jolla on mahdollisia terroristiyhteyksiä.
Afganistanissa ei ehkä öljy mutta muut luonnonvarat kiinnostivat.
Edelleenkin nämä sodat köyhdyttävät amerikan kansalaisia mutta rikastuttavat joitain tahoja.

Nimim ss01 ...taas!

"Prisoner" kirjoitti...

> Kaikki, jotka otsikoivat kirjoituksensa "Mitä todella
> tapahtui" mutta piiloutuvat nimimerkin taakse,
>herättävät kysymyksiä.

Hmm.. Tarkoitatko, että on olemassa joku salaliitto, joka yrittää uskotella jotain perätöntä, jotta viattomien veronmaksajien rahoja käytettäisiin johonkin turhaan tutkimuseen? Kuulostaa dekkarilta. En vain heti löydä sitä hyötyjää tästä yhtälöstä.

Huvittavaa tai säälittävää tässä Petterin tragikoomisessa 9/11-kirjoittelussa on se, että se varmaankin oikeasti edistää hänen pyrkimyksiään eduskuntaan. "All Publicity Is Good Publicity".

Kataisesta ja Järvisestä tulee varmaan kova Nato-tiimi Suomelle!

Anonyymi kirjoitti...

Tapahtuiko aiemman 9/11 postauksen kommenteissa puuhattu tapaaminen kirjoittajien Jyri ja Petteri välillä koskaan?

Muutes, sinne Shanksvillen pellolle iskeytyneen koneen jätöksistä tuli mieleen, että vertailukohtaahan voisi hakea aiemmin tänä vuonna alas syöksyneestä ilmavoimien Hornetista. Tietääkö kukaan jäikö hornetista enempää metalliromua kuin siitä matkustajakoneestakaan? Molemmat tulivat ilmeisen kovaa suoraan kenttään, Hornet toki on paljon pienempi mutta metallia kai siinäkin oli.

Ei se mitään todista, mutta ihan vain mielenkiinnosta.

Anonyymi kirjoitti...

Mielestäni paras todiste virallisen teorian puolesta on se, ettei kuluneiden 9 vuoden aikana ole löytynyt yhtään todistetta virallista teoriaa vastaan. Nojatuoliteoreetikoilla on ollut yhdeksän vuotta aikaa kaivella esiin epäilyjä, sattumia ja teorioita, mutta yhtään faktaa ei ole löytynyt. Kukaan ei ole vuotanut sisäpiiritietoa, puhunut sivu suunsa, laittanut dokumentteja Wikileaksiin eikä ylipäätänsä saanut aikaan mitään konkreettista. Eivät harrastajat, eivät tutkivat journalistit, eivät sensaatiota metsästävät toimittajat. Ainoa uusi "löytö" ovat ollut nanotermiittihiutaleet, ja niidenkin merkitys on tulkinnanvarainen.



Todisteita on vaikka millä mitalla! Se on eriasia mikä sinun mielestäsi on todiste.?

En pysty keksimään mitään todistetta minkä uskoisin vakuuttavan sinut.
Esim. jos joku räjäyttäjistä tulisi julkisuuteen ja tunnustaisi niin miten arvelet hänen käyvän?
Itse ajattelisin että hän menettäisi hyvin pian uskottavuutensa tai kuolisi!
Ei ole mitään tapaa vakuuttaa sinut!

Mitä itse pidän "todistusaineistona" =
1- Vapaapudotus 3 rakennusta
2- Nanotermiitti
3- Silminnnäkijälausunnot
4- Sula metalli
5- Pentagonin videoiden puuttuminen ja julkaistun videon editointi (puuttuvat framet).
6- Pentagonin koneen musta laatikko näyttää "FLT DECK DOOR", cross check. Ohjaamon ovi kiinni koko lennon.
7-shanksvillen koneen lentoromu.

Lisäksi lukuisa lista muita sattumia!

Petteri Järvinen kirjoitti...

Tietääkö kukaan jäikö hornetista enempää metalliromua kuin siitä matkustajakoneestakaan?

Hyvä pointti. Talvisessa uutiskuvassa ei näy muuta kuin mustunutta lunta, mutta googlaus löysi tällaisen (http://www.toiska.fi):

"metsäalue on kertavillaan kallion kylkeen syöksyneen turmakoneen palasia. Niiden koko vaihtelee kolmestakymmenestä sentistä neliösenttiin. Ilmeisesti suuremmat palaset on löydetty jo tätä ennen. Osasia on sikin sokin joka puolella. Ne ovat metallia, muovia, rungon osia, muttereita, putkenpätkiä, kaikkea mahdollista. Yhteensä palasia on varovaisen arvion mukaan 10 000."

Esim. jos joku räjäyttäjistä tulisi julkisuuteen ja tunnustaisi niin miten arvelet hänen käyvän?

Siinä olisi ensimmäinen konkreettinen todiste salaliiton puolesta. Tuskin hänen kävisi mitenkään -- uutinen olisi niin järisyttävä, ettei kukaan sen jälkeen uskaltaisi koskea häneen. Siitähän tulisi maailmanlaajuinen skandaali ja henkilön vaientaminen vain pahentaisi asiaa.

Aina parempi, jos joku "elossa" olevista kaappaajista tulisi esiin. Mikä estää? Mikseivät he nolaa USA:ta oikein kunnolla ja osoita maan pettävän omia kansalaisiaan? Jos he ovat elossa, miksi he ovat edelleen mukana juonessa ja pelaavat USA:n pussiin?

Ei, tällaisissa spekulaatioissa ei vain ole järkeä.

Vapaapudotus: mittaa vaikka itse aika videolta, WTC-tornit eivät sorru vapaalla nopeudella. FLT DECK -indikaattori ei ollut kytketty ko. konetyypissä lainkaan.

hdmi kirjoitti...

Ei tätä jaksa, kopioin tuollaisen:

http://en.wikipedia.org/wiki/Criticisms_of_Noam_Chomsky#Opposition_to_conspiracy_theories_criticized

Journalist and writer Johann Hari believes that "some of the fiercest critics of conspiracy theories have been the very writers who are boldest and best at exposing real conspiracies – I.F. Stone, Noam Chomsky and George Monbiot, for example. They know that by swallowing any old anti-government nonsense, activists waste their energy – and fail to expose real crimes by governments."[70]

Pera kirjoitti...

#
miksei Pentagonia lähestyvästä koneesta ole valvontakameran kuvaa jne. jne.):
#

Onhan Pentagonia lähestyvästä lentävästä objektista videokuvaa nauhoitettuna lähellä olleen bensa-aseman turvallisuuskameralla.

Mutta videotalleenteesta ei voi nähdä eikä päätellä, että oliko lentäväobjekti lentokone vaiko jonkunmoinen "ohjus".

Mutta matalalta maahan nähden lentäobjekti tuli.

Anonyymi kirjoitti...

Peralle. Valvontakameran videokuvia sanotaan olevan yli 80.
Ja näitä julkisuuteen annettuja videoita, ensinnäkin ovat erittäin epätarkkoja ja kaiken lisäksi niitä on tökerösti manipuloitu poistamalla tärkeät framet.

Tässä hotellin valvontakamera lähistöllä.
http://www.youtube.com/watch?v=_MFEpYCCUgs

Missä kone?

Anonyymi kirjoitti...

Jep tuosta Pentagonista vielä.
Taksikuski Lloyd English jonka taksin tuulilasinläpi iskeytyi valopylväs. uskomatonta kyllä että se teki tuhoa ainoastaan tuulilasiin. Noh mutta lisätään se yhdeksi 9/11 kummallisuudeksi.

Mutta kuitenkin kuvat näyttävät että Lloyd English on väärässä paikassa kerrotusta tarinasta.

Lopussa Lloyd kertoo että tämä oli suunniteltu.
Käykö tämä tunnustuksesta?
Eipä varmaan.
"this is too big for me man, this is a big thing. Man you know this is world thing, im a small man.
im not supposed to be involved in this. This is for other people, people who has money and all this kind of stuff".
-So you are saying it was planned
lloyd -"it was planned"
http://www.youtube.com/watch?v=3GHM5f9lVho

Anonyymi kirjoitti...

-Kummallisia sattumuksia on vaikka millä mitalla. Niistä saisi kirjoitettua vaikka kirjan. Mikään niistä ei Petterin mielestä todista mitään. Toisille ne ovat päivän selviä todistusaineistoa!

Se ongelmahan on se että tutkimukset olivat selkeästi puolueelliset. Jos ei rikosta halua selvittää niin eihän se sitten selviä. Jospa suomessakin rikolliset saisivat valita ketä tutkii tekemänsä rikoksen niin mitä siitäkin tulisi?

Pera kirjoitti...

Tässä BBC:n artikkelissa väitetään, että ao. linkistä katsottava video olisi nauhoitettu Pentagonin valvontakameralla :

US releases 9/11 Pentagon video
http://news.bbc.co.uk/2/hi/americas/4987716.stm

Petterille hyvää vaalimenestystä.

Anonyymi kirjoitti...

Moi petteri! Miten voi olla että uskot puolueellista tutkimusta. Eli juurikin rikoksesta epäilty taho saa päättää mitä tutkitaan.
Kaiken lisäksi tutkimuksen raportti on täynnä virheitä.

Käytät pirusti aikaasi puolustaaksesi tätä raporttia ja teoriaa. Kumoat muiden todistusaineita
-Kyllä rakennukset voivat sortua kiihtyvän vapaanpudotuksen nopeudella
-Kyseenalainen nanotermiitti ym.ym.

Eli mielestäsi juuri niin että murhaajan annetaan itse päättää mitä tutkitaan. Saatte tutkia ruumiin muttei asetta. Huhhuh

9/11-komission puheenjohtaja ja entinen New Jerseyn kuvernööri Thomas Kean sekä 9/11-komission varapuheenjohtaja ja nykyinen Yhdysvaltojen turvallisuusministeriön (Department of Homeland Security, DHS) neuvoa antavan neuvoston (Homeland Security Advisory Council) jäsen Lee H. Hamilton julkaisivat vuonna 2006 kirjan Without Precedent: The Inside Story of the 9/11 Commission, missä paljastivat useita epäkohtia komission työhön liittyen. Muun muassa he kirjoittivat olleensa suunniteltuja epäonnistumaan, ja että “pääeste oli Valkoinen talo, joka argumentoi, että kongressin tutkimus oli kesken, ja että riippumaton tutkimus häiritsisi hallitusta käymästä sotaansa terrorismia vastaan.” 9/11-komission suurin ongelma oli, että se ei ollut riippumaton, kuten Keanin ja Hamiltonin kirjassakin todetaan: “Toimistotilamme ja työntekijöidemme piti olla FBI:n ja CIA:n hyväksymiä, jotta he voivat käsitellä salaista materiaalia.” Jotta komissio olisi päässyt käsiksi Valkoisen talon aineistoihin, kuten esimerkiksi presidentin päivittäisiin tilanneselostuksiin, sen “piti pyytää niihin pääsyä Valkoisen talon strategisten aloitteiden viraston (Office of Strategic Initiatives, OSI) johtajalta Karl Rovelta, presidentin alaisuudessa toimivalta Yhdysvaltain yleiseltä syyttäjältä Alberto Gonzalesilta ja useilta muilta vanhemmilta jäseniltä”, kertoo Lehman.

Kyllä ne näkevät totuuden ketä haluaa nähdä! Tämä on päivän selvä tapaus!

Anonyymi kirjoitti...

Kun ihminen ymmärtää oman mahtinsa pienuuden, hän lopettaa mm. blogien kirjoittamisen ja niiden kommentoinnin tosimielellä. Hupiahan me kaikki tarvitsemme.

Maailma on täynnä "rinnakkaistodellisuuksia" ja ne sijaitsevat kunkin yksilön päässä.

Todellisuus on ihmiselle se, minkä hän on päättänyt olevan todellisuutta; muu on väärää tai vääristynyttä.

Terveisiä vaan teidänkin maailmaanne.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä Petterille lisää debunkattavaa!

En ainakaan muista että tämä olisi aiemmin debunkattu!

# ELTs (emergency locator transmitters)

Elikkä tämä lienee lentokoneissa oleva hätäsingnaali lähetin.

"Kyseessä on automaattinen laite, joka onnettomuuden sattuessa aloittaa hätäsignaalin lähettämisen, jotta koneen hylky on mahdollistaa paikallistaa nopeasti."

...Niin nämä hätäsignaalit laukesivat kaksoistorneihin 2 ja 4 minuuttia ennen kuin koneet töräsivät torneihin... David Bottiglia (lennonjohtaja) sanoo. Ja tieto tuli usealta taholta.

Nämä hätäsignaalit aktivoituu vain kovassa törmäyksessä, eikä niitä pysty lukemani mukaan laukaisemaan kovilla käännöksillä. Kun taas koneiden oikeana törmäyshetkenä nämä eivät lauenneet.

Mitä se todistaa? Ei hajuakaan, en pysty keksimään selitystä tälle.
Sattumaan en usko. Mutta taas yksi syy epäillä virallista tarinaa!

Fox Mulder kirjoitti...

Mitä väliä noista ELT:stä? Ne ovat voineet tulla mistä tahansa. Ja mikähän pointti olisi muutenkaan laukaista hälyttimiä?

No kaikkea näkee jos haluaa kovasti nähdä.

Anonyymi kirjoitti...

-Fox mulder
Hieno debunkkaus! Mitä väliä sillä on!
Tottakai sillä on merkitystä.
Mistä ne sitten tulivat ja miksi? Tälläiset asiat ovat hyvinkin selviä johtolankoja ja jos asioita ei tutki on mahdotonta selvittää!

Petteri Järvinen kirjoitti...

Hieno debunkkaus! Mitä väliä sillä on!
Tottakai sillä on merkitystä.


Pitäisi tietää, millaisesta signaalista oli kyse. Jos se oli vain analoginen lähetys 121,5 MHz hätätaajuudella, se on voinut tulla mistä tahansa ilmailuradiosta. Minullakin on radiopuhelimen näköinen laite, jossa on ko. toiminto. Manhattanilla niitä on varmaan tuhansia.

Pitäisi myös tietää, kuka signaalit havaitsi, ja miten tavallisia signaalit ovat.

Kun nämä ovat tiedossa, analysoidaan sitten niiden merkitystä tarkemmin.

Olli Kingelin kirjoitti...

Petteri Järvinen 11. syyskuuta 2010 18.43

Mielestäni paras todiste virallisen teorian puolesta on se, ettei kuluneiden 9 vuoden aikana ole löytynyt yhtään todistetta virallista teoriaa vastaan.


Jahas, levy alkaa alusta :-)

Kun Petteri niin tykkää noista kokeista, niin pannaan tähän sellainen:

http://www.youtube.com/watch?v=9YRUso7Nf3s

Ja tosiaan, koska jopa vain 16 prosenttia jengistä luottaa USA:n hallituksen rehellisyyteen 9/11-asiassa, maineen puhdistamiseksi on uusi, laaja tutkimus tapahtumista juuri sitä mitä tarvitaan. Virallisen salaliiton kannattajillahan ei ole mitään sitä vastaan, eihän :-)


Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoinen 10-osainen blogiteksti samasta asiasta, toiselta kantilta katsellen:

http://mesikammen.wordpress.com/2010/09/01/mita-todella-tapahtui-osa-110/

Pera kirjoitti...

#
...Niin nämä hätäsignaalit laukesivat kaksoistorneihin 2 ja 4 minuuttia ennen kuin koneet töräsivät torneihin... David Bottiglia (lennonjohtaja) sanoo. Ja tieto tuli usealta taholta.
#

Ihan perinteinenkin kelloaikojen välinen sykronointi eri fyysisten kellojen välillä voi aiheuttaa vääristymää, kun ei tiedetä ,että missäkö kellonjassa kulloinenkin tarkastelussa oleva fyysinen kello on.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Talouselämä-lehden entinen päätoimittaja Pekka Seppänen sanoi eilen 17.9.2010 TV2:n Pressiklubissa osuvasti: "Siellä, missä epäillään olevan salaliittoja, on yleensä vain laiskuutta, hitautta ja saamattomuutta".

Anonyymi kirjoitti...

Salaliittojahan on vaikka millä mitalla.
Esim.

Skull and Bones 322
Salaseura johon on kuulunut 3 U.S.A.n presidenttiä ja useita rikkaita mahtisukuja. Googlettamalla löytyy paljon tietoa tästä. Skull and Bones liitetään usein näissä satanismiin.


http://www.youtube.com/watch?v=mPh7sUvhZ3E

Tässä videossa Bush ja Kerry tunnustavat olleensa tässä salaisessa ryhmässä.
Sanovat haastattelijalle että se on niin salainen etteivät voi siitä puhua.
Sattumoisin tämäkin haastattelija on jo kuollut!

Petteri Järvinen kirjoitti...

Skull and Bones ei ole salaliitto vaan salaseura. Eikä edes kovin salainen, siitä ilmestyi 2002 kokonainen kirja ja Hesari kirjoitti asiasta (kuten myös Bushin osuudesta) jutun lokakuussa 2004.

Anonyymi kirjoitti...

Öhm. Tyhmä kysymys. Mitä eroa on salaliitolla ja salaseuralla?
Ja onkohan tuota artikkelia jossain vielä tallella? Tai löytyykö netistä joku sivusto jossa on "luotettavaa" tietoa tästä salaseurasta. Mitä itse olen lukenut niin kyllä tämän seuran touhut aika salaisia ovat.
Netistä lukemani mukaan siellä tehdään satanistisia rituaaleja mutta näiden sivujen luotettavuudesta en sitten tiedä.

Toinen kyseenalainen seura Bohemian Club josta Alex Jones otti videokuvaa.
Ei aivan normaalia touhua tuokaan ole joskaan ei niin salaista kuin skull and bonesin.

John F. Kennedyhän koitti puheessaan informoida ihmisiä salaliitoista. Olen tämän puheen ennenkin kuullut mutta vasta nyt 9/11 jälkeen hänen puheisiinsa on tullut järkeä!

Kaikki tietää mitä Kennedylle tapahtui. Kuin monelle muullekin jotka ovat tienneet liikaa. Montakohan presidenttiäkin U.S.A.ssa on kuollut kesken kauden!

Pelkästään 911 jälkeen on kuollut monia monia avaintodistajia ja epäilijöitä!

Barry Jennings ja Kenny Johanneman näistä erittäin tärkeitä todistajia.
Mitenköhän mahtaa Alex jonesin ja William Rodriguezin käydä.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Ja onkohan tuota artikkelia jossain vielä tallella?

Löytyy Hesarin arkistosta. Wikipediasta löytyy myös, Amazonissa parikin kirjaa (tämä on se, joka sai Hesarin kirjoittamaan asiasta).

Pelkästään 911 jälkeen on kuollut monia monia avaintodistajia ja epäilijöitä!

Yhdeksässä vuodessa ehtii kuolla monia ihmisiä, kun joukko on niin laaja.

Anonyymi kirjoitti...

Vuodesta 1856 jäsenet ovat kokoontuneet suorittamaan initiaatioriittejään "hautaholviin", joka on kampuksella sijaitseva köynnösten peittämä ikkunaton sali.

Mukana on monia mahtisukuja kuten Taft, Bush, Kerry, Rockefeller, Kellog, Vanderbilt ja Lovett

Tämän kertoo wikipedia. Ei kovinkaan hämärää toimintaa vai?

Bohemian Klubin kokoontumisiin ovat osallistuneet mm. Yhdysvaltain presidentit George W. Bush, George Herbert Walker Bush, Jimmy Carter, Bill Clinton, Dwight D. Eisenhower, Herbert Hoover, Richard Nixon, Ronald Reagan ja William Howard Taft; Dick Cheney (George W. Bushin varapresidentti), Alan Greenspan (Liittovaltion keskuspankin johtaja), John Kerry (Massachusetts senaattori ja entinen presidentin avustaja), Arnold Schwarzenegger (näyttelijä ja Kalifornian kuvernööri) ja Bob Novak (poliittinen kommentaattori).

Eli skull and bones ja bohemian club ovat selvästi liitoksissa toisiinsa. Presidentit Taft sekä bushit jäseninä noissa salaliitoissa/salaseuroissa.

Anonyymi kirjoitti...

Yhdeksässä vuodessa ehtii kuolla monia ihmisiä, kun joukko on niin laaja.


Näitä avaintodistajia ei hirvittävän montaa ole. Barry Jennings sanoi olleensa loukussa wtc 7 ennen kuin kumpikaan kasoistorneista oli sortunut. Hän myös sanoi astelleensa ruumiiden yli aulassa. Tämä siis kumoaisi totaalisesti virallisen tarinan wtc 7 osalta.

Kenny Johanneman todisti kellarikerroksissa olleen räjähdyksen.

Yksi erittäin epäillyttävä tapaus on Deborah Palfrey. Joka Alex Jonesin haastattelussa sanoo että häntä ei voi ostaa ja ei ole tekemässä itsemurhaa.

Se mitä tietoa hänellä oli ei ole minulle vielä selvinnyt. Kuolinsyy itsemurha!

Petteri Järvinen kirjoitti...

Deborah Palfrey pyöritti seuralaispalvelua ja oli saanut 5-6vuoden vankeustuomion. Millä Alex Jonesin videolla hän esiintyy?

Todellinen avainhenkilö on eilen Suomessakin esiintynyt Ben Sliney. Lainaan Hesarin tekstiä:

"Hallituksen ylimmillä tasoilla asti oli uhkasta tiedustelutietoa. On anteeksiantamatonta, että sitä tietoa ei jaettu", Suomessa parhaillaan vieraileva Sliney sanoo. Hän ei silti usko salaliittoteorioihin.

Hän jos kuka tietää lennonjohdon tunnelmat tuolta aamulta:

Iskujen jälkeen hallinnossa vallitsi kaaos ja väärää tietoa liikkui paljon, mutta jotain oli tehtävä pian. Yhdysvaltain ilmatilassa oli yhä noin 4 500 konetta.

Kun kolmas kone törmäsi Pentagoniin, Sliney päätti sulkea koko ilmatilan.

"En voinut kysyä keneltäkään valtuutusta. Mutta enemmän kuin käskyvaltuus minua huoletti logistiikka, kaaos jonka määräys voisi saada aikaan."

Anonyymi kirjoitti...

http://www.youtube.com/watch?v=bvay28lZiHU

Tuossa 5 minuutin kohtaa alkaa Deborah Palfreyn osuudesta.

Anonyymi kirjoitti...

Mikä oli tuo mystinen valkoinen kone joka pyöri valkoisen talon yllä 9/11 kielletyssä ilmatilassa? ja mitä se teki siellä?

Anonyymi kirjoitti...

Hei, tämä ei tietysti suoraan 9/11 kuulu. Mutta olenko tulossa hulluksi vai näyttääkö nuo FEMA.n leirit aivan Auschwitzin leireiltä.
Aivan kuin kopioituja sieltä. Pitääkö paikkansa että niitä on jokaisessa osavaltiossa????
Kertokaa minulle joku järkevä syy näille leireille sillä aika pelottavalta näyttää!!!????
Videota Feman leriltä!

http://www.youtube.com/watch?v=0P-hvPJPTi4

Anonyymi kirjoitti...

Petteri MOI!
Mikä tekee sinusta asiantuntian? Millä perusteella kumoat rakennuksessa sisällä olleiden kertomukset? NIITÄ ON MONTA! sisällä olleet raportoivat räjähdyksistä... Jos vaikka ainoastaan 1 kertoisi kuulleensa räjähdyksestä, eikö olisi syytä tutkia asia??? Silminnäkijöitä on useita. Aula oli tuhoutunut totaalisesti. Mistä tulee tämä energia aulaan ja kellariin yli 100 kerroksen korkeudesta? Monet uskovat että kellari ja aula räjähtivät ENNEN koneen törmäystä!

Anonyymi kirjoitti...

Äh, unohdin linkin jossa usean talosta selvinneen tarinat!!

http://patriotsquestion911.com/survivors.html


PS. Jos ei paikalla olleiden lausuntoihin voi luottaa niin mihin pitäs luottaa. Petterin bunkkauksiin toiselta puolelta maailmaa??

Petteri Järvinen kirjoitti...

En ole asiantuntija 9/11-aiheessa, mutta olen kiinnostunut selvittämään tuon päivän tapahtumia.

Www-sivun kertomukset kuvailevat ilmeisesti vahinkoja, joita hissikuiluihin syöksynyt palava polttoaine ja paineaalto aiheuttivat. Rakennuksen sisällä on tapahtumahetkellä mahdoton paikallistaa räjähdyksen lähdettä.

Lisäksi voi vain ihmetellä, mitä tarkoitusta varten WTC-tornien kellarissa olisi räjäytetty samaan aikaan lentokoneiden törmäysten kanssa. Rakennukset sortuivat ylhäältä alas.

Anonyymi kirjoitti...

Moi, en tiedä miksi. Arvailua!
Kaikesta päätellen kellarin räjähdys oli todella suuri. Mitä jos tällä koitettiin tuhota kerralla koko rakennus ja lentokoneen törmäys olisi sitten lähtenyt kaatamaan rakennusta. Mahdollista kait tuokin olisi teoriassa.

Jokatapauksessa luulen että on helppoa tunnistaa jos räjähdys tulee ensin jalkojen alta joka lennättää ihmisen ylöspäin ja sen jälkeen kaukana ylhäältä!

Tässä alkaa olemaan lopun alkua ilmassa. Meitä kusetetaan joka hetki meidän rahasysteemillä. Yksityiset pankit tekevät rahaa tyhjästä velkakirjoilla joista maksamme korkoa pankkiireille ulkomaille! Dollarin ja euron tarina alkaa olemaan lopussa. Mitä tästä tulee seuraamaan voi vain ajatella kauhulla. Tämä kaikki tapahtuu aivan tahallisesti. Milloinkohan ihmiset heräävät todellisuuteen. USAhan rakennetaan keskitysleirejä eikä siihen puututa ja lakeja jolla viedään ihmisoikeus.

Ja nyt vaan odotellaan että asiat lähtee purkautumaan. A-P-U-A

Anonyymi kirjoitti...

Rokkefelerit ja roskildit kaiken takana ja nyt haluavat uuden maailman järjestyksen toteutuvan. usa tai israel hyökkää Iraniin josta varmuudella syttyy 3. maailmansota. Dollari ja Euro romahtaa. Uusi false flag operaatio jolla saadaan usa poikkeustilaan (Martial law) Feman keskitysleireille kaikki jotka kapinoi!
HUOM. mahdollinen syy uuteen maailman järjestykseen siirtymisessä on LAVASTETTU UFOJEN HYÖKKÄYS!
Propaganda on jo alkanut, jos haluat tietää totuuden...TUTKI NETISTÄ, uutisista et tutkivaa tietoa saa!!!! Etkä myöskään Petterin suusta/kirjoituksista löydä totuutta! Tiedät kyllä itse milloin kukin puhuu totta. Luota itseesi, löydä totuus, niin minäkin tein!

Anonyymi kirjoitti...

Blueprint for Truth suomeksi! Petterille ja kaikille joille detailit ovat hakusessa!

1/6 - http://www.youtube.com/watch?v=c3Ezgoyb1iU
2/6 - http://www.youtube.com/watch?v=cmkcHM7zOTE&feature=related
3/6 - http://www.youtube.com/watch?v=S1ot_b5OGp4&feature=related
4/6 - http://www.youtube.com/watch?v=eJQAUMj-TyA&feature=related
5/6 - http://www.youtube.com/watch?v=-jwlsGlBwAA&feature=related
6/6 - http://www.youtube.com/watch?v=IqKAXn6ZQ7E&feature=related

Anonyymi kirjoitti...

http://paholaisen-asianajaja.blogspot.com/2008/04/salaliittojen-sekavuus.html

Anonyymi kirjoitti...

Tässä videokuvaa building 7 sortumisesta.
http://www.youtube.com/watch?v=bxur-UJpDLI

Videohan on aivan sama kuin aikaisemmin mutta tässä näkyy tuon kattohuoneen romahdus selvästi aiemmin kuin talo sortuu. ts. aiemmat videotkin wtc7.sta ovat olleet manipuloituja!

Petteri Järvinen kirjoitti...

Tällaisia uutisia odottaisi enemmänkin:

http://www.foxnews.com/politics/2010/10/04/exclusive-witnesses-defense-department-report-suggest-cover-findings/

Anonyymi kirjoitti...

KERRO MITEN ON MAHDOLLISTA?
NÄISTÄ kolmesta on todistusaineistoa.
NÄITÄ EI VOI DEBUNKATA!

Minkälainen tulipalo jättää jälkeensä sulaa metallia!????
Mitä se vaatii polttoaineeksi jotta metalli sulaa?

Entä miten voi syntyä vapaan pudotuksen kiihtyvä nopeus suurimman vastuksen reittiä?

Tai miten betoni pulverisoituu ilman räjähteitä?


Jos sinulla on vaikeaa keksiä näille selitystä. Ajattele sitä yksinkertaisinta keinoa!
Räjähde + termiitti.
Vastaus on joskus se todennäköisin jota itsekin muistaakseni blogissasi mainostit!

Anonyymi kirjoitti...

tosiaan, keksikää selitys miten luonnonlakeja uhmataan eli
1 Vapaa pudotus itseensä
2 Sula metalli
3 Pulverisoitunut betoni.

Anna näille selitys!

"Prisoner" kirjoitti...

http://www.youtube.com/watch?v=u2lp4d1GjzE&feature=player_embedded

Koko juttu:
http://www.infowars.com/new-911-footage-reveals-wtc-7-explosions/

Petteri Järvinen kirjoitti...

"Meillä on todisteet tornien räjäytyksistä" - ehkä pian saadaan lisätietoa:

www.findance.com/uutiset/12783/nyt-puhuvat-tiedemiehet-meilla-on-todisteet-wtc-tornien-rajaytyksista

Kyse näyttää olevan taas kerran nanotermiittijäämistä pölynäytteissä.

Anonyymi kirjoitti...

Jeh, nyt vaan puuttuu se että valtamediat alkavat kirjoittamaan asiasta. Aika panna todelliset murhaajat vastuuseen teoistaan.

Ällöttävää toimintaa niin monelta eri taholta. Aivan uskomatonta salailua median taholta.

Kyllä pitäisi olla etusivun juttu jos WTC. stä löytyy nanotermiittiä. Tälle ei ole tekosyitä. Miksi media vaikenee!!!!????

Petteri Järvinen kirjoitti...

Osuva muistutus yhteensattumien voimasta:
Miljonääriperijättären kidnappaus - Käsittämättömiä yhteensattumia!

Anonyymi kirjoitti...

Kolmas maailmansota on alkamassa.
USA.n keskitysleirit ovat valmiudessa. Historia on toistamassa itseään.
Juuri näin varmasti Hitlerin aikanakin toimittiin. Eikö tätä oikeasti ketään muu näe????!!!

kristaaaa96 kirjoitti...

"On luonnollista olettaa, että ison tapahtuman takana täytyy olla iso suunnitelma ja valtava koneisto. Afganistanin luolassa piileskelevä terroristi ei mitenkään voisi suunnitella iskua, joka saa Yhdysvallat polvilleen. Todellisuudessa on täsmälleen päinvastoin: tällaista iskua ei voisi toteuttaa mikään muu kuin pieni terroristiryhmä."

Ja puhuit sitten itsesi pussiin heti alkusanoissasi.

Kaltaistesi viralliseen valheeseen uskovien mielestä, on luontevaa uskoa, että pieni porukka jostain Afganistanin luolista pystyy suunnittelemaan ja toteuttamaan massiivisen terrori-iskun Usaan....mutta....

..pienelle neonconnajoukolle vastaavan iskun toteuttaminen taas onkin teidän mielestä mahdotonta, koska "...satojen ellei peräti tuhansien ihmisten olisi pitänyt tietää asiasta...sellaista ei olisi voinut pitää salassa.."

http://www.911missinglinks.com/

kristaaaa96 kirjoitti...

http://eurooppa-tossun-alla.blogspot.com/

2001
Videon sensuroidaan herkästi Youtubesta, mutta sen löytää nimellä: 9/11: Car & Sewer Bombs?
http://www.youtube.com/watch?v=PpOmdEfPnHs
Toiset olivat varautuneet asbestipölyn varalle, toiset ei.
Pari poliisia pitää huolen, ettei uteliaat pääse lähelle ja että heidän hengityssuojaimensa pysyy tiukasti kasvoilla, vaikka pitäisi sitten vastata uteliaan toimittajan kyselyihin, jolla ei ole hengityssuojaimia.
Taustalla käppäilee pari palomiestä, näillekään kukaan ei ole kertonut, että pöly sisältää huomattavan määrän terveydelle vaarallista asbestia.
Sitten videon lopussa pari siviilin näköistä kaveria (tanssivat juutalaiset) toimittajan takana, pölynsuojat tiukasti kasvoilla, mistä he ovat tietäneet ottaa pölynsuojat mukaan.
Onko tuo valkopaitainen poliisi (katso korvalehteä) ja nuo siviilit ju......
Ja vielä:
Toimittaja kysyy poliisilta "Tiedätkö mitään noista voimakkaista räjähdyksistä jotka kuulimme"
Poliisi "En tiedä"
Toimittaja "Olivatko ne autopommeja"
Poliisi "Minulla ei ole ajatusta niistä, rouva"
Toimittaja "Onko teille kerrottu, että meidän pitää poistua tästäkin paikasta"
Poliisi "Ei...."
Toimittaja "Etsivätkö ne lisää pommeja"
Poliisi ".........
Ja sama naisreportteri jatkaa hiukan kauempaa
http://www.youtube.com/watch?v=PlFuzGakhqc&feature=rela_ted
9/11 - NBC reporting on explosions
Huomaa taustalla taas samat kaverit, pitkätukkainen ja laukkumies, tällä kertaa ilman pölysuojaimia, ja yrittävät peittää näkyväisyyden tapahtumapaikkaan, laukkumies nyökkää merkitsevästi hippitukkaiselle. Siis näiden juutalaisten selän takana tapahtuu vuosituhannen spektaakkelimaisin terrori-isku, mutta miehet eivät ole kiinnostuneita siitä, kaveruksia kiinnostaa enemmän kuvausryhmän työskentely, ja sen toiminnan häirintä.
Kuvausryhmän jäsen joutuu työntämään miehet sivuun, ja naisreportteri on juuri näyttämässä jotain reunoilta palanutta paperia, ja selittämässä siitä jotain, kun yhteys katkeaa.
Olisiko noilla kavereilla ollut jotain tekemistä tuohon häiriöön.
Löytyykö samat, Sivan and Paul Kurzberg, Oded Ellner, Omer Marmari, ja Yaron Shmuel mossadin agentit tästä videosta. Tanssivat israelin juutalaiset, joiden "tehtävänä oli dokumentoida 911 tapahtumat" kuka antoi heille tämän tehtävän? Heidän pakettiautostaan löytyi räjähteitä, porukka pidädettiin 71 päiväksi, mutta laskettiin sitten vähin äänin vapauteen.