maanantai 6. syyskuuta 2010

Eduskuntaan 2011

Viime viikolla varmistui, että olen ensi kevään eduskuntavaaleissa Kokoomuksen ehdokkaana Uudellamaalla.

En ole aiemmin ollut mukana politiikassa. Ensi kevään vaaleissa on mainio tilaisuus aloittaa uusi vaihe elämässä, sillä kaikenlaisten skandaalien jälkeen uusille tekijöille on kysyntää. Eduskunnassa tarvitaan jatkossa internetin, sähköisen viestinnän, tietoturvan, tietosuojan ja tekijänoikeuksien osaamista. Lisäksi minulla on henkilökohtaisia kiinnostuksen kohteita, kuten valokuvaajien ja autoilijoiden oikeudet. Pakkoruotsi, maahanmuutto, talous ja yrittäjyys ovat asioita, joihin jokainen ehdokas joutuu ottamaan kantaa.

Suomalaiset ovat paljon yhtenäisempi kansa kuin vielä 50 tai edes 30 vuotta sitten. Se näkyy myös puolueissa, joista ei löydy hakemallakaan suuria linjaeroja. Kyse on painotuksista. Olen edennyt vaatimattomasta kodista kovalla työllä, jota olen tehnyt säännöllisesti 19-vuotiaasta lähtien. Olen työllistänyt itseni ja toiminut yrittäjänä. Tätä taustaa vasten Kokoomus oli helppo valinta.

Ja töitä näköjään riittää! Ei tarvitse kuin katsoa uutisia muutaman viime päivän ajalta:

1. Viime viikolla Korkein hallinto-oikeus päätti, että internetin lapsipornon suodatuslistalle joutumisesta voi sittenkin valittaa. Koko laki oli niin hölmö ja epäonnistunut, ettei sen olisi koskaan pitänyt lähteä eduskunnasta. Laki kuitenkin hyväksyttiin lähes ilman keskustelua. Tällaisen ei pitäisi enää toistua.

2. Peltipoliisit tuottavat valtiolle useita kymmeniä miljoonia euroja rahaa. Muutamassa vuodessa sakkojen määrä on kolminkertaistunut. Liikenneturvallisuuden parantaminen on yhteinen etumme, mutta mikä on alati lisääntyvän kameravalvonnan todellinen hyöty? Kuka pystyisi arvioimaan asiaa puolueettomasti? Vaarana on, että resurssit kohdistetaan sinne, missä ne tuottavat eniten tuloja eikä sinne, missä ne parantaisivat eniten turvallisuutta.

3. Tv-maksua aiotaan korottaa kuudella prosentilla, mikä on täysin kohtuutonta. Yleisradion pitäisi keskittyä ydinosaamiseensa ja julkiselle palvelulle määritellä selvät tehtävät. Nykyinen "kaikkea kaikelle, kansa maksaa" ei enää toimi 2000-luvun viestintämaailmassa. Mikä etuoikeus Ylellä on kerätä joka vuosi enemmän rahaa kansalaisilta, samalla kun koko muu mediakenttä (ehkä Big Brotheria lukuunottamatta) kamppailee selviämisestään ilmaisuuden ja globaalin sisältökilpailun kanssa?

Vaaleissa tavataan - ja sitä ennenkin, erityisesti netissä.

13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

- Koko rikki oleva vaalijärjestelmä, jossa äänestetään puoluetta, ei henkilöä. d'Hont pitäisi saada mäkeen ja vaikkapa STV tilalle. Vikana on se, että jos haluaisin vaikkapa äänestää Petteriä, niin ääneni hyödyttää samalla myös Stubbia. Eli ehdokas voi luvata ihan mitä vaan, mutta äänestäjällä ei ole optiota "haluan äänestää tätä, ja vain tätä henkilöä, en niitä sataa muuta kokoomuslaispyrkyriä".

Mitä pienempi puolue (= pienempi asialista) sitä vaikeampaa ehdokkaan valinta. Vihreissä on mitä vaan suht järkevistä ihmisistä (=JJJ Kasvi) täysiin ekoituhippeihin. Perussuomalaisissa on kaikkea Soinista uusnatseihin. Piraateissa on sitten ihan mitä vaan kautta linjan vasemmalta oikealle, joten vaikka tekijänoikeuskysymykset houkuttaisivatkin, niin ehdokkaan kaikki muut kannat tulevat lottokoneesta.

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa Petteri, tsemppiä kampanjaan! Ja mukava huomata ettei ehdolle haalita vain sitä 15 minuutin huomiota hakevia missejä yms. muita julkkiksia.

Anonyymi kirjoitti...

Petteri Järvinen kirjoitti: "Olen työllistänyt itseni ja toiminut yrittäjänä. Tätä taustaa vasten Kokoomus oli helppo valinta."

Miten yrittäjänä toimiminen liittyy kokoomuksen valintaan? Kokoomushan on virkamiesten puolue, jonka tavoitteena on kupata yrittäjiltä mahdollisimman suuret verotulot, jotta julkisen sektorin suojatyöpaikat voitaisiin säilyttää.

Kokoomuksen johtavien poliitikkojen verokannanototkin ovat hyvin samankaltaisia kuin Suomen kommunistisen puolueen. Tässä pari esimerkkiä:

Suomen kommunistisen puolueen edustajakokous 9.-10.6.07:

"Tulonjaon muuttaminen oikeudenmukaisemmaksi edellyttää lisäksi pääomaverotuksen kiristämistä ja varallisuusveron palauttamista suuromistajille."
Lähde:
http://www.skp.fi/ajankohtaista.php?juttu=979

"Katainen väläyttää pääomaveron nostoa

Viimeksi päivitetty 17.11.2009 15:11

Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan pääomavero on niiden verojen joukossa jota "liikutellaan" veroremontin yhteydessä.

- Minun mielestäni pääomaveroa voidaan nostaa. Sillä ei ole niinkään rahallista merkitystä, vaan se on lähinnä oikeudenmukaisuuskysymys, Katainen kommentoi pitämässään tiedotustilaisuudessa tiistaina."
Lähde:
http://dy.fi/r0a

Ben Zyskowicz /kok:
"Päinvastoin, ensi vuonna otetaan 13 miljardia euroa velkaa. Mutta jatkossa, kun talouskasvu lähtee liikkeelle, niin tulemme näkemään, että verotus tulee kiristymään. Kysyitte, että no, mites taloudellisesti kaikkein parhaassa asemassa olevien verotus, mites se kokoomuksen mielestä voi kiristyä. Se voi kiristyä esimerkiksi siten, että pääomaveroa ollaan kiristämässä. Myös varmasti tullaan keskustelemaan punamultahallituksen poistaman varallisuusveron palauttamisesta tavalla tai toisella, edelleen tullaan keskustelemaan nykyisten verovapaiden osinkojen rajasta 90 000:een saakka, 9 prosentin rajasta pääomasta."
Lähde:
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/puh_125_2009_vp_1_75_75_p.shtml

Anonyymi kirjoitti...

Toivon menestystä ja että pääset listoilta eduskuntaan. Itse äänestän ihmistä jonkun muun kuin Kokoomuksen listoilta, mutta kun kokoomuslaisia on ja näille paikka eduskunnassa taata, niin toivotaan että edes edustajat omaavat maalaisjärkeä.

Sitä kun on aiemmin puuttunut. Eikä vain Kokoomuksessa :)

Erno kirjoitti...

Joudun kyllä nyt vähän peesaamaan edellisiä. Toivottavasti Petteri pääsee eduskuntaa, mutta en missään tapauksessa halua, että Katainen tai Stubb saa minulta ääntä, joten olen pakotettu äänestämään pienemmän puolueen edustajaa - kuka se sitten lieneekin.

hdmi kirjoitti...

"Yleisradion pitäisi keskittyä ydinosaamiseensa ja julkiselle palvelulle määritellä selvät tehtävät. "

Kannatatko siis budjettirahoitusta?

Hyvä että joku ehdokas puhuu kaunistelematta pakkoruotsista.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä näin, Petteri.

Oikea vaalipiiri, oikea puolue - ja ilmeisesti minulle myös oikea mies ehdokkaaksi. Onneksi on aikaa tutustua ehdokkaiden (nykyinen VS. Järvinen) ajatuksiin ennen vaaleja, vaikka melko todennäköistä on, että Järviselle täältä ääni lähtee.

Koska Petteri ei ole poliitikko, on hän siksi mielenkiintoinen ehdokas - vielä sopivasti omaa maalaisjärkeä ja tietämys "normaalikansalaisen" elämästä.

Anonyymi kirjoitti...

Toivottavasti pääset eduskuntaan, harmi vaan sen jälkeen olet osa koneistoa jossa puoluekuri pitää huolen että pysyt ruodussa järkevistä ajatuksistasi huolimatta :\

Petteri Järvinen kirjoitti...

Kiitos kaikille palautteesta ja tuesta.

Tuosta puoluekurista: yksi ratkaiseva lause, joka vaikutti päätökseeni, oli se, mitä Mikael Jungner sanoi 18.3.2010 A-talkissa: Kukaan ei ole Suomessa niin riippumaton kuin kansanedustaja.

Vasta Jungnerin lauseen jälkeen itsekin havahduin huomaamaan, miten totta se on. Kansanedustajalla ei ole esihenkilöä, ei pomoa, ei yhtä totuutta. Kansanedustaja ei voi saada potkuja. Ainoa, jolle hän viime kädessä on tilivelvollinen (omatunnon lisäksi), ovat häntä äänestäneet ihmiset.

hdmi kirjoitti...

Kun mainitsit Jungnerin niin laitetaan vähän huumoria 19.8.2007:

http://www.youtube.com/watch?v=j6F19fOhRY4

Jungner:"On mahdollista että HD ei tuu ikinä"

Järvinen: "Olkoonkin että teillä on ne 5.1 äänet"

Ööh.. eihän niitä ole vieläkään.

Anonyymi kirjoitti...

Muistankin tuon YouTube-linkin televisiokeskustelun, hyvä uutinen siinä oli se, että uutta boksia ei vähään aikaan tarvita, huonot uutiset sitten jokainen kuulikin. HD-kanavia täällä saa näkymään, suomalaistoimijoita vain ei juurikaan näy olevan. Ja toki HD-kanavat ovat (lisä)maksullisia. Mutta odotellaan, kuinka käy. Vanhat sarjat tietenkin näyttävät aivan samalta tulevaisuudessakin, mutta teknisen laadun eron ymmärtää oikein hyvin.

Lindenin pläjäys oli kyllä tuossa pätkässä sellainen, että oikeasti : PETTERI EDUSKUNTAAN! Todellisia tietotekniikan osaajia kun sinne ihan oikeasti tarvitaan, mieluiten jo vuonna 2011.

Anonyymi kirjoitti...

Mitäs haittaa niissä peltipoliiseista on? Maksavat helposti itsensä takaisin ja ehkä liikenee joku roponenkin liikenneturvallisuuden kehittämiseen muualla.

timo talasmaa kirjoitti...

Peltipoliisit: Suomessa kuolee nykyään n. reilut 300 ihmistä vuodessa liikenneonnettomuuksissa. Tekniikalla (ABS, ESC, tyynyt) jne voidaan korjata paljon. Mutta ei kaikkea. Liian kovaa ajava kuski ulosmittaa kaiken turvavälineiden tuoman turvan ja lopussa seisoo edelleen p=mv.

Hieman kieliposkessa analogiana: Samalla tavalla meidän pitää olla kiitollinen peltipoliiseista kuin Windows 7:n "Password does not meet complexity requirements" -ilmoituksesta. Molemmat infraan rakennetut ominaisuudet yrittävät estää huolettomia "eihän-nyt-minulle-koskaan" -ääliöitä tekemästä virheitä joista muut saavat kärsiä.

Password compromisattu botnet-kone on helppo formatoida uudestaan mutta perheet taas kasvavat uudestaan niin kovin hitaasti.