tiistai 15. kesäkuuta 2010

Enemmistö tyrmää laittoman nettilataamisen

Taloustutkimuksen tekemän kyselyn mukaan selvä enemmistö suomalaisista tyrmää laittoman nettilataamisen. Toimintaa pitää tuomittavana 73 prosenttia vastaajista. Kielteisimmin suhtautuvat ikäryhmän 35-49 v. vastaajat, joista 83 prosenttia ei hyväksy lataamista.

Tulos on kouluesimerkki tulkinnanvaraisesta, melkeinpä tarkoitushakuisesta kyselystä. Jos pyydetään kommentoimaan väitettä "Musiikin, elokuvien ja pelien laiton lataaminen ei ole hyväksyttävää", avainsana on laiton. Tietenkään sellainen, joka on laitonta, ei voi olla hyväksyttävää.

Minkälainen tulos olisi mahtanut olla, jos olisi kysytty "Pitäisikö musiikin, elokuvien ja pelien lataaminen netistä sallia"? Arvaan, että prosentit olisivat olleet aika tavalla toisen näköisiä.

Kysymyksen muotoilulla on muutenkin ratkaiseva vaikutus tuloksiin. Nyt pyydettiin kommentoimaan väitettä, joka on kyselyn tilaajan itsensä asettama ja linjassa sen omien tavoitteiden kanssa. Minkälaisia lukuja olisi mahdettu saada, jos asiaa olisi kysytty neutraalisti ("onko...") eikä pyydetty kommentoimaan valmista väitettä?

Mutta kuten uutinenkin lopuksi toteaa: "tutkimus on osa luovien alojen järjestöjen ja yritysten yhteistä kampanjaa". Jep.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Haettiin varmaan tätä:
Pitäisikö Tekijänoikeuksilla suojatun musiikin, elokuvien ja pelien lataaminen netistä omaan käyttöön sallia?

Eihän kukaan omaan käyttöön, eihän;)

Olet oikeassa kysymyksen asettelu on ollut väärä.

Anonyymi kirjoitti...

On sangen kuvaavaa, että mafian tiedote meni läpi tiedotusvälineissä lähes sellaisenaan:
http://www.ampparit.com/uutiset/haku?q=lataamista

Toimittajia ei näyttänyt kritiikki kiinnostavan. Olisi hauska tietää, miten jakautuvat nuo samaa mieltä ja jokseenkin samaa mieltä. Eihän jokseenkin samaa mieltä ole sama asia kuin tuomitsee.

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi tällaiset itsestäänselvät vedätykset ei mene enää nykyään läpi kuin poliitikkoihin, ja niihinkin saadaan uudistusta jo pian.

Anonyymi kirjoitti...

Tietääkseni tuossa ehdottomassasi kysymyksessä: "Pitäisikö musiikin, elokuvien ja pelien lataaminen netistä sallia?" kysytään täysin eri asiaa kuin tässä kyselyssä vai?

Kyllähän tuo median lataaminen sallitaan jo nykyisinkin. Alkuperäisessä kysymyksessä taidettiin kuitenkin hakea latauksen kohteeksi tekijänoikeudellista ja normaalisti vastiketta vastaan hankittavaa mediaa. Vai onko tässä ajettu linja nyt todellakin se, että kaikki musiikki, elokuvat ja pelit pitäisi olla täysin ilmaiseksi ladattavissa?

Kaukana kirjoitti...

Noilta sivuilta kun pysyy kaukana niin sitten on turvassa.

http://riknik.weebly.com/1/post/2010/05/list-of-notorious-websites.html