torstai 1. huhtikuuta 2010

Liisan seikkailut CGI:n ihmemaassa

Kävin katsomassa lasten seurassa Liisan seikkailut ihmemaassa 3D-versiona. Huikea visuaalinen ilotulitus ladattuna täyteen tyttöenergiaa.

Kerrankin elokuva, jonka The Making of -dokumentti on taatusti katsomisen arvoinen. Voi vain kuvitella, miten vaikeaa näyttelijöiden on ollut sopeutua maailmaan, jossa ympäristö tuotetaan kokonaan tietokoneella ja kuvauspaikalla näkyy vain pelkkää vihreää.

CGI eli Computer Generated Imagery on elokuvan varsinainen tähti. Erityisen vaikuttava on tyhjästä ilmestyvä kissa, jonka jokainen karva tuntuu erikseen mallinnetulta. 3D-efekti on juuri sopiva, ei liian päällekäyvä eikä keinotekoinen.

Tietotekniikan varjoon jää elokuvan juoni, jolla ei ole mitään tekemistä alkuperäisten kirjojen kanssa. Tuntuu kuin klassiset henkilöt olisi istutettu väärään elokuvaan.

Pahin limbo on elokuvan loppukohtaus. Laskelmoitu ja keinotekoinen pätkä jättää pahan maun katsojan silmään (heh, anteeksi kehno kielikuva).

Muutaman ahdistavan kohtauksen vuoksi pienet lapset kannattaa jättää kotiin ja lukea heille vaikka alkuperäistä kirjaa. Muille elokuva tarjoaa mainion esimerkin tietokonegrafiikan ja tyttöenergian mahdollisuuksista.

5 kommenttia:

Jari kirjoitti...

Olen seurannut 3d-elokuvien kasvanutta suosiota ja jostain syystä ne näyttävät kulkevat käsikädessä tietokonetehosteiden eli hienosti sanottuna CGI:n kanssa. Onkohan se sitten niin että 3d-elokuvat tarvitsevat CGI:n siinä missä perinteinen 2d-levitys tarvitsee oman tuotantoprosessinsa lavastuksineen ja valaistuksineen.

Perinteisestä elokuvan teon monimutkaisuudesta lisää tässä:
http://elokuvantaju.uiah.fi/2001/oppimateriaali/kasikirjoitus.jsp

Olen mainitsemastani syystä päätynyt lopulta kielteiselle kannalle 3d:n suhteen. Katsoja tulee nyt passivoitumaan entistä enemmän. Vastaanotettu tieto lisääntyy, vaikka katsoja ei itse pysty liikkumaan 3d-ympäristössä. Käsittääkseni 3d-elokuvissa ei ole kyse mistään vuorovaikutteisesta 3d:stä, joten on turha yrittää liikuttaa itseään jotta näkisi hahmon taakse.

Jos haluaa pitää tehostemaailman erillään reaalimaailmasta niin aina voi katsoa sekä täysin tehostevapaita Dogma 95 -elokuvia, että melko puhdasta 3d:tä sisältäviä Toy Storyjä.

Toisaalta 3d-elokuvia katsomalla voi pidemmän päälle oppia kriittisemmäksi katsojaksi.

Timo Suvanto kirjoitti...

Minäkin kävin uteliaisuuttani katsomassa leffan - lastenlasten kanssa. 3-d:n tuomaa "vallankumousta" on verrattu äänielokuvan ja värillisyyen tuloon. Minusta 3-d on vain mitätön askel näihin verrattuna, varsinkin äänielokuvan tuloon. 3-d:n antama lisäarvo elokuvan tarinan kerrontaan on niin marginaalinen, että se ei ole sopusoinnussa sen vaatimiin kustannuksiin ja järjestelyihin katsottaessa.
Sinänsä tämän elokuvan 3-d-kohtaukset olivat varsin upeaa katsottavaa, varsinkin näin ensikertalaisen silmin. Mukana ollut 3:s sukupolvi ei ollut näemästään enää hirveän innostunut. Tämä oli jo nähty ennenkin. Ennustankin 3-d:n jäävän kuriositeetiksi elokuvan historiaan.

Anonyymi kirjoitti...

Eiköhän useimmat näyttelijät ole jo tottuneet siihen että kuvausvaiheessa maailma on kovin erilainen kuin lopputulos:

http://www.youtube.com/watch?v=clnozSXyF4k

.. voisi melkein sanoa että näyttelijän kannattaa tykätä vihreästä väristä nykyaikana ;-)

Jari kirjoitti...

Anonyymi: Hienoa että Stargate Studio todistaa omassa mainosklipissään luomansa huijaukset. Osasin jo odottaa että tänäpäivänä saadaan realistisen näköistä jälkeä kuvausmateriaalia ja tietokonegrafiikkaa yhdistämällä.

Puhtaaseen tietokonegrafiikkaan perustuvat maisemat eivät edes tavoittele realistisuutta.

Jari kirjoitti...

Anonyymi: Tuo ei olisi ollut mahdollista viime vuosituhannella. Muutoin sini/vihertaustaa on käytetty jo kauan...