torstai 11. maaliskuuta 2010

Nykyinen tv-maksu onkin ihan hyvä

Ministeri Lindenin päätös jättää tv-maksun kohtalo seuraavan hallituksen päänsäryksi on ymmärrettävä. Ehkä oli viisainta ottaa aikalisä asiassa, joka on pahasti solmussa. Siinä on sekin hyvä puoli, että aiemmin kritisoitu, vuosittain automaattisesti nouseva tv-maksu alkoi jo näyttää katsojista suorastaan hyvältä, kun sitä verrattiin tarjolla olleeseen vaihtoehtoon.

Talouskohtainen, kaikille yhtä suuri tv-maksu oli alunperinkin huono idea. Sitä miettineessä komiteassa oli 11 jäsentä, heistä 8 oli kansanedustajia. On kummallista, ettei kukaan kansanedustaja rohjennut kritisoida maksuehdotusta. Mikä tahansa muu tuloista riippumaton maksu olisi herättänyt hirveän vastustuksen, mutta tämä ei. Kansa vastustaa, kansanedustajat eivät. Jokin tässä klikkaa.

Maksu alkoi näyttää entistä epäilyttävämmältä, kun sen suuruus nousi Sasin ja Lindenin puheissa jo 200 euroon. Alunperin maksua yritettiin myydä kansalaisille silmänkääntötempulla: uuden maksun piti olla selvästi halvempi kuin vanha. Sitä se olikin - mutta vain pari ensimmäistä vuotta.

On ollut mielenkiintoista seurata, miten YLE on tänään uutisoinut maksun kohtaloa. Ministeristä on tehty syyllinen, eikä yhtään puolustavaa kantaa ole kuultu. Nettikeskusteluissa on aivan toinen henki: siellä päätöstä on kiitelty. Mutta on toki vaikea uutisoida neutraalisti itseä koskevia huonoja uutisia.

SDP arvosteli tänään myös suunnitelmaa perustaa YLEn toimintaa valvova ulkopuolinen raati. "Hän [Heinäluoma] ei kuitenkaan ymmärrä hallituksen halua saada Yleisradiolle uusi ulkopuolinen valvontaelin" (HS uutinen). Ei varmaan niin. Onhan se paljon kivempaa, kun kansanedustajat pääsevät itse valvomaan kaikkea hallintoneuvoston kautta. Mutta ei sellainen järjestelmä ole enää nykypäivää.

Väistyvä toimitusjohtaja kommentoi päätöstä pettyneenä Lontoosta puhelimella. Hänen harminsa ymmärtää. Ei ole helppoa suunnitella yhtiön toimintaa vuosien päähän kun rahoitus on auki. Ainoa lohtu on siinä, että kaupallisilla yhtiöillä on jatkuvasti sama ongelma. Yksikään mediayhtiö ei voi tietää, miten sen oma rahoitus ja asiakaskunta kehittyvät muutaman vuoden tähtäimellä. Suunnittele siinä sitten uusia palveluita ja teräväpiirtoon siirtymistä (vihdoin!).

Julkinen kiistely YLEn tehtävästä, rahoituksesta ja valvonnasta osoittaa, miten viestintäkenttä on muuttunut. Seuraava eduskunta ei voi enää lykätä vaikeita päätöksiä.

1 kommentti:

Markus kirjoitti...

"Talouskohtainen, kaikille yhtä suuri tv-maksu oli alunperinkin huono idea. Sitä miettineessä komiteassa oli 11 jäsentä, heistä 8 oli kansanedustajia. On kummallista, ettei kukaan kansanedustaja rohjennut kritisoida maksuehdotusta."

Tässähän koko ironia onkin. Eikös tämä nykyinen televisiomaksu ole sitten talouskohtainen? ... olkoot perhe sitten yhdenhengen opiskelijakämppä TAI viidentoista hengen suurperhe, maksu on aivan sama, eli opiskelija maksaa enemmän. Eli tuossa uudessa mediamaksussa TUO nyt ei ollut ongelma alunalkaenkaan. Ongelma oli lähinnä se että miksi pertin autokorjaamon - jossa ole ensimmäistäkän televisiota - pitäisi maksaa ryöstöhintanen televisiomaksu. Eli miksi yrityksiä olisi pitäny rahastaa. Sitten taas yksityishenkilöillä ongelmana olisi ollut se että tuo muoto olisi ollut ennemminkin jonkin sortin "hengitysvero", se että synnyt suomeen - velvoittaisi maksamaan tuon sitten omilleen muuton myötä halusit tai et, lasku tulee suoraan kotio ja ulosotetaan jos et maksa. Eli et voi enää valita haluatko käyttää tuotetta. Nykyisinkin ongelmana on tietty se, että osa käyttää tuotetta "luvatta". MUTTA eihän siitä mitään tule että syyttömiä rankaistaan "rikollisen" käytöksen vuoksi. Koko mediakenttähän on nykyisin nimenomaan sen rehellisen kansalaisen lyömistä... Noh kansalle olisi aika vaikea selittää miksi valittiin juuri tuo tyypillinen HUONOIN vaihtoehto. Miksi yleä ei laitettu maksukortin taakse - ne maksaa ketkä katsoo. Samahan toimii jo kaupallisilla kanavilla ja on toiminu jo vuosikausia, niin satelliitissa, kaapelissa kuin uusimpana antennissakin. Eli kansa miettisi tuon ryöstöveron luomisen myötä että miksi minä maksaisin kun en katsokkaan ja kun jos maksan vaikka mtv3 maxia niin se on kätevästi tuollasella kortilla... eli konsepti on olemassa mutta sitä ei käytetä. Tämä on Lintilän esityksen kompastuskivi - se HUOKUU sitä tyypillistä suomalaista ryöstömentaliteettia. Nehän siis tietää että yle kaatuisi siihen paikkaan jos se laitettaisiin maksukortin taakse. Nuoret jättäisi tilaamatta hetialkuun ja tilaisi vain maikkarikortteja josko niitäkään. Ja ne eläkeläiset kapinoisi hankaluuden vuoksi ja kun ne saavat laitteensa toimimaan niin kuolevat pois... Tämän vuoksi maksukortti ei siis ole vaihtoehto. Jäljelle jää nykyinen paska systeemi onneksi vielä paskemman systeemiehdotelman sijaan. Sitten kolmas vaihtoehto on tietty se verovaroista budjetoiminen. Siihen on hallinto jo olemassa, korottaisi kunkin veroprosenttia jotain 0,2% yksikköä. Tässäkin on tietty se alkuperäinen ongelma - entäs jos en katsokkaan. Noh tietty ei mulla syöpääkään ole enkä käytä ihan täysillä terveyspalveluja - silti maksan niistä jatkuvasti veroeuroina toivoen silti ettei kyseisiä palveluita koskaan tarvitsisi... Tuo ehdotelma olisi ollut sikälikin rahastusta että kun nykyinen televisiolupatarkastusjärjestelmä ei oikein toimi. Yle mielellään antaisi moisille kenkää perseelle, kun eihän ihmiset päästä niitä enää sisään. Mutta jotenkin ne fyffet on käärittävä. Sitä jaloa taitoa tässä maassa osataan kyllä harjoittaa - oli se moraalisesti oikein tai ei...