lauantai 23. tammikuuta 2010

Uutisia uusintoina ja näköradion paluu

Tuntuuko sinusta joskus, että uutiset toistavat itseään? Samat aiheet toistuvat tunnista toiseen. Vaikka YLE lähettäisi samat uutiset kahteen kertaan, kukaan ei huomaisi mitään.

Itse asiassa YLE lähettää uutisia uusintana. Yllätyin, kun autoradiosta kuului "Hyvää keskipäivää Ylen uutisista", vaikka kello oli jo puoli yksi. Selvisi, että YLE Puhe lähettää klo 12:30 uusintana uutiset, jotka olivat tulleet pääkanavalta jo puolta tuntia aikaisemmin. Aikamerkkiä ei sentään lähetetty uusintana.

Uutisten kierrättäminen tuo YLElle säästöjä. Ja mikäs siinä, turha toistaa papukaijan tavoin samoja uutisia tunnista toiseen. Kukaan ei huomaa eroa, vaikka samoja lähetyksiä ajettaisiin ulos useampaankin kertaan. Ei maailma niin nopeasti muutu.

YLE kierrättää sisältöä myös toisella tavalla. Television ajankohtaisohjelmia ajetaan Puhe-kanavalla pelkkänä äänenä. Toimiihan se niinkin, mutta kieltämättä kuulijalle jää hieman valju olo. Tähänkö digitalisointi ja kanavamäärän lisääminen johtavat? Mitä järkeä on tehdä ohjelmaa televisioon, jos se voidaan yhtä hyvin ajaa ulos pelkkänä äänenä? Televisiosta käytetty vanha näköradio-nimitys saa menettelyssä aivan uuden merkityksen.

Näitä suomenkielisiä säästöjä kuunnellessa tuntuu kohtuuttomalta, että ruotsinkieliset eivät olisi valmiita säästämään mistään.

12 kommenttia:

hdmi kirjoitti...

Jos 24 tuntia pitää täyttää pelkällä puheella, niin on ihan järkevää ottaa tv-ohjelmat avuksi. Useimmat ajankohtaisohjelmat eivät muutu miksikään vaikka niitä vain kuuntelisi.

Yle Puhe on mainio kanava. Se niin herättää kuin nukuttaakin. Kelloradiossani en tarvitse muita asemia.

Anonyymi kirjoitti...

Petteri, jos sinulla on aikaa katsastaa uutistarjontaa vaikkapa 2 * 24 tuntia ajassasi, niin huomaat, että eipä paljon uutisaaiheet vaihdu - eikä uutisten nuottikaan vaihdu. Mitä nyt joskun joku maanjäristys otsikoihin tuppaa.

Siis uutiset ovat latistuneet suuren määränsä vuoksi.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Uutisia kyllä olisi, maailmassa tapahtuu koko ajan.

Koneisto on vain rakennettu sillä tavalla, että kynnyksen ylittää pieni määrä uutisia kerralla ja niitä sitten toistetaan lähetyksestä toiseen, kaikilla kanavilla. Todellista omaa uutishankintaa on erittäin vähän, koska se on kallista.

Anonyymi kirjoitti...

Pian kaksi vuotta ilman televisiota eläneenä olen pitänyt radioita ja etenkin sen YLE:n kanavia (ikää kun jo 60v.) "seuralaisenani" 8-14 h/vrk. Uutis- ja muidenkin uusintojen määrä pitää äijän niin lämpöisenä, ettei juuri pakkasillakaan palele.
Puheohjelmissa kuuntelee mielellään fiksuja ihmisiä kuten vaikkapa professori Leena Palotietä eilen. Mutta kun lähetys on ainakin kuudes uusinta puolen vuoden sisään, pistää miettimään.
Keskiverto suomalainenhan kuuntelee radiota vain reilut kolme tuntia päivässä ja olen siten radion suurkuluttaja. Mutta silti, jotain tolkkua uusintojen määrään. Ellei niin tapahdu, sulkeutuu sitten sekin mediakanava.

Sitä ennen kuitenkin, viimeistään mediamaksun toteutuessa, hankin pari digiboksia ja valjastan ne tallentamaan YLEN:n kolmea radiokanavaa (YLE Ykkönen, Radio Suomi ja Yle Puhe) suoraan digitaaliseen muotoon 24/7. Kun viikon matsku on kovoilla, on siiitä käsittääkseni mahdollista aika helpostikin analysoida uusintojen ja uustuotannon osuus?
Veikkaanpa ettei uustuotannon (mikä tietenkin maksaa, ymmärrän) määrä ole edes kolmannesta kokonaislähetysajasta!

Anonyymi kirjoitti...

Yle Puhe on parasta mitä radiossa on tapahtunut pitkiin aikoihin. Moni keskusteluohjelma toimii pelkkänä äänenä loistavasti, etenkin kun juontaja kertoo olennaisen siitä mitä emme näe. Sen sijaan en näe mielekkäänä sitä että nämä siirrettäisiin vain radioon, kun televisiossa tavoittavuus on huomattavan paljon parempi.

hdmi kirjoitti...

"Sitä ennen kuitenkin, viimeistään mediamaksun toteutuessa, hankin pari digiboksia ja valjastan ne tallentamaan YLEN:n kolmea radiokanavaa (YLE Ykkönen, Radio Suomi ja Yle Puhe) suoraan digitaaliseen muotoon 24/7. Kun viikon matsku on kovoilla, on siiitä käsittääkseni mahdollista aika helpostikin analysoida uusintojen ja uustuotannon osuus?"

Ehkä sen helpomminkin voisi analysoida :)
Noista kolmesta vain Yle Puhe on kuultavissa digiboksilla.

Anonyymi kirjoitti...

Pahoitteluni "hdmi":lle epätarkasta kommentistani. Olen kuitenkin ymmärtänyt niin, että jos ja kun saan mainitsemieni kolmen radiokanavan - vaikkapa vain analogisen sisällön koneelleni talteen, on se siellä ykkösinä ja nollina. Minkä jälkeen tuon materiaalin identtiset osat voi löytää nykytekniikan suomin mahdollisuuksin.

"hdmi" on kovin salaperäinen kirjoittaessaan, "Ehkä sen helpomminkin voisi analysoida :)".
Otan mielelläni neuvoja vastaan jos se blogin pitäjälle sopii eikä ihan maltaita maksa ;)

Aali kirjoitti...

Liityn Yle Puheen kehujiin. Löysin kanavan jokunen vuosi sitten ja edelleen olen samaa mieltä jonkun aikaisemman kommentoijan kanssa että se on parasta mitä radiolle on tapahtunut pitkään aikaan. Työmatkoilla kuuntelen edellisiltojen TV-ajankohtaisohjelmat, eikä kuvan puute häiritse lainkaan.

Anonyymi kirjoitti...

miksi ei:)

Petteri Järvinen kirjoitti...

YLE Puheen kannattaja minäkin olen, mutta silti ajatus uutisten lähettämisestä uusintana (ilman, että kuuluttaja varoittaa tästä) tuntuu erikoiselta. Uusintana lähetettävät uutiset eivät ole uutisia.

YLE Puhe lähettää näköjään aamulla uutiset televisiosta, ei radiosta. Yllätyin, kun aamulla klo 7 Puheelta kuului eri uutiset kuin samaan aikaan YLE Suomesta.

YLEn kanavia voi muuten nauhoittaa näppärästi internetin kautta VLC-ohjelmalla suoraan kiintolevylle mp3-tiedostoon. Viikko sitten lauantai-iltana nauhoitin tällä tavalla Metropolitanista lähetetyn Carmenin (ja vielä etäyhteydellä käynnistettynä, koska kotona sattui silloin olemaan vain mobiilidata :-). Eli ei huolta, vaikka DVB-verkossa lähetetäänkin aivan vääriä radiokanavia.

hdmi kirjoitti...

"Olen kuitenkin ymmärtänyt niin, että jos ja kun saan mainitsemieni kolmen radiokanavan - vaikkapa vain analogisen sisällön koneelleni talteen, on se siellä ykkösinä ja nollina. Minkä jälkeen tuon materiaalin identtiset osat voi löytää nykytekniikan suomin mahdollisuuksin.

"hdmi" on kovin salaperäinen kirjoittaessaan, "Ehkä sen helpomminkin voisi analysoida :)".
Otan mielelläni neuvoja vastaan jos se blogin pitäjälle sopii eikä ihan maltaita maksa ;)"

Uusinta voi olla parin vuoden takaa, joten sinulla pitäisi olla valtava määrä dataa identtisen osan löytämiseksi.

Tarkoitin helpommalla tavalla vaikka ohjelmatietojen tutkimista ja sitten satunnaisella tai jatkuvalla kuuntelulla rastitaan uusinnat. Useimmiten kuuluttaja siitä ilmoittaa.

Anonyymi kirjoitti...

"Uusinta voi olla parin vuoden takaa, joten sinulla pitäisi olla valtava määrä dataa identtisen osan löytämiseksi."

Totta. YLE kuitenkin kierrättää myös uudempaa materiaaliaan po. kolmella kanavalla. Ja koskapa radio on viime vuodet ollut netin lisäksi lähes ainoa seuralaiseni, uskallan jo sen perusteella väittää uustuotannon osuuden olevan mitätön. Mutta aika näyttää saanko tulevista tallenteistani mitään osuusprosentteja irti.

"Tarkoitin helpommalla tavalla vaikka ohjelmatietojen tutkimista ja sitten satunnaisella tai jatkuvalla kuuntelulla rastitaan uusinnat. Useimmiten kuuluttaja siitä ilmoittaa".

Toki lehtien ohjelmatiedot antavat osviittaa tulevasta ohjelmatarjonnasta. Samoin netistä löytyvät ohjelmakartat. Niistä ei kuitenkaan käy ilmi, että esim. klo XX.XX kuultava "Reseptori" lähettiin tällä kanavalla viimeksi eilen kahdesti ja kanavalla Y toissapäivänä myös kahdesti. Eivätkä kuuluttajatkaan kaikkia edellisiä uusintakertoja luettele (tuskin niistä kaikista ovat tietoisiakaan?). Viimeisimmän kyllä useimmiten. Ja sen, että ohjelma on kuultavissa uusintana vielä tänä iltana klo XX.XX ja sen lisäksi Yle Areenalla.

Petteri Järvisen mainitsema VLC on näppärä väline ohjelmien tallentamiseen omalle koneelle. Ollut itselläkin käytössä vuosikaudet. Myöskin japanilaistaustaista, GetASF-stream- ohjelmaa olen testausmielessä käyttänyt, sen avulla kun löytää "hieman sivummallakin" olevat streamit :) Sen etäkäytöstä en tiedä, mutta eiköhän sekin ammattilaiselta onnistu jos vaikkapa Carmen olisi karussa kuten tämän kirjoittajalta.

Onneksi kuitenkin kevättä kohti mennään ;)

Website Security Test