maanantai 28. joulukuuta 2009

Joulun jälkeen hävettää

Aina joulun jälkeen hävettää. Roskalaatikot pullistelevat lahjapapereita ja pakkausjätettä. Lapset ovat saaneet barbeja ja transformereita, joiden osat on kiristetty paikoilleen rautalangoilla. Työ on tehty Kiinassa ja Vietnamissa lapsityövoimalla. Näillä lapsilla ei ole mitään asiaa leluhin, joita he kokoavat länsimaisten lasten joululahjoiksi.

Niiden tuoma ilo on lyhytaikainen. Nyt, kun joulusta on jo neljä päivää, lapset ovat ehtineet jo kyllästyä suurimpaan osaan lahjoista ja miettivät, mitä toivoa ensi jouluksi. Osa leluista on ehtinyt jo hajota, ensimmäiset kannettu roskiin pakkauslaatikoiden seuraksi. Lahjat muuttuvat jätteeksi ennätysvauhtia. Joulu on vuoden pahin ympäristökuormitus.

Vaikea uskoa, että joulu on myös länsimaisen kristinuskon tärkein juhla. Muiden uskontokuntien edustajat katsovat meitä luultavasti hämmentyneenä ja halveksien. Enkä yhtään ihmettele.

Aikuisilla on omat lelunsa. Tämän joulun todellinen turhake on sähköllä toimiva tuikkukynttilä:



Sähkö tuottaa valon, joka näyttää välkkyvän liekin lailla. "Kynttilä" on tietenkin turvallinen, koska siinä ei ole oikeaa tulta, ja vaivatonkin, koska sitä ei tarvitse sytyttää eikä sammuttaa. Riittää, kun kääntää virtakytkintä laitteen pohjassa. Sähköinen kynttilä on hyvin linjassa muun joulun kanssa. Joulu toimii sähköllä.

Valitettavasti tuikut toimivat litium-paristoilla ja siksi kynttilän pohjassa on pieni symboli, joka varoittaa heittämästä tuikkuja muiden roskien sekaan. Paristo on ongelmajätettä ja pitäisi viedä kierrätykseen, ei luontoon. Mutta juuri sinne sähkötuikut päätyvät, sillä harva viitsii edes tutkia kynttilöiden pohjaa saati noudattaa ohjeita.

Tule joulu kultainen... no, onneksi siihen on taas vuosi aikaa.

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kristinuskon tärkein juhla on pääsiäinen.

Joulu on toki kaikkein näkyvin kristillinen juhla koko länsimaisen kulttuurin näkökulmasta.

Anonyymi kirjoitti...

Syyllistäminen on näpäärä keino. Sen avulla länsimaalaiset on saatu häpeämään omia saavutuksiaan, joiden ansiosta meillä on ennen näkemätön elintaso, ihmisoikeudet jne jne..
Tuon ansiosta myös kehitysmaiden lapsilla on mahdollisuus parempaan elämään. Vaikka he saavatkin ns. "hikipajoissa" länsimaalaisittain huonoa palkkaa, niin se on kuitenkin iso askel heillä parempaan päin. Heidän vaihtoehdot tuolle kun ovat lähinnä raskaat maatyöt tai prostituutio.

Petteri Järvinen kirjoitti...

>Kristinuskon tärkein juhla
>on pääsiäinen.

Ortodokseille on, muista on vaikea sanoa. Wikipedian mukaan "Joulu on kristikunnan suurin juhla".

>Syyllistäminen on näpäärä keino.

Nykyään on muotia hokea, ettei saa syyllistää. Miksei? Eikö kukaan enää tee mitään väärää? Vai eikö kukaan vain halua tuntea syyllisyyttä ja siksi vika on aina etsittävä ulkopuolelta?

Globalisaatiolla on hyviä ja huonoja puolia. Vaikea sanoa, onko esimerkiksi Kiinan nykyinen muutos hyvästä vai pahasta. Elettiin siellä ennenkin, paikallisella kulttuurilla on pidemmät perinteet kuin meillä länsimaissa. Kansa näyttää kuitenkin haluavan lisää kulutusta ja länsimaista elintasoa.

Timo Suvanto kirjoitti...

Onhan Petteri itsekin syyllistetty ja ei ainoastaan varkaaksi vaan suorastaan moraalittomaksi varkaaksi. Tosin moraaliltaan korkeita varkaita taitaa hiipiä vain Kaardemumman yössä.

Anonyymi kirjoitti...

Ortodokseille on, muista on vaikea sanoa. Wikipedian mukaan "Joulu on kristikunnan suurin juhla".

Hämmentävää, miten arvostettu tietokirjailijakin uskoo kritiikittä asioita, joita Wikipediassa kirjoitetaan.

Tuo suomalaisesta Wikipediasta lainaamasi kohta on melkoisessa ristiriidassa englantilaisen Wikipedian kanssa:

Easter (Greek: Πάσχα) is the most important annual religious feast in the Christian liturgical year

Hieman lähdekritiikkiä peliin, Petteri. Ei kaikki mitä internetissä kirjoitetaan ole totta.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Öh, ensin kritisoit Wikipediaa lähteenä ja sitten käytät sitä kuitenkin itse?

Sattuneesta syystä tiedän jotain lähdekritiikistä. "Tärkein" tai "suurin" juhla eivät ole faktoja, vaan mielikuvia ja käsityksiä. Ei ole mitään lähdettä, joka asettaisi juhlat järjestykseen - eikä asialla edes ole merkitystä alkuperäisen kirjoituksen kannalta.

Paula kirjoitti...

Hei,

Wiki sanoo tosiaan joulun olevan suurin juhla, pääsiäisestä tosin sanotaan "kirkkovuoden vanhin ja tärkein juhla". Tässä saattaa olla jotain epätarkkuutta tai huolimatonta sananvalintaa joulun kohdalla ja on yleinen (vaikka pikkutarkan ihmisen korvissa epätarkka) käsitys juuri joulun merkityksestä tärkeimpänä juhlana kristinuskossa.

Joulu on ainakin kyllä näkyvin juhla, mutta pääsiäinen sen sijaan on katolisessa (ja mainitsemassasi ortodoksisessa) kirkossa yksinkertaisesti tärkein juhla. Ev.lut.-kirkko käsittää asian ymmärtääkseni samalla tavalla, vaikka mitään lähdettä minulla ei tähän hätään siitä ole antaa.

Ehkä näiden pyhien keskeisin asia ei ole kuitenkaan niiden tärkeysjärjestys: sekä Kristuksen syntymän juhla että kuoleman ja ylösnousemuksen juhla kuuluvat kirkkovuoteen ja kristinuskoon. Pääsiäistä on kuitenkin kristikunta viettänyt kauemmin.

Muutoin kiitos tästäkin kirjoituksestasi blogissasi, vaikka vähän sivuraiteille tässä keskustelussa näemmä on mentykin :)

Janne Pirinen kirjoitti...

Näkyi jouluna tuolla hautuumaalla palavan vielä tuhansia muovikuorisia metallikantisia steariini/parafiinikynttilöitä, ei juurikaan noita turhakkeita. Maailma on siis vielä turvassa.

Erno kirjoitti...

Itse sain lapsuudessa veljeni kanssa (omasta toivomuksesta) lähes pelkästään legoja. 5-6 vuoden ajan kaikki joulu-, synttäri- ja nimpparilahjat olivat legoja. Nyt niitä on sitten muutama kassillinen olemassa. Kyllä niillä leikittiin silloin ja nuo technic palikat ovat vielä yli 10 vuotta myöhemmin edelleen käytössä, kun niistä nyt vain on kiva räpeltää kaikkea välillä. Lelujakin on erilaisia.

Legot (ainakaan vanhemmat palikat) eivät leiki lapsen puolesta, jokin automatisoitu robotti (tai leffa) ei anna leikkijälle hirveästi sanavaltaa.

Ehkä legot veivät minutkin insinööritielle ;)

Petteri Järvinen kirjoitti...

Legot ovatkin leluja parhaasta päästä: kestäviä, keskenään yhteensopivia ja mielikuvitusta innostavia. Valitettavasti legojen kulta-aika taitaa olla takana päin. Mecanotkin ovat hävinneet, vaikka ne olivat aikoinaan joka pojan unelmia.