torstai 19. marraskuuta 2009

Onko kiire vai mennäänkö julkisilla?

Ruuhkamaksuilla halutaan ohjata ihmisiä julkisten liikennevälineiden käyttöön yksityisautoilun sijaan. Ajatus on, että autolta perittävä muutaman euron pääsymaksu saa ihmiset vaihtamaan junaan tai bussiin. Mahtaako logiikka toimia?

Lisämaksu saattaa vähentää tarpeetonta oman auton käyttöä, mutta työasioissa autolle ei juuri ole vaihtoehtoa – ellei sitten työpaikka satu olemaan aivan ydinkeskustassa, kuten kansanedustajilla ja toimittajilla. Heiltä työasiat päivän aikana hoituvat mukavasti taksilla. Valitettavasti vain harvat ovat näin etuoikeutetussa asemassa.

Jos työpaikka on keskustan ulkopuolella, ja työmatkalla joutuu vielä hakemaan lapset hoidosta ja käymään kaupassa, autolle ei juuri ole vaihtoehtoa. Tai tietysti sille on, mutta vaihtoehtoon turvaudutaan vain pakosta. Kyse ei ole rahasta: vaikka joukkoliikenne olisi ilmaista, se ei pystyisi kilpailemaan oman auton kanssa. Sen sijaan ne, jotka nytkin käyttävät julkisia, matkustaisivat niillä entistä enemmän.

Sitäpaitsi lähijunat ovat käytännössä ilmaisia. Vielä kertaakaan kukaan ei ole tarkastanut lippuani. Pummilla matkustamisen täytyy olla erittäin helppoa ja kannattavaa.

Kokeilin viime viikolla julkisten liikennevälineiden käyttöä oman auton sijaan. Tulos oli lohduton: vaikka minulla on viiden minuutin kävelymatka lähijunan asemalle, sen käyttö lisäsi matkaan kuluvan ajan moninkertaiseksi.

Erityisen yllättynyt olin siitä, että jopa pitkällä matkalla oma auto voittaa junan selvästi. Matka puhumaan Hämeenlinnassa sijaitsevaan Vanajanlinnaan kesti julkisilla välineillä 2,5 tuntia. Omalla autolla olisin lähtenyt matkaan runsasta tuntia aikaisemmin. Junaa käyttäessä oli pakko valita aikainen lähijuna, joka jätti riittävästi pelivaraa kaukojunaan vaihtamiseen. Hämeenlinnan asemalla sai sitten vielä odottaa taksia aamupakkasessa.

Työmatkaan kuluvan ajan pidentyminen laskee tuottavuutta. Se ei olisi ongelma, jos pidennys koskisi kaikkia samalla tavalla. Yleensä niin ei ole, joten oman auton käyttö ei ole pelkkä mukavuustekijä vaan myös kilpailuetu. Aika on rahaa.

Onneksi tilanne ei ole aivan näin synkkä joukkoliikenteen kannalta. Työpaikkoja ja asutuskeskuksia voidaan suunnitella nauhamaiseksi, jotta liikkuminen julkisilla välineillä helpottuu. Uusi tekniikka helpottaa aikataulutietojen välittämistä kännykkään tai suoraan koteihin. Jos juna on myöhässä, ei tarvitse lähteä kotoa turhan aikaisin asemalle hytisemään.

Tekniikka auttaa hyödyntämään junassa tai bussissa vietettyä aikaa, siksi nopea laajakaista pitäisi saada kaikkialle. Junassa yhteydet toimivat edelleen huonosti, koska vaunun metallikuori eristää signaalin tehokkaasti. Yllätyin, ettei edes herkkä gps-vastaanotin löytänyt sijaintia junan ikkunan läpi, vaikka lentokoneessa se ei ole mikään ongelma.

Pitää kuitenkin muistaa, että yleensä näistä eduista puhuvat valkokaulustyöntekijät. Enemmistö kansalaisista on suorittavassa työssä: rakennusmiehinä, sairaanhoitajina, leipureina, opettajina, poliiseina. He eivät pysty hyödyntämään matka-aikaa muutoin kuin lukemalla tai kuuntelemalla vaikka kielikurssia mp3-soittimesta. Ja jos joutuu lähtemään aikaisella junalla, parasta ajankäyttöä kaikille on nukkuminen.

Eilen itselleni osui positiivinen kokemus joukkoliikenteestä: kolme tilaisuutta peräkkäin Helsingin keskustassa. Laskin, että pelkkä pysäköinti olisi tullut maksamaan päivässä n. 60 euroa. Junamatka maksoi vain kymmenesosan ja oli jopa nopeampi, koska molemmat matkat osuivat ruuhka-aikaan.

Polkupyörä on mukava liikkumisväline ja pyöräilijät otetaan aiempaa paremmin huomioon myös liikennesuunnittelussa. Omin voimin liikuttaessa matka-aika pitenee moninkertaiseksi, mutta muut edut korvaavat sen. Hyötyliikunta on terveellistä ja lisää työtehoa päivän aikana. Ilmaston lämpeneminen todennäköisesti pidentää pyöräilykautta Suomessa. Mutta tämäkään etu ei ole yksiselitteinen: haluaisin nähdä edes yhden tilaston siitä, kuinka kalliiksi yhteiskunnalle tulevat työmatkapyöräilijöiden onnettomuudet ja kävelijöiden liukastumiset.

Joukkoliikennettä voidaan kehittää parantamalla poikittaisyhteyksiä ja tihentämällä vuorovälejä. Mutta julkinenkaan liikenne ei ole mikään taikasana. Mitä parempaa joukkoliikenteestä tehdään, sitä enemmän sen haitat lähestyvät yksityisautoilua. Joukkoliikenteen hyöty tulee juuri siitä, että se on epämukavaa. Lopullisena tavoitteena ei olekaan lisätä joukkoliikennettä vaan vähentää liikkumisen tarvetta.

Jatkossa liikennettä on kehitettävä pragmaattiselta eikä ideologiselta pohjalta. Tosiasioiden tunnustaminen on yhä viisauden alku.

3 kommenttia:

Teemu kirjoitti...

Postauksen kritiikin kärki mielestäni ei kohdistu joukkoliikenteeseen vaan huonoon kaavoitukseen. Espoo on kaavoitettu typerästi, lätkitty taloryppäitä sinne tänne hujan hajan kauas työpaikoista, päiväkodeista ja palveluista. Meillä päiväkoti on 100 metrin päässä kotiovesta ja kauppa 300 metrin päässä; töihin pyöräilen 7 kilometriä. Möin oman auton pois koska siitä aiheutui niin paljon vaivaa ja kustannuksia.

Matti kirjoitti...

Kysymys on myös kustannuksista. Esim. Kouvolan ja Helsingin väli taituu nykyään junallakin (aikataulut www.vr.fi) nopeimmillaan Pendolinolla 1,33 tunnissa mutta maksaa edestakaisin lähes 70 euroa edestakaisin. Autolla saa tuolla bensaa kahteen edestakaiseen matkaan. Vaikkei ainoa kustannus niin silti. Ps. huomaa heti kuinka vilkasta mielipiteen vaihtoa kun on Petteri Järvisen loki. Meikäläsen lokiin http://www.mattikitunen.blogspot.com/ ei vuoden aikana kukaan ole kirjoittanut mitään. Siellä ei muista itsekään käydä edes viikoittain.

Petteri Järvinen kirjoitti...

70 euroa on kova hinta junamatkasta, mutta autoilussa bensa on vain puolet kustannuksista.

Juna on nopea vain silloin, kun aikataulut osuvat yksiin eikä liityntäliikennettä tarvita.

Jos matkan pituus on <300 km oletan, että oma auto voittaa nopeudessa, auton hinnasta riippuen myös kustannuksissa. Tilanne on epätyydyttävä, joten sitä voi korjata kahdella tavalla: joko nostamalla oman auton käytön hintaa tai parantamalla julkisen liikenteen palvelua.

Website Security Test