tiistai 7. heinäkuuta 2009

Hesari paljastaa: kotitalousvähennystä käyttävät ennen muuta isotuloiset

Juuri kun pääsin kehumasta Hesaria lehti julkaisi "uutisen", jonka mukaan Kotitalousvähennystä käyttävät ennen muuta isotuloiset. Se vasta yllätys olisikin, jos sitä käyttäisivät ensi sijassa pienituloiset. Tällainen juttu kertoo enemmän toimittajasta itsestään kuin todellisuudesta.

Lienee aika selvää, että parempituloisilla on a) enemmän rahaa ostaa palveluita, b) isommat asunnot, joihin teetetään remonttia (vuokra-asunnoissa sen tekee yleensä omistaja, ei vuokralainen) ja c) usein vielä pidemmät työpäivät ja vähemmän vapaa-aikaa. Tämän tiedän Hesaria lukemattakain.

Itse olisin otsikoinut jutun toisin, ja sisältö olisi silti säilynyt samana: Kotitalousvähennys työllistää eniten pienituloisia.

Toimittajan oma maailmankatsomus on yksi asia, mutta eniten minua hämmästytti aiheesta verkkosivulla herännyt keskustelu. Kirjoittajien enemmistö tuntui olevan sitä mieltä, että parempituloisten ostamat palvelut ovat epäoikeudenmukaisia ja vääriä. Heidän mielestään olisi parempi, että yhteiskunnan varoilla koulutuksensa hankkinut lääkäri, juristi tai insinööri tekisi vähemmän oman alansa töitä ja käyttäisi enemmän aikaa siivoukseen ja remontointiin. Eihän tässä ole mitään järkeä!

Käyn parturissa, koska en osaa itse leikata hiuksiani. Pari vuotta sitten teetin kylpyhuoneremontin, koska en itse osannut tehdä sitä. Tein senkin ajan mieluummin oman alani töitä. Toiminko siis moraalittomasti?

Suomalainen yhteiskunta voi menestyä vain työtä tekemällä. Kotitalousvähennyksen tavoitteena on vähentää pimeän työn määrää ja lisätä lähipalveluiden kysyntää. Jos näin käy (käykö? - siinä olisi ollut toimittajallekin todellinen tutkimuksen kohde), vähennys on varmasti kannattava. Raha kiertää ja kaikki voittavat. Erilaiset yhteiskunnan maksamat tuet ja avustukset eivät synny tyhjästä, vaikka monet näyttävät näin kuvittelevan.

Entä mitä pitäisi ajatella Hesarin gallupin otsikosta: Sopiiko kotisiivooja suomalaiseen elämäntyyliin? Mikä ihme on suomalainen elämäntyyli? Tekisi mieli kuvata perinteistä suomalaista elämäntyyliä, mutta siteeraan sen sijaan nimimerkkiä "Kalatkin Vedestä":

Jos kysytään, että sopiiko kotisiivooja suomalaiseen elämäntyyliin, niin vastaus on ei. Suomalaiseen elämäntyyliin sopii työttömänä olo ja pullojen kerääminen pusikosta lauantaiaamuisin. Hyvätuloiset raapii itse vessanpönttönsä ja vievät säästyneet rahat vaikka ulkomaille tai ostavat sillä hienomman auton tai muuta tuontitavaraa. Kaikki häviävät, mutta eipähän tarvitse kenenkään "alistua" toisen palvelijaksi.

Tämän vuoden alussa kotitalousvähennys laajeni myös tietoyhteiskuntapalveluihin. Vähennystä voi saada digiboksin asennukseen, antennitöihin, tietokonehuoltoon (jos korjaaja tulee kotiin) ja vastaaviin palveluihin. Pitäisikö nämäkin tehdä mieluummin itse? Vai onko it-tuki jotenkin eri asia kuin siivous ja remontointi?

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hesari kertoo artikkelissaan tutkimuksesta, joka on tehty kotitalousvähennyksen käyttäjistä. Tutkimustuloksista selviää, että isotuloiset käyttää vähennystä eniten ja pienituloiset vähiten. Ei kyse ole Hesarin paljastuksesta tai toimittajan arvomaailmasta.

Hesarin lukijakommentteja en jaksa kahlata, mutta hiukan kummallisena pidän järjestelyä, jossa työn ostava isotuloinen saa verovähennyksen ja työn tekevä pienituloinen maksaa veron saamastaan tulosta. Työllisyys lisääntyy ja verotulot kasvaa toki näinkin.

Zepa kirjoitti...

Jutun näkökulman selittää se, että suomalaiset elävät kateudesta, ja kateus käynnistää kivasti keskustelua lehden palstoilla.

Anonyymi kirjoitti...

Ei eletä kateudesta vaan tuen ehdot vaan on määritelty usein väärin, kansanedustajien tuloihin määriteltynä miten hommaa kannattaa pyörittää. Herrat saa palvelunsa itse osaamatta/ymmärtämättä miten homma pitäisi oikein tehdä. Ne on ne eniten normaalia maalaisjärkeä ymmärtämättömät vaatimassa tukea töihin, joita ei itse tosiaankaan ymmärrä ja menisi todennäköisin tehdyksi päin honkia, itse en ainakaan ostaisi kansanedustajan ennestään omistamaa asuntoa. Kapea on se älykkyyden osamäärä, joka maata hallitsee. 200*100 ja alle jäätäisiin pelottavan suurin eroin.

Janne Pirinen kirjoitti...

Vaikken käykään parturissa ikinä, olen kovasti samaa mieltä Petterin kanssa.

Website Security Test