Hovioikeuden Jippii-päätös

Hovioikeus antoi eilen päätöksen ns. Jippii-jutussa, jossa oli kyse kevään 2001 tapahtumista. Saan päätöksen käsiini vasta myöhemmin tänään, joten kommentoin asiaa toisen käden tietojen varassa ja teen sen vain muutaman tunnin yöunien jälkeen.

Asian uutisoinnista saa käsityksen, että joukko kieroja liikemiehiä yritti hyötyä 2000-luvun alun nettihuumasta. He vääristelivät tiedotteita saadakseen pörssikurssin nousuun ja päästäkseen myymään omat osakkeensa ennen romahdusta. Käräjäoikeuden osaamattomuuden vuoksi kaikki lähes 20 syytettyä vapautettiin aluksi, mutta eilisellä tuomiollaan hovioikeus korjasi asian ja antoi jutussa kovat tuomiot. Nyt talousrikolliset ovat saaneet ansaitsemansa rangaistuksen.

Olisi helppo uskoa, että juuri noin siinä kävi. Itse asianosaisena tiedän, että kuva on äärimmäisen yksipuolinen ja virheellinenkin.

Saunalahti perustettiin 1990-luvun lopussa. Nettiyhteyksien myynti, logot, soittoäänet, mobiilipalvelut ja laajakaista olivat todellisia tuotteita, joilla tehtiin miljoonien liikevaihtoa -- ja tehdään yhä. Kyse ei ollut mistään nettihypestä. Saunalahden liikeidea ja näkemys markkinoista osoittautui myöhemmin täysin oikeaksi, mistä osoituksena muutkin operaattorit omaksuivat sen.

Toisin kuin tänään, suomalaiset olivat tuolloin kehityksen edelläkävijöitä. Oli luonnollista, että osaamista lähdettiin viemään ulkomaille. Suomi suorastaan edellytti sitä. Samoin toimivat mm. Sonera, Elisa, eQ Online ja Satama Interactive.

Osana kansainvälistymistä Saksasta ostettiin talousvaikeuksiin ajautunut operaattori. Suunnitelmat olivat kunnianhimoisia, tietenkin. Tällaiseen hankkeeseen ei voi ryhtyä, ellei usko asiaansa täydestä sydämestä. Nuoret nettiajan pioneerit uskoivat. Ja niin pitikin uskoa. Yksikään yritys ei lähtisi Suomesta maailmalle kasvamaan ja kansainvälistymään ilman tällaista uskoa.

Taloudessa tapahtui kuitenkin vuonna 2001 romahdus, joka koski erityisesti nettiä. Alettiin puhua nettikuplan puhkeamisesta. Saksalaisen operaattorin haltuunotto vaikeassa tilanteessa epäonnistui eivätkä johdon ennusteet tulevasta kasvusta toteutuneet -- tai ne kyllä toteutuivat muutama vuosi myöhemmin, mutta ilman kansainvälistä liiketoimintaa. Netin, laajakaistan ja mobiilipalveluiden kehitys toteutui juuri niin kuin 2001 uskottiinkin.

Hovioikeus on nyt katsonut, että käytännöllisesti katsoen koko yhtiön toimiva johto, hallitus, talousosaston avainhenkilöt ja yksi Suomen kokeneimmista tilintarkastajista syyllistyivät keväällä 2001 raskaisiin talousrikoksiin.

Eniten hämmästyttää, miten hovioikeus voi päätyä samojen todisteiden perusteella täysin päinvastaiseen lopputulokseen kuin käräjäoikeus, joka syksyllä 2007 hylkäsi kaikki syytteet.

Helsingin Sanomien aamun pääkirjoitus tarjoaa yhden selityksen: "tapaukset osoittavat, että oikeuslaitoksen kyky käsitellä laajoja ja monimutkaisia talousrikosasioita on vielä horjuva". Kirjoituksessa viitataan TJ Groupin tapaukseen. Se oli kuitenkin kaikkea muuta kuin laaja tai monimutkainen. Kyse oli hyvin yksinkertaisesta asiasta: tiedottamisesta ja sisäpiirintiedon käytöstä. Loppuvaiheessa syytettyjäkin oli vain kaksi. Jippii-tapaus on paljon monitahoisempi ja laajempi, mutta ei niin paljon, että sen perusteella voisi epäillä käräjäoikeuden kykyä käsitellä asioita.

Mikä sitten selittää eron tuomioissa? Käräjäoikeus käsitteli juttua yli kolmen kuukauden ajan vahvistetussa, kahden tuomarin ja neljän lautamiehen kokoonpanossa, ja päätyi syytteiden hylkäämiseen. Toinen tuomareista, Antero Nuotto, kommentoi asiaa tänään samassa Hesarissa: "Kirjoitimme, mikä oli mielestämme näytetty ja mitä oli jäänyt näyttämättä".

Länsimaisen oikeuskäytännön mukaisesti syytetty voidaan tuomita vain siitä, mikä on pystytty näyttämään toteen. Näyttötaakka on syyttäjällä. Kaikesta päätellen hovioikeus on hyväksynyt ajatuksen, että jos kerran talousrikosten toteennäyttäminen on vaikeaa, näyttökynnystä voidaan alentaa. Miten voi todistaa sisäpiirintiedon hallussapitoa tai sen puuttumista? Tällä perusteella esimerkiksi ne Jippiin johtajat, jotka myyntikiellon päättyessä keväällä 2001 myivät osakkeitaan saadakseen osakaslainansa maksettua, on tuomittu sisäpiiritiedon väärinkäytöstä.

Itse en ole tässä joukossa, mutta voisin hyvin olla. Jos itselläni olisi ollut osakaslainaa, olisin tietenkin halunnut maksaa sen pois mahdollisimman nopeasti. Nyt oma tuomioni tuli pelkästä tiedottamisrikoksesta. Se on hämmentävää, sillä heti kiistanalaisen tiedotteen jälkeen ostin osakkeita. Miksi ihmeessä olisin halunnut nostaa pörssikurssia voidakseni ostaa osakkeita kalliimmalla?

Voi ajatella, ettei alle 10 000 euron päiväsakkotuomiolla ole merkitystä. Paljon suurempi taloudellinen rangaistus ovat ne noin 150 000 euron oikeudenkäyntikulut, jotka tuomion vuoksi jäävät maksettavakseni. Silti omat kuluni ovat sieltä halvimmasta päästä, koska olen 3,5 vuoden kuluessa käyttänyt asian hoitamiseen tavattoman paljon omaa aikaani. Yksin hovioikeudessa olin paikalla yli 30 istuntopäivänä. Näin pitkä prosessi tulee vastaajille kalliiksi, eikä sitä selitä pelkkä juristien käyttämä tuntihinta.

Hovioikeus hylkäsi kohdallani kolme syytettä neljästä. Tämän perusteella se olisi voinut määrätä osan kuluista valtion maksettavaksi. Ilmeisesti oikeus halusi näpäyttää vielä erikseen, koska se ei tällaista päätöstä tehnyt. Nyt joudun maksamaan kulut myös kaatuneiden syytteiden osalta.