torstai 12. helmikuuta 2009

Mihin ministeriö raidoistaan pääsisi?

Tekijänoikeusjärjestöt ja levy-yhtiöt ovat jo vuoden verran ajaneet aktiivisesti esittävien taiteilijoiden suoja-ajan pidentämistä 50 vuodesta 95 vuoteen. Jos siis muusikko soittaa levyllä 20-vuotiaana, hänellä olisi oikeus saada osuutensa sen myyntituloista aina 115-vuotiaaksi asti. Soittaja itse on todennäköisesti kuollut jo aikapäivää sitten, joten hyöty tulisi hänen perikunnalleen.

Montako ikivanhaa levyä myydään tänään niin paljon, että niistä kertyisi esittäjille mitään jaettavaa? Säveltäjien tilanne on ihan toinen: suosittua hittibiisiä saatetaan levyttää uusina versioina hyvinkin pitkään. Beethovenin ja Mozartin teoksista ilmestyy uusia versioita jatkuvasti, vaikka sävellykset ovat yli 200 vuotta vanhoja.

Jos muusikko soitti aamulla studiossa levyn taustoja ja heitti illalla keikan klubilla, jälkimmäisestä maksettiin kertakorvaus -- mutta ensimmäisestä soitosta pitäisi saada rahaa 95 vuoden ajan?

Uudistuksen todellisia hyötyjiä ovatkin levy-yhtiöt. Joillakin yksittäisillä äänitteillä voi olla taloudellista arvoa ja kun valikoima on riittävän laaja, pienistäkin puroista kasvaa levy-yhtiöille jonkinlainen tulovirta. Musiikin käyttäjille kohtuuttomat suoja-ajat tuottavat kuitenkin ongelmia. Niistä kertoo esimerkiksi Yleisradion äänitearkistossa työskentelevä Pekka Gronow blogissaan.

"Vanhoista" levyistä erityistä arvoa on Beatlesin ja Elviksen varhaisella tuotannolla, jonka julkaisusta tulee kohta kuluneeksi 50 vuotta. Viis soittajista, mutta levy-yhtiöt eivät halua luopua näiden levyjen myyntituloista.

EU on pitkällisen väännön jälkeen taipumassa siihen, että suoja-aika pitenee vaaditun 95 vuoden sijasta "vain" 70 vuoteen. Käytännössä lyhennyksellä ei ole mitään merkitystä, sillä 20 vuoden päästä järjestöt hankkivat taas uuden pidennyksen. Periaatteena on, ettei kerran tehdyn teoksen tai sen esittäjien oikeudet saa enää koskaan vanheta. Sisältö oikeuttaa jälkipolvet ikuiseen rahastukseen itse tekijän kuoleman jälkeenkin.

Tämä kaikki on sinänsä vanhaa asiaa. Uutta oli lause, joka osui silmiini viime viikon Hesarissa: "Suuri valiokunta moittii perjantaina antamassaan lausunnossa opetusministeriötä siitä, miten eduskuntaa on pidetty ajan tasalla tässä asiassa. Valiokunnan mielestä on mahdollista, että Suomen vaikutusmahdollisuudet ovat sen vuoksi huonontuneet oleellisesti."

Kun muistelee opetusministeriön toimintaa vuoden 2005 tekijänoikeuslain valmistelussa sekä sitä edeltäneissä päätöksissä, nousee mieleen vanha sanonta: mihin seepra raidoistaan pääsisi?

3 kommenttia:

Janne Pirinen kirjoitti...

"Kun muistelee opetusministeriön toimintaa vuoden 2005 tekijänoikeuslain valmistelussa sekä sitä edeltäneissä päätöksissä, nousee mieleen vanha sanonta: mihin seepra raidoistaan pääsisi?"

Eikös tuossa Lex Karpelan käsittelyssä käynyt samoin kuten tässä Lex Lindenissä (ent. Lex Nokia)? Vai pettääkö keski-ikäisen muisti...

- Ensin perustuslakivaliokunta pyysi lausuntoja lakiasiantuntijoilta.
- Lakiasiantuntijat osoittivat lakien aukot.
- Perustuslakivaliokunta ei korviaan lotkauttanut kummassakaan tapauksessa.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Päinvastoin, perustuslakivaliokunta vaati monia muutoksia, mutta sivistysvaliokunta toteutti niistä vain osan. Perustuslakivaliokunta mm. piti perusoikeuksien vastaisena sitä, ettei omistamastaan levystä saa tehdä kopiota.

Tästä huolimatta eduskunta hyväksyi lain.

Janne Pirinen kirjoitti...

No näin se keski-ikäisen muisti pettää...

Website Security Test