keskiviikko 7. tammikuuta 2009

Kokeilussa Canon 5D Mark II



Työni puolesta kokeilen paljon erilaisia laitteita ja ohjelmia. Niistä, joista en kirjoita lehteen, kerron kokemuksia ja havaintoja tässä blogissa.

Viime syksynä julkistettu Canon 5D Mark II on odotettu seuraaja alkuperäiselle 5D:lle. Noin 2500 euron hinta (pelkkä runko) kertoo, ettei kyse ole jokahenkilön järkkäristä. Toisaalta: täyden koon kenno ja 21 megapikselin tarkkuus tekevät siitä lähes edullisen -- se Canonin toinen täyden kennon malli maksaa nimittäin 6995 euroa.

Täyden koon kenno mahdollistaa hyvän erottelukyvyn ja alhaisen kohinan suurillakin herkkyyksillä. Nikonin esimerkkiä seuraten Canon on venyttänyt ISO-arvoja aina 25600 asti, mutta 6400 on ainakin 5DM2:ssa raja, jonka yli ei kannata mennä kuin hätätapauksissa. Omien kokeilujeni perusteella 3200 antaa oikein siistin kuvan ja 6400 on sekin vielä täysin käyttökelpoinen.

Vertailukohtana oli lähinnä oma 40D-mallini. Siihen nähden 5Dm2 on lähes samankokoinen ja -näköinen. Takaseinän painikkeet on järjestetty pystyyn, mutta muutoin käyttö on entisellään. Tottunut canonisti on siitä hyvillään, uusi käyttäjä tai Nikonista siirtyvä ei ehkä niinkään. Toisaalta valikkorakenne on erittäin selkeä ja toimiva.

Alkuperäistä 5D-mallia on ajanmukaistettu kahdella tärkeällä lisäyksellä: kennonpuhdistuksella ja elävällä etsinkuvalla (LCD-näyttö etsimenä pokkarikameroiden tapaan). Kolmen tuuman LCD-näyttö on selvästi aiempaa tarkempi (nyt 920 000 pikseliä) ja kirkkaampi -- jopa niin kirkas, että muutamat kuvat näyttivät sen perusteella ylivalottuneilta, vaikka todellisuudessa valotus oli aivan kohdallaan.

Perinteisen etsimen kuva on isompi kuin 40D:ssä ja samaa kokoa vanhan Canonin filmikameran kanssa. Toisaalta vanhan Leican filmikameraan on vielä paljon matkaa. Etsimessä näkyvä akun varaustilasta kertova indikaattori on tervetullut parannus, sen ansiosta akun loppuminen ei pääse tulemaan yllätyksenä.

Nettikeskusteluissa on kritisoitu kameran automaattitarkennusta. Tarkennuspisteitä on samat yhdeksän kuin 40D-mallissa, mutta ne sijaitsevat turhan pienellä kehällä. Lisäksi reunapisteiden herkkyys jättää toivomisen varaa. Kokeiluista jäi vaikutelma, ettei tarkennus ole ainakaan parempi kuin 40D:ssä. Ero ammattikäyttöön tarkoitettuun 1-sarjaan on selvä, ja niin pitää valmistajan kannalta ollakin.

Myös sarjakuvausnopeus on varsin vaatimatonta, enintään 3,9 kuvaa sekunnissa. Tätä kameraa ei ole tarkoitettu urheilukuvaukseen.

Megapikselit ovat mukavia, sillä ne jättävät tilaa kuvan rajaamiseen jälkikäteen. On vaikea keksiä tilannetta, missä koko 21 megapikselin tarkkuutta pääsisi käyttämään. Tarkkuuden varjopuolena on kuvatiedostojen koon kasvu. Täyden tarkkuuden jpeg-kuvat vievät fine-laadulla 7-10 megatavua kohinasta ja yksityiskohtien määrästä riippuen. Raw-koko on 27-30 megatavun luokkaa.

Aiemmin isolta vaikuttaneelle 8 Gt:n kortille mahtuu noin 270 raw-kuvaa. Jos kuvataan sekä Raw- että jpeg-kuvia yhtä aikaa, määrä putoaa 200 kuvaan. Monissa tilanteissa kannattaa suosilla käyttää alempia kuvakokoja, joita löytyy sekä raw- että jpeg-formaateissa. Erilaisten raw+jpeg-yhdistelmien valinta on helppoa, sillä niitä voi säätää yhtäaikaa: takaseinän säätöpyörällä toista ja etuseinän pyörällä toista.

Mahdollisuus kuvata kameralla teräväpiirtovideota jakaa mielipiteitä. Itse pidän sitä turhana markkinointijippona. Kamerakäyttöön tarkoitetut objektiivit mahdollistavat hyvän valovoiman ja ohuen syväterävyyden; myös hd-videon laatu on erinomainen. Mutta 5D:tä ei vain ole suunniteltu videokameraksi. Sen käytettävyys videokuvauksessa on kehno ja koska automaattitarkennus ei toimi, objektiivi pitää tarkentaa käsin. Ohutta syväterävyyttä haettaessa se on erittäin hankalaa. Objektiivin kuvanvakain ei myöskään yllä oikean videokameran tasolle.

Sen sijaan hdmi-lähtö on erittäin tervetullut. Aiemmin Canon on pitänyt niitä tarpeettomina still-kameroissa, mutta on nyt kääntänyt kelkkansa. Hdmi:n ansiosta kameran kuvia voi katsoa taulutelevisiosta teräväpiirron tarkkuudella.

Testikamerassa oli mukana 24-105 F4 -objektiivi, joka sopii kameraan mainiosti. Kit-pakettina kokonaisuutta myydään noin 3300 eurolla.

L-sarjan optiikka on laadukas, mutta laajassa päässä on tynnyrivääristymää ja reuna-alueilla näkyy kromaattista aberraatiota. Kameran resoluutio on niin korkea, ettei se anna mitään anteeksi. Herää epäilys, onko megapikselimäärän kasvattamiseen tästä eteenpäin mitään syytä. Omasta mielestäni ei ole, tässäkin on jo melkein liikaa.

Täyden koon kennoa kaipaavalle Canon 5D Mark II on hyvä valinta -- ja suorastaan edullinen.

Testikuva eri tarkkuudella löytyy sivultani.

73 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Omien kokeilujeni perusteella 3200 antaa oikein siistin kuvan ja 6400 on sekin vielä täysin käyttökelpoinen.
-
Näin valokuvausalan ammattilaisena ja alan opettajana minua kiinnostavat testit vaikken niitä teekkään.
Harvoin olenkaan kohdannut yhtä epätäsmällistä ilmaisua alalla kuin yllä.
"Antaa siistin kuvan."
Ao lause ei tarkoita yhtään mitään.

---------
Alkuperäistä 5D-mallia on ajanmukaistettu kahdella tärkeällä lisäyksellä: kennonpuhdistuksella ja elävällä etsinkuvalla (LCD-näyttö etsimenä pokkarikameroiden tapaan). Kolmen tuuman LCD-näyttö on selvästi aiempaa tarkempi (nyt 920 000 pikseliä) ja kirkkaampi -- jopa niin kirkas, että muutamat kuvat näyttivät sen perusteella ylivalottuneilta, vaikka todellisuudessa valotus oli aivan kohdallaan.

LCD näytön kirkkautta voinee jopa Canonissa säätää?
Mutta mitä tarkoittaa "liian kirkas"
Varmaan innokkaasti valokuvaavana ammattilaisena ( myythän kuviasi julkisesti) tiesit että kuvan valotuksen onnistuminen arvioidaan takanäytöltä histogrammia katsoen.
--------

Perinteisen etsimen kuva on isompi kuin 40D:ssä ja samaa kokoa vanhan Canonin filmikameran kanssa. Toisaalta vanhan Leican filmikameraan on vielä paljon matkaa.

Leican M2:sen tai M3:en kirkauteen onkin matkaa mutta peiliheijastus Leicojen versiot olivat pimeitä kuin yö. Kumpia mahdat tarkoittaa?
Olen tehnyt työtä kummallakin.
--------


Myös sarjakuvausnopeus on varsin vaatimatonta, enintään 3,9 kuvaa sekunnissa. Tätä kameraa ei ole tarkoitettu urheilukuvaukseen.

Urheilukuvaukseen tuo 4 ruutua sekunnissa riittää mainiosti. Sinulla on sama harhaluulo kuin muillakin amatööreillä että urheilukuvaaja painaa laukaisimen pohjaan ja toivoo että jotain tarttuisi.
Olen kuvannut kolmet OLY kisat kentältä, jotain tiedän tästä.
----------

On vaikea keksiä tilannetta, missä koko 21 megapikselin tarkkuutta pääsisi käyttämään.

Missä tahansa kuvauksessa voi käyttää ao pikselimäärää, tarkkuudesta en tiedä kun sitä termiä käytetään ihan muussa tarkoituksessa valokuvauspuolella.
--------

Aiemmin isolta vaikuttaneelle 8 Gt:n kortille mahtuu noin 270 raw-kuvaa.

Ennenvanhaan riitti 36 tai 72 kuvan filmi. ( niitäkin oli) Mitä ihmette tekee 270 kuvalla yhdellä kortilla kun ammattilaiset käyttävät pikkukortteja jotta kaikki aineisto ei tuhoudu kun yksi iso kortti räjähtää tai häviää.
----------

Mahdollisuus kuvata kameralla teräväpiirtovideota jakaa mielipiteitä. Itse pidän sitä turhana markkinointijippona. Kamerakäyttöön tarkoitetut objektiivit mahdollistavat hyvän valovoiman ja ohuen syväterävyyden; myös hd-videon laatu on erinomainen. Mutta 5D:tä ei vain ole suunniteltu videokameraksi. Sen käytettävyys videokuvauksessa on kehno ja koska automaattitarkennus ei toimi, objektiivi pitää tarkentaa käsin. Ohutta syväterävyyttä haettaessa se on erittäin hankalaa. Objektiivin kuvanvakain ei myöskään yllä oikean videokameran tasolle.
----------
Ao kameralla on tehty jo merkittävän hienoja videoita.
Ohuesta syvyysterävyydestä en tiedä, mikähän sekin on,-- mutta vastaavan kapea syvyysterävyys saavutetaan videopuolella vasta 10 kertaa kalliimmilla kameroilla.
Siksi D90 ja tämä Canon videoineen ovat merkittävä asia.
Eivät objektiivit mitään ohuutta mahdollista vaan ison kennon ja objektiivin yhdistelmä.
Automaattitarkennuksella ei ole mitään merkitystä ammattimaiselle videontekijälle.
Käsintarkennusta käyttävät jokseenkin kaikki prot myös jokapäiväisessä kuvaamisessa etkö sinäkin, sinähän myytkin ottamiasi kuvia.
---------

Herää epäilys, onko megapikselimäärän kasvattamiseen tästä eteenpäin mitään syytä. Omasta mielestäni ei ole, tässäkin on jo melkein liikaa.

Minun mielestäni taas on, hyvin mielelläni käyttäisin HBL..tms perää jossa onkin jo aivan muut pikselimäärät kuin canonilla.
Mutta minä olenkin ammattilainen toisin kuin sinä.
Joskus tulee sellainen olo että suutarin kannattaisi pysyä lestissään, nyt joku voi ottaa tosissaan tämänkin testin.

Jore Puusa
Kuvajournalismilinjan johtaja
Lehtikuvaaja.

Kari KA Häkkinen kirjoitti...

Kiitos huomioista. Lukemalla lukuisia, eri näkökulmista kirjoitettuja näkemyksiä JA kokeilemalla itse on parhaat mahdollisuudet luoda oma, itsenäinen käsitys asioista.

Itse olen valitsemassa uutta kameraa vanhan, halvan digijärjestelmäkameran rinnalle. Canon EOS 5D Mark II on yksi kiinnostavimmista. Perusteita:
* Laajakulmapää tärkein minulle -> täyskokoinen kenno merkittävä etu
* paljon pikseleitä antaa mahdollisuuden rajata tietokoneella => mahdollisuus rajata kuvatessa väljästi
* tarve päästä hyvään syvyysterävyyteen -> pitkiin valotusaikoihin -> ISO 50 asetus on etu (mitähän tuo "laajennuksella" mahtaa tarkoittaa?)
* tarve saada auttava videokuvausmahdollisuus mukaan lennoille ilman erillistä videokameraa -> HD on minulle turhaa mutta ei haittaa .. käsitarkennuskaan ei minun tapauksessani haittaa, koska videokuvaus on sivujuonne
* iso näyttö kuvien tarkastelemiseen per heti kuvaustilanteessa ulkona tärkeä

AMMATTILAISUUDESTA aiemmalle kommentoijalle: äärimmäisen tärkeä osa ammattilaisuutta millä tahansa alalla on ymmärtää näkökulma, josta asioita tarkastellaan. Valokuvauksen ammattilaiselle näkökulman valinta ja sen huomiointi luulisi laajemminkin tarkasteltuna olevan itsestään selvän. Näköjään näin ei ole.

Luulen Järvisen olevan pitkän linjan digiammattilaisuudessaan yhtä pätevä arvioimaan uutta digikameraa kuin valokuvaajakin on. Näkökulma on tietysti toinen.

Digikameroiden myötä ammattinsa osana kameroita käyttävien määrä on moninkertaistunut filmikameran ajoista. Niitä käyttävät mm toimittajat, rakennnusinsinöörit, teollisuuden kunnossapitäjät, erilaisia (esim tietoteknisiä) dokumentteja tekevät jne jne.

Harmi, että itseään (kuva-)ammattilaisena pitävä henkilö sortuu koko amamttikuntansa arvonantoa vähentävään julkiseen kommentointiin.

Lukuisille tuntemilleni, loistaville lehtikuvaajille ja muille ammatikseen kameraa käyttäville hattua nostaen.

Kari Häkkinen
IT-asiantuntija, kehitysjohtaja, insinööri
Hakupaja Oy

Jore Puusa kirjoitti...

AMMATTILAISUUDESTA aiemmalle kommentoijalle: äärimmäisen tärkeä osa ammattilaisuutta millä tahansa alalla on ymmärtää näkökulma, josta asioita tarkastellaan. Valokuvauksen ammattilaiselle näkökulman valinta ja sen huomiointi luulisi laajemminkin tarkasteltuna olevan itsestään selvän. Näköjään näin ei ole.
------
Näkökulma on ymmärretty.
Petteri Järvinen myy OTO:na ottamiaan keskinkertaisia amatöörikuvia ja samalla on mukana siinä trendissä, jonka seurauksena käsite ammattikuvaus kuolee hitaasti tässä maassa. Kun siihen lisätään täysin asiantuntematon arvio kamerasta, täysin väärin termein toteutettuna, olen täysin selkeästi ymmärtänyt näkökulman.
Näkökulma on hämärtää ammattilaisen ja amatöörin rajapinta ja viedä työ nuorilta ammattilaisilta, joita valmistuu n 60 työttömiksi vuodessa tämän maan Järvisten takia.
-----
Luulen Järvisen olevan pitkän linjan digiammattilaisuudessaan yhtä pätevä arvioimaan uutta digikameraa kuin valokuvaajakin on. Näkökulma on tietysti toinen.
------
Jottaettä katsot että esimerkiksi digitaalisen äänentoiston ammattilainen on pätevä arvioimaan digitaalisen taittamisen speksejä siksi, että se on hänestä hauskaa vaikkei mitään asiasta tiedäkään...pelkästään siksi että kummankin ammattinimikkeessä on sana digitaalinen..
Jos kirjoittaa verkkoon väärää tietoa voi odottaa saavansa siitä pyyhkeitä. Nyt niitä annoin minä.
Mutta minä en aio kirjoittaa Vindows Visvan ongelmista, vaikka siitä jotain tiedänkin, jätän alueen suosiolla Järviselle.
--------

Digikameroiden myötä ammattinsa osana kameroita käyttävien määrä on moninkertaistunut filmikameran ajoista. Niitä käyttävät mm toimittajat, rakennnusinsinöörit, teollisuuden kunnossapitäjät, erilaisia (esim tietoteknisiä) dokumentteja tekevät jne jne.
------
Mainitset ammattinimikkeitä, jotka ovat viemässä ammattilaisilta leivän ja tuottamassa kammottavan huonoa kuvaa. Suomi on ainoita maita maailmassa jossa jokainen nappia painava katsoo olevansa valokuvaaja. Suomessa kun kuvan visuaalinen laaatu ei merkitse mitään.
Lopputuloksen näkee kun avaa vaikkapa firmojen omia lehtiä. Ei tiedä itkisikö vai hihittäisikö.
Ajattelinkin ruveta kehitysjohtajaksi kun en siitä mitään tiedä mutta kehittäisin mielelläni vähän halvemmalla.
-----

Harmi, että itseään (kuva-)ammattilaisena pitävä henkilö sortuu koko amamttikuntansa arvonantoa vähentävään julkiseen kommentointiin.

Ei se ole harmi, olen ylpeä siitä että uskallan nousta nuorten työmahdollisuuksia romuttavaan pyrkivää asennetta vastaan.
Sinä haluat ne (mahdollisuudet) viedä ja minä säilyttää heillä.
Aika outoa kehitystä johdat.
Mitä tulee termiisi kuva.ammattilaisena itseään pitävä...haluat varmaan cv:ni mailiisi, kannattaisi pyytää.
----

Lukuisille tuntemilleni, loistaville lehtikuvaajille ja muille ammatikseen kameraa käyttäville hattua nostaen.
-
Kerro yksikin lehtikuvaaja jonka tunnet, minä kun tunnen heidät kaikki.
Olisi mukava kuulla yhteisistä tutuistamme.

PS..Eikö P.Järvinen uskaltanut itse kirjoittaa kun värväsi sinut puollustamaan itseään????

Jore Puusa
Kuvajournalismilinjan johtaja.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Kiitos Jorelle tiukasta kritiikistä, jota olen saanut häneltä ennenkin. Viimeksi kritiikin kärki kohdistui siihen, että muutkin kuin ammattivalokuvaajat ovat alkaneet julkaista ja ottaa jopa maksua kuvistaan. Samalla periaatteella voisi kritisoida ihmisiä, jotka ovat netin myötä alkaneet julkaista tekstejään verkossa, vaikka eivät ole kirjoittamisen ammattilaisia, tai pitää valokuvauskursseja, vaikka eivät ole kouluttamisen ammattilaisia.

Canon 5Dm2:n kirjoitus ei ollut varsinainen arviointi vaan kokoelma vapaamuotoisia havaintoja.

"Siisti" kuva tarkoittaa sitä, että kohina ei pilaa kuvaa. Tiedän kyllä, että yleensä puhutaan "kapeasta syväterävyydestä", mutta kun ilmiö liittyy etäisyyteen (eikä mitenkään leveyteen), ei ole mitään syytä viljellä vanhaa 'väärää' termiä.

Pohjimmiltaan syväterävyys riippuu ainoastaan objektiivin polttovälistä. Kennon koko vaikuttaa vain siihen, millä etäisyydellä kennosta eri syväterävyyden arvot saavutetaan.

Leican tapauksessa viittasin vain etsinkuvan kokoon, kirkkaudesta en kirjoittanut mitään.

Toki itsekin muistan ajat, jolloin filmissä oli 24 kuvaa ja sillä piti pärjätä. Onneksi digiaika on parantanut tilannetta. Esimerkiksi ilmakuvauksessa yhdeltä lennolta tulee helposti 500 kuvaa. Filmin tai muistikortin vaihtaminen ahtaassa ohjaamossa on hankalaa.

Sarjakuvauksen nopeustarpeesta voidaan olla monta mieltä. Työkseen urheilua kuvaava valitti, ettei edes 8 kuvaa sekunnissa tahdo aina riittää - se ratkaiseva hetki kun jää juuri kahden kuvan väliin. Sen tiedän omastakin kokemuksesta, ettei alle neljä kuvaa sekunnissa riitä edes hevosten estekilpailuja kuvatessa.

Sinä ehkä käyttäisit mielelläsi Hasselbladia ja 50 megapikseliä, mutta valtaosalle ammattikuvaajia riittää hyvin 12-15 megapikseliä -- meistä alan harrastelijoista puhumattakaan.

Petteri Järvinen kirjoitti...

>* tarve päästä hyvään
>syvyysterävyyteen -> pitkiin
>valotusaikoihin -> ISO 50 asetus
>on etu (mitähän
>tuo "laajennuksella" mahtaa
>tarkoittaa?)

"Hyvä syväterävyys" - mitenkäs se sitten pitäisi tulkita :-)

Käsittääkseni "laajennukset" tarkoittavat sitä, ettei kamera toteuta ISO 50 -tilaa aidosti, vaan se tehdään keinotekoisesti ISO 100 -kuvasta. Siten sen käyttö ei myöskään vähennä kohinan määrää ISO 100:n verrattuna (ja tuskin sitä kukaan tästä syystä käyttäisikään).

Vastaavalla tavalla ISO-arvojen ylimmät laajennukset tehdään skaalaamalla kuvan bittejä ISO 6400-arvosta keinotekoisesti ylöspäin.

Periaatteessa megapikselit ovat aina mukavia olemassa, vaikkei niitä tarvitsisikaan - jääpähän enemmän tilaa rajata kuvaa jälkikäteen. Mutta kun raw-kuvien koko ylittää 30 megatavua kappale, niiden kopiointi ja arkistointi alkaa jo käydä työlääksi saavutettuihin etuihin nähden.

Lisäksi kuvien avaus hidastuu. Itselläni on neliytiminen tehokone, ja silti Canonin oma DPP (Digital Photo Professional) miettii aikansa, ennen kuin saa koko raw-kuvan avattua.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Koska tiedän, että Puusa kirjoittaa aidosti asiaansa uskoen (eikä vain tarkoituksella trollaten ja provosoiden, kuten eräät), kommentoin vielä hänen toista viestiään.

"Jottaettä katsot että esimerkiksi digitaalisen äänentoiston ammattilainen on pätevä arvioimaan digitaalisen taittamisen speksejä siksi, että se on hänestä hauskaa vaikkei mitään asiasta tiedäkään...pelkästään siksi että kummankin ammattinimikkeessä on sana digitaalinen.."

Canon 5D ei ole varsinainen ammattikamera (kuten valmistajan 1-sarja), vaan lähinnä kuluttajatuote. Tuotetta pitää arvioida kohderyhmän näkökulmasta. Pitkän linjan ammattilainen kiinnittäisi luultavasti huomiota ihan eri asioihin kuin mihin laitteen ostanut käyttäjä. Siksi tässä tapauksessa ei-ammattilainen voi olla jopa parempi henkilö arvioimaan kameraa.

Puusan mielestä kukaan muu kuin valokuvauksen ammattilainen ei saisi myydä valokuviaan eikä edes kirjoittaa alan tuotteista blogissaan. Tällainen kanta on aivan käsittämätön.

Pitäisikö maailmantapahtumien kommentointi blogissa sallia vain niille, jotka ovat ammatiltaan toimittajia? Pitäisikö nettikirjoittaminen sallia vain kirjailijoille? Pitäisikö käyttäjien itsensä tekemät Youtube-videot kieltää?

Sinänsä ymmärrän Puusan huolen oikein hyvin. Tekniikan kehittyminen on tuonut kuvauksen kaikkien ulottuville ja sen seurauksena valokuvista on ylitarjontaa. Tilanteet, joihin ennen piti tilata maksullinen valokuvaaja, hoituvat nyt itse pokkarilla kuvaten. Lopputulos ei tietenkään ole yhtä hyvä, mutta riittää useimmille.

Kotialbumit, www-sivut, facebookit ja jopa painetut lehdet ovat täynnä ala-arvoisia kuvia. Varsinkin henkilön pärstäkuvaksi näyttää riittävän mikä tahansa räpsy. Tämä ei kuitenkaan ole valokuvaajien vaan kuvien ostajien syytä. Heidän pitäisi vaatia julkaistavailta kuvilta laatua. Valitettavasti ihmiset ovat niin tottuneita huonoihin kuviin, etteivät kiinnitä asiaan huomiota. Aivan kuten verkkoviestintä on totuttanut lukijat kirjoitusvirheisiin ja kehnoon kirjalliseen ilmaisuun (kuten Puusan oma viesti osoitti).


Lopuksi voi vielä kysyä, miksi ihmeessä vuoden luontokuvaksi on monta kertaa valittu tavallisen näppäilijän ottama kuva? Ilmeisesti siksi, että ihan ilman koulutustakin voi ottaa hyviä kuvia, joista joku haluaa jopa maksaa.

Valokuvaus ei ole tiedettä vaan taidetta. Jälkimmäisen tekemiseen meillä jokaisella on oikeus (ensimmäiseen välttämättä ei; kokeilkaapa vaikka ryhtyä lääkäriksi ilman alan tutkintoa).

Jore Puusa kirjoitti...

"Puusan mielestä kukaan muu kuin valokuvauksen ammattilainen ei saisi myydä valokuviaan eikä edes kirjoittaa alan tuotteista blogissaan. Tällainen kanta on aivan käsittämätön."
-----------
Myy minun puolestani kuviasi vaikka torilla...
Kyse on omasta moraalistasi.
Kun digikuvaaminen on tehty näennäisen helpoksi saadaan aikaan jonkinlainen kuva ilman todellista osaamista.
Sivistysmaissa, joissa jo lapset opetetaan lukemaan mediaa, opitaan arvostamaan kuvan substanssia, Suomessa ratkaisee vain kuvan hinta.
Siksi jokainen, joka ottaa innoissaan itse ala-arvoista kuvaa ja myy sitä halvalla osallistuu nuorten verorahoillamme koulutettujen ammattilaisten työmahdollisuuksien heikentämiseen.
Mutta jos Järvinen haluaa olla ajamassa Suomalaista ammattikuvausta osaltaan hautaan niin minkäs minä sille mahdan.
Minä en ole koskaan kieltänyt ketään kuvaamasta,
Minä vain muistutan mihin joudutaan kun amatööri innostuu saadessaan pikkuisen rahaa lehdeltä.

Olen kirjoittanut aiheesta tässä. http://puusa.blogspot.com/2009/01/toimittaja-jorma-erkkil-kirjoittaa.html

Kannattaa Järvisenkin lukea. Toisaalta turhaahan tämä minun taisteluni nuorten kuvaajien elämän takia on. Jos toimii ja ajattelee kuin Järvinen tässä ei nuorilla mitään toivoa ole. He joutuvat suoraan kortistoon tai lähtevät maasta pois.
Me maksamme heidän koulutuksensa verovaroillamme mutta viemme heidän työnsä itsekkyydellämme.
Mutta jatkakaa toki amatöörit mukavaa harrastustanne kuvaamisen laadun heikentämisen suhteen. Kuka täällä enää toisesta välittää.

-------

"Pitäisikö maailmantapahtumien kommentointi blogissa sallia vain niille, jotka ovat ammatiltaan toimittajia? Pitäisikö nettikirjoittaminen sallia vain kirjailijoille? Pitäisikö käyttäjien itsensä tekemät Youtube-videot kieltää?"
------
Onpa hölmö verrokki kirjailijalta. Asia, josta kirjoitan, on elannon hankkiminen valokuvaamisella, ei sen tai kirjoittamisen harrastaminen. Tottakai jokainen voi kirjoittaa nettiin miten haluaa, ei siitä juuri kukaan rahaa saa, mutta amatööri joka kuvaa pikkurahasta roskaa vie työt ammattilaisilta ---menikö tämä nyt jakeluun edes mitenkään?

Ja lopuksi ( kun en kertakaikkiaan jaksa valokuvauksen opettajana kumota sadatta kertaa Järvisen pelastusyrityksiä canon "testinsä suhteen) kirjoitan ikuisesta myytistä eli sarjakuvauksesta.

Otetaan ainainen esimerkki satasen juoksusta.
Juoksija etenee 10 metriä sekunnissa. Kun kameran faktinen nopeus on 5 ruutua sekunnissa parhaimmillaan!!! bufferin täyttymisen johdosta hitaampikin... kulkee kohde yhden kameran laukeamisen aikana parisen metriä.
Jos sillä lähestymisnopeudella laittaa kameran sarjtulelle toivoen parasta, on jokainen ruutu makkelia.
Ammattilainen kuvaa pari framea siten että laukaisee ennakkon huomioiden oikeassa paikassa jolloin välttää kasvojen kääntymisen alas ja toisen jalan ns, amputaation kuvassa jne sata asiaa.Sellaista kutsutaan ammattitaidoksi.

Käsitys siitä että prot kuvaavat sarjaa tulee siitä että kun kasassa on viis kuusi kuvaajaa niin heidän pari laukaustaan kertautuvat monen tehdessä samaa asiaa..
KUKAAN todellinen ammattilainen ei tee esim. satasen juoksusta ym...urheilusta randomina otetuilla sadoilla kuvilla yhtään mitään, hirveä editti edessä, samaan ja parempaa pääsee kun OSAA kuvata.
ja lopuksi kuten aina...tässä vaiheessa kerrotaan että tuntemani kymmenet urheilukuvaajat sanovat että....diibadaaa-
No ketä he ovat???? Tähän taas ei tule koskaan vastausta.
Minä olen AINOA skandinaavi, joka on esimerkiksi ollut IOPP:n kuvaaja eli keskikenttäkuvaaja poolissa kaksissa kesäolyissa.
Joten kun on tehnyt urheilukuvauksen kovimman setin koskaan,--- tietää kyllä yhtä ja toista.

Jore Puusa

Anonyymi kirjoitti...

Jore Puusa:
"Näkökulma on hämärtää ammattilaisen ja amatöörin rajapinta ja viedä työ nuorilta ammattilaisilta, joita valmistuu n 60 työttömiksi vuodessa tämän maan Järvisten takia."

Tuo on aika naurettava kommentti. Toki ammattivalokuvaajien kannalta olisi epäilemättä upeaa, jos vain heillä olisi oikeus myydä huikeita otoksiaan ylihintaan medialle, mutta ei se vaan toimi näin.

Totuus kuitenkin on, ettei valokuvaaminen ole mitään rakettitiedettä. Jos ammattilaiselle ja kokeneelle harrastelijalle annetaan kamera käteen, ja sanotaan, että otapa nyt vaikka eduskuntatalosta kuva lehtijuttua varten, niin todennäköisesti tulos on suunnilleen samanlainen.

Se, mikä ammattivalokuvaajia ymmärrettävästi pännii on se, että valokuvaaminen nykylaitteilla on niin helppoa ja edullista, että miltei kuka tahansa pystyy suunnilleen samaan kuin huippuammattilainen. Huippuammattilaisen ja amatöörin työnjälki on niin samannäköistä, että kyllä minuakin ammattikuvaajana vi**ttaisi.

Ja kun asiaa katsoo pelkästään ammattikuvaajan näkökulmasta, niin maailmankuva ilmeisesti vääristyy hieman. Jos millään pystyt, niin kuvittelepa Jore itsesi kuvia ostavan mediatalon asemaan. Tarvitset kuvan eduskuntatalosta. Kaksi kuvaajaa tarjoaa sinulle otoksiaan. Molemmissa kuvissa on eduskuntatalo, eikä kummankaan kuvan laadussa ole mitään valittamista. Toisen kuvan hintalappu on 1 euro ja toisen 100 euroa. Kumman kuvan ostat?

Kuten sanottu, aika usein ammattilaisen ja amatöörin ottaman kuvan erottaa toistaan vaan hintalapun perusteella. Jos asiakas ei koe saavansa ammattikuvaajalta vastinetta rahalle, niin onko se valokuvausta harrastavien petterijärvisten syy, että kuvia ostetaan mieluumin heiltä?

Petteri Järvinen kirjoitti...

Ymmärränkö oikein, että vain ammattilaisten tulisi saada maksu kuvistaan? Harrastelijat saisivat kuvata, mutta heidän pitäisi antaa kuvansa julkaistavaksi ilmaiseksi, jotta eivät vaarantaisi ammattilaisten elantoa?

Eikö tämä toimisi juuri päinvastoin? Ilmaisten kuvien käyttö olisi lehdille ym. entistä houkuttelevampaa. Raha sentään tasoittaa vähän tilannetta.

Siksi myös kaikki nettiin tehty kirjoittelu ja uutisointi kilpailee elintilasta ja lukijoiden huomiosta ammattilaisten tuottaman sisällön kanssa.

>Toisaalta turhaahan tämä minun
>taisteluni nuorten kuvaajien
>elämän takia on.

On ihan hienoa, että taistelet nuorten kuvaajien puolesta, mutta kritiikkisi kohde on väärä. Tekniikka antaa lisää mahdollisuuksia sekä ammattilaisille että harrastelijoille. Jos aikoo elättää itsensä millä tahansa alalla, on pystyttävä tuottamaan parempaa laatua kuin harrastajat ja saatava ostajat arvostamaan (lue: maksamaan) siitä. Jos laatua ei arvosteta, vika on ostajissa ja yleisössä, jotka eivät sitä vaadi. Heitä sinun pitäisi kritisoida.

>Me maksamme heidän koulutuksensa
>verovaroillamme mutta viemme
>heidän työnsä itsekkyydellämme.

Niin, sitten täytyy miettiä koulutuksen mielekkyyttä. Yleensä nuoria kannattaa kouluttaa aloille, joilla ennakoidaan olevan kysyntää. Pitäisikö kirjapainoissa edelleen latoa sivut käsin, koska aikoinaan koulutettiin paljon ihmisiä näihin hommiin?

Sarjakuvauksesta urheilussa olen jäävi sanomaan mitään, kun en ole alan ammattilainen. Arvelen kuitenkin, että filmiaikaan tottuneet kuvaajat pyrkivät edelleen ennakoimaan ratkaisevan hetken ja kuvaamaan vain sen. Nuoremman polven kuvaajat antavat kameran laulaa, koska se ei maksa mitään. Näin varmistetaan se, ettei kriittisessä ruudussa ole juuri käsi naaman edessä tai jotain muuta, mitä silmällä ei näkisi. Kyse voi olla siis työtapojen eroista.

Silmä ei mitenkään pysy mukana nopeassa suorituksessa. Pitkässä sarjassa voi olla yksi onnistunut kuva, jossa kaikki on kohdallaan. Mutta se on totta, että kuvien läpikäynti vaatii aikaa, jota reaaliaikaisessa tiedonvälityksessä ei ole. Siksi urheilukisoissa kuvataan suoraan jpegiä ja jätetään raw-hienostelut studioon tai harrastelijoille.

Minä en näistä paljonkaan tiedä, mutta Canon varmasti tietää. Jostain syystä 10 kuvaan sekunnissa yltävä 1D Mark III on suosittu juuri urheilukuvaajien keskuudessa. Tuskin Canon kasvattaisi kameroiden nopeutta, ellei sille olisi kysyntää. Itse en keksi, mikä muu kuin urheilu vaatisi 10 kuvan sekuntinopeuksia.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Kaksi kuvaajaa tarjoaa sinulle otoksiaan. Molemmissa kuvissa on eduskuntatalo, eikä kummankaan kuvan laadussa ole mitään valittamista. Toisen kuvan hintalappu on 1 euro ja toisen 100 euroa. Kumman kuvan ostat?

Juuri näin. Jos laskuttaa 100-kertaisen hinnan, on tehtävä 100 kertaa parempaa työtä (vieläpä niin, että ostajakin ymmärtää eron). Näin se menee markkinataloudessa kaikilla aloilla.

Ammattikuvaajien haasteena on tämän eron säilyttäminen. Se onnistuu vain itseä, kalustoa, työtapoja ja omaa brändiä kehittämällä.

Netti on pahentanut kilpailutilannetta kaikilla sisältöaloilla, koska siellä hinta voi olla nolla. Pelisäännöt muuttuvat täysin, kun hinnan suhde kasvaa äärettömäksi. Ilmaista vastaan on vaikea kilpailla.

Anonyymi kirjoitti...

Itse olen valokuvauksen ammattilainen. Heti tähän ammattilaiset vs. kokeneet harrastelijat kiistaan on pakko sanoa, että elämme markkinataloudessa. Jos joku amatööri tahtoo kuviaan myydä ja joku lehti niitä ostaa, niin hyvä niin. JOS ammattilaiselle ei ole markkinarakoa, niin se ei ole lehtien tai harrastelijakuvaajien vika, vaan MEIDÄN. Toki on sääli, että monet lehdet tyytyvät huonompaan halvemmalla, mutta heillä on siihen ONNEKSI vielä oikeus.

Lisäksi pitää todeta, että vaativien harrastelijoiden ja ammattilaisten välillä on laatueroa. Toki nämä ryhmät jossain määrin leikkaavat toisiaan, mutta keskimääräinen ero on silti huikea.

Henkilökohtaisesti tuossa kamerassa on esim. itselleni liikaa megapikseleitä. Ei etteikö jokainen megapikseli itsessään olisi esim. minullekken hyvä asia, mutta kun lisääntyneet megapikselit samalla huonotavat kameraa muuten. Isompi pikseli tallentaa enemmän valoa. Vanhan 5D:n pikseli määrällä ja uuden 5D:n tekniikalla olisi saanut taas pykälän verran lisää hyödynnettävää ISO-aluetta riippumatta siitä kuinka kohinaisia kuvia käyttää.

Toisissa hommissa pikselit merkitsevät enemmän ja toisissa hommissa kohinattomammat korkean ISO:n kuvat. Salama tai pitkät valotusajat jalustalla eivät ole kaikessa kuvauksessa hyvä vaihtoehto.

Ehdottomati Petteri on väärässä etteikö isolle pikseli määrälle keksi käyttöä. Tottakai se on teoriassa hyvä ominausuus. Kiinnostava kysymys onkin onko se hyödyllisempi kuin vähemmän kohinaa suurilla ISO-arvoilla.

Mitä tulee RAW:in suureen kokoon, niin se ei ole sinäänsä ongelma 5D Mk2-kamerassa, koska siinä on myös pienempi RAW-muoto, jos suurta pikselimäärää ei tarvitse.

Jore Puusa kirjoitti...

Anonyymeille en vastaa. Jos on niin pelkuri, ettei uskalla käyttää omaa nimeään kirjoittaessaan, ei tekstillä ole mitään arvoa.
--
Järvinen kirjoittaa:
"Jos aikoo elättää itsensä millä tahansa alalla, on pystyttävä tuottamaan parempaa laatua kuin harrastajat ja saatava ostajat arvostamaan (lue: maksamaan) siitä. Jos laatua ei arvosteta, vika on ostajissa ja yleisössä, jotka eivät sitä vaadi. Heitä sinun pitäisi kritisoida."
----------
Et sitten lukenut kirjoituksiani.
Kuvan laadulla ei Suomessa ole mitään merkitystä, siksi Järvinenkin niitä voi myydä.
Kun oma moraali on heikko, syytetään omasta moraalittomuudesta aina jotain muuta tahoa kuin itseä.
Jos on riittävä moraali ei syö toisen aamiaspöydässä kuten Järvinen haluaa tehdä.
Ei se että voi varastaa tarkoita sitä että pitää varastaa. Tosin näin nyky-yhteiskunnassa toimitaan.
Olen vanha,-- 56 v. ja minulla on vielä kotikasvatus joka painottaa kanssaihmisen huomioimista.
Se tarkoittaa sitä etten missään olosuhteissa alkaisi viedä Järvisen lasten? leipäpuuta, vaikka minulla olisi siihen mahdollisuus.
--
Sarjakuvauskeskustelua on myös turha jatkaa, Järvisen tiedot asiasta ovat niin mutua, ettei siinä ammattilaisen sana mitään paina.
--
Jos nyt kuitenkin kertoisit keitä ne mainitsemasi kymmenet urheilukuvaajat joita tunnet ovat...niin saisivat kertoa sinulle urheilukuvauksen faktoista tai vaihtoehtoisesti tervetuloa urheilutoimittajakoulutuksen kuvaamisosioon HEO:n viikon päästä.

Anonyymi kirjoitti...

Jore:
Anonyymeille en vastaa. Jos on niin pelkuri, ettei uskalla käyttää omaa nimeään kirjoittaessaan, ei tekstillä ole mitään arvoa.

Pelkuri?

Jos Jore kerran olet niin rohkea ja urhea, niin miksi sinun nimesi klikkaaminen sitten antaa tällaisen ilmoituksen:

Pyytämääsi Blogger-profiilia ei voida näyttää. Monet Blogger-käyttäjät eivät toistaiseksi näytä profiilejaan julkisesti.

Erästä suurta ajattelijaa mukaellen: Jos on niin pelkuri, ettei uskalla näyttää omaa profiiliaan kirjoittaessaan, ei tekstillä ole mitään arvoa.

Mutta onneksi olet sentään laittanut kuvan itsestäsi. Kivat hampaat.

Jore - omalla nimellä ja omilla kasvoilla internetissä, hehehe...

Anonyymi kirjoitti...

Jore Puusa:
"Kun oma moraali on heikko, syytetään omasta moraalittomuudesta aina jotain muuta tahoa kuin itseä."

Ja kun omat taidot eivät riitä, syytetään aina jotain muuta tahoa kuin itseään.

Tuo valitus siitä, että amatöörit vievät ammattilaisten leivän, on hämmästyttävää.

Se on ihan sama, kuin olisit huipputreenattu pikajuoksija, joka ei pärjää sunnuntailenkkeilijälle, ja sitten valitat, että amatöörien ei pitäisi päästä ammattilaisten kilpailuihin, koska ne amatöörit vievät kaikki palkkiorahat.

"Olen vanha,-- 56 v. ja minulla on vielä kotikasvatus joka painottaa kanssaihmisen huomioimista.
Se tarkoittaa sitä etten missään olosuhteissa alkaisi viedä Järvisen lasten? leipäpuuta, vaikka minulla olisi siihen mahdollisuus."

Häkellyttävä kommentti. Huono tai ylihintainen työnlaatu pitää siis vaan hyväksyä, jos jonkun elanto on siitä kiinni..?

Mielipiteesi ovat kummallisia ja vääriä. Jos kaikki ammattivalokuvaajat ovat tuollaisia, niin ei ihme, että koko laji on sukupuuton partaalla.

Sami Haapala
Espoo

Petteri Järvinen kirjoitti...

Ehdottomati Petteri on väärässä etteikö isolle pikseli määrälle keksi käyttöä. Tottakai se on teoriassa hyvä ominausuus. Kiinnostava kysymys onkin onko se hyödyllisempi kuin vähemmän kohinaa suurilla ISO-arvoilla.

Luulenkin, että megapikselikilpailu on tullut tiensä päähän ja seuraavaksi järkkärivalmistajat korostavat mainoksissaan korkeita ISO-arvoja megojen sijaan. Herkkyys on useimmissa tilanteissa tärkeämpää kuin megapikselit, ja kun ne ovat ihan fysiikasta johtuen sidoksissa toisiinsa, kaikkia ei voi saada. Nikon D3/700 onkin tässä suhteessa hyvin kiinnostava - täyden koon kenno, mutta megoja "vain" 12,1, ja tuloksena erittäin vähäinen kohina.

Mitä tulee RAW:in suureen kokoon, niin se ei ole sinäänsä ongelma 5D Mk2-kamerassa, koska siinä on myös pienempi RAW-muoto, jos suurta pikselimäärää ei tarvitse.

Itse asiassa siinä on kaksikin alempaa tasoa: 10 ja 5,2 megapikselin sraw-tilat.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Kuvan laadulla ei Suomessa ole mitään merkitystä, siksi Järvinenkin niitä voi myydä.
Kun oma moraali on heikko, syytetään omasta moraalittomuudesta aina jotain muuta tahoa kuin itseä.


En usko, että Suomessa oltaisiin yhtään sen vähemmän halukkaita maksamaan hyvistä kuvista kuin muissakaan länsimaissa. Tekniikka ja alan logiikka on sama kaikkialla.

Tekemisiäni ja kirjoituksiani saa vapaasti kritisoida, mutta moraalittomaksi haukkuminen on niin ala-arvoista, että siihen en viitsi edes vastata. Ennen kuin väittää tuollaista julkisesti, kannattaisi ottaa selvää asioista.

Jos nyt kuitenkin kertoisit keitä ne mainitsemasi kymmenet urheilukuvaajat joita tunnet ovat

En muista koskaan väittäneeni, että tunnen kymmeniä urheilukuvaajia.

Anonyymi kirjoitti...

Jore Puusa:
Olen vanha,-- 56 v. ja minulla on vielä kotikasvatus joka painottaa kanssaihmisen huomioimista.

Oletkohan ymmärtänyt jotain väärin tuosta kotikasvatuksesta? Typerä ja ylimielinen öykkäröinti ei varmaan ollut sitä "kanssaihmisen huomioimista", mitä isäsi ja äitisi sinulle yrittivät opettaa.

Anonyymi kirjoitti...


Jore Puusa:
Olen vanha,-- 56 v. ja minulla on vielä kotikasvatus joka painottaa kanssaihmisen huomioimista.

Oletkohan ymmärtänyt jotain väärin tuosta kotikasvatuksesta? Typerä ja ylimielinen öykkäröinti ei varmaan ollut sitä "kanssaihmisen huomioimista", mitä isäsi ja äitisi sinulle yrittivät opettaa.


Anonymiteetin takaa onkin helppo huudella. Mutta vaikka miten huutelisi, virheellisen tiedon täsmällinen ja asiallinen korjaaminen ei mene öykkäröinniksi, sori.

Pisteet menevät ensimmäiselle kommentoijalle, näin sen pitää mennä.

Tommi Puuska kirjoitti...

Olen Joren tekstejä seuraillut niin aukea.netissä kuin hänen omilla sivuillaan/blogeissa ja vaikka en olekaan lääkäri, tuntuu siltä että Jorella ei ole lääkitys kohdillaan.

Vaikka kritiikki ja rakentava keskustelu onkin hyvä asia, liika on liikaa. Miksi asiat pitää aina nähdä noin negatiivisesti? Olisi kiva joskus nähdä että kehut jotakin asiaa, jonka tiedät olevan puuttellinen tai ruma, että se on kiva ja kaunis. Etkö Jore yhtään ihmettele miksi sinusta ei pidetä kun avaat suusi?

Jos tietenkin tarkoituksesi on kerätä inhoa ja sääliä, sekä sellainen maine että mitään sanomaasi ei kannata ottaa vakavasti; onneksi olkoon, olet siinä onnistunut.

Tommi Puuska, amatöörikuvaaja
Tampere

Anonyymi kirjoitti...

Näkökulma on hämärtää ammattilaisen ja amatöörin rajapinta ja viedä työ nuorilta ammattilaisilta, joita valmistuu n 60 työttömiksi vuodessa tämän maan Järvisten takia.

Tämä on kyllä ihan yhtä puutaheinää kuin se että vapaa softa vie työn ammattiohjelmoijilta. Teen kumpaakin, en ole havainnut ongelmaa.

Sitä toki tapahtuu että jos harrastelija tekee työn ilmaiseksi paremmin kuin ammattilainen rahalla, ammattilainen jää ilman työtä. Mutta niin sen kuuluukin mennä. Tällainen ammattikentän siivous sopimattomasta aineksesta tekee hyvää niin IT- kuin valokuvala-alallakin.

Osa ammattilaisuutta on se että osaa niin hyvin että siitä lisäarvosta halutaan maksaa. Ei ammattilaiseksi tulla vain kouluja käymällä tai isolla tuntitaksalla. Se asema pitää ansaita olemalla parempi kuin amatööri.

Anonyymi kirjoitti...

Anonymiteetin takaa onkin helppo huudella. Mutta vaikka miten huutelisi, virheellisen tiedon täsmällinen ja asiallinen korjaaminen ei mene öykkäröinniksi, sori.

Ei menekään. Kuviaan myyvien amatöörikuvaajien haukkuminen moraalittomiksi varkaiksi taas menee.

Jore Puusa kirjoitti...

Varastaminen on moraalitonta.
Kun varastaa toisen toimeentulon siksi, että se on hauskaa ja siitä saa rahaa, se on minusta moraalitonta.
Jos ei Järviselle sovi tämä ajattelumalli, ei voi mitään.
Ääni muutuisi heti kellossa jos minä kirjoittaisin kelvottoman tietokonekirjan ja saisin sen kauppoihin halvalla ja veisin miehen markkinat jollain konstilla what ever.
En väitä että siihen pystyisin mutta en sitä tee vaikka pystyisinkin, Järvinen taas katsoo olevansa moniosaaja ja piittaavansa närhen miunat siitä, että kannustaa viemään ammattikuvaajien työt.
--
Juupas eipäs väittelyt ovat merkityksettömiä kun thread on täynnä nimimerkkejä, joiden tekstin on voinut kirjoittaa kuka tahansa.
--
Voi pojat,-- olisittepa olleet kuulemassa SJL:n freelanceasiamiehen kolmen tunnin luentoa siitä mitä freekuvaajille on tapahtumassa.
Menisi naama kalpeaksi tai tulisi riemunkiljahduksia,--- mene tiedä.
-
Niiden mielipiteiden takia, joita täällä Järvistä miellyttääkseen esitetään, on vaarassa kuolla kokonainen valokuvauksen ala.
Ja sillä on seuraus -jota kukaan teistä nimimerkkipelkureista ei ole ajatellut.

Amatöörin kuvat, esimerkiksi lehdessä, ovat vailla mitään substanssia kertoa asiasta siten, että katsoja näkisi miten neljäs valtiomahti toimii koettaessaan näyttää sen koneiston toimintaa, joka teitä kaikkia johtaa.
Kun tarpeeksi amatööreja on alalla halvalla, ei demokratia enää toteudu kunnolla, koska kuvat ovat vain Canonin pokkarin ottamia, ei kuvajournalistin ajatusten ja visuaalisen kyvyn sanelemia.
-
Tietokoneohjelmoijan ja lehtikuvaajan vertaaminen on naurettavaa.
Jos ohjelma on tehty huonosti se ei toimi, mylly on mykkä. Mutta surkeakin kuva menee halvan hintansa takia mediaan, kun siinä vaan näkyy jotain.

Tuohon kehitykseen kaikki moraalittomasti toisen ammatin varastavat ovat kovaa vauhtia vaikuttamassa. Seurauksista välittämättä.
Niinpä tänään saa stadista 20 eurolla kuvaajan keikalle. Suoraan ilmaisamatöörien vika.

Siis vielä kerran...vaikka on mahdollisuus varastaa, ei sitä silti ole pakko tehdä vain siksi, että canonikon on tehnyt kameran, jolla saa jonkinlaisen kuvatuksen siitä vaan. Tuo toiminta on minulle moraalitonta. Teille ei.
--
Ja edelleen järviselle, jos et nyt kymmeniä urheilukuvaajia sanonutkaan tuntevasi, niin nimeä nyt se mainostamasi yksikin, että saadaan hänen mielipiteensä sarjatulen räiskeeseen.
Kerro kuka,- niin otan häneen yhteyttä.

Hmm.... mutta luikuria taisit päästää, en minä ainakaan tunne ketään urheilukuvaajaa, joka sinut tuntisi..Suomessa kun ei urheilukuvaajia ole yhtään, siis sellaista, joka tekee sitä vain ja ainoastaan. Nälkään kuolisi hän järvisten aikana.

Over and out
Jore Puusa
Kuvajournalismilinjan johtaja
...ja pätkä cv:tä hanit.

Moskovan ja Los Angelesin olympialaiset IOPP:n ( International Picture
Pool) kenttäkuvaaja. Sarajevon olympialaiset EPU:n kuvaaja.
Split, NPT:n ( Nordic Photo team)kuvaaja, Ym. tärkeimmät
urheilutapahtumat maailmassa vuodesta 1977 vuoteen 1999.
Iranin Islamilainen vallankumous, Shaahin pako,
Afganistanin miehitys. Solidaarisuuden nousu ja tuho, myös UPI:n ja
TIME:n kuvaajana.
Beirut ja Libanon.
Teheran / amerikkalaiset panttivangit.
El Asnamin maanjäristys, Kamputsean ja Thaimaan pakolaisleirit.
Jomo Kenyattan kuolema, kaikille kansainvälisille toimistoille.
Etiopian ja Sudanin nälänhätä ja Eritrean tilanne.
Venice Summit. Vallankaappausyritys Madridissa.
Solidaarisuus ammattiliiton tilanne Puolassa,12 kertaa /osittain
spesiaalina Timelle.
Solidaarisuutta myös Sternille.
Useita sotia ja kriisejä UPI:lle ja AP:lle ja AFP:lle vuokrattuna
kuvaajana.
UPI:n Teheranin toimiston vastaava -79
Useimmat Kekkosen ja Koiviston (ja osa Ahtisaaren) valtiovierailut.
Black Starille Baltian tapahtumia ym kuvauksia Itämeren alueella.
Uutiskuvaustyötä 45 maassa ajoittain eri kuvatoimistoille alistettuna ( AP, Reuters, UPI)
Suurin osa kotimaan uutistapahtumista 1976-2003.
2000-2006 Keittokirjoja, teatterikuvauksia, kuvituskuvien perusmateriaalia eri toimistoille.
Sanoma Oy:n Kellokas kaupunki lehden visuaalisuuden uudelleenrakentaminen
ja peruskuvauksia

Anonyymi kirjoitti...

Joren ongelma on se, että hän yrittää myydä valokuvataidetta markkinoille, jossa ostaja haluaa ostaa ihan vaan valokuvia. Eivät ostajat halua maksaa ylimääräistä sitä, että kuvan on ottanut joku kuvajournalismilinjan johtaja, joka on myös kuvannut olympialaiset vuonna 1 ja kekkosen vuonna 2. Ostajia kiinnostaa kuva, ei kuvaaja.

Jore Puusa
Kuvajournalismilinjan johtaja
...ja pätkä cv:tä hanit.


Tuohan kuulostaa ihan jonkun A. Hitlerin tai S. Husseinin CVltä:


Afganistanin miehitys. El Asnamin maanjäristys, Kamputsean ja Thaimaan pakolaisleirit. 
Etiopian ja Sudanin nälänhätä ja Eritrean tilanne.
Vallankaappausyritys Madridissa. 


Petteri Järvinen kirjoitti...

Varastaminen on moraalitonta.
Kun varastaa toisen toimeentulon siksi, että se on hauskaa ja siitä saa rahaa, se on minusta moraalitonta. Jos ei Järviselle sovi tämä ajattelumalli, ei voi mitään.


Kritiikki on aina tervetullutta, varkaaksi nimittely lähentelee julkista herjausta. Odotan sinun esittävän nyt laskelman ja muita todisteita asiasta.

Ja edelleen järviselle, jos et nyt kymmeniä urheilukuvaajia sanonutkaan tuntevasi, niin nimeä nyt se mainostamasi yksikin, että saadaan hänen mielipiteensä sarjatulen räiskeeseen.

Antti Puskala.

Ja nyt sinä kerrot, miksi urheilukuvauksessa ei ole hyötyä sarjakuvauksesta ja kerrot myös, mihin käyttöön kameravalmistajat tämän ominaisuuden tarkoittavat (kun minä olen maallikkona näköjään ymmärtänyt asian ihan väärin).

Suomessa kun ei urheilukuvaajia ole yhtään, siis sellaista, joka tekee sitä vain ja ainoastaan. Nälkään kuolisi hän järvisten aikana.

No, ainakaan tämä järvinen ei ole kuvannut yhtään urheilua, joten omatuntoni on puhdas :-)

Sen sijaan luin äskettäin PhotoRaw-lehdestä (jonka tilaaja olen, peräti kahtena kappaleena, vaikken ammattilainen olekaan) kiinnostavan Kari Kuukan henkilöjutun: "Freelance-kuvaajan neljännet olympialaiset. Kalusto maksaa ja painaa järjettömästi". Hän on keskittynyt nimenomaan urheilukuvaukseen.

Ja voisin kuvitella, että ammattikuvaajat säilyttävät asemansa nimenomaan urheilukuvauksessa - ihan jo sen vuoksi, että siinä käytetään järeää kalustoa (300-500-milliset putket eivät ole halpoja, eivät liioin nopeaan sarjatuleen pystyvät kamerat) sekä tarvittavasta akkreditoinnista. Suurten urheilukilpailujen kuvaamista (jopa tulosten bloggaamista nettiin) katsomosta käsin on yritetty suorastaan kieltää tämän yksinoikeuden suojelemiseksi. Siitä olet varmasti tyytyväinen?

Petteri Järvinen kirjoitti...

Tuohan kuulostaa ihan jonkun A. Hitlerin tai S. Husseinin CVltä:

Heh heh!

Siitä tuli kuitenkin mieleeni, että miten käy jatkossa, kun maanjäristysten, sotien ja katastrofien uhreilla on itsellään digikamerat ja nettiyhteydet. Miksi jonkin länsimaalaisen valokuvaajan pitäisi lentää paikan päälle kuvaamaan, kun ihmiset voivat itse dokumentoida tuhon ja kurjuuden, ja vieläpä paljon aidommin omasta näkökulmastaan? Jos he vielä saisivat kuvistaan pienen korvauksen länsimaisilta lehdiltä, eikö se olisi oikeus ja kohtuus?

Vai pitäisikö tämäkin mahdollisuus rajata vain ammattikuvaajille?

Entä jos naapurissani syttyy tulipalo - saanko ottaa siitä kuvan ja tarjota lehdelle? Vai pitääkö odottaa, kunnes oikea valokuvaaja ehtii paikalle? Entä jos tilanne on jo siihen mennessä ohi?

(Itse asiassa vähän ennen joulua aivan lähellä paloi talo, mutta toimin kai moraalisesti oikein kun en edes kertonut kenellekään ottamistani kuvista.)

Jore Puusa kirjoitti...

Järvinen, alkaako sinulta pettää kontrolli, kun vertaat minua Hitleriin ja Saddamiin?
Noinko kapea olet, että otat Hitlerkortin esiin kun asiat eivät mene kuten haluat.
Missä on se tuntemasi urheilukuvaaja, joka ottaa sarjaaaaaaa.
Kerro nyt se nimi että päästään asiassa eteenpäin, vai pääsikö valhe?
Ei pidä mennä ylimielisyydessään sanomaan verkossa asioita joista jää kiinni.

Jore Puusa

Petteri Järvinen kirjoitti...

Lue aiemmat kommentit äläkä tee hätiköityjä johtopäätöksiä.

Jore Puusa kirjoitti...

Se tuntemasi urheilukuvaaja, joka ottaa sarjaa???? Odottelen nimeä, että voin kysyä häneltä kollegana asiaa.
Ei kannata kirjoittaa verkkoon ns. "asiantuntijana", jos ei tunne asiaa ollenkaan.
Tämä Canon kirjoituksesi täynnä virheitä ja pätemättömiä yleistyksiä ja vääriä termejä, vei uskoni sinun muuhunkin tuotantoosi.

Anonyymi kirjoitti...

Jore Puusa
Kuvajournalismilinjan johtaja


Oikeastiko?!?!

Ei muuta kuin voimia Joren oppilaille, alaisille ja työkavereille. Olette varmaan ylpeitä Joresta.

Sami Sundell kirjoitti...

Tietokoneohjelmoijan ja lehtikuvaajan vertaaminen on naurettavaa.
Jos ohjelma on tehty huonosti se ei toimi, mylly on mykkä. Mutta surkeakin kuva menee halvan hintansa takia mediaan, kun siinä vaan näkyy jotain.


Harvoin tulee vastaan ohjelmaa, jonka takia "mylly on mykkä". Huonosti tehtyjä ohjelmia sen sijaan on maailma väärällään, niin kaupallisesti kuin vapaaehtoisvoimin rakennettuja. Ne toimivat puutteellisesti tai virheellisesti, ovat hitaita ja raskaita, sisältävät käytettävyysongelmia ja niin edelleen.

Jos sivutaan aihetta, niin esimerkiksi Gimp ei mykistä konetta. Vaikka se ilmainen onkin, se ei liene tehnyt Photoshopin markkinaosuuteen kovinkaan suurta kuoppaa.

Jostain syystä ohjelmistovalmistajat ovat onnistuneet markkinoimaan ajatuksen, että maksullinen ohjelma tarjoaa jotain lisäarvoa ilmaiseen verrattuna. Joidenkin ohjelmien kohdalla se on todellista, joidenkin kohdalla hyvinkin kuvitteellista.

Samaan pitää myös ammattikuvaajien pyrkiä: jos ostaja kokee saavansa ammattilaisen kuvasta jotain lisäarvoa, hän myös maksaa siitä. Koskapa noita kuvaajia Suomen maassakin edelleen on, ainakin jotkut ovat siinä nähtävästi onnistuneet.

tvenhola kirjoitti...

Kun varastaa toisen toimeentulon siksi, että se on hauskaa ja siitä saa rahaa, se on minusta moraalitonta.

Minä kutsun sitä kilpailuksi. Tuskin mp3-soitinvalmistajat paljoa ajattelivat mitä käy c-kasettisoittimia suunnitteleville insinööreille. Maailma on muuttunut ja nyt pitää jorenkin muuttua mukana. Valitettavaa on, että maailman muuttuminen tekee joistakin työttömiä, mutta internetissä sitä ei voi muuttaa vaatimalla kamera-arvosteluja sensuroitaviksi.

Anonyymi kirjoitti...

Liityn tässä hieman vastavirtaan siinä mielessä, että mielestäni Jorella on tässä pointtinsa:

- lehtikuvat ovat joskus kehnoja (niin ovat toisaalta kyllä lehtijututkin... ja autot, ja ravintolat, ja stereot ja ihan mitkä tahansa tuotteet ja palvelut)
- kouluttautuneen ammattilaisen näkökulmasta sinisilmäinen amatööri joka napsii lehteen 50 euron palkkiosta lukijakuvia todellakin kalastelee ammattilaisen apajilla
- voi ajatella, että amatööri toimii tässä samanlaisen ymmärtämättömyyden vallassa kuin vaikkapa lenkkeilijä joka ostaa Kiinassa (lapsityövoimin tai myrkyllisessä tehtaassa) valmistetut lenkkarit.

Onko kohtuullista vaatia, että ammattikuvaaja jonka toimeentulo, asuntolainan takaisinmaksu, perheen elanto ja niin edelleen ovat uhattuna "harrastajien" takia, pitää mölyt mahassaan ja iloiten kouluttautuu esim. taksikuskiksi kokematta joutuneensa epäoikeudenmukaisuuden uhriksi?

(En tosin ole varma siitä, että hyvän ammattikuvaajan elanto olisi varsinaisesti vaarassa, mutta toisaalta en tunne alaa.)

Laajentaisin siis ongelmakenttää:

Kiinaassa lapsityövoimalla valmistetut lenkkarit, Bochumin työttömäksi jääneet nokialaiset (ja toisaalta Romanian työpaikan saaneet), lomautetut kymijärveläiset ym. ilmentävät samaa rakenteellista piirrettä maailmassamme.

Maailma muuttuu niin nopeasti että kerran hankittu ammattitaito ja osaaminen eivät välttämättä kestä koko työuran aikaa.

Tähän on toistaiseksi vain tyytyminen mutta ehkä rahasta luopuminen - kuten Star Trekissä - sitten joskus ratkaisee ongelman.

Teemu K
Tietotyöläinen

Anonyymi kirjoitti...

"Luulenkin, että megapikselikilpailu on tullut tiensä päähän ja seuraavaksi järkkärivalmistajat korostavat mainoksissaan korkeita ISO-arvoja megojen sijaan." - P. Järvinen

Sitä on jo nyt yritetty vähän tehdä, mutta on paljon vaikeampaa myydä ISO arvoja kuin selkeitä lukuja. Mihin tahansa kameraan saadaan ISO 12800, mutta eri asia tekeekö sillä enää käytänössä yhtään mitään kohinan takia on toinen juttu. Megapikselit ovat selkeä ja helppo luku joka käsitetään heti ja niitä on kiva vertailla.

Toisaalta pitää nyt muistaa, että on PALJON ammattikuvaajia jotka hyötyvät pikseleitä ja jotka eivät suurilla ISO arvoilla juurikaan mitään tee.

"Herkkyys on useimmissa tilanteissa tärkeämpää kuin megapikselit, ja kun ne ovat ihan fysiikasta johtuen sidoksissa toisiinsa, kaikkia ei voi saada." - P. Järvinen

Kaikki on totta paitsi tuo "useimmissa tilanteissa". Se riippuu TÄYSIN siitä millainen kuvaaja on ja mitä tekee. Jos kuvaa studiossa salamavalojen kanssa tai ulkona päivällä maisemakuvia tai ilalla maisemakuvia jalustan kanssa huolella, niin korkeita ISO arvoja ei tarvitse yhtään. Jos taas yrittää kuvata tunnelmakuvia häistä ilman salamaa tai tilassa jossa salamaa ei sää käyttää niin korkeista ISO arvoista on tavaton hyöty. Samoin kuin pilvisenä iltapäivänä sen pitkän teleputken kanssa urheilukisoissa, jos vaikka ei huvittaisi suurimalla aukolla taiteellisista syistä kuvailla.

Sääli vain, että Canon tuo nyt kameran vain niitä varten jotka tahtovat pikeseleitä, eikä niitä varten jotka tarvitsevat lisää herkkyyttä. Hyvä silti niille jotka tarvitsevat molempia.

"Anonyymeille en vastaa. Jos on niin pelkuri, ettei uskalla käyttää omaa nimeään kirjoittaessaan, ei tekstillä ole mitään arvoa." - Jore

Sinun vastausta minä nyt en tahtonutkaan. En todellakaan ala rekisteröityä vain sen vuoksi jollekkin Blogger saitille jotta saisin noin ignorantin ihmisen vastauksen asiaan joka ei ollut edes sinulle osoitettu. Jos sinusta vapaa kilpailu on varastamista, niin minusta tuntuu, että meilla on aika vähän keskustelemista kekenämme olin minä nimelläni täällä tai en. Sen veran psykoottiselta kuitenkin vaikutat tuon riehumisesi kanssa, että eipä ammattikuvaajana minun varmaan kannttaisikaan (lue: en uskalla?) nimeäni julkistaa.

Jore Puusa kirjoitti...

Sen veran psykoottiselta kuitenkin vaikutat tuon riehumisesi kanssa, että eipä ammattikuvaajana minun varmaan kannttaisikaan (lue: en uskalla?) nimeäni julkistaa.
-----
Anonyyminä on mukavaa sanoa toista psykoottiseksi, mutta omalla nimellään luultavasti ei. Mutta rohkea olet, pakko myöntää.
En minä vaan uskaltaisi haukkua itselleni täysin tuntematonta ihmistä psykoottiseksi edes nimettömänä.

Kun vielä lisätään tähän se miten Järvinen nimitteli minua Stalin / Hitler linjalla niin voi miettiä tuota riehumistermiäkin. Kuka sitä oikeastaan tekee?
Onpa pojujen käämit palaneet,-- kun ilmestyy joku joka ei nuolekaan meidän Petteriä.

Lapsella on lelu- tässä tapauksessa digikamera, joka ottaa itse jonkinlaisia kuvia ja niitä on kiva myydä alennushintaan.
OK..
Niin teette, eikä sille mitään voi.
Seuraukset nähdään joskus kymmen vuoden päästä mutta silloin on liian myöhäistä enää korjata aikaansaamaanne vahinkoa ja sivistysmaat ovat valovuoden edellä visuaalisuudessa.
Mainoskuvat ym. pitää ostaa ulkomailta kun täällä on jäljella Järvisiä sun muita, joiden kuvia ei kehtaa katsoa kukaan median tuottajista.
Saapa nähdä oletteko silloin kääntämässä takkia ja ulvomassa asiasta toisin.
---
Kun hinta on ainoa asia, joka kuvan suhteen merkitsee, on turha naputtaa siitä, että ammattilaisen kuvassa pitää olla lisäarvoa visuaalisesti. Oli tahi ei, se ei tässä maassa mitään merkitse,-- koska ala on jo osittain tuhoutunut.Siksihän amatöörin kuva ostetaan, että vaikka se on täyttä roskaa, se on halpa.
Kuka nyt kuvasta mitään maksaisi jos ei ymmärrä sen laaduttomuudesta yhtään mitään.
Ostaahan jengi HongKongistakin halpapihtejä jotka kestävät päivän ja sitten ostetaan uudet,...kun ne on halpoja.
---
Jos huikean ammattitaidon vieminen ulos Suomesta on mielestänne hyvä asia ja kilpailuyhteiskunnan paras etu, niin surkaa edes sitä että verorahoillanne koulutetaan ne 65 ammattilaista vuodessa, jotka eivät teidän surkeitten mutta halpojen kuvienne takia pääse urallaan edes alkuun.

Suosittelenkin että järvinen aloittaa kampanjan valokuvakoulutuksen lopettamiseksi Suomessa kun jokainen amatööri, hän mukaanlukien osaa ottaa ihan samanlaiset tai vielä paremmat kuvat kuin ne nuoret jotka eivät ole ennättäneet ottaa ainuttakaan ennen kortistoa ja EU:hun siirtymistä.
Siellä nimittäin kuvan laatu ratkaisee.

Ehkä järvinen tai threadin nimimerkkipellet voisivat kokeilla siipiään Keski-Eurooppalaisessa valokuvauksessa. Luulen että maitojunalla tulisi takaisin aika kalpeita poikia.Nooh...äiti paikkaa ja täällä voi taas alkaa tehdä paskaa ja myydä sitä halvalla.
Suomessa kun ollaan.

Mä autan korkeastikoulutettuja keksimään lisää solvauksia tämän vastaukseen

Imbesilli, idiootti, fasisti, bipoläärinen.
Tai standardi..."et sitten ottanut aamulääkettä"
Olisin Petteriltäkin toivonut minulle inovatiivisempaa nimittelyä kuin Hitler...

Kukas se muuten oli se sarrrrjaurheilukuvaaja, jonka tunsit, eikö se nyt millään muistu mieleen?

Jore Puusa
Ihan oikea valokuvaaja

Petteri Järvinen kirjoitti...

En minä vaan uskaltaisi haukkua itselleni täysin tuntematonta ihmistä psykoottiseksi edes nimettömänä.

Mutta nimen kanssa varkaaksi kyllä?

Kun vielä lisätään tähän se miten Järvinen nimitteli minua Stalin / Hitler linjalla

Lue nyt hyvä mies niitä aiempia kommentteja ennen kuin vaahtoat lisää. Minä en ole nimittänyt ketään Hitleriksi -- ei sekään, jonka viestiä tuossa kohdassa lainasin.

Jore Puusa kirjoitti...

Heh, semantiikkaa.
Missään ei lue että Järvinen on v...s
Mutta lukee että toisen ammatin ja toimeentulon varastaminen on varkaus.
Netin tekniikkaa.
Napataan sana sieltä toinen täältä.
Jos sä osaat sen, niin minäkin olen ollut verkossa jo arpanetistä alkaen (en sentään Suomessa)
Keskity olennaiseen ja jätä Hitlerkortti syrjään niin minäkin keskustelen kiltisti.
Osaata aivan varmasti alasi huippu suomessa tietokonekirjailijana vaikka valitettavasti kirjoitatkin PC:stä mutta niin olen minäkin oman alani huippu.
Koeta nyt tajuta etten tunge sinun geimeihisi ja pysy sinä meidän ammattikuvaajien geimeistä vege.
Toki voit kirjoitella diibadaabaa kameroista mutta seuraavassa tekstissä koeta kirjoittaa edes termit oikein, siitä tämä oli opetus.
Terävyysalueen kapeudesta ohuudesta pienuudesta lyhyydestä pituudesta terävyydestä isoudesta tämä lähti. Alan sanaston on tehnyt jo Otso Pietinen kymmeniä vuosia sitten.
En minäkään kutsu kovalevya isolevyksi, suurilevyksi, huimalevyksi, pyörölevyksi, tallennuspyörölevyksi, jolla laaja tallennusmahdollisuus.
Katsos kun näitä juttuja lukee sellaista jengiä joille jo kameran runko tarkoittaa palkeista koottua ristikkorakennetta tai hyvännäköisen naisen kroppaa.

Mutta nimimerkipelleille en anna armoa, nimetön puukotus netissä selkään haisee Suomelle, jossa 1200 tappaa itsensä vuodessa.
Nimettömänä kirjoittava on saastaa, syöpäläinen jonka tekstin rajuus perustuu ainoastaan piileskelyyn anonymiteetin takana.

Minä ja Järvinen sentään uskalletaan mättää toisiamme turpaan verbaalisti omilla nimillämme mutta te muut pelkurit olette sitä, josta koko maailma kärsii.
Selkäänpuukottajia...

Hei se tuntemasi sarjaurheilukuvaajan nimi, joko myönnät ettei sellaista ole, vaan sinulta lipsahti ns. laajennettu totuus.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Keskity olennaiseen ja jätä Hitlerkortti syrjään niin minäkin keskustelen kiltisti.

Nyt en enää tiedä, etkö oikeasti lue aiempia viestejä vai haluatko tarkoituksella ymmärtää niitä väärin. Siksi tuntuu turhalta enää jatkaa tätä.

Listasi katastrofi- ja sota-alueista muistutti Kimmon mielestä Hitlerin tai Husseinin CV:tä. Minusta se oli hauskasti oivallettu, eikä siinä haukuttu ketään.

En minäkään kutsu kovalevya isolevyksi, suurilevyksi, huimalevyksi, pyörölevyksi, tallennuspyörölevyksi, jolla laaja tallennusmahdollisuus.

Mutta vaikka kutsuisitkin, en tulisi haukkumaan sinua siitä julkisesti - korkeintaan hymähtäisin huvittuneena itsekseni.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Sitä on jo nyt yritetty vähän tehdä, mutta on paljon vaikeampaa myydä ISO arvoja kuin selkeitä lukuja. Mihin tahansa kameraan saadaan ISO 12800, mutta eri asia tekeekö sillä enää käytänössä yhtään mitään kohinan takia on toinen juttu. Megapikselit ovat selkeä ja helppo luku joka käsitetään heti ja niitä on kiva vertailla.

Kansainvälisillä keskustelualueilla kohinavertailut eri kameroiden välillä tuntuvat olevan kaikkein suosituin aihe. Esimerkiksi Canon/Nikon/Sony täyden kennon malleja vertailtaessa kohina kiinnostaa enemmän kuin se, missä on eniten megapikseleitä. Niin ikään Nikon on saanut paljon kehuja vähäisestä kohinasta, vaikkei sen täyden kennon D700:ssa ole kuin 12 megapikseliä.

Pidän näitä selvinä merkkeinä siitä, että ainakin ostajia kohina kiinnostaa megapikseleitä enemmän. Eri asia sitten on, miten tuoda tätä esiin markkinoinnissa -- kohinalle kun ei ole yksikäsitteistä lukuarvoa.

Anonyymi kirjoitti...

En edes jaksanut lukea kaikkia viestejä, koska tuota Jorelta loppui järjelliset argumentit jo ensimmäisen lauseen loppua. Mutta faktahan on että oli ala mikä tahansa pärjäät kyllä jos olet parempi työssäsi kuin muut kilpailijat. Olit koulutuksen saanut ammattivalokuvaaja tai et.

Anonyymi kirjoitti...

Suruttaa tämä nimimerkki "Jore".
Jos ammattiin koulutetut eivät saa työtä, on vika koulutuksessa tai koulutettavien (liian) suuressa määrässä.

Katkeran tilityksen sijaan olisi paljon mukavampi seurata edistysaskeleita ongelman korjaamiseksi. Mutta ongelman korjaamiseen ei Joren energia taida riittää.

Anonyymi kirjoitti...

Miksei jore ole jollain isolla lehdellä tai urheilukuvia suoltavalla firmalla töissä, jos se on niin PRO?
Jore o varmasti joskus tehnyt jotain kuvauksen eteen erilaisissa tapahtumissa, mutta mistä johtuu, että hommat on loppunut ennen eläkettä.
Lähinnä siis tuolla lehtikuvauksen puolella. Nyt ei lasketa mitään maakuntasanomia.
Turha väittää, että me amatöörit on viety sun työt. Kyllä ne suurimmat firmat käyttää edelleen parhaita ammattilaisia.

Terveisin,
Keijo
Päällikkö

Petteri Järvinen kirjoitti...

Jore kirjoitti:

Sivistysmaissa, joissa jo lapset opetetaan lukemaan mediaa, opitaan arvostamaan kuvan substanssia, Suomessa ratkaisee vain kuvan hinta.

Uutisissa kuitenkin sanottiin (Lehtikuvan yt-neuvottelujen yhteydessä):

– Yksittäisten julkaisuoikeuksien kauppa on tyrehtynyt lähes kokonaan. Alalla on myös erittäin kova globaali hintakilpailu käynnissä, tarkentaa Lehtikuvan toimitusjohtaja Juha Nousiainen Taloussanomille.

Eli tuskin hinnalla kilpailu on mitenkään suomalainen erikoisuus.

Anonyymi kirjoitti...

Onhan oma osuutensa lehtitalojenkin toiminnalla siihen ettei kuvia osteta, hehän kalastavat ilmaisia kuvia tyyliin lähetä kännykuva meile saatat saada leffaliput tai sitten et :)

Kuvaan itsekkin ja mitä tulee tuohon 5D mkII:een, nin ihan mielenkiintoinen kamera, mutta itse en tee sillä mitään. Olen nähnyt Nikonin D700:n tuottamia kuvia isoilla ISO arvoilla ja on hienoa jälkeä. Vielä kun joku valmistaja alkaisi tehdä 6x6 kennoa, niin lähtisi tuo nykyinen 5D pois.

Mitä tulee Canonin objektiiveihin, niin en käytä ollenkaan Canonin omia objektiiveja vaan Zeissin C/Y bajonetilla olevia adapterin kanssa. Niissä piirtokyky on Canoni n L-objektiivejakin parempaa, mutta automaattitarkennus hävitään.

Kakkuri kirjoitti...

Meillä Joren työtovereilla menee ihan hyvin. Särmikäs kaveri, mutta saa ollakin. Liian monet suomalaiset kuolevat 20-vuotiaina, haudataan 80-vuotiaina.

Eduskuntatalon kuvaus on hyvä esimerkki huonosta esimerkistä. Lehtikuvaaja tekee journalismia eikä vain ota kuvaa jostain kohteesta. Ammatillisuus on samanlaista kuin kirjoittavilla toimittajilla tai radiotoimittajilla.

Toimittaja tekee taustatyöt kunnolla, perehtyy aiheeseen, keskittyy olennaiseen ja jakaa tietoa ja puhuttelee. Oikea toimittaja kouluttaa itsensä, ja siksi hänen artikkeleitaan lukee kiinnostuneesti. Hyvän jutun tunnistaa siitä, että muutaman kappaleen luettuaan tulee katsoneeksi kirjoittajan nimen. Samoin oikean lehtikuvaajan nimen laittaa mieleensä ja oppi pian tunnistamaan tyylinkin.

Toimittajaksi ei tulla voittamalla missikilpailut ja kirjoittamalla nimen perään titteli toimittaja.

Sama pätee kuvajournalismiin. Kun näkee työn tuloksia, ymmärtää heti, ettei se ole vain kuvan ottamista eduskuntatalosta.

Ennen oli sanomalehdissämme vakituisia palkattuja lehtikuvaajia ja kuvatoimittajia. Silloin kuvat olivat osa uutisten ja artikkelien kokonaisuutta. Osuva kuva saattoi pelastaa häthätää kirjoitetun jutun. Kuvituksen ja otsikoinnin yhteys pelasi.
Teemu Kakkuri

Anonyymi kirjoitti...

Vaikka kyseessä on vain blogikirjoitus, niin en nyt tyydy pelkkään huvittuneeseen hymähtelyyn asiavirheiden kohdalla, niin kuin kirjoittaja kommenttien mukaan tekisi. Järvisen kirjoituksilla on enemmän uskottavuutta (ansaittua sellaista), kuin satunnaisella mattimeikäläisellä, ja siksi jonkinlainen vastuu niitä lukijoita kohtaan, jotka eivät itse osaa kenties arvioida tekstin pätevyyttä. Erityisesti vertailu mystiseen "videokameraan" on täysin päätön. Kaiken lisäksi 5D MK II:ssa ON automaattitarkennus myös videotilassa, mutta erityisesti suurella aukolla en näe sen käytössä mitään järkeä, jos tavoite on saada aikaiseksi ammattimaista laatua. Ja sujuvasti vertailtiin myös kittiobjektiivin kuvanvakainta tähän "oikeaan videokameraan". Näytä minulle "videokamera", johon saa yhtä monipuolista ja laadukasta optiikkaa edes lähellä tätä hintaluokkaa. Muualtakin paistoi perehtymättömyys. Ainakin pari juttua olisi voinut tarkistaa ihan ohjekirjasta lukemalla (esim. tuo lcd-näytön kirkkaus). Joissain kommenteissa puolusteltiin kirjoitusta sillä, että amatöörin mielipide kamerasta olisi jotenkin käyttökelpoisempi vertaislukijalle, mutta kun tässä on kirjoitettu ikään kuin ammattimaisesta näkökulmasta, kuitenkin ihan selvästi ilman riittävää asiantuntemusta. Viimeinen lause pitää kuitenkin paikkansa: tällä hetkellä 5D MK II on hintaisekseen erinomainen kamera.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä on taas hutkittu kärpästä häräntappoaseella.

Kyseessä on nähdäkseni blogikirjoitus ja blogiinsa ihmiset kirjoittavat asiat juuri niin kuin itse haluavat.

Tietysti asiaa jatkavat mielipiteet ja faktatieto tällaisen kirjoituksen perässä ovat mukavaa luettavaa.

Itse koen 5D markII:n videokuvausominaisuuden erinomaisena lisänä kameraan, joka muuten on hyvin tasapaksu ominaisuuksiltaan. Nimenomaan tuon videokuvauksen pohjalta moni alemman luokan videoammattilainen harkitsee kameraa kalustoonsa, sillä canonin optiikan hyvyys on tunnettua ja kameran sopiva, huomaamaton koko ja sulautuvuus moniin eri tilanteisiin on hyvä. Jos joku nyt tietää vastaavassa hintaluokassa samanlaista jälkeä tekevän laitteen, voi sen tähän osoittaa!

Erinomainen vekotin kaikenkaikkiaan ja tulee olemaan jossain vaiheessa osa kuvauskalustoani. Tällä hetkellä vain harrastelijan käyttöön aivan liian kallis. (Linssit ovat minulla hankinnoissa edelleen etusijalla!)

Anonyymi kirjoitti...

Sääli katsoa kuinka ammattiylpeys nousee iän myötä päähän. Onhan se toisaalta ymmärrettävää, että kun nykyiset työkalut mahdollistaa kokemattomamman henkilön tehdä samaa työtä mitä kokenut on harjoitellut vuosia, niin heräähän se katkeruus ja mustasukkaisuus. Pitäisi kuitenkin muistaa, että ei se kokemus vaan se laatu. Jos 30 työkokemuksella joutuu edelleen perustelemaan asemaansa "amatöörien" keskuudessa vain terminologialla (amatööri vs ammattilainen) kannattaa mielestäni katsoa hiukan peiliin.

Eiköhän valokuvauksessakin ole kysynnän ja tarjonnan lait. Mikäli tuntuu siltä, että amatöörit vie leivän suusta niin kannattaisiko kiukuttelun sijaan miettiä myykö kuviaan asiakkaalle joka ei arvosta laatua vai onko aika tunnustaa, että ei ole kehittynyt itsekkään kuvaajana sen parin vuoden kokemuksen jälkeen.

Tämä on asia joka valitettavasti kohtaa meitä kaikkia muissakin ammateissa. Tietotekniikan puolella asia on jo sisäistetty. Turha jäädä selittelemään asemaansa vuosien avulla jos 13v teini harrastuksena murtaa tunnissa juuri tekemäsi suojauksen.

Joren olisi ehkä aika ymmärtää, että maailma ei ole aina reilu.

Bisnes on kilpailua. Jos haluat pärjätä bisneksessä on parempi erottua jotenkin muutenkin "amatööreistä" kuin pätemällä lähenevän eläkeiän kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

Kommenttikeskustelun innoittamana annan oivan kirjavinkin kaikille moraalittomille amatööreille:

http://www.docendo.fi/?p=showproduct&product=951-0-34167-3

"Digikuva - myynti, osto & käyttöoikeus

Oletko harrastaja, joka miettii digikuviensa ammattimaista myyntiä? Oletko ammattilainen, joka ostaa työnsä puolesta paljon kuvia?"

Löytyy Espoon kirjastostakin.

Harri Wickstrand kirjoitti...

Tämä "keskustelu" Puusan ja Järvisen välillä ja kiihtyi lopulta aika asiattomaksi heittelyksi puolin ja toisin. Arvostan molempia henkilöitä oman alansa kärkiniminä Suomessa. Nyt on vaan niin että insinöörille on turha puhua medialukutaidosta tai mistään mitä ei voi tarkasti määritetyillä suureilla todentaa, tämäkin viestiketju sen todistaa. Kun kaksi totaalisesti eri alan miestä riitelee lopputulos on arvattavissa. Kumpikaan ei ymmärrä toista, puhutte aivan eri kieltä ja haaskaatte molemmat aikaanne. Valokuvaus ammattina on tässä maassa tältä sukupolvelta jo menetetty. Keskitytään tulevaisuuteen ja aloitetaan medialukutaidon opetus jo alaluokilla. Ehkä valokuvan arvostus kasvaa opetuksen ja uusien sukupolvien myötä.
"Huoraksi, valokuvaajaksi ja kirvesmieheksi voi ryhtyä kuka vaan, on näetsen vehkeet jo olemassa." Kuvien ostamisesta ja myymisestä --> paskoja kuvia ostavat ja myyvät ne jotka eivät paremmasta tiedä, välitä tai ymmärrä. Helppo niitä on myydä halvalla jos tienaa leipänsä jostain muusta (esim. it-alalla) ja työnantaja maksaa vielä sen pokkarinkin.
Toivottaa ammatissa 25 vuotta toiminut työtön valokuvaaja.

Flip kirjoitti...

Minusta hieno arvio Petteriltä tuosta kamerasta.

Olen samaa mieltä kuin ylläolevien enemmistö kai, että tuo megapikselimäärän vaaka kallistelee akselilla herkkyys - pikseliresoluutio. Niistä itse ottaisin sentakia herkkyyden, että sillä saisi (itse ollessaan esim. vene) liikkeessä kuvia vähän pienemmällä valotusajalla. Resoluutio ylöspäin lisäksi vaatii optiikalta enemmän.

Puheenvuorot Joren ja Petterin välillä kirvoitti ajatuksia. Ensinnä korjaisin erään seikan, jota väitteissä esiintyy kovasti. Sanotaan ettei kuvaajilla ole töitä kun valokuvausta harrastetaan. Minusta niin ei ole, vaan kuvien myyntiin on päinvastoin enemmän kanavia uusien tekniikoiden ansiosta kuin aiemmin. Kuvien hintaskaala on laajentunut kahteen suuntaan. Tietenkään ammattilaisilla ei ole koskaan liksaa tarpeeksi mutta sanokaapa ala, jolla kaikki halukkaat pärjää mielestään loistavasti? Jopa Fortumin johtaja valittaa alipalkkauksesta.

Lisäksi välineiden kehityksen kulusta on esillä mielestäni hieman kapeahko käsitys. Minun mielestäni juuri nyt amatööreillä on päinvastoin keskimäärin entistä heikommat välineet suhteessa sekä ammattilaisiin, että puoliammattilaisiin. Sellaisen optiikat, joilla niitä oikeasti haluttuja kuvia otetaan on todella kalliita.

Optiset ja kaupalliset lainalaisuudet yhteen laskemalla tulee väkisinkin lopputulemaan, ettei kehitys mene kuin päinvastaiseen suuntaan yhäkin.

Kuvien ostajalla on oma ammattinsa. Ei hänenkään ammattitaitoaan pitäisi kyseenalaistaa löysillä puheilla.

Sitten ihmettelen miten valokuvauksen kouluttaja halveksuu harrastusta. Harrastuksesta lähtee kaikki ja on aina lähtenyt. Sehän on mainio asia, että oma ammatti herättää muissa positiivista mielenkiintoa. Sitä ei voi todellakaan sanoa joka alasta. Jos voi kirjoittaessaan lapselleen tuottaa maailman parhaan lastenkirjasarjan (vaikkapa Potterin), miksei voi tulle hyväksi kuvaajaksi rakastamalla alaa riittävästi.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä koko ketju on ollut mainiota viihdettä minulle, joka tunnen Puusan (etäisesti). On hienoa huomata, Jore, että oppilaitesi kommentit eivät eroa tässä ketjussa julkaistuista viesteistä mitenkään!

Itse juttu kamerasta oli hyvä, olen harkinnut hommaavani tuon ihastuksen kesää varten.

Mitä tulee tähän amatööri/ammattilaistaisteluun, niin itsehän en ole mitään valokuvauskoulua käynyt enkä "olympialaisissa" kuvannut, mutta minäpä tiedänkin mitä kuvalta haluan ja olen opetellut ottamaan sen itse. Ja minä myös levitän taidettani (josta olen muuten aivan helvetin ylpeä) niin kuin itse parhaaksi näen!

Se että hyvät valokuvaajat kuolevat sukupuuttoon on täyttä paskaa! Kuvaamisen tekniikan voi oppia kuka tahansa. Tarvitaan vain luovuutta ja sitähän tästä maasta löytyy.

Kakkuri heitti komentin koskien tuota eduskuntatalo -esimerkkiä. On totta ettei sieltä lehdestä määrätä, että menes nyt ja ota kuva eduskuntatalosta. Jos halutaan kuva pelkästä talosta se kaivetaan arkistosta. Kuvajournalistin työ ei siis todellakaan ole pelkästään mitään tekniikan hallintaan ja hienojen kuvakulmien valintaan, ne on niitä asioita joiden pitää olla automaattisesti kunnossa, rutiinia. Mutta kun aina vain ei ole aikaa.. Vähän niinkuin muullakin media-alalla. Kun on ne deadlinet sun muut.

Anonyymi kirjoitti...

Aivan uskomatonta bullshittiä Jorelta tuossa asemassa. Olen seurannut monella foorumilla vastaavaa keskustelua ammattikuvaajien ja uusien alalle tulevien amatöörien kesken ja suurin pelko näyttää olevan ammattipiireissä se, että joku tulee ja näyttää että pystyy samaan.

Joren kannattaisi kyllä miettiä noita sanomisiaan moneen kertaan. En epäile psykoottisuutta yhtään tällä asenteella. Hullulta tuntuu miehen asenne kokonaisuudessaan.

Mun kaltaisten aktiivisten harrastelijakuvaajien piirissä olet merkannut itsesi pelleksi, jatka vaan samaan tahtiin niin saadaan nauraa lisää!

Järvisen alkuperäinen artikkeli valotti minusta myös ko. kameran hankintaa ajattelevana hyvin sen perusominaisuudet harrastajan näkökulmasta. Teille Joren kaltaisille "ammattilaisille" teksti oli ehkä liian kotikutoista, mutta onneksi niin. Ymmärtää näin tavallinen ihminen paremmin aihetta ilman alan salakieltä.

Parasta minusta oli kommentti sarjatulen riittämättömyydestä. Koska en ole ammattilainen, vaadin kameralta sarjakuvauksessa nopeutta, jotta edes joskus saisin onnistuneita kuvia. Panorointitaidon kehittyessä ja kokemuksen karttuessa pärjään ehkä vähemmälläkin, mutta tässä vaiheessa tuolla on ainakin minulle merkitystä - kiitos siitä Petterille, että toi asian esille.

Anonyymi kirjoitti...

Kommentoin vielä vanhaa kirjoitusta tai oikeastaan kommenttia, joka mainittiin D3/D700 yhteydessä liittyen siihen, että täyttä 21MP tarkkuutta ei ole pakko käyttää:

Petteri Järvinen:
Itse asiassa siinä on kaksikin alempaa tasoa: 10 ja 5,2 megapikselin sraw-tilat.

Olen ymmärtänyt (ehkä väärin?), että näiden sRAW-tilojen kanssa kamera käyttää vain osaa kennosta? Eli näiden pienempien muotojen kanssa ei päästäisi vähempikohinaiseen kuvaan kuin siinä tilanteessa, että kameran maksimipikselimäärä olisikin vain 10MP.

Tai sitten kamera pienentää kuvat kuvan ottamisen jälkeen, jonka pitäisi aiheuttaa jonkinlaista viivettä (kuinkahan paljon?). Lisäksi pienennys olisi varmaan viisaampaa tehdä vasta tietokoneella, koska uskoisin erillisissä kuvankäsittelyohjelmissa olevan paremmat algoritmit ja koneissa tehoa tuohon operaatioon.

Anonyymi kirjoitti...

Ammattilainen kiukuttelee kun maailman ei tunnu toimivan hänen tahtomalla tavalla. Voi itku. Mulla ei ole aikoihin ollut näin hauskaa. Myykää kameranne!

Anonyymi kirjoitti...

Kukahan ton Puusan palauttas maanpinnalle. Mies joka paukuttelee henkselsitä, joka foorumilla vaikka, hänen otaamista kuvista näkee, että osaaminen jää suunpieksemisen tasolle. Kirjoitukset on monesti niin ala-arvoisen provosoivia, vailla oikeaa osaamista / ymmärystä, että suorastaan hävettää.

Pusalla ei kai ole muuta tekemista kuin kirjoitella surkeita valituksiaan ja kommentejaan kaikki foorumit täyteen ja luullen siten, että hänen habituksensa siitä kasvaa. Itse en tiedä ketään yhtä vastenmielistä tyyppiä, muutamaa trollaajaa lukuunottamatta, joihin myös Puusan luen.

Kuka vaan voi luetella faktoja, mutta kyllä ne kuvat näyttää kuka osaa, hallitsee ja tajuaa. Miksöhän Puusa meni poistamaan aikoinaan "galleriansa", no, koska se paljasti totaalisen osaamattomuuden. Suurin osa kuvista oli suttuisia, huonosti sommiteltuja, kuvattu jollain kummallisella lisäkkeelä, joka teki kaikista kuvista "tynnyreitä". Vai uskallato laittaa sen esille jonnekkin?

Puusan "taidenäyttelykin" oli pohjanoteereaus, tekotaiteellista töyhkää. Naiveja, itsekeskeisiä aiheita, amatöörimäistä kuvankäsittelyä, säälittävää. Sääliks myös käy sen oppilaita, jos hän kouluttaa niistä samanlaisia puusilmiä.

Anonyymi kirjoitti...

Kuvattiin tämmönen Canon 5D Mark II kameralla:

http://www.youtube.com/watch?v=uOt12hSK9K8

Canon 5D:n haukkuminen videokuvauksesta kielii enemmänkin kuvaajan osaamattomuudesta.

Anonyymi kirjoitti...

http://www.ksml.fi/uutiset/kulttuuri/elokuvaohjaaja-rauni-mollberg-on-kuollut/16172

Ammattilaisen ottama kuva, joka on täynnä substanssia. Muita kuvajournalismin helmiä ja sommittelun klassikoita voi etsiä Googlen kuvahaulla hakusanoilla Jorma+Puusa.
Näkee, että vänrikki Puusa on kokenut sotakuvaaja ja aina paikalla, kun paukkupanokset rätisevät.

Anonyymi kirjoitti...

http://www.ksml.fi/uutiset/kulttuuri/
elokuvaohjaaja-rauni-mollberg-
on-kuollut/16172
(ei mahdu yhdelle riville)

Ammattilaisen ottama kuva, joka on täynnä substanssia. Tätä ja muita kuvajournalismin helmiä ja sommittelun klassikoita voi etsiä Googlen kuvahaulla hakusanoilla Jorma+Puusa.
Näkee, että vänrikki Puusa on kokenut sotakuvaaja ja aina paikalla, kun paukkupanokset rätisevät.

Merja Maatta kirjoitti...

Heh heh. Kuva kertoo ottajastaan aina paljon enemmän kuin tämä toivoisi. Tässäkin Mollen karvareuhkan takaa nostaa päätään selvästikin Puusan Jorma.
Jorma "minä taas olen ammattikuvaaja" Puusa todistaa omilla kuvillaan väitteensä todeksi. Näin substanssin oivaltavaan kuvaan tuskin kukaan amatööri kykenisi, korkeintaan vahingossa.
Merja Maatta

Merja Maatta kirjoitti...

Lehtien kuvitus olisi todellakin vailla todellista substanssia, ellei meillä olisi alan ammattilaisia. Kuten tämäkin amatööreille vain haaveeksi jäävä oivaltava kuvakulma ja sommittelu osoittaa. Hävettää niiden amatöörien puolesta, jotka kuvittelevat ilman monivuotista koulutusta pystyvänsä edes lähellekään tämänkin kuvan oivaltavaa näkymystä.
http://www.itviikko.fi/ratkaisut/2009/04/24/ohjelmisto-laskee-toimitilojen-hiilijalanjaljen/200910512/7
Merja

Merja kirjoitti...

"Meillä Joren työtovereilla menee ihan hyvin. Särmikäs kaveri, mutta saa ollakin. Liian monet suomalaiset kuolevat 20-vuotiaina, haudataan 80-vuotiaina.

Eduskuntatalon kuvaus on hyvä esimerkki huonosta esimerkistä. Lehtikuvaaja tekee journalismia eikä vain ota kuvaa jostain kohteesta. Ammatillisuus on samanlaista kuin kirjoittavilla toimittajilla tai radiotoimittajilla.

Toimittaja tekee taustatyöt kunnolla, perehtyy aiheeseen, keskittyy olennaiseen ja jakaa tietoa ja puhuttelee. Oikea toimittaja kouluttaa itsensä, ja siksi hänen artikkeleitaan lukee kiinnostuneesti. Hyvän jutun tunnistaa siitä, että muutaman kappaleen luettuaan tulee katsoneeksi kirjoittajan nimen. Samoin oikean lehtikuvaajan nimen laittaa mieleensä ja oppi pian tunnistamaan tyylinkin.

Toimittajaksi ei tulla voittamalla missikilpailut ja kirjoittamalla nimen perään titteli toimittaja.

Sama pätee kuvajournalismiin. Kun näkee työn tuloksia, ymmärtää heti, ettei se ole vain kuvan ottamista eduskuntatalosta.

Ennen oli sanomalehdissämme vakituisia palkattuja lehtikuvaajia ja kuvatoimittajia. Silloin kuvat olivat osa uutisten ja artikkelien kokonaisuutta. Osuva kuva saattoi pelastaa häthätää kirjoitetun jutun. Kuvituksen ja otsikoinnin yhteys pelasi.
Teemu Kakkuri"

Mistä tunnistaa pastorin? Siitä että hän pitää pitkän saarnan aiheesta kuin aiheesta sanomatta mitään. Siitä tunnistaa pastorin.

Anonyymi kirjoitti...

Olen pannut sen merkillä, että näissä "taiteilija" porukoissa (mm. valokuvaajat) on paljon narsisteja... Eli elekää menkö haukkumaan heidän töitään/työkalujaan/ tai mitään mitä he käyttää/omistaa/haluaa. Muistakaa vain "ruokkia" narsistia kehumalla häntä ja hänen "taidettaan".

Anonyymi kirjoitti...

kiitos aikani tuhlaamisesta. luin nimittäin artikkelin ja siinä ei ollut mitään järkeä.

ensinnäkin sarjakuvaus: miksiköhän hitossa 1D:n kenno on huomattavasti pienempi kuin täyskenno?

toisekseen: jos et tiedä mitään järkkärivideokuvauksesta, kannattaa jättää kommentoimatta.

kolmanneksi: sinuna en vaivautuisi uusien järkkäreiden kokeiluista kirjoittamaan ellet tahdo antaa naurunaiheita keskustelupalstoille.

neljänneksi: mites se syväterävyys menikään? :D

Anonyymi kirjoitti...

Tuon Puusan Molle-kuvan ylistystä kyllä hieman ihmettelen. Onko kyse ...tuilusta, vai näettekö tosissaan tuossa kuvassa jotain ihmeellistä? Vai onko tämä taas sitä menoa, että ammattikuvaajan amatöörimäisimmä virheet voi selittää taiteellisuutena...?

Timo Suvanto kirjoitti...

Onhan selvää, että vain kokenut ammattilainen osaa sisällyttää kuviinsa sellaista metaforaa, että kuvien ilmaisuvoima toimii useissa yhteyksissä. Kuollessaan ihmisen tomumaja alkaa työntää koiranputkea, mutta enkelten armeija saattaa hänen sielunsa Isän kotiin.

Talvella kun koiranputket ovat lumen alla, niin päästä nouseva koivunrunko kertoo kyllä saman asian ja enkelten kuorosta saa luvan käydä sotapoikien armeija, vaikka mokkereilla onkin selässä olevien siipien sijaan jalassa olevat hikilaudat.

Näin tämä vaikuttava kuva aukeni minulle, mutta toki sen oikean ja ainoan totuuden tietää tietysti vain mestarikuvaaja itse. Kuten kaikista muissakin asioista.

Timo Suvanto kirjoitti...

Anonyymi Anonyymi sanoi...

kiitos aikani tuhlaamisesta. luin nimittäin artikkelin ja siinä ei ollut mitään järkeä.
-------------
Kaikki on suhteellista. Minäkin luin artikkelin ja siinä oli mielestäni niin paljon järkeä, että pitkälti sen perusteella hankin itselleni Canon 5D Mark II kameran. En ole katunut ostostani.
Olen ammattikuvaaja, jos ammattikuvaajan kriteerinä voidaan pitää sitä, että teen tilauksesta valokuvaustyötä ja olen suorittanut Valokuvaajan Erikoisammattitutkinnon.
Minulla on myös yliopistotutkinto, jonka ansiosta pidän itseäni aika lähdekriittisenä. Siksi minusta Petterin omalla nimellään tekemä blogikirjoitus aiheesta Canon 5D Mark II on taustat tuntien paljon enemmän informaatiota antava kuin Anonyymin "Väärin sammutettu" -huitaisu. Sellaisia tulee jatkuvasti kasvavalla volyymilla vastaan muistakin lähteistä kuin sen tunnetun Turun palopäällikön suusta.
Informaatio erilaisiin hankintoihin johtavista tai johtamattomista päätöksiin tehdään monista eri suunnista tulevista tiedonmurusista. Petterin palstalta saadut ovat mielestäni jo pikemminkin kökkäreitä.

Anonyymi kirjoitti...

Valokuvausalan ammattilainen on sellainen joka tienaa päätulonsa kuvilla

Ite olen myynyt pari kuvaa rahasta eri lehdille silti olen 100% harrastelija

T:opetteleva harrastelija

Emppu kirjoitti...

Suosittelen Puusan jatkossakin pysyvän valokuvauksen puolella, tuo kirjoittaminen kun ei tunnu oikein sujuvan...

Anonyymi kirjoitti...

En yleensä kirjoittele / kommentoi vastaavia tekstejä mutta tekee mieli kysyä että miksi niitä verorahoja sitten hukataan niiden "ammattilaisten" koulutukseen jos alan johtaja sanoo että taistelu on turhaa eli nämä koulutetut eivät kuitenkaan työllisty? Olen siis ainakin sitä mieltä että kannattaa lopettaa välittömästi verorahojen tuhlaus! Outoa hermostua siitä että harrastelijakuvaajat pilaavat markkinat...kaikillahan on samat oikeudet ja mahdollisuudet rahatilanne huomioon ottaen kuvata kuvia ja ostaja päättää mikä miellyttää. Mitä jos asia onkin niin että tämän johtajan koulutus meneekin metsään ja kukaan ei siksi halua ostaa niitä valmistuvien kuvaajien kuvia? Eikö tästä ole turha tapella? Annetaan kaikkien kuvata ja myydä "töitänsä" kuten muillakin aloilla vaikka torilla ja jätetään se ostopäätöksen teko sille ostajalle. Jäisi moni hieno kuva ja tärkeä tilanne julkaisematta jos kuvat tulisivat yksin "ammattikuvaajilta"!

Anonyymi Nimetön
Oman elämänsä johtaja
Ei insinööri eikä mikään muukaan,
tasa-arvoa puolustava tavis ;)

launo kirjoitti...

No mugta pojat onko 5d markII hyvä kamera vai pidänkö vanhan 40D:n?

Anonyymi kirjoitti...

Aivan käsittämättömän hienoa matskua Jorelta! Teetkö ihan Live-keikkojakin, olisi polttarit lähestymässä? Onko sulla esim. Youtubessa jotain sun Stand Up-esityksiä nähtävissä? Teetkö muitakin hahmoja, kuin tuo "Kuvajournalismilinjan johtaja"? Jatka samaan malliin!

Anonyymi kirjoitti...

Erittäin viihdyttävää luettavaa;) Missäköhän pääsisi näkemään tämän mestari Puusan otoksia?

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä näiden muidenkin Spedejen työnjälki olisi mielenkiintoista itse todeta. Kovat on puheet;)