torstai 18. joulukuuta 2008

Isolle autolle isompi rangaistus

Isoja kaupunkimaastureita mainostetaan turvallisina. Sitä ne eivät ole - ainakaan jalankulkijalle tai kolarin toiselle osapuolelle. Jos yli parin tonnin maasturi jyrää kolmion takaa eteen tai ajaa punaista päin, alle jäävällä perheauton kuljettajalla ei ole paljon mahdollisuuksia. Siinä ei paljon lohduta, että oli itse oikeassa.

Selvästi muita isomman auton kuljettajalla on liikenteessä tavallista kuljettajaa suurempi vastuu. Sen pitäisi näkyä myös rangaistuksissa. Ehdotankin, että jos tällaisen auton kuljettaja todetaan onnettomuuden aiheuttajaksi, hänelle määrätään rangaistus kaksinkertaisena.

Ylinopeussakot ovat rangaistus muihin tiellä liikkujiin kohdistuvan riskin kasvattamisesta. Siksi myös nämä rangaistukset voisi kytkeä nopeuden ohella auton painoon.

Ehdotus on vapaasti käytettävissä, jos vaikka joku kansanedustaja kiinnostuisi tekemään siitä aloitteen.

6 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Samalla logiikalla motoristit vapautettakoon kokonaan sakoista, koska moottoripyörien massat ovat niin mitättömiä.

Anonyymi kirjoitti...

Entä voitaisiinko tuota logiikkaa soveltaa myös raiskauksiin? Mitä isompi, sitä isompi rangaistus?

Anonyymi kirjoitti...

Järeän rekan kuski aiheutettuaan pikku autolle vahinkoa, tuomittakoon rekan painon suhteessa pikku autoon korotettua vahingonkorvausta.

zache kirjoitti...

Heh, sakkojen sitominen liike-energiaan olis kyllä ihan hiton pop ratkaisu :) Tosin kyllä vois ihan reiluuden nimissä laittaa sen koskemaan vaan yksityisautoilua, niin rekkakuskit ei täysin friikkais.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä on liian hyvä idea sovellettavaksi vain autoihin.

Järeällä kiväärillä tehtystä taposta kaksinkertainen tuomio.

Suurikokoisen ihmisen tekemästa pahoinpitelystä kaksinkertainen tuomio.

Isolla veitsellä tehdystä puukotukseta kaksinkertainen tuomio.

Oikeasti, Petteri, tämä oli aivan legendaarisen paska ehdotus.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Kommenteista päätellen ehdotuksen idea jäi hämäräksi, joten väännetään hieman rautalankaa.

Liikenteen yleinen turvallisuus toteutuu parhaiten, kun autot ovat mahdollisimman samankokoisia. Tällöin kohtaamisonnettomuuksissa törmäysenergia jakautuu tasaisesti molemmille. Kevyen liikenteen onnettomuuksissa pyöräilijän tai jalankulkijan kannalta on sitä parempi, mitä pienempi auto on kyseessä, mutta riippuvuus ei ole yksiselitteistä eikä lineaarista.

Isomman auton mainostettu "turvallisuus" on pitkälti suhteellista (ei absoluuttista) turvallisuutta - itselle on etua siitä, että kolarin sattuessa toinen osapuoli kärsii enemmän. Korkeasta autosta myös näkee paremmin muiden yli. Nämä edut häviävät sitä mukaa kuin isot autot yleistyvät. Haitat kuitenkin jäävät: kaatumis- ja tieltäsuistumisonnettomuuksissa sekä Suomen talviliukkailla iso auto on yleensä perinteistä autoa turvattomampi.

Kaupunkimaasturien ja tila-autojen yleistyminen ei ole toivottavaa mm. lisääntyneen polttoaineen kulutuksen ja epäkäytännöllisyyden vuoksi. Kävin äsken keskustan parkkihallissa, missä isojen Q7:n ja X5:n omistajat yrittivät mahduttaa autojaan tavallisia autoja varten mitoitettuihin ruutuihin. Osa oli luovuttanut ja pysäköinyt niin, että auto vei kahden ruudun tilan.

Ehdotukseni mukaan isojen autojen kuljettajat tulisi velvoittaa erityiseen huolellisuuteen. Tieto lisääntyneestä vastuusta todennäköisesti vähentäisi em. autojen suosiota. Tämä oli jutun pointti.

PS. Juuri äsken ajoin moottoritietä ja poistuin rampille ison tila-auton perässä. Se ei näyttänyt vilkkua ja painoi rampille päästyään jarrua. Vähältä piti, etten ajanut perään, kun hän pysäytti autonsa kokonaan moottoritien rampille. Syykin selvisi, kun pääsin ohi: mies puhui kännykkään ja luki sylissään olevaa karttaa. Törkeää piittaamattomuutta. Isossa tila-autossa ei tietenkään ollut ketään muuta kuljettajan lisäksi.