sunnuntai 21. joulukuuta 2008

Haaskalinnut, te roistot, te raukat!

Rigoletton purkaus saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiissä. Hovinarrin tytär on yöllä ryöstetty, ja narri epäilee herttuan kätyrien olleen asialla. Eikä hän siinä väärässä olekaan.

Suomeksi laulettua oopperaa kuulee nykyisin valitettavan harvoin. Ajatellaan kai, että kaunis italia sopii ihaniin säveliin karskia suomea paremmin, mutta itse en ole samaa mieltä. Rigoletton viha ja tuska ovat suomeksi laulettuna käsin kosketeltavia. Vertaa itse:

Haaskalinnut, te roistot, te raukat! Minkä hinnan hän palkaksi maksoi? Teette kaiken jos rahaa vain saatte, ainut aarre on mulle tyttärein.

tai alkuperäisenä:

Cortigiani, vil razza dannata! Per qual prezzo vendeste il mio bene? A voi nulla per l' oro sconviene, Ma mia figlia è impagabil tesor.

Yle toteutti pitkäaikaisen toiveeni saada jälleen kuulla vuonna 1975 televisiota varten tuotettu suomenkielinen Rigoletto, jonka muistin hämärästi lapsuudestani. Nyt tuo hieno esitys on saatavissa DVD-levynä.

Aikansa huipputekniikalla tallennettu esitys ei tietenkään täytä tämän päivän vaatimuksia. Kuvasuhde on 4:3 ja ääni pelkkää monoa (tai, kuten takakannessa hienommin sanotaan: Dolby Digital 2.0 (dual mono)). Kaikeksi onneksi taltiointi tehtiin väreissä - muutoin värilähetyksiä oli televisiossa vain ajoittain [korjattu]. Analoginen väritallennus oli teknisesti vaikeaa, esimerkiksi laitteita piti kalibroida vähän väliä kuvausten aikana, jotta värit pysyivät kohdallaan. Tallennusmediana oli tuuman levyinen magneettinauha.

Silti analogisen kuvan heikkous pistää silmään. Tänään jokainen voi kotona tallentaa digitaalisesti monin verroin paremmalla laadulla - ja lähes ilmaiseksi. Yli 30 vuoden ikä antaa kuitenkin paljon anteeksi. DVD on elävä muisto ajasta, jolloin Yleisradiolla oli vielä varaa panostaa muuhunkin kuin olympialaisten televisiointiin.

Entäpä itse esitys? Puvut ja lavasteet ovat parasta, mihin Suomen oloissa tuolloin pystyttiin. Esittäjät myös - varsinkin Usko Viitasen Rigoletto on loistosuoritus. Muiden arviointiin eivät omat kykyni riitä, eikä se ole tarkoituskaan. DVD:n julkaiseminen on joka tapauksessa kulttuurihistoriallinen teko.

Suomalainen teksti yhdistettynä Verdin dramaattiseen musiikkiin on vaikuttava yhdistelmä. Kun aiemmin päivällä katselin levyä, lopun murhakohtaus sai silmäni kostumaan, vaikka hyvin tiesin mitä tuleman pitää: taas kerran Gilda uhraa henkensä, vaikka hän jos kuka tästä narrien, palkkamurhaajien, huikentelevan herttuan ja hovin siipijengin joukosta ansaitsisi elää. Ulkona salamoi ja orkesteri pauhaa, kun Sparafucile pitää kiinni palkkamurhaajan ammattietiikasta.

Vielä kun saisi Ylen arkistossa olevan Toscan julkaistua CD-levyllä! Yle esitti radiota varten tehdyn suomenkielisen version 1971 ja sitä on soitettu muutaman kerran, viimeksi tietääkseni huhtikuussa 1995. Esittäjäkaarti on komea: Veikko Tyrväinen, Usko Viitanen, Eini Liukko-Vaara, Okko Kamu.

Parasta suomalaista osaamista, parasta suomea, parasta oopperaa!

7 kommenttia:

yks täti kirjoitti...

Hieno puffi. Nyt mun täytyy saada se dvd.

Anonyymi kirjoitti...

http://www.internetix.fi/opinnot/opintojaksot/0viestinta/tiedotusoppi/johdatusviestintatieteisiin/luento5.8.3.html

"Suomessa säännölliset näköradiolähetykset alkoivat erinäisten kokeiluvaiheiden jälkeen virallisesti v. 1958. Väritelevision lähetykset alkoivat USA:ssa jo vuonna 1954, joskin vasta vuonna 1965 kaikki kanavat ryhtyivät lähettämään ohjelmansa värillisinä. Suomessa säännölliset värilähetykset alkoivat vuoden 1969 alusta."

Petteri Järvinen kirjoitti...

Arvasin, että joku tarttuu tähän aikakysymykseen.

Kaikki riippuu siitä, miten "säännölliset" määritellään. Väritelevisiot olivat 1970-luvun alussa harvinaisia ja säännöllisiä lähetyksiä oli siellä täällä ohjelmakartassa. Ne mainittiin erikseen tv-ohjelmatiedoissa.

Eräänlainen merkkipaalu oli 1.5.1974, josta alkaen tv-uutiset lähetettiin väreissä. Tämä herätti aikoinaan myös pahaa verta - kyseinen lähetys nimittäin oli täynnä punalippuja. Joidenkin mielestä aloituskohta oli valittu poliittisista syistä.

Itse katson, että väri-tv-aika alkoi Suomessa vasta vuonna 1974.

Yks täti'lle vielä tiedoksi Kemppisen kirjoitus aiheesta: http://kemppinen.blogspot.com/2008/11/kuninkaallinen-huvi.html

yks täti kirjoitti...

Kiitos hauskasta Kemppisestä.

Anonyymi kirjoitti...

"Eräänlainen merkkipaalu oli 1.5.1974, josta alkaen tv-uutiset lähetettiin väreissä. Tämä herätti aikoinaan myös pahaa verta - kyseinen lähetys nimittäin oli täynnä punalippuja."

Siis vappuna 1977:
http://yle.fi/yle24/historia.php

Eihän Ylessä värillä ollut väliä, kunhan oli punainen.

Helsingissä pidettiin yleisurheilun EM-kisat 1971 ja tämän takia Ylen piti kiirehtiä väri-TV investointejaan.

Kun Suomessa seuraavaksi pidetään jääkiekon MM-kisat, Ylessä varmaan herätään huomaamaan että maailmalle pitäisi lähettää kolmiulotteista HD-signaalia...

Petteri Järvinen kirjoitti...

Kiitos täsmennyksestä. Muistin näköjään päivän oikein mutta vuoden väärin:-) Joka tapauksessa voi sanoa, että vuonna 1975 väritaltiointi ei vielä ollut itsestäänselvyys.

Suuret urheilukilpailut ovat aina kiihdyttäneet laitehankintoja. Suomi hankki 1930-luvun lopulla uusimpia ja hienoimpia saksalaisia filmikameroita. Niitä piti käyttää Helsingin olympialaisissa 1940. Sota siirsi olympialaisia 12 vuodella, mutta kamerat tulivat silti tarpeeseen: niillä dokumentointiin talvi- ja jatkosotaa.

Vuonna 1971 oli tosiaan EM-kisat, mikä sai Ylen nopeuttamaan väri-tv-hankintoja.

Euroviisut tulivat Suomeen niin yllättäen, ettei niihin ehditty edes varautua (eikä Ylellä olisi enää ollut rahaakaan digisiirtymän jäljiltä). Teräväpiirtolähetykset kuvattiin ja lähetettiin maailmalle (paitsi omaan maahan!) vuokrakalustolla.

Rolf Brunkeberg kirjoitti...

Yleisurheilun EM-kisat 1971 kuvattiin muista EBU-maista lainatulla kalustolla, joten tuskinpa ne vauhdittivat Ylen väri-investointeja. Värituotannot mahdollistavan ulkolähetyskaluston Yle hankki vuonna 1974 jääkiekon MM-kisoja varten.

Website Security Test