tiistai 19. elokuuta 2008

Katuvalojen ohjaus internetiin

Olemme kaikki nähneet elokuvia, joissa hakkerit murtautuvat tietojärjestelmiin ja saattavat yhteiskunnan kaaokseen katkaisemalla elintärkeitä toimintoja. Tuorein tämän genren edustaja taitaa olla Die Hard 4.0.

Elokuvat ovat elokuvia. Eihän niin voi oikeasti tapahtua. Ei ainakaan meillä Suomessa.

Eihän?

Kohta voi. Tuoreen uutisen mukaan katuvalojen ohjaus internetissä yleistyy. Pikaisella haulla löytyy useita Suomessa toimivia yrityksiä, jotka tarjoavat nettiselaimella ja kännykällä toimivaa valo-ohjausjärjestelmää kunnille. Uutisista päätellen kauppa on alkanut käydä.

Avainsana on tietenkin kustannussäästöissä. Eli kuten erään yrityksen sivulla sanotaan: Internet-liittymän ansiosta kuntien on helppo kilpailuttaa katuvalojen kunnossapitotyöt, koska uuden urakoitsijan ei tarvitse enää investoida omiin valvomolaitteisiin. Ainakin Tampere, Pieksämäki, Kuusamo, Järvenpää ja Tuusula ovat jo siirtymässä valo-ohjauksessa nettiaikaan.

Tietoturvamielessä kehitys on huolestuttava. Kauanko kestää, ennen kuin joku ulkopuolinen selvittää salasanat ja ohjauskoneen ip-osoitteen? Sen jälkeen vaikka 15-vuotias naapurinpoika pystyy ohjailemaan valoja. Entä kun joku kohdistaa palvelunestohyökkäyksen valo-ohjauksesta vastaavan huoltomiehen koneeseen?

Kaikkialla korostetaan nykyisin tietoturvan merkitystä. Käytännössä toimitaan kuitenkin täsmälleen päinvastoin: kustannussyistä päädytään ratkaisuihin, jotka ovat helppoja ja edullisia, mutta jotka ovat ongelmallisia tietoturvan kannalta.

Älkää sitten jatkossa ihmetelkö, miksi elokuvien maalaamat uhkakuvat muuttuivat todeksi.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Siis tässähän on kyse siitä että sieltä netistä ohjataan valojen vaiheita eli vihreitä aaltoja ja joukkoliikenne-etuuksia ym. Netin kautta ei saa vihreää päälle kahteen suuntaan, sehän on langoitettu fyysisesti mahdottomaksi sieltä tolpasta. Enhän ole väärässä, enhän..

Petteri Järvinen kirjoitti...

Katuvaloilla tarkoitetaan katulamppuja, ei liikennevaloja.

Sopivasti tänään olikin toinen uutinen: "Liikennevaloja ohjaavan tietokoneen kaatuminen ruuhkautti Helsingin koillispuolen liikennettä. Helsingin liikenteenohjauskeskuksen mukaan tietokone, joka ongelman aiheutti, korjattiin jo ennen puoltapäivää. Tiedottaa asiasta muistettiin vasta muutamaa tuntia myöhemmin. Tietokone oli seonnut jo maanantai-iltana, mutta korjaamaan sitä päästiin tiistaiaamuna."

Aikoinaan Töölössä oli pitkään liikennevalo-ongelma, koska ohjauslaite käytti 20 megatavun kiintolevyä, eikä niin pientä levyä saanut enää mistään varaosana...

Anonyymi kirjoitti...

Mulla oli valtiolta poistettu 0x86 prossulla varustettu ibm, vuodelta 85 tjsp. Siinä oli itse asiassa 20 mb kovalevy ;) Sekin laitteisto hävitettiin vasta vuonna 2000...

Anonyymi kirjoitti...

Ymmärrän kyllä mikä oli jutussa pointtina, mutta katuvalot eivät ole sama kuin liikennevalot !

Anonyymi kirjoitti...

Tuli tuosta mieleen että vielä 90-luvulla päti monessa paikkaa Anssi Kelan laulua mukaillen "Ja me tiedettiin miten koko kylän katuvalot sai sammumaan"

Ohjauskaapeissa ei esimerkiksi ollut mitään lukkoja tai hämäräkytkimen huijaaminen oli mahdollista. Liekö sitten tilanne kentällä niistä ajoista parantunut.