sunnuntai 6. heinäkuuta 2008

Tällaista se sitten on: sensuuri

Me länsimaiset nettikäyttäjät puhumme sensuurista ja sen uhkasta kuin mistä tahansa arkipäiväisestä asiasta. Harvalla meistä kuitenkaan on omakohtaista kokemusta sensuurista. Miltä se mahtaa tuntua?

Saimme omakohtaista kokemusta asiasta kesäkuun lopussa, kun Saksa ja Turkki kohtasivat jalkapallon EM-kisoissa. En juurikaan katsellut otteluita, mutta sattumalta osuin ruudun eteen tämän sinänsä hyvin jännittävän ottelun viime minuuteilla.

Yhtäkkiä suomalaiset selostajat kiihtyivät. He kertoivat, että kentälle juoksee joku mies, jota järjestäjät ajavat takaa. Tv-kuvassa näkyy kuitenkin vain valmentajia. Syntyi erikoinen tilanne: selostajat kuvaavat hämmentävää tapahtumaa, jota ruudusta katsoen ei näytä olevan olemassakaan.

Tällaista se sitten olisi, jos valtio pystyisi päättämään, mitä saa näyttää ja mitä ei. Nyt asialla ei kuitenkaan ollut valtio vaan UEFA, joka oli tehnyt periaatepäätöksen olla näyttämättä julkisuutta tavoittelevia mielenosoittajia, viuhahtajia ja muita häiriköitä. Elävään kuvaan tottuneen katsojan kannalta sensurointi oli tehokasta. Sitä, mistä ei ole kuvaa, ei ole tapahtunutkaan.

Jälkikäteen selvisi, että asialla oli espanjalainen Jimmy Jump, joka omien sanojensa mukaan puolustaa vapautta. Hänen t-paitaansa oli kirjoitettu "Tiibet ei ole Kiina". Hieman toisenlaisen kuvan asiasta saa www-sivulta, jossa luvataan laajaa näkyvyyttä "renegade marketing" keinoin. Jos kyseessä oli pelkkä laskelmoitu markkinointemppu, UEFA teki aivan oikein kääntäessään kamerat osoittamaan muualle. Mainostajien epätoivosta kertova rosvomarkkinointi on liiankin tuttua roskaposteista.

Tapahtuman periaatteellinen merkitys pysyy ennallaan motiiveista riippumatta. Saimme havainto-opetusta siitä, miltä oikea sensuuri tuntuu. Kokemus oli epätodellinen ja lähes uhkaava. Siksi meidän tulee puolustaa netin vastuullista vapautta viimeiseen asti.

Tällä kertaa kyse oli vain pelistä. Ensi kerralla kyse voi olla paljon pahemmasta.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mitäs mieltä muuten Petteri olet tästä Aamulehden uutisesta
Aika pelottavan kuuloista vai kuinka?

-Teemu

Petteri Järvinen kirjoitti...

"Poliisiylijohtaja haluaa koko kansan sormenjäljet"

Juu, tätä pitää miettiä erillisen postauksen verran.