tiistai 1. heinäkuuta 2008

Ilmastonmuutos aiheuttaa lihavuutta?

Monia asioita on viime aikoina laitettu ilmastonmuutoksen piikkiin, mutta tänään tuli uusi ennätys: joidenkin tutkijoiden mielestä myös ihmisten lihominen saattaa johtua ilmastonmuutoksesta.

Ilta-Sanomat mainosti etusivullaan juttua lihomisen yllättävistä syistä. Yhtenä tekijänä mainittiin ilmastonmuutos. Itse jutussa ilmastonmuutokseen viitattiin kuitenkin vain parilla lauseella, ennestään tuttuja selityksiä (valvominen, syöminen, alkoholinkäyttö ym.) esiteltiin laajemmin.

No, miten se ilmastonmuutos sitten aiheuttaa lihavuutta? Yksinkertaista: kun ilmasto lämpenee, ihmisen elimistön täytyy tehdä vähemmän työtä pysyäkseen lämpimänä, ja se laskee luontaista energiankulutusta. Täytyy sanoa, että varsin kaukaa haettu selitys! Luulisi asian olevan pikemminkin päinvastoin: ilmastonmuutoksen jatkuvasta uutisoinnista ahdistuneet ihmiset laihtuvat huolestumisesta.

Suomessa kesäkuu oli viileä, vaikka vielä toukokuussa kesästä ennustettiin tavallista lämpimämpää. Jotain hyvää siis tässäkin: suomalaiset eivät ole ainakaan päässeet lihomaan.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kirjoitin tänään kaverille että tietotekniikka aiheuttaa lihavuutta. Mutta ei se liikkumattomuus, niin kuin moni uskoo vaan kyse voi olla paljon isommasta asiasta:

Nimittäin nykyinen työ vaatii aivoponnisteluja joka johtaa energian pakonomaiseen haalimiseen.

Nälkä johtaa aivotoimintojen surkastumiseen, koska aivot tarvitsevat paljon energiaa. Mielialalääkkeet sitten lihottavat.

Mutta pitää myöntää etten ole todellakaan mikään asiantuntija tältä alalta.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Älä välitä, suurin osa asiaa mediassa kommentoivista ei myöskään ole alan asiantuntijoita :-) Mielipiteet ovat sitten sitäkin vahvempia.