perjantai 15. helmikuuta 2008

Vielä Nikin sivujen sensuroinnista

Matti Nikin sivujen lisääminen sensurointilistalle on herättänyt aiheellista keskustelua ja ylittänyt uutiskynnyksen myös valtamediassa. Se on hyvä, sillä kyse on tärkeästä periaatteellisesta asiasta. Eri maissa suunnitellaan parhaillaan maan rajojen ulkopuolella olevien www-sivujen estämistä mitä erilaisimmista syistä. Myös Suomessa tullaan näkemään vaatimuksia estolistan laajentamisesta uusille alueille. Siksi on tärkeää, että sensuurin toimintaperiaate, sen laillinen oikeutus, tekniset rajoitukset ja käytännön seuraukset puidaan avoimesti.

Poliisi on kommentoinut Nikin sivujen estämistä sillä, että lain nojalla myös linkit lapsipornosivuille voidaan estää. Tällainen tulkinta herättää ihmetystä.

Kiistanalainen laki on tarkoitettu estämään pääsy ulkomaisille kielletyille sivuille. Kun pääsy on kerran estetty, miksi myös niille johtavat linkit pitäisi estää? Nehän eivät toimi sivuestojen vuoksi. Väistämättä herää epäily, että Nikin sivut on estetty, koska niillä osoitetaan sensuurin olemassaolo ja kritisoidaan sen heikkouksia.

Lisäksi Rikosylikomisario Lars Henriksson varoitti Helsingin Sanomissa Matti Nikkiä seuraavasti: "Portaali voi täyttää tunnusmerkit avunannosta lapsipornon levittämiseen. Tässä saattaa sormet palaa." Tässä onkin koko jutun ydin: jos sivut kerran täyttävät lapsipornon levittämisen kieltävän lain tunnusmerkistön, niitä vastaan voidaan - ja pitääkin - ryhtyä toimiin.

Todennäköisesti niin ei ole, sillä muutoin poliisi olisi jo aloittanut asian tutkinnan. Ja jos ei kerran ole, niin miksi sivu sitten on sensuroitu???

Tässä jutussa on aivan liian paljon kysymysmerkkejä. Toivottavasti oikeuskanslerin virastoon ja eduskunnan oikeusasiamiehelle tehdyt kantelut tuovat selvyyttä asiaan.

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Nythän on poliisi kutsunut Nikkin kuulusteltavaksi, häntä epäillään rikoksesta. Asiasta voi lukea sivulta http://lapsiporno.info. Sivuille pääsee hyvin helposti esim http://ninjaproxy.com/ sivun kautta, taikka googlen välimuistista.

Mika kirjoitti...

Hankala juttu. Mitenkäs Petteri sinun sivustosi toiminnalle nyt kävisi, jos minä laittaisin tähän kommenttiin linkin lapsipornosivuille. Olisiko sinun vastuulla alkaa siten sensuroimaan näitä kirjoitettuja kommentteja sillä uhalla että kommenttini pompattua esiin tänne sivustosi suljetaan?
Ainoaksi mahdollisuudeksi alkaa tulla kieltää kaikilta suomalaisilta koko internetin käyttö. Muutenhan edessä on loputon suo - kaikkihan sen tietää että kaikkia joka minuutti syntyviä sivustoja on jopa meidän poliisin mahdoton valvoa.